Phnom Penh, Kambodzha 

Maailman turuilla ja toreilla reissatessa törmää väistämättä jossain vaiheessa paikkoihin joissa on tehty mitä raaimpia ihmisoikeuksien polkemisia. Juuri tällainen inhorealistinen kohde on Phnom Penhistä löytyvä punakhmerien käyttämä vankila ja pidätyskeskus S-21 Tuol Sleng. S-21 toimi 70-luvulla maan suurimpana ja julmimpana kärsimysnäyttämönä ja mikä pahinta, kaikkia syyllisiä ei vieläkään ole rangaistu.

S-21 Tuol Sleng lyhyesti

Vuonna 1975 entinen Tuol Svay Prey yläkoulu muutettiin Pol Potin turvallisuushallinnon vankilaksi jonne joutuneista noin 15 000 – 20 000 miehestä, naisesta ja lapsesta, vain muutama henkilö pelastui kertomaan julmaa tarinaa jälkipolville.

Pidätyskeskuksessa toimi useita johtajia olemassaolonsa aikana. Eräs johtajista koodinimeltään Duch (Kang Kek leu) toimi koulussa aiemmin opettajana, ja hän tuli tunnetuksi erityisestä julmuudestaan. Kyseinen Duch selvisi vietnamilaisten miehityksestä hengissä ja jatkoi opettamista kunnes ulkomaalainen journalisti jäljitti Duchin.

Pidätyskeskukseen saattoi joutua täysin tekaistun syyn vuoksi. Keskuksessa ja myöhemmin noin 17 kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle Choueung Ekin kuolemankentälle kuljetettujen vankien joukossa tiedetään olleen noin 2000 lasta, joista osa oli vasta sylivauvoja. Kadonneiden joukossa oli myös niin ulkomaalaisia kuin heidän perheitään.

Vankien ”liikkeet” raportoitiin hyvin tarkasti (kuten natseilla), pidätyskeskuksen seinille on taltioitu mustavalkoisia kuvia uhreista usein ennen kuulusteluja ja eläimellisten kidutusten jälkeen. Erityisessä vaarassa olivat ns. valtion viholliset eli keskiluokkaa edustavat oppineet, olivat he sitten munkkeja, opiskelijoita, professoreita tai vain ihmisiä joilla oli silmälasit. Tunnustuksia haettiin mm. hakemalla koko perhe keskuksen vangiksi. Kidutuskeskuksen ollessa ”tehokkaimmillaan” vuonna 1977, lähes 100 syytöntä valtionvihollista tuhottiin päivässä.

Museon lattioilla on edelleen veritahroja nähtävillä.

Koska ammukset olivat kalliita, tappamisessa turvauduttiin mitä mielikuvituksellisimpiin tapoihin päästä vangeista eroon, ja ne jotka eivät kidutuksiin kuolleet, taudit ja nälkä lopulta tappoivat heidät.

Keskuksessa työskenteli lähes 1720 punakhmerien edustajaa, kaikki heistä eivät kuitenkaan osallistuneet suoranaisesti kidutuksiin mukaan vaan toimivat mm. kasvimailla joissa kasvatettiin ruokaan vankilan tarpeisiin.

Kuvassa on neljä vietnamilaisten löytämää kidutuskeskuksen vankina ollutta lasta.

Vietnamilaisten joukkojen valloittaessa kaupungin alkuvuodesta 1979, 14 kidutettua vankia oli seivästetty ja jätetty vertavuotavina metallisänkyihin kytkettynä kuolemaan. Heidän lisäkseen rakennuksesta löytyi vain 12 elossa olevaa vankia neljä lasta mukaan lukien. Vangeista kaksi, Chum Mey ja Bou Meng, ovat vielä elossa ja he ovatkin pyhittäneet elämänsä heille jotka eivät kidutuskeskuksesta selvinneet. Vaikka he ovatkin jo iäkkäitä, heihin törmää suurella todennäköisyydellä museovankilan käytävillä.

Pidätyskeskus oli toiminnassa aina vuoteen 1979 asti. Nykyisin S-21 Tuol Sleng toimii ikävänä mutta tarpeellisena varoittavana esimerkkinä tuleville sukupolville museovankilan muodossa.

Pääsymaksun hinta: 5$/aikuiset (n. 4.20€) ja 3$/10-18v (n. 2.50€). Huom! Vierailua museovankilassa ei todellakaan voi suositella alle 14-vuotiaille!

Tulethan vankilamuseoon olkapäät ja polvet peitettyinä, näin kunnioitat menneiden muistoa.

Opastetut vierailut ovat mahdollisia kuten myös audiokuulokkeiden vuokraus (3$/kpl).

Museo on avoinna päivittäin: 8.00 – 17.00.

Osoite: Tuol Sleng Genocide Museum, St. 113, Boeung Keng Kang III, Chamkarmorn, Phnom Penh.

Kohteessa

Ulkopuolelta ei vielä tiedä mitä vankila pitää oikein sisällään. Vankilakampukseen kuului viisi rakennusta. Nykyisin vankilamuseon naapurissa on jälleen koulu jonka pelikentältä iloiset äänet kajahtavat ympäristöön. Ympärillä on myös pieniä ruokakojuja sekä paikallisliikennettä. Aikoinaan, ja ei niin montaa vuosikymmentä sitten, täällä kaikuivat täysin toisenlaiset äänet. Pelko, kipu ja ahdistus ovat jättäneet seiniin leimansa.

Kerrotaan, että täällä myös kummittelee, joka ei olisi lainkaan mahdotonta mietittynä siihen tuskaan mitä toinen ihminen on toiselle täällä mielivaltaisesti aiheuttanut.

Museon piha on tosin varsin viehättävä, paljon vihreitä hedelmäpuita jotka antavat suojaa vierailijalle sekä penkkejä joilla istua ja mietiskellä.

Keskuksen rakennuksissa käynti on rankka kokemus. A-rakennuksessa on huone huoneelta rautasänkyjä keskellä huonetta sekä seinällä yksinkertainen kuva jokaisesta näistä 14 vangista jotka löydettiin huoneisiin seivästettynä.

Entisiin B-rakennuksen luokkahuoneisiin tehtyihin pidätysselleihin esille laitetut kuvat ja niissä olevien ihmisten ilmeet vaanivat katsojaa anoen apua. Kauheinta on tietää, että kukaan näissä kuvissa esiintyvistä naisesta, lapsesta tai miehestä selvinnyt.

B-rakennuksen yläkerrasta löytyy myös pieni museo joka kertoo Pol Potin ajamasta punaisesta ideologiasta. Siihen kuului kova työteko kansakunnan hyväksi.

Tilat on tarkoituksella jätetty karuun muotoon, esimerkiksi ennen kuolettavaa sähköä johtaneet piikkilangat ympäröivät C-rakennuksen ulkokäytäviä ja onpa usean rakennuksen lattioilla vielä kidutettujen kuivunutta vertakin esillä. C-rakennuksen pienimmät ns. sinkkusellit ovat vain 0,8 x 2 metrin kokoisia kun suurimpiin huoneisiin on mahdutettu kerrallaan 40 – 50 vankia.

Mikäli haluaa perehtyä ihmisten tarinoihin kuvien takana, kannattaa lippupisteen yhteydestä ottaa opas kävelylle mukaan. Näin saa museovierailusta enemmän irti. Keskuksen laitimmaisessa D-rakennuksessa on nähtävillä kaksi dokumenttielokuvaa jotka kertovat omalla karulla tavallaan lisää menneistä kauhun vuosista.

Jalkarautoja.

D-rakennus on myös kaikkein irvokkain, alakertaan on kerätty kidutuksissa käytettyjä välineitä sekä havainnollistavia tauluja. Viimeisessä huoneessa on alueelta löytyneitä vankien pääkalloja vitriineissä. Vaikka en olekaan herkkä, niin voisin sanoa, että tämän viimeisen rakennuksen alakerta oli jo liikaa vankien kuvien jälkeen. Kuka tahansa jolla on, ehkä liiankin vilkas mielikuvitus, voi keksiä kymmenen tapaa jolla toisesta ihmisestä saataisiin tunnustus esiin, ilman että seinillä on kuvia kyseisistä keinoista.

Vankila-alueelta löytyy myös hautausmaa, johon on haudattu vietnamilaisten löytämät 14 vankia. Samalla alueella on esimerkkinä suuria ruukkuja joita käytettiin saamaan vankien ”tunnustuksia” vesikiduttamalla. Vanki laitettiin tynnyriin pää alaspäin ja juuri ennen hukkumista, uhri nostettiin ylös ja tätä toistettiin niin kauan että tunnustus saatiin tai vanki ”vahingossa” hukkui.

Kaikessa kauheudessaan S-21 Tuol Sleng on käymisen arvoinen paikka. Olemassaolollaan museo muistuttaa siitä, että jos unohdamme, historia toistaa itseään jossain missä sitä vähiten odottaisi.

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *