Onko suunnitelmissasi matkustaa yhteen Euroopan pienimmistä valtioista? Poimi tästä mukaan tärpit Andorran matkaasi.

Andorra pähkinänkuoressa

Andorran ruhtinaskunta sijaitsee Ranskan ja Espanjan välissä Pyreneiden vuoristossa. Maa tunnetaan verovapaista tuotteistaan sekä hyvistä talviurheilu- ja ulkoilumahdollisuuksista, jotka houkuttelevat maahan vuosittain miljoonia turisteja.

Andorran pinta-ala on vain 468 neliökilometriä, ja se on Euroopan kuudenneksi pienin valtio. Asukkaita maassa on noin 80 000, joista pääkaupungissa Andorra la Vellassa asuu noin 20 000 asukasta.  Andorra la Vella on 1 079 metrin korkeudellaan Euroopan korkeimmalla sijaitseva pääkaupunki.

Maan virallinen kieli on katalaani, myös espanjaa ja ranskaa puhutaan yleisesti.

Andorra ja EU

Andorra ei kuulu EU:n, mutta on solminut EU:n kanssa erityissopimuksia kuten tulliliiton. Rajamuodollisuudet ovat lähinnä läpihuutojuttuja. Espanjan puolella huomaa vielä rajan ylityksen, mutta Ranskan puolella ei ole minkäänlaista kylttejä tai tullikojuja valtioiden rajalla.

Andorralla ei ole omaa rahayksikköä, maa on mukana yhteisvaluutta Eurossa.

Andorra on parlamentaarinen ruhtinaskunta, jonka valtionpäämiehiä ovat ruhtinaskumppanit eli Urgellin piispa ja Ranskan presidentti, joilla molemmilla on yhtäläiset valtaoikeudet.

Matkailijaa kiinnostavat kohteet

Andorran pääelinkeino on matkailu. Maassa on yli 500 verovapaita tuotteita myyvää kauppaa. Lisäksi maahan tuo turisteja upea luonto sekä sen tarjoamat urheilu- ja ulkoilumahdollisuudet.

Viime vuosina myyntivaltteina ollut elektroniikka on saanut väistyä kansainvälisten nettikauppojen myötä, mutta alkoholi, tupakka, kosmetiikka sekä parfyymit pitävät pintansa edelleen alhaisen myyntiveronsa vuoksi. Maan ALV on vain 4,5%.

Koska Andorra ei kuulu EU:n, myös rajoituksia tuliaisten viennille löytyy. Maasta saa tuoda Tax free-ostoksia tullitta 900 euron edestä.

Upeat maastot patikoimiseen

Mikäli laskettelu ja talviurheilu kiinnostavat, kannattaa suunnata kulkunsa Andorraan. Upeat, pitkät rinteet ja lumiset vuoristomaisemat kutsuvat viihtymään. Andorrassa on kymmeniä laskettelukeskuksia joissa rinteitä on jokaiselle sormelle ja varpaalle. Ilmaiset hiihtobussit vievät laskettelijoita Andorra la Vallesta (suom. Vanhasta Andorrasta) läheisiin hiihtokeskuksiin. Pääkaupungin viereisissä kylissä voi myös yöpyä ja antaa hiihtohissien viedä yli 2 km pituisille rinteille laskemaan.

Laskettelulippujen hinnat alkaen vain 35€ päivä. Andorrasta löytyy talvisin myös yli 300 kilometriä ajettuja latuja, joten myös perinteisen hiihdon ystäville löytyy haasteita.

Runsaiden lumien muuttuessa puroiksi ja hiihtokeskusten suljettua porttinsa, Pyreneiden vuoristo tarjoaa uskomattoman hienot maastot retkeilyyn, pyöräilyyn ja patikoimiseen. Andorran pinta-alasta 38 prosenttia on metsän ja 20 prosenttia kivikkojen ja vuoristojen peitossa. Maisemaa leimaavat jyrkät vuoret, joiden huiput nousevat lähes 3000 metrin korkeuteen. Valira de Nort- ja Valira d’ Oriente- joet kohtaavat toisensa maan keskiosassa ja muodostavat Y-muotoisen joen nimeltä Valira.

Pääkaupungin läheltä löytyy mm. ainoaksi Andorran Unescon maailmanperintökohteeksi valittu Madriu-Perafita-Claror-luonnonpuisto. Myös Valle de Sorteny ja Valles del Comapedrosa laaksot ovat tutkimisen arvoisia, rauhoitettuja luonnonpuistoja. Korkein vuori Coma Pedrosa kohoaa 2 942 metrin korkeuteen.

Ylväät vuoristomaisemat, monimuotoinen luonto sekä raikas ilma saavat jaksamaan vielä seuraavan kukkulan päälle. Kun pakettiin lisätään vielä hyvässä kunnossa olevat kävelypolut, laaja valikoima eri pituisia ja vaativuustasoisia reittejä sekä palvelut grilli- ja levähdyspaikkoineen, on reippailu suorastaan ilo.

Museot ja muut nähtävyydet

Andorrassa on 18 pientä ja hieman erikoisempaa museota. Kiinnostaisiko mm. Tupakka-, auto-, posti-, parfyymi- tai sähkömuseo? 

Lisää museotietoa löytyy täältä.

Andorra la Vallesta löytyy lisäksi sieltä täältä vanhaa rakennuskantaa menneiltä vuosikymmeniltä.

Yhdeksi varsin suosituksi matkailukohteeksi on noussut keskustasta löytyvä kylpylä Caldea. Eriskummallisessa rakennuksessa sijaitseva kylpylä tarjoaa huimalla 60€ neljän tunnin pulikointisession yli 16-vuotiaille vierailijoille. 

Hotellit ja majatalot

Andorrasta löytyy monenmoisia majoituksen tarjoajia. Hotellien hinnat eivät kuitenkaan ole muuhun hintatasoon nähden edulliset. Noin 100€ hintaisia kahden hengen hotellihuoneita on tarjolla runsaasti.

Vuokra-autolla maahan tulevan on pulitettava pysäköintimaksua 13-25 euroa myös hotelleissa. Usean hotellin majoituksen hintaan kuuluu ranskalaistyylinen aamiaispöytä. Useammassa hotellissa on myös pieni kylpylä tai uima-allas. Hanasta valuva raikas vuoristovesi on juotavaa. Erillisiä adaptereita esimerkiksi kännykän lataamiseen ei tarvita.

Ruokaa ravintolasta vai kaupasta?

Verovapaus ei tule myöskään ravintoloiden hinnoissa vastaan. Ruokien hintataso on hieman halvempi kuin Suomessa. Espanjan tai Ranskan ravintolahintoihin tottuneet joutuvat karvaasti pettymään.

Paikallisilla on tapana käydä ruokaostoksilla Espanjan ja Ranskan puolella. Erityisesti Ranskan puolelta löytyvän Foix’n Lidl on hyvin suosittu ruokakauppa. Silti, jos vertaa Andorran supermarkettien hintoja kotimaan vastaaviin, ei ole tarvetta lähteä “rajan yli” ostoksille.           

Mikäli tarkemmat hintatiedot kiinnostavat, tämän linkin takaa löytyy tarkempaa hintavertailua. 

Kuinka päästä perille?

Andorrassa ei ole rautateitä eikä lentokenttää. Helpointa on ottaa Barcelonasta tai Toulousesta vuokra-auto ja ajaa perille. Mikäli ei ole mahdollisuutta autoilla, kulkee Barcelonasta säännöllisin vuoroin linja-autoja Andorraan. Helpointa on istahtaa bussiin heti Barcelonan kansainvälisen lentokentän edustalta ja suunnata matka Andorra la Valleen. Matkan kesto on noin 3 tuntia. Hinnat alkaen 33€/suunta. Katso lisätiedot tästä.

Ja jos lompakosta löytyy paljon ylimääräistä, voi maahan matkustaa poheesti myös kaupallisten helikopteriyritysten kyydissä.

2 kommentti

  1. 2 kertaa olen käynyt,2018-19.2019 maahan oli tullut pieni vero,tupakan hinta ainakin oli noussut.Ruuhkaiset tiet.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *