Hattuvaara, Ilomantsi
Tiesitkö, että Suomen ja samalla Euroopan Unionin mantereen itäisin piste löytyy 19 kilometriä Hattuvaarasta Virmajärvellä?
Ei se mitään jos et tiennyt, ei tiedetty mekään kunnes ajelimme kesällä Hattuvaaran ohi ja näimme kyltin itäiselle pisteelle.
Ja kuten meidän reissuilla on tapana – sinnehän oli käännyttävä.
EU:n mantereen maantieteelliset pisteet lyhyesti
Euroopan Unionin pohjoisin piste löytyy myös Suomesta, tarkemmin Nuorgamin kylästä Utsjoelta. Piste on samalla Suomen pohjoisin piste.
Euroopan Unionin itäisin mantereelta löytyvä piste on siis Virmajärvellä, Ilomantsissa.
EU:n eteläisin piste löytyy Punta de Tarifasta, Espanjasta ja EU:n läntisin mantereelta löytyvä piste löytyy Cabo da Rocasta, Portugalista.
Kohteessa
Kaarsimme auton nokan Polvikosken hiekkatielle joka kulki pitkin metsäistä maastoa. Matkan varrella oli niin metsää, suota kuin pari sodanaikaista taistelupaikkaakin, jotka oli merkitty maastoon. Koska oli myöhä ja aurinko jo laskemassa, jätimme sotamuistomerkit pysähtymättä ja ajoimme naavarikkaiden metsäkaistaleitten läpi Virmajärvelle.
Tällä alueella on mahdollista myös vaeltaa, kunhan pysyy merkityillä reiteillä. Metsähallitus on merkannut rajan läheisyyteen itse asiassa useampiakin vaelluspolkuja, joita pitkin voi tutustua itäsuomalaiseen luontoon parhaimmillaan. Lisätietoja löydät tästä linkistä.
Koitajoen alueella on myös neljä yöpymislaavua sekä vuokramökkejä joissa voi yöpyä, jos haluaa viettää metsäretkellä pidempäänkin aikaa. Ajomatkan aikana hujahti ohi esimerkiksi tien varressa ollut laavu sekä vanha tukkilaiskämppä.
Tie oli hyvin mutkainen, onneksi itäinen piste oli hyvin merkattu tieviitoilla, nimittäin käännöksiä tuli sen verran usein, että olisimme varmasti eksyneet ilman opasviittoja. Rajavyöhykkeen lähestyessä tien molemmille puolille alkoi ilmestyä pylväitä, joiden yläpää oli maalattu keltaiseksi. Oletimme rajan olevan lähempänä kuin koskaan.
Noin kilometri ennen ”pistettä” oikealla puolella oli mahtava hirsinen laavualue, jonka tutkimisen jätimme odottamaan paluumatkaa. Ja löytyihän se itäinen pistekin – melkein. Soratien päässä oli kääntöpaikka, jossa oli hirsirakennus, joka paljastui yhdistelmäksi huussia (likaista sellaista), roskakatosta ja vajaa.
Tästä matka jatkui kävelemällä eteenpäin. Parikymmentä metriä pitkin polkua opastaululle ja muutama kymmenen metriä pitkospuita Rotareiden pystyttämälle paalulle, joka merkitsee Suomen itäisintä pistettä. Tervantuoksuiselta pisteeltä löytyvät myös istuimet ja pöytä evästelyä varten.
Paikka jossa itäinen piste sijaitsee on näin ilta-auringon valossa mielettömän hieno. Kuvittele seesteinen järvenranta, laskeva loppukesän aurinko puiden alaoksilla. Ja hiljaisuus. Säps, tähän kuvaelmaan tulee nyt särö, koska läsnä on kymmenittäin ellei sadoittain iniseviä hyttysiä… Joka tapauksessa paikka on hieno ja ajoituksemme valon suhteen suorastaan täydellinen!
