Quebec, Kanada
Marraskuun pimeydessä tarjoutui mahdollisuus päästä käymään Quebecissä päiväseltään ja siihenhän oli tartuttava. Kovasti kun kaupunkia on hehkutettu mm. Travel Channelin miniohjelmissa. Matkaan lähdettiin Montrealista bussilla. Matka-aika noin 3h ja lipun hinta 97 Kanadan taalaa. Ostettaessa etukäteen paluun sai jopa 20 taalaa alennusta, joka oli varsin mukava yllätys se. Tosin paluuaika oli jo tässä vaiheessa oltava selvillä, koska lippu kirjoitettiin haluttuun linja-autovuoroon. Mikäli lipun olisi ostanut etukäteen netistä, olisi hinta voinut olla vain 25 taalaa. No tällä kertaa meni näin.
Linja-auto osoittautui Orleans Expressiksi, joka ei matkan aikana turhia pysähdellyt. Tosin kolmen tunnin aikana vain muutama pienempi kaupunki vilahteli ohi bussin kiitäessä pitkin moottoritietä. Näkymät olivat lähes samat kuin, jos olisi matkustanut Suomessa: puita, pensaita ja muita moottoritiellä liikkuvia autoilijoita. Sekä lunta, vettä ja loskaa. Sattui nimittäin niin, että pääsimme todistamaan talven ensimmäistä lumisadetta Quebecin alueella. How cool is that!
Quebecissä on mahdollista jäädä linja-autosta uudempaan keskustaan sekä Gare du Palaislle eli paikalliselle matkakeskukselle, jolle saapuvat niin linja-autot kuin junatkin. Rakennus itsessään ja vanha puoli edustavat vanhan loiston aikoja ja ovat varsin mukavan näköisiä, jos sattuu pitämään vanhoista, historiallisista rakennuksista kuten minä. Matkakeskuksessa itsessään on muutama halvempi kahvila, hammaslääkäripalveluita, matkamuistomyymälä sekä se kalliimpi ravintola.
Kohti viehättävää vanhaa kaupunkia
Lähdimme astelemaan kohti vanhaa kaupunkia hyvien opasviittojen opastamana. Tosin asemalta on Unescon suojelukohteeseen vain vajaa kilometrin matka, osin ylämäkeen, joten suuria ponnistuksia ei tarvittu kaupungin löytämiseksi. Vanhassa kaupungissa vastaan ei suinkaan kävellyt ehtymätön turistivirta, vaan hiljaisten hotellien ja matkamuistomyymälöiden rivit. Saimme rauhassa pyöriä mukulakivillä pitkin kaupunkia muutamien kanssamatkustajien kanssa, tutkimassa kujia ja pistäytymällä pikkuruisiin liikkeisiin.
Suurta ihmetystä aiheutti Chateau Frontenac, joka totta tosiaan on melkoinen rakennus. Eikä ihme, miksi tämä rakennus on joidenkin tietojen mukaan maailman kuvatuin hotelli. Onhan se melkoinen ilmestys, ajattelemaan laittoi niiden rakentajien ja myöhemmin siivoajien urakat, jotka ovat linnan parissa työskennelleet. Linnaan olisi mahdollista varata opastettuja kiertokävelyitä, mutta tällä kertaa tyydyimme ihmettelemään 200 vuotta vanhaa hotellia ulkoakäsin.
Chateaulta kävelimme rappuset alas vanhimpaan osaan kaupunkia Petit-Champlainille. Tähän satamassa olevaan kaupungin osaan pääsisi myös pienellä maisemahissillä, mutta juuri tuolloin, hissi oli poissa käytöstä. Tämä osa vanhaa kaupunkia on varsin valloittava.
