Kolin vaellus 18. – 21.10.2018
Järvenpääläisellä partiolippukunta Kiehisillä on tapana tehdä 1-2 pitkää vaellusta vuoden aikana. Viime vuonna syyslomalla Samoaja-ikäiset (15-17-vuotiaat) ja sitä vanhemmat lähtivät Kolille vaeltamaan. Tarkoituksena taivaltaa syksyisessä luonnossa 41 kilometriä.
Vaellusretkeä edelsi lyhyt, mutta ytimekäs ennakkosuunnittelu. Lähtijöitä ilmoittautui seitsemän kappaletta, mukana tyttäreni, joka ei aiemmin ollut moista matkaa vaeltanut raskaan rinkan kanssa.
Kolin kansallispuiston vaellusreiteistä lyhyesti
Vuonna 1991 perustettu Kolin kansallispuisto sijaitsee Lieksan, Joensuun ja Kontiolahden alueella Itä-Suomessa.
Koli on siitä ihanteellinen kohde niin pidemmille kuin lyhyemmillekin retkille, koska kansallispuisto tarjoaa yli 80 kilometriä erilaisia vaellusreittejä. Reittien varrella on useita retkeilijöitä tukevia pisteitä niin laavuista vesipisteisiin kuin nuotiopaikoista autio- ja varaustupiin. Tosin vesipisteiden vesi on aina keitettävä. Huom. Mörkölammen lähteen ja Ikolanahon kaivon vettä ei tule käyttää edes keitettynä.
Kolin kansallispuiston tunnetuin vaellusreitti on Herajärven kierros, joka kulkee pitkin mäkisiä maastoja kohoten mahtaville näköalapaikoille Kolin vaaroille ja Pieliselle. Tälle reitille myös Kiehiset suuntasivat. Reitti muodostuu kahdesta eripituisesta rengasreitistä Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa. Rengasreittiä on mahdollista vaeltaa joko muutama päivä tai parhaimmillaan 61 – 90 km reitti jonka kulkemiseen menee 4-5 päivää. Reitti on merkitty maastoon oranssilla ja sinisellä maalilla puihin ja kiviin. Reiteillä ei ole talvikunnossapitoa.
Kiinnostuitko? Katso lisää tämän linkin takaa.
Lähtöpäivä 18.10.
Vaellukselle lähtijät pakkaantuivat rinkkoineen autoon. Toinen auto lähtisi retkelle osallistujien työkiireiden vuoksi hieman myöhemmin. Henkilöauton käyttö ei ole se ekologisin tapa matkustaa, mutta yhteydet tai oikeastaan niiden puutteet Kolille sekä matka-aika ratkaisivat auton käytön.
Pitkän ajomatkan jälkeen, Joensuu jäi taakse ja vaeltajat pääsivät Kolille myöhään iltapäivällä. Rinkat selkään ja venyttelemään 7h ajomatkan aikana puutuneita jäseniä. Tarkoituksena oli myös päästä ensimmäiseen yöpymiskohteeseen ennen pimeän saapumista. Käveltävää raikkaassa syysilmassa oli 5 km. Lokakuinen luonto huokui mennyttä kesää ja kosteutta. Taivas riippui alhaalla märkänä ja raskaana, tiputtaen pisaran jos toisen vaeltajien päälle. Kolin rinteet ja kivet olivat märkänä erittäin liukkaita. Retken alku ei näyttänyt kovinkaan hyvältä.
Ensimmäiseen yöpymiskohteeseen, Myllypuroon päästiin hämärän peiton jo laskeutuessa alas Karjalan koivuille. Mukana kulkevat laavut pystyyn ja tulentekoon. Evästä ja kuumaa juotavaa oli ennen nukkumaan menoa saatava. Väki nuokkui paneutuen pikku hiljaa yöpuulle vesisateen saatellessa retkeilijät uneen.
Vaelluspäivä 19.10.
Aikaisen heräämisen ja aamupalan jälkeen vaellus pääsi toden teolla alkamaan. Taipaletta vaaramaisemissa olisi taivallettavana 17 km. Yksin ei retkue suinkaan Kolilla ollut, vastaan tuli niin yksittäisiä kuin perheretkeilijöitä. Myös hirviporukoita koirineen näkyi metsässä. Sääkin muuttui inhimillisempään suuntaan ja vaikka oli hieman viileää, ei taivaalta enää tippunut suuria kyyneleitä alas. Oikein hyvä patikointikeli siis!
Päivän retki kulki myötäillen Herajärven länsirantoja kulkien Kolin kansallispuiston halki. Kansallismaisema korkeuseroineen ja sammalmetsineen sykähdytti niin aloittelevaa vaeltajaa kuin kokenuttakin konkaria, puhumattakaan luontokuvaajasta tai kulttuuria kaipaavasta. Metsähallitus oli pitänyt mm. nelijalkaisilla kesätyöläisillä, lampailla, huolta perinnemaiseman vanhoista pihapiireistä ja ahoista. Aikoinaan myös suomalaiset kultakauden taiteilijat kuten maalari Eero Järnefelt ja säveltäjä Jean Sibelius ovat näillä vaaroilla liikkuneet sekä ammentaneet vaikutteita töihinsä. Sibeliuksen uskotaan saaneen Kolin kansallispuistosta innoitusta neljänteen sinfoniaansa.
Pieniä ruokailu- ja kuvaustaukoja lukuun ottamatta, Kiehiset matkasivat seuraavaan yöpymispisteeseensä Lakkalaan vauhdikkaasti, vaikka matkan varrelle osui useita jyrkkiä nousuja ja laskuja. Herajärven eteläisemmässä päässä vaeltajat pääsivät ylittämään Herajoen menemällä vaijerin ja lautan avulla joen yli. Ensikertalaisille matka painoi jaloissa, onneksi reissuun oli varauduttu asianmukaisin varustein, joten jalat pysyivät kuivina sekä hiertymiltä tai rakkoilta vaelluksen aikana myös vältyttiin. Raitis ulkoilma, kävely vaihtelevassa maastossa ja lämmin ruoka takasivat sen, ettei pimeän tultua nukkumattia kauaa tarvinnut houkutella kylään käymään. Yöllä saapui retken miesvahvistukset paikalle vaikka liukas maasto ei ole paras pohja yölliseen vaellukseen.
Vaelluspäivä 20.10.
Vaelluspäivä numero kolme noudatti aikalailla edellisen päivän antia, tosin sillä erotuksella, että Kiehiset kiersivät Herajärven maastoltaan helpommalta eli itäpuolelta. Matkaa olisi seuraavalle yöpymispaikalle 17 km. Tässä vaiheessa rinkkakin tuntui jo kevyemmältä, mukaan otetut ruoat ja energia-välipalat olivat mukavasti huvenneet matkan aikana. Samalla myös kännyköiden akut sekä osa varavirtalähteistä oli jo tyhjiä, tämä ehkä harmitti nykyajan nuoria enemmän kuin märät vaatteet.
Matka jatkui kävellen pitkin vaaramaisemaa, illan pimentyessä oli vielä muutama alamäki kuljettavana ennen Turulan leiriytymispaikkaa. Onneksi majoituskohteessa oli jo ennestään retkeilijä, jonka nuotion ja kytevän hiilloksen ääreen oli mukava istua lämmittelemään. Kokeneempi Kiehinen jakoi nuotion äärellä muulle ryhmälle pienen selviytymisvinkkinsä: ota isohko koivuhalko, lämmitä sitä hetken nuotion päällä ja istu päälle. Koivulla on tapana varastoida energiaa tehokkaasti, joten pylly pysyy kauemmin lämpimänä! 🙂
Paluupäivä 21.10.
Lähtöpäivänä olivat vaivaiset kaksi kilometriä käveltävänä ennen autolle saapumista. Ja olihan samalla matkalla käytävä se Ukko-Koli valloittamassa! Lokakuussa kun järvet ja lammet kylmine vesineen eivät houkuttele peseytymiseen, lähinnä nuorista naisista koostunut vaellusporukka päätti repäistä ja käydä saunassa Hotel Kolilla. Myös ruokailu hoidettiin syömällä valmista ja oikeasti lämmintä ruokaa.
Kotimatkan aikana muisteltiin yhteistä vaelluskokemusta sekä alettiin suunnitella seuraavaa. Ensikertalaisia puraisi todellinen vaelluskärpänen; itsensä voittaminen mukavassa porukassa on aivan parasta ja juuri näitä kokemuksia partio parhaimmillaan tarjoaa!
