Stutthofin keskitysleiri ja yli 90 suomalaista uhria

Stutthofin keskitysleirimuseo, Sztutowie Puola 

Vajaan tunnin ajomatkan päässä Gdanskin kauniista Vanhastakaupungista sijaitsee natsien ensimmäinen Saksan ulkopuolelle rakentama keskitysleiri Stutthof. Nykyisin keskitysleiri toimii museona joka esittelee natsien suorittamia kauheuksia jälkipolville.

Stutthofin keskitysleiri lyhyesti

Stutthofin keskitysleiriä alettiin rakentaa vuonna 1939. Leiri jatkoi toimintaansa vuoteen 1945 asti. Aluksi leiri toimi työleirinä Danzigista (nykyinen Gdansk) vangituille 150 henkilölle. Vankien määrä kasvoi nopeasti, nimittäin vain 13 päivää myöhemmin leirillä oli jo 6000 vankia.

Museossa näkyvissä kuvissa on nähtävillä etteivät leiriolosuhteet olleet aluksi kovin huonot. Noin kaksi vuotta myöhemmin tilanne muuttui merkittävästi kun SS:n ja Gestapon päällikkö Heinrich Himmler tarkasti leirin ja totesi sen sopivan keskitysleiritoimintaan. Vuonna 1942 leiri siirtyi SS:n Wirtschaftsverwaltungshauptamtin haltuun muuttuen tärkeimmäksi Pohjois-Puolan miehitetyn alueen keskitysleiriksi. Samalla raakuudet alkoivat.

Viidessä vuodessa varsinainen Stutthofin leiri kasvoi pienestä 12 hehtaarin alueesta, joka oli tarkoitettu 3 500 vangille, 120 hehtaarin alueeksi, jossa oli vuonna 1944 57 000 vankia. Pääleirin lisäksi keskitysleiri käsitti 39 alaleiriä. Pääleiri oli jaettu kahteen osioon. Stammlagerissa pidettiin puolalaisia ja juutalaisia vankeja. Sonderlagerissa vankeina oli muiden maiden kansalaisia joiden olot  olivat hieman paremmat kuin Stammlagerin vangeilla oli.

Kaiken kaikkiaan leirille tuotiin noin 110 000 vankia, joista 65 000 ei koskaan palannut takaisin. Vankeja tuhottiin systemaattisesti ampumalla, hirttämällä, kaasuttamalla, pakkotyöhön uuvuttamalla sekä fenoliruiskeilla. Myöskään epäinhimilliset  kokeilut eivät jääneet leirillä vieraiksi. Kerrotaan, että keskitysleirin uhrien ihosta valmistettiin saippuaa.

Vankien joukossa oli 25 maan kansalaisia kuten juutalaisia, venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä, liettualaisia, latvialaisia, virolaisia, tšekkejä, slovakialaisia ja suomalaisia. Suomesta vietiin jatkosodan aikana Saksaan poliittisia vankeja. Näiden vankien lisäksi leirille joutui noin 90 suomalaista internoitua merimiestä, joiden joukossa oli 12 naista sodan loppuvaiheissa vuosina 1944-1945.

Neuvostojoukkojen 48. armeijan sotilaat saapuivat Stutthofiin 9.5.1945 ja vapauttivat viimeiset noin sata vankia jotka olivat piiloutuneet saksalaisten kyydityksiltä.

Sodan jälkeen 21 leirin johtajaa, vartijaa, lääkäriä sekä muuta henkilökuntaa kuulunutta tuomittiin kuolemaan murhista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kuolemantuomittujen mukana oli viisi leirin naisvartijaa. Kuolemantuomittujen lisäksi jaettiin eripituisia vankeustuomioita yli 60 henkilölle.

Nykyisin Stutthofissa toimii keskitysleirimuseo joka kuvin, tekstein ja osin uudelleen rakennettujen keskitysleirirakennusten avulla kertoo alueen synkkää tarinaa.

Stutthofin keskitysleirimuseoon on vapaa pääsy. Opastettu kierros maksaa 180 zlotya/45,20€.

Alueella on pieni museokauppa joka myy kirjallisuutta. Rakennuksessa on myös automaatti josta saa ostettua kuumia juomia.

Museo on avoinna päivittäin: toukokuusta syyskuuhun klo 8.00 – 18.00. Lokakuusta huhtikuuhun klo 8.00 – 15.00.

Kohteen koordinaatit: 54°19′44″N, 19°09′14″.

Stutthofin keskitysleirimuseon alueella

Pohjois-Puolassa oli tänä kesänä kovasti tietöitä jotka vaikuttivat teiden käyttöön ja erityisesti eteenpäin pääsemiseen. Normaalioloissa Gdanskista ajaa Stutthofiin 50 minuutissa, nyt kaikenmaailman pienten kiertoteiden ja jonottamisen vuoksi matkasimme museoon lähes kahden tunnin ajan.

Alueelle saapuessa tien poskeen jää laituri jossa vankien karsinta tehtiin. Tässä paikassa kaikki työikäiset purettiin vaunuista pois. Tämä ei koskenut sairaita henkilöitä tai 50 – 70-vuotiaita naisia jotka vietiin suoraan junalla kaasukammiolle.  Laiturin taakse jää keskitysleirin komendantin villa joka on nykyisin yksityisen omistuksessa.

Museon laitamilla on parkkipaikka jossa paikoitus maksaa 7 zlotya/1,80€. Parkkipaikalta on sadan metrin matka museon portille. Sisäänpääsy ei maksa mitään, mutta keräyslaatikko odottaa museokaupan vieressä keräten lahjoituksia alueen ylläpitoon.

