Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää

Tämän vuoden äitienpäivä päätettiin viettää koko pienen perheemme voimin lähialueen matkailunähtävyydessä. Vierailun kohteeksi valikoitui Hyvinkäällä sijaitseva Suomen Rautatiemuseo.

Ja matkaan…

Suomen Rautatiemuseo pähkinänkuoressa: Rautatiemuseolla on kunnioitettavasti jo ikää, nimittäin se on perustettu vuonna 1898. Hyvinkäälle museo siirtyi Helsingistä vuosien 1983 – 1984 aikana. Alue jolle museo siirrettiin, sijaitsee vanhalla ja suojelun alaisella Hanko-Hyvinkää yksityisrautatien asema-alueella. Museoon kuuluukin alkuperäisiä rakennuksia hienon 1870-luvulta oleva rautatieaseman, Pakarituvan sekä Kasarmin muodossa. Alueella on myös muita rakennuksia, joihin ei valitettavasti ole sisäänpääsyä.

Sisäänpääsyliput: aikuiset 9€, lapset (7-17 vuotiaat) 4€ ja alle 7v. ilmaiseksi. Perhelipun hinta on 18€.

Kesäaikana 1.6. – 31.8. museo on avoinna joka päivä klo 10.00 – 17.00. Muina aikoina katso aukioloajat vaikka tästä.

Museon sisäänkäynti.

Museolle päästyämme lippukassalla selvisi, että museolla on ollut viikonlopun ajan Pienoisjunatreffit. Alan harrastajat esittelevät pienoisrautateitä kaikille kiinnostuneille, vaihtavat kuulumisia ja vinkkejä toistensa kesken.

Mielenkiinnolla astelimme ensimmäiseen näyttelyhuoneeseen, jossa oli Liikennemaisema 100 vuotta-näyttely, Suomen 100 vuotisen itsenäisyystaipaleen kunniaksi. Näyttelytilaan oli koottu kolme pienoisratamaisemaa kuvitteellisen kaupungin eri vaiheista, painona kuinka Suomen maa- ja vesiliikenne on sadan vuoden aikana oikein kehittynyt.

Vuosi 1967. Kuva: Suomen Rautatiemuseo.

Tämä oli meidän mielestämme hyvin mielenkiintoinen ja pikkutarkka kokonaisuus. Näyttelyn kolmesta maisemasta näki helposti käytännössä kuinka maalaispitäjästä on kuoriutunut tämän päivän kaupunki. Itse tykkäsin (tietenkin) siitä vanhimmasta vuoden 1917 pitäjämaisemasta. Ja mikäs maisema se olisi, jos jokaisella alustalla ei olisi juna jos toinenkin puksuttanut.

Paikan päällä oli myös muutama mieshenkilö, jotka kiihkein sanoin jakoivat mielipiteitään sekä asettelivat maisemiin kuuluvia yksityiskohtia uuteen järjestykseen. Yhdellä heillä oli ”junanlähettäjän” rekvisiittaa päällä, joten otaksuimme heidän tietävän mitä tekivät. Jo tässä vaiheessa huomasimme, kuinka intohimoisesti pienoisjunaharrastajat maisemiinsa suhtautuivat… Ja lisää oli tulossa.

Liikennemaisema 100 vuotta-näyttely on Hyvinkäällä 11.6.2017 asti, jonka jälkeen näyttely lähtee kiertämään Suomea.

Jatkoimme matkaamme suureen näyttelyhalliin. Halleissa ei muuten ole lämmitystä, joten museolle kannattaa tulla lämpimään vuodenaikaan tai varata mukaan tarpeeksi lämmintä vaatetta, jotta tarkenee katsella läpi kaikki rautahevoset.