EU:n itäinen piste on mantereella mutta varsinaiset rajapylväät, Suomen sinivalkoinen ja Venäjän punavihreä, sijaitsevat pienellä saarella noin 150 metrin päässä järven keskellä. Niin, vastaranta onkin sitten jo naapurin puolta, tarkemmin Suojärven piiriä ja Karjalan tasavaltaa.
Raja näyttää kulkevan järvessä, koska värikkäitä paaluja kulkee sopivin välimatkoin pienissä saarissa. Tässä kohdin maiden rajat tekevätkin 54 asteen mutkan. Olisiko tässä sitten se kohta rajassa missä on ”Suomineidon beba”? Maantieteellisesti paikka sijaitsee noin 70 kilmometriä idempänä kuin Pietarin kaupunki.
Pienenä faktapakettina seuraava tieto: itse asiassa tässä pisteessä yhtyy kaksi vanhaa raja-osuutta. Ruotsi-Suomen ja Venäjän vuoden 1617 Stolbovan rauhassa määritelty itäisestä pisteestä pohjoiseen ulottuva rajaosuus sekä itäisestä pisteestä etelään oleva rajaosuus, on määritelty Talvisodan jälkeen vuonna 1940 Moskovan rauhassa.
Täällä olisi voinut olla pidempäänkin, jos olisimme varustautuneet paremmin. Mutta eihän tällainen satunnainen matkailija voi tietää mihin nenä vie seuraavaksi. 😉
Sanomme itäiselle pisteelle Adios, ja palaamme takaisin autolle. Vuorossa olisi palata se kilometri takaisin päin tietä ja tutkia havaittu laavualue.
Laavu- tai paremminkin mökkialue on hienosti tehty, samalla menetelmällä kuin kääntöpaikan harmaantunut hirsirakennus. Alue paljastuu Karhunkämmenen luppotuvaksi, jonne voisi jäädä viettämään aikaa ihan mielellään, vain sauna puuttuu mukavuuksista. Tupa sijaitsee Lahnajärven rannalla, ja tässä kohden vesialueelle meno on sallittua, joten peseytyminen ja uiminen onnistuu järvessä.
Mökin sisältä löytyy tilava tupa, jossa suuri tiilitakka odottaa lämmittäjäänsä. Vieressä on pata, joten myös veden lämmitys onnistuu. Tuvan seinustoilla on mukavasti penkkejä, joissa mahtuisi rankkasateen yllättäessä tarvittaessa nukkumaankin.
Pihalta löytyy erillinen grillikatos, puuvaja sekä huussi, jonka ovi oli valitettavasti jumissa. Kyllä täällä kaikesta huolimatta kelpaisi viettää retkiaikaa makkaraa paistaen ja matkarasituksista leväten. Vink Vink!
Meidän matka jatkui Ilomantsiin hienojen vaara-, suo- ja metsämaisemien saattelemana. Aina ei tarvitse lähteä Lappiin asti, jotta löytää lähes koskematonta erämaata. Sitä nimittäin on myös täällä, Pohjois-Karjalassa!
Minua kiinnostaa, koskapa moni minun kavereistani on käynyt siellä, koska siellä on samoin niin Suomen kuin EU:n mantereenkin itäisin geokätkö. Olen käynyt Suomen eteläisimmällä geokätköllä ja pohjoisimmalla, samoin tein voisin käydä muissakin ääripisteissä. Suomen ja EU:n pohjoisin geokätkö on aivan EU:n pohjoisinta pistettä osoittavan kivipaaden lähellä. Suomen eteläisin on Bengtskärin majakalla.
Mutta takaisin Ilomantsiin. En ole juuri tuolla käynyt, koska sinne ei pääse julkisilla, mutta olen käynyt Ilomantsissa erittäin idässä. Tuossa paikassa on kiinnostavaa se, että se on suunnilleen se paikka, mihin Enckellin kirja ”Rajan vartio” loppuu. Jos ketä kiinnostaa kunnon patikkakertomus vuodelta 1938, niin kirja kannattaa lainata tai ostaa omaan hyllyyn. Minulla se on omassa hyllyssä ja olen lukenut sen jo kahdesti. Minä voin taata, että se terävöittää kuvaa ajasta ennen sotia.