Pienen pieniä putiikkeja, piskuisissa taloissa, kapeilla kujilla. Suorastaan tunsi kuinka historian lehdet havisivat. Lisäksi, joulu kun on tulossa, oli jokaisen myymälän eteen tuotu aito tuuhea joulukuusi, joissa jokaisessa oli identtiset sähkökynttilät. Ja mikä ettei olisi, onhan kaupunki parhaimmillaan juuri jouluna. Näin meitä valisti majatalossa työskennellyt tarjoilija, joka ihmetteli, että miksi emme viivy Kanadassa kauemmin kuin vain viikon. Me kun emme säikähdä säätäkään, toisin kuin etelämmästä tulleet matkustajat. Säästä sen verran, että viima oli jäätävä. Sää ajoi meidät sisälle aina kun se oli mahdollista. Majatalossa söin myös parasta lohipastaa, mitä koko viikon aikana eteen tuotiin. Ja entä se kahden suklaan kakku vaniljakastikkeella…Slurpsis!
Kohtaamamme quebeciläiset ovat varsin ylpeitä perinnöstään sekä hyvin, hyvin eurooppalaisia. Tuntui oudolta matkustaa lähes 10h alueelle, jossa sen lisäksi, että puhutaan pääkielenä ranskaa, ollaan enemmän eurooppalaisia kuin me eurooppalaiset itse olemme. Viimeksi 1995 quebeciläiset ovat äänestäneet Kanadasta irtautumisen puolesta. Ei-äänet olivat hyvin tasaväkisessä äänestyksessä voittaneet. Tosin nyt alueen turuilla ja toreilla oli jälleen havaittavissa vaalimainoksia, jossa vedottiin itsenäisyyden puolesta. Ties vaikka jokin päivä tulisi uusi maa, jonka nimi on Quebec?
Koska olemme eurooppalaisia tai ehkä siksi, että quebeciläiset ovat harvinaisen mukavia, saimme varsin ystävällistä kohtelua minne sitten ikinä menimmekin. Lisäksi he tuntuivat varsin hyvin tietävän, missä Suomi maantieteellisesti sijaitsee, tämä kun ei ole Amerikan mantereella aina itsestäänselvyys. Quebecissä myös osattiin englantia kun Montréalissa ei joka paikassa niinkään. Matkaseurueessani kukaan ei siis puhu ranskaa, mutta voi sanoa, että kyllä tämän reissun jälkeen kummasti kielivarasto kasvoi muutamasta ranskan kielisestä lauseesta kymmeniin.
Kiersimme kujilla ja bongasimme mm. Place Royalen lähettyviltä Fresque des Quebecoisin, johon on maalattu kuuluisia quebeciläisiä. Seasta ei kyllä löytynyt Celine Dionia, jonka laulut tuntuivat soivan joka toisessa quebeciläisessä liikkeessä, jonne satuimme astumaan.
Vanhan kaupungin kujien jälkeen suuntasimme yläkaupunkiin, jossa oli muitakin liikkeitä tarjolla kuin turistirihkamaa kauppaavia putiikkeja. Täältä löysimme juuri rakennetun rusettiluistelukaukalon sekä myös tavallisen kaupan, josta ostimme vaahterasiirappia, -teetä ja paikallisia karkkeja kotiin vietäväksi. Ja olivat muuten koko reissun halvimmat.
Bussia odotellessa istuimme vielä muutamassa vanhan kaupungin pubissa todistamassa paikallista, lähes fanaattista jääkiekko-innostusta. Tosin, osaahan ne kanukit kai pelatakin. 😉
Käteen tästä miniretkestä jäi kuuden tunnin tutustuminen varsin pittoreskiin kaupunkiin. Marraskuun loppu oli siinä mielessä hyvä, ettemme jääneet muiden turistien jalkoihin, mutta selkeästi kaupunki pääsee oikeuksiinsa kesäisin sekä juuri ennen joulua, kun lumi on peittänyt vanhojen talojen katot valkoisella peitollaan. Mikäpä se silloin olisi nököttää hevoskärryssä lämpimän viltin alla, mennä pitkin kaupungin intiimejä kujia, juoda kuumaa kaakaota bistrossa ja tuntea pakkasen nipistys poskipäissä (huokaus).
PS. Je me souviens on Quebecin virallinen motto ja tarkoittaa Minä muistan, -ainakin vielä!
