Lahden kaupunginteatteri

*Pääsyliput saatu näytökseen

Lahden kaupunginteatterissa on mahdollista nauttia suuria tunteita ja elämän kepeyttä tarjoavasta näytelmäkirjallisuuden klassikkoteoksesta Lokista aivan uudesta muodosta, kun ohjaaja Esa-Matti Smolander sovitti Anton Tšehovin hahmot ja Lokin tarinan nykypäivään sekä sijoitti heidät perisuomalaiseen mielenmaisemaan eli mihinkäs muualle kuin kesämökille. 

Näytelmä sai ensi-iltansa Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä 18. marraskuuta 2023.

Kuva: Mikko Kelloniemi / Lahden kaupunginteatteri.

Juoni lyhyesti

Kesä järven rannalla, missä perhe ja ystävät kokoontuvat juhannuksen viettoon. Seurueessa näyttelijöitä, kirjailijoita, nuoria ja vanhoja ihmisiä, ja aivan liikaa rakkautta. Monimutkaiset rakkauskuviot kietoutuvat yhteen, aiheuttaen osallistujissa sekasortoa.

Kuva: Mikko Kelloniemi / Lahden kaupunginteatteri.

Kostja, nuori näytelmäkirjailija, tavoittelee äitinsä hyväksyntää, mutta äiti torjuu poikansa yritykset. Arkadina, kylmäkiskoinen näyttelijädiiva, keskittyy ennemmin uraansa. Toiveet rakastetuksi tulemisesta ohjaavat hahmoja kohti omia päämääriään. Pakkomielteinen rakkaus, kunnianhimo ja taide luovat tunteiden pyörteen.

Näytelmän ensimmäisen näytös keskittyy vauhdikkaisiin juhannusjuhliin ja siellä tapahtuviin kommelluksiin. Väliajan jälkeen, juhlijat palaavat vielä kerran yhteen, kun tragikoomisista juhannusjuhlista on kulunut kaksi tapahtumarikasta vuotta.   

Elämänmakuinen näytelmä

Näytelmää esitetään Lahden kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä, jonka lähes intiimi tunnelma korostaa ryhmän juhannusjuhlia, jonne myös katsojat on kutsuttu. Läheisyyttä korostaa myös saliin ohjaus, näyttelijät ovat sisäänkäynnillä vastassa ja ohjaamassa tulijoita omille paikoilleen. Lokki ei tapahdu pelkästään varsin minimalistisesti lavastetulla näyttämöllä vaan näytelmää esitetään osin yleisön joukossa, joka lisää katsojan vahvaa osallistumisen tunnetta. 

Kuva: Mikko Kelloniemi / Lahden kaupunginteatteri.

Lokin ensimmäinen näytös on tilannekomiikaltaan suorastaan hulvaton, vaikkakin selväksi käy, että pinnan alla kuplivat suuret tunteet kuten saavuttamattomat unelmat, epätoivoinen rakkaus sekä tarve tulla hyväksytyksi. Näytelmän toinen näytös on huomattavasti synkempi, myöskään katsojia ei osallisteta mukaan ensimmäisen näytöksen tyyliin.

Tšehovin näytelmissä on tunnetusti paljon roolihahmoja. Lahdessa asia on ratkaistu seitsemällä näyttelijällä, joilla kaikilla on useampi rooli esitettävänä. Erikoisinta on rooli/roolit joita esittävät kaikki lavalla olevat näyttelijät samanaikaisesti. Kun alkuihmetyksestä toipuu, huomaa ratkaisun tarjoavan syvyyttä kyseiselle hahmolle, usein monesta eri kulmasta tarkasteltuna. 

Kuva: Mikko Kelloniemi / Lahden kaupunginteatteri.

Lavastus on korutonta mutta rehellistä. Katsojalle maalataan alussa kuva kesämökki-idyllistä joka tietenkin jokaisella meillä on aivan omanlainen. Mielestäni tämä on nerokas ratkaisu! Myös toisen näytöksen kankaalle valaistut hahmot ovat huikea valinta, jopa niin riemukas, että vie huomion varsinaisilta lavan tapahtumilta. Myös suomalaisuus on näytelmässä vahvasti läsnä kotimaisen musiikin, karaoken, mölkyn ja tietenkin – bingon myötä.

Kuka minä olen? Mikä minä olen?

Muutama näyttelijä nousee ylitse muiden: Anna Pitkämäen esittämä Masha on koskettavan herkkä ja samalla henkisesti vahva nuori nainen, monisäikeinen ja monipuolinen komediallinen hahmo. Hän on kuin prototyyppi suomalaisesta naisesta. Arkadinaa esittävä Saana Hyvärinen on selkeä vastakohta Mashalle, hahmo tuo mieleen hyvällä tavalla Glenn Closen esittämän Cruellan elokuvassa 101 Dalmatialaista. Arkadina on ääriesimerkki ihmisestä jolle ei merkitse mikään muu mitään kuin ulkoiset, ulkokultaiset asiat. Sisältä hän on vain kuori itsestään. Lokin hahmot ovatkin hienosti roolitettuja ja tarkkaan harkittuja; jokainen katsoja löytää varmasti joukosta sen yhden johon voi samaistua omilla tunteillaan. 

Kuva: Mikko Kelloniemi / Lahden kaupunginteatteri

Lokki on katsomisen arvoinen näytelmä. Näytelmä on kuin itse elämä – se tarjoaa iloja, suruja, välillä hauskojakin tilanteita, päättyen kuolemaan. Ja kyllä, lavalle päätyy myös lokki, joka tosin toimii vertauskuvana jollekin paljon suuremmalle…

ROOLEISSA

Annika Hartikka (vier.), Saana Hyvärinen, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio ja Henna Wallin.

KESTO

2 h 30 min, sisältää väliajan.

HINNAT

peruslippu 36 € / eläkeläiset 34 € / opiskelijat, koululaiset, työttömät 24 €

Osoite: Lahden kaupunginteatteri, Kirkkokatu 14, 15140 Lahti.

*Otsikkokuva: Mikko Kelloniemi / Lahden kaupunginteatteri.

Saattaisit myös pitää näistä:

2 kommentti

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *