Pirkanmaan luontokohteita – Torisevan rotkojärvet

Toriseva, Virrat.

Virtain Jäähdyspohjassa on lähes jokaisen ulkoilijan tavoitettavissa luontokohde, joka on jo vuosisatojen ajan kerännyt niin taiteilijoita kuin retkeilijöitä puoleensa.

Nolottaa kertoa, että meillä on ollut mökki Virroilla yli 10 vuoden ajan, mutta emme koskaan ole saaneet aikaisiksi lähteä talsimaan Torisevan luontopolulle. Joka kerta autolla tullessa tai lähtiessä Rotkojärvet ovat muistuttaneet olemassaolostaan jylhillä seinämillään sekä puiden takaa pilkahtavalla Alaisen Toriseva-järvellä. Menneenä viikonloppuna otimme vihdoin itseämme niskasta kiinni ja lähdimme koko perheen voimin retkeilemään Torisevalle.

Torisevan rotkojärvet pähkinänkuoressa 

Torisevan rotkojärviin kuuluu kolme järveä; Yläinen-Toriseva, Keskinen-Toriseva ja Alainen-Toriseva. Näistä syvin on Keskinen-Toriseva, joka on peräti 38 metriä syvä. Suurin järvistä on Alainen-Toriseva, jolla on pituutta 1120 metriä.

Kerrotaan, että mielenkiintoisen nimensä, Toriseva olisi saanut veden äänestä torista, joka nykyisin tarkoittaa samaa kuin lorista. Alueella on ollut jonkinasteista metsästystoimintaa jo 1200 – 1300-luvuilla, tosin 1500-luvulla alue vähitellen asutettiin uudisraivaajien toimesta.

Torisevalla ja ”erämaan rauhalla” on aina ollut inspiroiva ote taiteilijoihin. Alaisella Torisevalla Werner Holmbergin maalasi maalauksen Aihe Torisevalta vuonna 1859. Kerrotaan myös Johan Ludvig Runebergin maininneen Torisevanjärvet Vänrikki Stoolin tarinoissa. Läheltä Inkerinkalliota löytyykin taiteilija Armid ”Samperi” Sandbergin rakennuttaman Pilvilinna-nimisen huvilan ja ateljeen vanha kivijalka. Huvila toimi erityisesti taiteilijoiden tukikohtana ja majatalona.

Toriseva olikin alueen matkailuvaltti 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa. Vanhin Torisevalta lähetetty postikortti on lähetetty jo vuonna 1895. Hieman myöhemmin 1960-luvulla järven eteläpäässä sijaitsi myös leirintäalue sekä kioski 70-luvulle saakka.

”Rannalta tältä palasen

maat´ihanaista isien

sa näet, nuorukainen:

Kuin Virtain järvet ihanat

on Saimaan sadat lahdelmat,

Imatra pauhaavainen

ja Vuoksen aallot vaahtoisat.”

J. L. Runebergin: Vänrikki Stoolin tarinat (suom. Paavo Cajander)

Suuri vaikutus alueen tutuksi tekemisessä oli Jäähdyspohjan omalla pojalla valokuvaaja I.K. (Into Konrad) Inhalla. Hän vaikutti suuren yleisön mielikuviin ottamalla työnsä puolesta maisemavalokuvia sekä myymällä niistä kopioita valokuvanäyttelyiden ohessa. Koristipa yksi hänen Toriseva-kuvistaan Uuden Kuvalehden kantta vuonna 1896. Lisäksi hän antoi oman arvokkaan lisänsä Kansanvalistusseuran painamaan vuoden 1916 matkailukalenteriin. Inha kirjoitti kalenteria varten yhdeksän sivuisen artikkelin Kolme Torisevaa, joka mainosti Torisevan rotkoaluetta hyvin maalaavin termein.

Toriseva tänään

Nykyisin alueella kulkee luontopolkuja, joille meidänkin askeleemme vihdoin suuntasivat. Jätimme automme kantatien 66 levähdyspaikalle ja koukkasimme 150 metriä Torisevan kahvimajalle.

Torisevan kahvimajalla on jo roppakaupalla historiaa takanaan. Virtain Lotta Svärd perusti majan vuonna 1936, kerätäkseen varoja järjestölle. Majan rakennustarvikkeet saatiin lahjoituksena. Tehtailija Serlachius Mäntästä lahjoitti Lotille kahvilan tuolit ja pöydät.

Lotat vastasivat matkailijoiden virkistämisestä uunituoreilla kahvilatuotteilla aina vuoteen 1944 asti. Lottien jälkeen paikalliset yrittäjät ovat jatkaneet kahvilan pitoa kesäisin.