Kiitos Stacy!
Luulisi, että Ilomantsista kesäisin järjestettäisiin retkiä Virmajärvelle, mutta ehkäpä siellä päin jokaisella on auto käytössä.
Pitääpä etsiä jostakin tuo ”Rajan vartio” kirja, syksyn sateita silmällä pitäen.
Itse en ole pohjoisimmassa pisteessä käynyt, muutenkin tuo ylin Suomenkärki on käymättä.
Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus. Luin tuosta pisteesta jokunen kuukausi sitten, kun rajavartijat kertoivat siitä. Siinä jutussa ei tosin näytetty noita laavuja ja ympäristöä sen enempää, joten oli tosi kiva nähdä paikkaa vähän laajemmin.
Minua ärsyttää suunnattomasti tämä yleistynyt ”rajamatkailu”, eli nämä ääliöturistit, joiden pitää saada hypätä Venäjän puolelle muutamaksi minuutiksi ja valokuvata itsensä siellä. Juurihan oli sekä brittejä että sakemanneja kunnostautunut siinä – ja ylläri pylläri, tietenkin miehiä. Parasta olisi, jotta pistettäisiin jäämään sinne Venäjän kairalle 😀
Kiitos Anna!
Se on sitä miesten kohellusjuttua, ei uskota että mitään seuraamuksia tulee.
Ja meitä eurooppalaisiahan ei rajat pitele…
Samaa mieltä olen, että voisivat viikoksi pariksi jättää tyypit naapurimaan käsiin. Voisi olla eri fiilis rajanylityksistä sen jälkeen.
Olipa kauniissa ja mielenkiintoisissa maisemissa tuo piste. Tuollaiseen paikkaan olisi kiva päästä retkeilemään. Ja kyllä se niin on tosiaan, ettei aina tarvitse lähteä pohjoiseen lähempänä löytyy maisemia myös. Mitäköhän tapahtuu, jos vahingossa eksyisi rajan toisen puolen?
Kiitos Sari!
Kyllä sieltä tullaan hakemaan sinut pois ja aika nopeastikin.
Olen ymmärtänyt, että siitä reissusta saattaisi tulla aika kalliskin…
Enpäs ollut tiennyt tästä, joten kiitos infosta! 🙂 Kauniin näköinen paikka kyllä kyseessä!
Kiitos Anna-Katri!
Itselläni on itäpiste vielä käymättä. Manner-suomen läntisin piste on käyty (menimme siellä emännän kanssa aikanaan kihloihin, minä Norjassa ja nykyinen vaimoni Ruotsissa) ja myös Nuorgamissa on käyty, pariinkin kertaan. Hangon tulliniemessä on myös käyty joskin siellä olevaa luontopolkua en huomannut, täytynee käydä siellä joskus uudestaan. Myös Utössä on käyty, kolmen vuoden aikana yhteensä 7 kertaa, lintuharrastajia kun ollaan. Nyt kun on pari lastakin, on täytynyt tyytyä toistaiseksi lähikohteisiin, mutta myös itäpisteellä käynti nykyään kiinnostaa, kun sinne ei enää tarvita erikoislupia rajavartiolaitokselta.
Kiitos Jyrki kommentistasi!
Olettekin varsin kattavasti käyneet erilaisilla pisteillä.
Tuo Nuorgam on itsellä harmittavasti vielä käymättä.
Lähikohteet ovat ihan yhtä hyviä reissukohteita kuin kaukaisemmatkin, usein sitä lähtee ”merta edemmäs kalaan”, vaikka aivan vieressä olisi varsin upeita kohteita käymättä.
Toivottavasti pääset vielä lähitulevaisuudessa käymään itäisellä pisteelläkin!