Komendantin toimisto ja kuoleman portti

Alueelle tultua, suuri punatiilinen komendantin toimistotalo ottaa kävijän vastaan. Rakennus on hieno, suihkulähteineen ja hoidettuine pihoineen. Mustavalkokuvista on nähtävissä, että tämän näyn näkivät myös vangit keskitysleirille tuotaessa.

Komendantin toimiston elokuvateatterissa on näinä päivinä mahdollisuus nähdä neljä 20 – 30 minuuttia kestävää dokumentaarista elokuvaa 3 zlotyn/0,75€ lisämaksulla. Rakennuksessa on lisäksi kirjasto, museon tiloja sekä arkisto.

Toimistotalon takana on leirin ns. Kuoleman portti, joka jäi monelle vangille viimeiseksi muistoksi vapaudesta joka päättyi portin ja piikkilanka-aitojen taakse. Portin molemmilla puolilla on parakkirakennukset, joista vasemman puoleisessa on kuvia puolalaisista papeista.

Valitettavasti tekstit ovat vain puolaksi joten emme oikein saaneet kuvaa, mitä asiaa kuvat koskivat. Voimme vain arvata, ettei kyse ollut mistään kovin miellyttävästä.

Parakin toiseen puoliskoon on koottu vankien kengänpohjia koko huoneen kokoiseen lasivitriiniin. Vitriinin vasemmasta laidasta löytyvät pienet taaperon jalan kokoiset kengänpohjat laittavat nieleksimään…

Portin jälkeen pihalla on kaksi isoa parakkirakennusta joissa itse museonäyttelyt sijaitsevat. Maaperästä on nähtävissä, että parakkeja on aikoinaan ollut useampia, mutta ne on aikoinaan vedetty maan tasalle.

Parakkeja parakin perään

Vasemmassa parakissa pääsee mukaan uhrien elämään aina vangitsemisesta, leirille saapumiseen sekä leiriolosuhteisiin.

Parakin seinillä on karttoja joista näkee saksalaisten valloittamat alueet joilta vankeja keskitysleirille tuotiin. Esillä on lisäksi vaatteita, sänkyjä sekä sairaalavarusteita. Tekstejä lukemalla vaikuttaa siltä, että olisi ollut parempi jos tohtorille ei keskitysleirillä ollut asiaa. Tieteen nimissä tehdyt kokeet ovat olleet kivuliaita ja aivan turhia. Myös ”lopetuspiikki” on tullut helposti ja sekin suoraan sydämeen…

Oikealla puolella olevassa parakissa on nähtävillä natsien ottamia kuvia vankien pidätyshetkistä ja leirin rakennustöistä. Nähtävillä on myös pienoismalli leiristä sekä surullisia tarinoita ihmiskohtaloista. Tämä osio leiristä on ehkä kaikkien kauheinta katsottavaa.

Lyhyet tarinat kertovat tarinoita pidätyksistä, leirillä tapahtuneista kauheuksista sekä myös pelastumisista, jotka ovat olleet seurastaan ihmeitä.

Kaasukammio, krematorio ja kasa ihmistuhkaa…

Alue jatkuu rakennusten pohjia myötäillen keskitysleirin laitamille josta löytyy junan päätöspiste, laituri jolta vangit vietiin suoraan viereiseen kaasukammioon.

Kaasukammion vieressä on krematorio, jossa on edelleen nähtävillä muutama polttouuni.

Uunin vieressä on muistomerkki, eri maan kansalaisuuksien lippujen kuten myös Suomen lippu sekä lasivitriinissä poltettujen vankien tuhkaa. Rakennus laittaa hiljaiseksi. Krematorion takaa löytyy vielä hirttopaikka jonne poliittiset vangit tuotiin aamuvarhaisella hirtettäväksi muun leirin vielä nukkuessa.

Alueen laitamilla on lisäksi useita muistomerkkejä keskitysleirin uhreille.

Metsiköstä pilkistään myös muutama suuri halli, jonne 250 valittua vankia pääsi/joutui valmistamaan lentokoneita Saksan Luftwaffen hyväksi. Tälle alueelle ei vierailijalla ole asiaa. Keskitysleirin vangit työskentelivät myös läheisillä louhoksilla sekä tehtaissa joiden työolot olivat ankarat.

Keskitysleirin vasen laita on täynnä uuden puolen rakennusten ”perustuskiviä”, parakit ovat kauan sitten kadonneet.

Juuri ennen leirin uloskäyntiporttia löytyy vielä uudehko kasvihuone jolla muistutetaan, että keskitysleirivangit muun pakkotyön ohessa kasvattivat myös kasviksia ja kukkia. Kukat myytiin lisätulojen saamiseksi ja kasvikset käytettiin henkilökunnan ruokkimiseen. Nykyisin kasvihuoneissa on esillä keskitysleiriaiheista taidetta.

Keskitysleirit eivät ole paikkoja joissa hymynkare karehtii suupielissä. Ne ovat paikkoja jotka ovat esimerkkejä ihmisten mielettömyydestä, ylemmyydentunnosta toisia kansalaisuuksia kohtaan sekä loputtomasta julmuudesta joihon olosuhteiden ollessa otollisia, ihminen pystyy.

Stutthofin keskitysleirimuseon opasteet ovat selkeitä, ja havainnollisia ja onnistuvat herättäämään ajatuksia, ehkä liiankin hyvin. Keskitysleirimuseot eivät sovi kaikkein herkimmille vierailukohteiksi.

Mikäli suomalaisten keskitysleireiltä selviytyneiden tarinat kiinnostavat, lue tämän linkin takaa Iltasanomien vuonna 2015 tekemä juttu kahden vangin järkyttävistä leirimuistoista Puolasta.

Tämän linkin takaa löytyy myös ehkä ainoan natsien keskitysleirillä syntyneen suomalaisen Lea-vauvan tarina.