Sarajevo: Toivon Tunneli

Tunnel of Hope, Sarajevo 

Olimme siis tulleet Sarajevoon, takana oli pitkä, lähes yöhön asti jatkunut tutustumiskierros kaupungin nähtävyyksien parissa. Aamukahvin äärellä pohdimme, että mitä nyt sitten tehtäisiin? Lähtisimmekö koluamaan talviolympialaisten suorituspaikkoja vai jatkaisimmeko sota-aiheisten nähtävyyksien katselua? Päädyimme jälkimmäiseen ja lähdimme tutustumaan sodan aikaisen tunnelimuseoon eli Tunel Spasaan, joka sijaitsee lentokentän vieressä 10 kilometrin päässä kaupungista.

Tunnelimuseo pähkinänkuoressa

Tunel Spasa on vuonna 1993 kaivettu tunneli, jonka kautta Serbien piirittämään Sarajevoon saatiin lääkkeitä, ruokaa, sotatarvikkeita sekä lähes kaikkea mitä ihminen voi vain tarvita vaatteista eläimiin ja tupakasta pornoon. Tunnelin kautta tuotiin kaupunkiin myös ihmisiä sekä vietiin loukkaantuneita pois. Sarajevo oli piiritettynä vuodesta 1992, vuoteen 1995 asti.

Bosnian armeija alkoi rakentaa tunnelia lähinnä käsipelillä vastakkaisilta puolilta lentokentän ali maaliskuussa -93. Koska tunnelilla oli kiire, hiekkaa kuljetettiin tunnelista pois 8 tunnin työvuoroissa 24 tunnin ajan. Tunnelia valmistui lopulta noin 800 metrin verran. Kesäkuun lopussa tunnelin molemmat päät yhdistyivät ja heinäkuun ensimmäisenä päivä, homma saatiin kunnolla käyntiin. Tunneli tunnettiin koodinimellä ”Objekt BD”.

Tänne olimme siis menossa, ensimmäiseksi meidän oli kuitenkin saatava kyyti paikan päälle ja mieluiten myös pois sieltä. Julkista liikennettä museolle ei ole, joten ainoaksi tavaksi päästä paikan päälle oli taksi.

Keskustelimme useamman taksikuskin kanssa ja saimme monenkirjavia hintatarjouksia. Lopulta päätimme ottaa hotellimme respan avuksi ja hän keskusteli taksikuskin kanssa kunnes saimme hinnan tippumaan. Lopulta maksoimme 20 euroa siitä, että taksi vie meidät museolle, odottaa meitä siellä sekä tuo takaisin kaupunkiin.

Taksi ei ollut mikään tilaihme ja kuumakin ehti tulla, mutta pääsimme kuin pääsimmekin matkaan. Matkan aikana pääsimme ihastelemaan Sarajevon rinteitä sekä rinteiden yli päästyämme todellista Lukavican maaseutua. Näissä maisemissa silmä lepäsi, kaunista vaikkakin hyvin yksinkertaista. Lähes jokaisen pienen omakotitalon pihalla makoili reporankana sekarotuinen koira, pyykkinaruilla kuivuivat värikkäät pyykit, savukiehkurat nousivat mökkien savupiipuista ja pihoilla leikkivät lapset halkokasojen ympärillä.

Kylien ympäristössä muutaman päivän lämpö oli alkanut tehdä tehtäväänsä ja pienet hiirenkorvat suorastaan huusivat tuloaan maailmalle, samalla kun viereisten hedelmäpuiden kukat jakoivat huumaavaa tuoksuaan. Ilma väreili teiden yllä, näyttihän mittari 24.8 astetta lämmintä.

Pienen kaupungin jäädessä taakse, taksi teki vielä yhden lenkin kunnes olimme hyvin kuoppaisella hiekkatiellä. Jos emme tietäisi minne olemme menossa, olisi saattanut itku tulla puseroon, sen verran maisemat muuttuivat matkan aikana. Hiekkatien lopussa talot loppuivat ja kuskimme osoitti sormella taloa: Here! Vehreän ympäristön keskellä oli korkeahko talo, jonka seinä oli pahoin pommitettu.

Paikalle tuli turistibussillaan myös aasialainen bussiseurue, joten pidimme vauhtia ennen heidän sisään lipumista. Sisäänpääsylippu museoon maksaa 10 markkaa eli 5 euroa, joka on kyllä aika kova hinta museolipusta tuolla päin. Museota pitää yksityinen Kolarin perhe ja kuuleman mukaan, tästä ei Sarajevon kaupunki oikein pidä. He haluaisivat sulkea nykyisen museon ja rakentaa paikan päälle uuden entistä ehomman museon.  Syykin on hyvin selvä, museossa ei jää epäselväksi museonpitäjien kanta sodasta, kuka oli hyvis ja kuka oli pahis ja ketkä sulkivat silmänsä, vaikka olisivat voineet asialle jotain tehdäkin. Täällä selviää myös esimerkiksi se, että sodan aikana YK hankkiutui eroon varastoihin kertyneistä hätäpaketeistaan, lähettämällä näitä Sarajevon asukkaille. Ei siinä mitään, mutta eräpäivät olivat menneet vanhaksi jo 60-luvun alussa, niin yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Myös itse museo on hyvin raihnainen, emme tosin mitään muuta odottaneetkaan. Esimerkkinä fasiliteeteista on pieni matkamuistomyymälä joka myy mm. magneetteja sekä luotien hylyistä tehtyjä pienesineitä kuten pieniä autoja ja lentokoneita. Myös kaksi pientä vessaa on tarjolla, tosin niin pieniä, että saat peruuttamalla mennä sisään ja kyykätä maassa olevalla posliinilla. Jos paperia on jäljellä, se on tosi hyvä, oven lukonkin voisi joku korjata.

Museo on hyvin pieni. Talon alakerrassa on pieni osasto, jonka lasivitriineissä näytetään mm. kuinka tunnelia pitkin tuotiin vaikeasti haavoittuneita sotilaita pois paareilla. Lisäksi vitriineissä pyörii videoita, esitellään sotasyyllisten valokuvia, sotaunivormuja, aseita, jne. Selviää myös ettei Bosnian armeija ollut yhtään sen helläkätisempiä Sarajevon asukkaille kuin Serbit olivat. Bosnian armeija vartioi tunnelin päitä ja mikäli halusit itsesi tai perheesi pois kaupungista se maksoi 120 dollaria. Niin tässä kuin sodissa yleensäkin, siviilit joutuvat maksamaan sen kovimman hinnan.

Alemmas talossa päästyämme, on vuorossa kellarihuone, jossa voisi katsoa filmin aselaatikoiden päällä istuen sekä pätkä todella kapeaa tunnelia. Entisöityä tunnelia on tosiaan sellainen vajaa 20 metriä jäljellä, mutta jo tästä saa kuvan siitä, millaista olisi ollut mennä kumartuneena ahdasta käytävää pitkin, joka on niin kapea ettei oikein ohittamaan pääse. Tunneli on alle 1.6 metriä korkea sekä vajaa metrin leveä. Maassa kulkevat vielä kiskot, joita pitkin vietiin max. 400kg painoisia vaunuja tunnelin päästä päähän. Katossa on aiemmin sijainnut erilaisia putkia, joiden kautta esim. joukkojen viestintäyhteydet pelasivat ulkomaailmaan. Sateisina päivinä tunnelissa olisi ollut erityisen masentavaa, kun vettä on tulvinut tunneliin puoleen sääreen asti. Toisaalta vaihtoehtoja ei ollut.

Museon alueelle on rakennettu myös uudisrakennus, jossa on tämän pienen matkamuseomyymälän lisäksi kaksi erillistä salia, joissa voi katsoa dokumenttia piiritetystä Sarajevosta. Rakennuksen sivustalla on valokuvanäyttely tuhoutuneista rakennuksista sekä piiritetyn kaupungin ihmisten hädästä.

Uudisrakennuksen päässä on ns. miinoitettu alue, jolla kävijä saa perspektiiviä siitä, miltä tunnelin päällä oleva lentokentän ulkopuolinen alue on näyttänyt. Ja kuinka monta erilaista maamiinaa ja käsikranaattia olikaan 90-luvulla olemassa.

Jos vierailijalla on hyvä säkä, museossa saattaa olla aikalaisia kertomassa heidän sodastaan, heidän ajatuksistaan, heidän selviytymisestään sekä heidän tästä päivästä ja tulevaisuudesta.

Museo on nopeasti kierretty ja jos ajatukset olivat sodasta sekaisin tullessa, on ne lähtiessä vielä enemmän sekaisin. Museo on kapinen, mutta ei se sota yhtään sen hohdokkaampi ole. Ulkona voi vielä pongata yhden Sarajevon ruusun, joka on lähes Kolareiden talossa kiinni. Kuka raukka-parka siinäkin on henkensä heittänyt?

Museo on omalla tavallaan vierailun arvoinen, vaikkakin: Kyllä, se on suhteessa muiden Sarajevon museoiden pääsylippuihin verrattuna kallis. Kyllä, se on hieman syrjässä kaupungista. Ja kyllä,  museo on hyvin yksioikoinen, on vain hyvät tyypit sekä viholliset, eikä tunnisteta asioiden välimuotoja, vaikka niitäkin varmaan oli.

Kuten koko Sarajevon kaupunki, tämä museokin laittaa miettimään omia tuntemuksiaan ja sodan mielettömyyttä. Harvempi vierailija museosta hymyssä suin poistuu.

Tunnelimuseolle tehdään kaupungista myös maksullisia retkiä. Tästä linkistä löytyy yksi taho, jonka järjestämän retken hintaan kuuluu niin kuljetus paikan päälle minibussilla kuin käynti museossa oppaan kera. Hinta 30 markkaa eli 15 euroa.

Taksikyyti takaisin kaupunkiin sujui aika hiljaisissa tunnelmissa ja hotellille päästyämme pidimme pienen hengähdystauon ennen kaupungille lähtöä. Seuraavana kohteena oli Sarajevon kaupungintalo.