Astuessasi kahvimajaan sisälle, pääset ”aikakoneella” 1900-luvun puoliväliin. Kahvimajan menneen ajan tunnelmaa on pyritty säilyttämään alkuperäisellä sisustuksella, ja sanoisin, että hyvin onnistuneesti. Täällä on helppo nähdä, miltä maailma on oman isoäidin silmissä tuolloin näyttänyt.

Kannattaa pitää pieni tauko kesäisestä ajomatkasta ja poiketa majalla maistelemassa uunituoreita, majan takahuoneessa valmistettuja leivonnaisia. Kahvimajan erikoisuuksiin kuuluu mantelipiirakka, kookos-suklaakakku sekä omenapiirakka vaniljakastikkeella. Majan sisällä on 38 istumapaikkaa, lisäksi ulkona on 15 terassipaikkaa. Majalta on varsin mukavat näkymät alas Alaiselle Torisevalle. Myös ryhmä- ja tilauskahvitukset onnistuvat pyynnöstä.

Kahvila on auki kesäisin 1.6. – 6.8. Kannattaa katsoa aukioloajat vaikkapa tästä linkistä.

Mikäli tulet majalle levähdyspaikan kautta, kuljet läpi vehreän lehtometsän. Purolaakso on näille leveyksille harvinainen ilmestys. Purolaaksosta on pystytty tunnistamaan yli 80 kasvilajia. Majalle pääsee myös autolla melkein suoraan kahvilan ovelle asti, mikäli kävelymatka jyrkähköä polkua pitkin askarruttaa.

Luontopolku lähtee kahvimajan takaa kiemurtelemaan kohti metsää. Kannattaa ottaa majalta luontopolun kartta mukaan. Noin sadan metrin päässä polku haarautuu kahteen osaan; 6,5 km ja 1,2 km poluksi. Valitsimme lyhyemmän reitin puolipilvisen, mutta lämpimän päivämme retkikohteeksi. Polun alussa on pitkospuita, varjelemassa retkeilijöiden kenkiä. Kengiksi kannattaa muuten varata hyvät lenkki- tai kävelykengät.

Luontopolku kuuluu osaksi Pirkan taivalta sekä Euroopan kaukovaellusreittiä E6:sta. Polku on kunnostettu kevään 2017 aikana Virtain kaupungin toimesta. Torisevan luontopolun kartan voit ladata vaikka tästä linkistä.

Polun varrella on useita kylttejä joissa kerrotaan niin alueen historiasta, luonnosta kuin elämästäkin alueella. Luontopoluilla on lisäksi kaksi grillipaikkaa Inkerinkallion alapuolella sekä Lakarissa Kangasjärven rannalla, jossa on laavukin. Meidän 1,2 km retken päässä tulisi olla toinen näistä nuotiopaikoista. Olimmekin pakanneet makkarat ja oheistarvikkeet mukaan.

Päästyämme ensimmäisen kallion päälle, näköalat olivat melkoiset. HUOMIO! Kallion päällä ei ole kaiteita koska kalliot ovat rauhoitettua aluetta, joten perheen pienempiä on syytä pitää silmällä. Perheen isompienkaan ei kannata mennä kovin lähelle reunaa kuikuilemaan, luvassa on paikoin 20 metrin äkkipudotus alas veteen. Syvyyttä Alaisella Torisevalla on enimmillään 19 metrin verran, joten matkaa pohjalle on. Kallioranta sekä eteläinen pää ovat lisäksi luonnonsuojelualueita, joten myöskään kukkien tai varpujen keräys ei täällä ole sallittua.

Silmiinpistävää on kuinka vaihtelevaa polun luonto on. Alku on koivupitoista hieman kosteapohjaista metsää, joka kalliolle tullessa muuttuu kuivaksi mäntyvoittoiseksi metsäksi. Siellä täällä kasvaa myös kippuraa katajaa sekä pihlajia. Luontopolun loppuosassa metsä muuttuu vanhojen kuusien kehystämäksi peikkometsäksi.

Kesän lämmön helliessä talven kovettamia poskia, mustikka kypsyi kallioiden päällä ja käki kukkui kaihoisasti läheisissä puissa. Kesä on vihdoin täällä!

Astelimme polkua eteenpäin, välillä jääden ihailemaan kallioiden päältä näkyviä huimia maisemia. Polku osoittautui joiltakin osin varsin haastavaksi korkeuserojensa vuoksi, joten retki ei sovellu liikuntarajoitteisille henkilöille.

Pysähdyimme hetkeksi juomaan ja lukemaan erään mielenkiintoisen kyltin ääreen. Kyltissä kerrottiin yhden ehkä kuuluisimman virtolaisen, Martti Kitusen elämäntarinaa. Kitunen syntyi talollisen perheeseen vuonna 1747. Hän on jäänyt historiankirjoihin metsästäjänä sekä yli 100 karhun kaatajana. Ensimmäisen karhunsa Kitunen ampui 16-vuotiaana ja viimeisen 74-vuotiaana. Kitusesta ja hänen seikkailuistaan on tehty ainakin kaksi kirjaa. Hänet mainitaan myös Topeliuksen Maamme-kirjassa Karhu-Marttina. Onpa Virroilla on myös taukopaikka nimeltään Kitusen Kievari.

Seuraavaksi teimme jotain, mikä osoittautui todella vääräksi ratkaisuksi, nimittäin poikkesimme merkityltä reitiltä rantaan laskeutuvalle polulle. Polun alku oli helppo mutta jyrkkä. Hetken laskeuduttua, polku muuttui varsin hmm. hankalaksi. Siinä puhistessa tuli mieleen muutama rumakin sana. Alhaalla huomasimme, että ainoa keino päästä pääpolulle on kulkea sama polku takaisin ylös. Puuskuttaen kiipesimme oksien, kivien ja juurakoiden yli rinnettä ylös. Toinen vaihtoehto kun olisi ollut uida vastarannalle, ja siihen emme olleet osanneet varautua. Varsinaiset retkeilijät! 😉

Mitä tästä opimme? Pysy aina merkityllä reitillä!

Jatkettuamme matkaa ja päästyämme takaisin kallion päälle, löysimme opastaulusta traagisen tarinan Inkeri Kurjesta. Nuori aatelisneito Inkeri ja talonpoika olivat rakastuneet tulisesti. Koska kyseinen kompinaatio ei käynyt lainkaan päinsä aatelisneidon vanhemmille, nuoripari eivät koskaan saaneet toisiaan.

Lopullinen ero tuli, kun talonpoika lähti sotaan ja kaatui. Inkeri oli surun murtama, ja kerrotaankin että hän kävi joka päivä polvillaan kalliolla rukoilemassa. Eräänä iltana aatelisneito ei kestänyt enää, vaan syöksyi alas kalliolta menetetyn rakkauden vuoksi.

Kerrotaan, ettei rakkaus ole edelleenkään sammunut, vaan elokuisina öinä voi järvessä nähdä lipumassa Inkerin, mustan joutsenen muodossa. Myös kuutomoisina öinä neito haahuilee kallioilla ympäriinsä haikean itkun saattelemana…

Kalliossa onkin erotettavissa kaksi pyöreää kuoppaa, paikassa jossa legendan mukaan aatelisneito kävi rukoilemassa.

Juuri kun aloimme luontopolulla ihmetellä, että kuinkas pitkälle retkelle olimmekaan lähteneet, Inkerinkallio alkoi viettää alaspäin. Täällä kuusien kätköissä, jos oikein osaa katsoa, on myös vanha taiteilijoita majoittaneen Pilvilinna-huvilan kivijalka. Aikoinaan kalliolta on varmasti ollut varsin mukavat näkymät alas Alaiselle Torisevalle. Nyt tämä kohta kalliota on varsin isojen puiden takana ja näin maisemat eivät aivan pääse oikeuksiinsa.

Puikkelehdimme polkua alas nuotiopaikalle. Nuotiopaikan ympärille on rakennettu kiertävä kehä penkkejä. Myös iso ruokapöytä penkkeineen löytyy heti vierestä. Tänne mahtuu isompikin seurue evästelemään. Tosin, tällä kertaa nuotiopaikalla ei meidän lisäksi muita retkeilijöitä ollut.

Nuotiopaikan puukatoksessa oli valmiina kuivia puita, ja olipa joku jättänyt katokseen niin tulitikut kuin valmiiksi vuoltuja makkaratikkuja.

Istahdimme alas perheen partiolaisen sytyttäessä nuotion palamaan. Nuotiopaikalta nousevien savukiehkuroiden alta, kävelimme muutama kymmenen metriä järven rantaan, jossa on myös pieni laituri. Näkymät täältä järvelle ovat Suomen suvessa auvoiset. Myös harmaa Inkerinkallio nousee suorana ylös rannasta. Ei ihme, että paikka on kiehtonut taiteilijoita, onhan maisemat varsin ylväät ja samalla hyvin ainutlaatuiset.

Auringon viivähtäessä koivun lehdissä, lintujen visertäessä kesäisessä tuulessa, tuumimme että juuri nyt ja tässä, on paras paikka olla!

Näin jälkikäteen arvoituna 1,2 km retki oli oikein mukava pyrähdys luontoon. Luontopolun varrelle laitetut kyltit rytmittivät mukavasti retkeä. Korkeuseroja oli jonkin verran, mutta onneksi meillä ei ollut kiire minnekään. Näkymät Alaiselle Torisevalle olivat erikoisen hienot. Rotkojärviä katsellessa voisi uskoa olevansa jossain Kainuun siimeksessä, ja kuitenkin olemme Pirkanmaalla. Torisevalle kannattaa tulla kauempaakin retkeilemään!