Heti ovesta sisään päästyämme vastassa oli kolme valokeiloissa kiiltävää mustaa höyryveturia. Veturit ovat hyvin massiivisia ja samanaikaisesti mahtipontisen hienoja, ja hei minä en edes noista kulkupeleistä yleensä piittaa! Harmi, etten ole koskaan päässyt höyryjunan kyytiin. Kuulin eräältä museovieraalta, että edellisenä päivänä olisi ollut tarjolla kyyti perinnejuna Valtterilla Hyvinkäältä Helsinkiin ja takaisin. Höh!

Hallissa on höyryvetureiden perässä upeita vanhoja vaunuja, joista on erikseen mainittava museon ehdoton helmi, Keisarin juna. Venäjän keisari ja Suomen suurruhtinas Aleksanteri II käytti kyseisiä vaunuja vieraillessaan Suomessa. Nähtävillä on kolme vanhaa glamouria huokuvaa vaunua: keisarin- ja keisarinnanvaunut sekä salonkivaunu. Kyseiset vaunut ovat maailman ainoat jäljellä olevat Venäjän keisarilliset vaunut!

Säilymiseen lienee vaikuttanut se, että vaunut olivat pääosin suomalaisten rakentamia ja ne olivat säilytyksessä Suomen rajojen sisäpuolella Kaipiaisten vaunuhallissa kun Venäjällä alkoi suuri kuohunta ja vallankumous. Vaunuihin ei pääse sisälle, vaan pääset katsomaan sisätilojen mennyttä loistoa ikkunoiden takaa kävelysillan päältä.

Dieselveturi Dv 16.

Näyttelyhallissa on jos jonkinlaista kulkuneuvoa vanhoista höyryvetureista, resiinoihin ja dieselvetureihin. Osa vetureista on saanut mielenkiintoisen lempinimen. Löytyy niin Prinsessaa, Pässiä, Kanaa kuin Mummoakin.

Opaskyltit ovat selkeitä ja ne kertovat kolmella eri kielellä teknisten tietojen lisäksi junien historiallisia faktoja. On kyllä pienien ja hieman isompienkin poikien unelmapaikka!

Keisarillisen vaunun pohjapiiros.

Suurin osa muista vierailijoista katosi pienempään näyttelyhalliin, jonne myös meidän kulkumme eteni. Vastassa oli pienrautatieharrastajien valtakunta. Pöydillä oli esillä jos jonkinlaista maisemaa. Kaikkein taidokkaimmissa, maisema oli koottu tietyn kaupungin asemalueen näköiseksi.

Järvenpään asema.

Jäimme pitkäksi aikaa ihailemaan Hangon aseman ympärille koottua pienoisrautatietä. Tässä kyseisessä maisemassa oli 20 metriä rautatietä sekä yli 10 pienoisrakennusta ihmisineen. Mukana oli myös tivoli välkkyvine valoineen, orkesterilava, palava talo sekä screeni, jolle heijastettiin meidän katsojien naamat pienoisihmisten ”iloksi”. Mahtavia yksityiskohtia. Eikä pelkästään junat liikkuneet, vaan myös osa autoista. Myös tällainen ”ei-pienoisrautateistä niin tietävä” näki, että harrastukseen oli käytetty satoja työtunteja ja paljon rakkautta sekä roppakaupalla kärsivällisyyttä.

Hangon asema. Kuva: Suomen Rautatiemuseo.

Puhelias mieshenkilö, joka oli taidokkaan maiseman rakentanut, kertoi, että hänen vaimonsa mielestä on vaan hyvä, että hän harrastaa pienoisrautateitä. Pysyypä muusta pahanteosta poissa. 😉  Hänellä oli myös pari kilpailua tarjolla, joista toiseen oli tietenkin osallistuttava. Voitimme 4/5 (arvatuilla) vastauksillamme rautatieaiheisen kirjan. Olipa varsin mainiot palkinnot!

Enemmistö näyttelyn vierailijoista oli miehiä. Mukana oli joko omia lapsia tai lapsenlapsia. Näytti äkkiseltään siltä, että junat kiinnostivat huomattavasti enemmän miehiä kuin lapsia. Näytteilleasettajat vaihtoivat hyvin äänekkäitä sanankäänteitä maisemista, junista ja taloista. Oli jännää huomata kuinka tosissaan he ottivat pienoisharrastuksensa.

Vierailun aikana selvisi myös, että nämä junat ovat hyvin kalliita. Valmiiksi koottu ja maalattu metallikehikkoinen juna voi maksaa lähes 400€. Se on mielestäni paljon se, nimittäin jos samalla rahalla pääsee useampikin henkilö lentämään Eurooppaan. Toki halvempia muovijuniakin oli tarjolla, sekä käytettyjä malleja, joista uusi pienoisrautateihin hurahtanut voi alkaa koota omaa maisemaansa. Yksi harrastaja olisi myynyt myös palan maisema-alustaansa pois. Hintaa tällä noin metri kertaa metri palasella, olisi ollut 150€ ilman rakennuksia.

Hallissa olisi ollut myös Presidentin vaunu, mutta pienoisnäyttelyn vuoksi, vaunun sisään ei päästy kurkistamaan.

Lättähattu Suomen suvessa. Kuva: Suomen Rautatiemuseo.

Hallin kauimmaisessa nurkassa oli opastauluja joissa kerrottiin Lättähatun historiasta. Tässä vaiheessa nuorimmille lukijoille on kerrottava, että kahdeksankymmentäluvulla (juu, siis viime vuosituhannella) nämä Lättähatut olivat hyvin yleisiä Suomen rautateillä. Ne olivat sulavalinjaisia, siniharmaita vaunuja, joihin ei tarvittu erillistä veturia. Tavallaan nykyisten lähi- ja paikallisjunien edeltäjiä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli tieto, jonka mukaan VR ei pitänyt junille kansansuussa muodostuneesta Lättähattu-nimestä ja koitti nimikilpailun avulla muuttaa ”ikävää” nuorisonimeä paremmaksi. Nimikilpailuun osallistuikin 500 ehdotusta ja voittajaksi valittiin nimi Sinikko. Turha kilpailu, nimittäin Lättähattu-nimitys oli tullut jäädäkseen… Nykyisin Lättähattuja näkee museojunina, joten vieläkin on mahdollista kokea lähtemisen huumaa!

Veturitalliin päästäkseen on kuljettava sama reitti takaisin sisäänkäynnin aulaan ja siitä vastakkaiseen suuntaan. Tässä vaiheessa oli mainio mahdollisuus tarkastaa museokaupan anti. Myynnissä onkin useita matkailijoita kiinnostavia tuotteita. Kotiin lähtikin päiväkirja, jonne voi taiteilla omista matkoistaan kertomuksen kaikkine lisukkeineen sekä paketin Leena-nimistä vastavalmistettua Kouvolan lakua.

Matkalaukkutarroja.

Siirryimme veturitalliin, jossa on mustan korskeita vetureita vierekkäin eri aikakausilta. Täällä on myös korjaustyöpaja. Päätyosassa on lasten työpajatila, jossa pääsee hieman leikkimäänkin, esim. veturinkuljettajaa. Juuri nyt pajassa oli lisää pienoisrautatieharrastajia, jotka työnäytöksien muodossa näyttivät kuinka pikkuruinen juna valmistuu kolvaten ja maalaten. Minulla menisi tuossa hommassa hermot!

Ulkona on lukuisia pieniä punamultamaalilla maalattuja rautatieläisrakennuksia. Samalla palasin muistoissani lapsuuden kesiini. Muistot heräsivät tuoksuista, juuri näistä tervantuoksuisista ratapölkyistä, joita kevätaurinko Hyvinkään rata-alueella äitienpäivänä lämmitti. Minun mummolani sijaitsi parikymmentä metriä radan vieressä Pohjois-Karjalassa. Ukkini oli VR:llä töissä, kuten lähes kaikki hänen puolen suvun miehet olivat. Ukin veljet, he kun työskentelivät veturinkuljettajina, vetivät junanpillistä aina kun menivät mummolani ohitse. Siellä mennään taas, sanoi ukkini. Liekö tämä matkageeni tullut siltä puolen sukua, kun on aina oltava menossa. Joka tapauksessa mummolani oli juuri tällaisessa punamultaisessa rautatieläisten rakennuksessa, joita täällä Hyvinkäälläkin on. On se mieletöntä kuinka tietyt ulkoiset asiat voivat laukaista valtavan nostalgiatripin!

Pakarintupa pilkottaa puun takana oikealla.
Vanhoja lippukioskeja.

Lähimpänä Veturitallia on pikkuruinen Pakaritupa, johon on tehty söpö kesäkahvila. Sisällä on vain pari pöytää penkkeineen, mutta ulkona on pöytäryhmiä enemmänkin tarjolla. Kannattaa istua pöytään joka on merkitty 1. lk-tunnuksin. 😉 Täältä ja myös museon sisäänkäynnin kassalta on mahdollista ostaa 1€ hintaisia lippuja, joilla voi puksutella koko päivän ajan aluetta ympäri puistoveturin kyydissä (tähän mahtuu aikuinenkin istumaan).

Puistorautatie. Kuva: Suomen Rautatiemuseo.

Lähes pihan perällä on Kasarmi, joka ennen oli rautatieläisten asuinrakennus. Täällä on mahdollista lukea tiukkaa faktaa niin rautatieläisistä, tutustua heidän virkapukuihinsa sekä kasvattaa omaa knowhow:taan Suomen rautateiden historiasta.

Helsingin vanha päärautatieasema.

Lähimpänä nykyistä rautatietä on vaalea kaksikerroksinen vanha asemarakennus. Valitettavasti rakennuksessa oli yksityistilaisuus meneillään, joten emme päässeet kurkkaamaan sisälle. Asemarakennus on entisöity vuoden 1873 asuunsa 1990-luvun lopulla. Pääset tutustumaan eri matkustusluokkien odotussaleihin, pieneen kahvilaan sekä asemakonttoriin. Onpa rakennuksessa yläluokan naisille tarkoitettu naistenhuonekin.

Vanha rautatieasema.

Suomen Rautatiemuseo on mukava koko perheen vierailukohde. Se henkii mennyttä maailmaa ja tällainen nostalgikko oli vierailun jälkeen yhtä onnellista hymyä. Museosta on mahdollista tilata isommalle ryhmälle myös toiminnallinen opastettu kierros. Unohtamatta erilaisia tapahtumapäiviä, joita museossa pitkin vuotta järjestetään. Seuraavat tapahtumat kannattaa katsoa etukäteen vaikkapa tämän linkin kautta.

Oletko ollut höyryveturin kyydissä?

Saattaisit myös pitää näistä:

6 kommentti

  1. Mielenkiintoiselta vaikutti tuo pienoismaisemat juttu. Ei ole tuolla koskaan tullut poikettua, vaikka ei kaukana olekaan. Itävallassa ihastelin joskus pihaan rakennettua pienoisrautatietä. Ihana kun ihmiset on intohimoisen kiinnostuneita mitä erilaisimmista asioista.

    Viime kesänä ajelin Jokioisilla Höyryjunalla Jokioisten Mnkiöltä Humppilaan. Ihan kiva kokemus… ja samaan aikaan sattui olemaan Jokioisilla Englantilainen teehuone auki joten ensin junailua ja sitten herkuttelua. Molemmat paikat taitaakin taas avautua pikkuhiljaa kesään. Laitan linkin viime kesäiseen sunnntai päivään https://www.rantapallo.fi/sarsa/2016/06/20/sunnuntai-tekemista-jokioisilla-museorautati-ja-teehuone/

  2. olen ollut niin museojunan kuin höyryveturinkin kyydissä….ja voin todeta että jos vierekkäin olisivat pendolino ja höyryveturi ei olisi koskaan niin kiire että pendoliinoon menisin….

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *