Salaperäinen Mont Saint Michelin saari

Mont Saint Michel, Ranska

Joitakin vuosia sitten näin Mont Saint Michelistä lyhyen matkaohjelman Travel Channelilta. Jokin siinä ohjelmassa ja luostarisaaressa jäi mieleen kutkuttelemaan. Ja nyt vihdoin, koronatilanteen muuttuessa ja lentolippujen ollessa halvimmillaan, pääsin tutkiskelemaan Ranskaan ja erityisesti Normandian seutua, joihin kuuluu myös Le Mont Saint Michel.

 

Mont Saint Michel pähkinänkuoressa

Mont Saint Michelin vuorovesisaari sijaitsee Gouesnon-joen suulla, joka toimii myös Normandian alueen ja Bretagnen erottavana rajana. Saari sijaitsee noin kilometrin päässä maan luoteisrannikolta ja on pinta-alaltaan noin  7 hehtaaria. Kun mitataan luostarin katolla oleva arkkienkeli Mikaelin patsas mukaan, korkeutta luostarisaarella on 170 metriä.

Mont Saint Michelin luostarikokonaisuus suojeltiin Ranskassa vuonna 1862. Unescon maailmanperintöluetteloon luostarisaari ja Mont Saint Michelin lahti hyväksyttiin vuonna 1979.

Luostarisaarella on rikas ja pitkä historia takanaan. Saarella on asunut vuoron perään joko munkkeja tai vankeja, riippuen kuka Ranskassa on kulloinkin ollut vallassa. Luostari on myös ainakin kerran palanut olemassaolonsa aikana. Hieman mystinen saari on kiehtonut pyhiinvaeltajia. Myös druidien kerrotaan käyttäneen saarta kulttipaikkanaan.

Vuonna 1966 vietettiin luostarin rakentamisen tuhatvuotisjuhlia, ja useat benediktiiniluostarit lähettivät jäseniään viettämään kyseisen vuoden Mont Saint Michelin luostarissa. Juhlavuoden jälkeen osa munkeista jäi saarelle. Pieni munkkiyhteisö toimi lähes 35 vuoden ajan.

Vuodesta 2003 Pariisissa toimivan Saint-Gervaisin luostarin Jerusalemin luostariveljet ovat toimineet Mont Saint Michelillä. Luostarisaarella asuu noin 44 henkilöä, joukossa niin nunnia kuin munkkeja. Uskonnollisen väen lisäksi luostarisaarella vierailee vuosittain yli 3 miljoonaa turistia (ennen koronaa).

Näky jota ei voi unohtaa

Lähestyessä Mont Saint Micheliä silmät hakeutuvat taivaanrantaan. Joko se näkyy? Joko? Ja kun saari vilahtaa kaukana puiden latvusten takana, kaikki etukäteen nähdyt valokuvat ja videot syttyvät eloon juuri sellaisena kuin ne näyttivätkin, ellei jopa parempana.

Jätämme auton maksulliselle parkkipaikalle, täällä kun ei maksuttomia löydy, ja hakeudumme ilmaisen bussin kyytiin joka noin 20 minuutin välein vie ihmisiä parkkipaikka-alueelta lähelle luostarisaaren portteja.

Yksi matkan mieleenpainuvimmista asioista seuraa bussimatkalla. Bussin kaartaessa pitkälle sillalle joka vie itse luostarisaarelle, suoraan edessä kohoaa vihdoin Mont Saint Michel. Saari kasvaa ja jyrkkenee silmissä. Saaresta huokuu voimaa. Saari on samalla lähestyttävä, mutta samalla se tuntuu viestivän, ettei sinne ole tulemista.

Aina merenlahdessa ei ole ollut siltaa, aikoinaan luostarisaarelle pääsi ainoastaan veneellä sekä jalan, jos uskalsi jalkapatikassa matkaan lähteä. Mont Saint Michelin lahti on nimittäin aina ollut arvaamaton voimakkaan vuoroveden, pahimmillaan jopa 15 metriä, sekä upottavan hiekan vuoksi. Monen matkamiehen tie on päättynyt jo paljon ennen saarelle pääsyä.

150 vuotta matkailua

Mont Saint Michel juhlii tänä vuonna 150-juhlavuotta, nimittäin 1800-luvulla taiteilijat löysivät kalliosaaren. Heidän joukossaan muun muassa kirjailija Guy de Maupassant. Ja taiteilijoiden perässä tulivat ensimmäiset ennakkoluulottomat matkailijat, joille avattiin saarelle useita hotelleja jo 1800-luvun loppupuolella.

Varsinainen massaturismin kausi alkoi kalliosaarella kuitenkin vasta 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Matkailun myötä saari muuttui maailmanluokan turistikohteeksi. Saaren vanhat hotellit tarjoavatkin nostalgiatrippiä kaipaavalle kunnon säväyksen, nimittäin seinillä roikkuvat menneen maailman tähtösten kuvia nimikirjoituksineen.

Kapeita kujia ja jyrkkiä portaita

Vaikka saarella käykin paljon turisteja, suurimmalle osalle riittää vierailu saaren alaosan turistikaupoissa ja ravintoloissa. Saaresta saa kuitenkin enemmän irti mikäli kapuaa lukemattomia kiviportaita aina luostariin ja luostarikirkkoon saakka.

Luostariin myydään 11€ hintaisia pääsylippuja ja ainakin nyt, kun matkailu on jälleen vasta käynnistymässä, niitä oli kosolti saatavilla. Myöskään paikan päällä myyntipisteiden edessä ei jonoja näkynyt. Pääsylipun hintaan kuuluu opastettu kierros, mutta luostarin voi kiertää myös ilman kierrokselle osallistumista. Varsinkin jos kierros on sellaisella kielellä ettei siitä paljoa kostu…

Koronapassin ja pääsylippujen tarkistamisen jälkeen opasnuolet vievät kirkosta saleihin, holveihin ja käytäville. Ja samalla käynnistyy myös mielikuvitus. Mitä kaikkea täällä onkaan vuosisatojen aikana tapahtunut, jos vain jylhät kiviseinät osaisivat puhua.

Tähän väliin yksi vinkki: Vierailun yksi hienoimmista ja kuvatuimmista kohteista löytyy kirkon jälkeiseltä pieneltä sisäpihalta, jonka symmetristen pylväiden kauneus suorastaan hehkuu pihan vihreää nurmea vasten.

Vaikka luostarissa olemme, käytävillä ei kirkollista väkeä näy. Eikä kierros kulje muutenkaan munkkien tai nunnien yksityisissä tiloissa. Kierroksen aikana läpikuljetut salit huokuvat tyhjyyttään ja onkin hieman outoa, että huoneet on tyhjennetty täysin tavaroista.

Poikkeuksena kierroksen loppussa oleva sali, jonne on tosin tehty näyttely koko alueen kirkollisista aarteista, mukana myös varsin uusia design-esineitä.

Vankiluolia ja pieniä museoita

Luostarin lisäksi saarella olevat talot tarjoavat omia pikku vankityrmiään katsottavaksi sopivaa korvausta vastaan. Saaren parasta antia on kuitenkin kuljeskella kapeilla kivetyillä poluilla, kurkkia vartiotorneista alas merelle ja vaellella pitkin vallia tuulen pöyhiessä hiuksia.

Tai miksei liittyä tuhansien muiden matkailijoiden joukkoon ja yöpyä saaren pittoreskeissa majataloissa. Illan pimentyessä ja päiväturistien jatkaessa matkaansa, saaren todelliset henget heräävät eloon valittaen merituulen lailla vuosisatojen aikana koettuja kohtaloitaan…