Merikeskus Vellamo, Kotka

*Visit Kotka-Haminan mediamatkan innoittamana

Merikeskus Vellamossa avautui huhtikuussa mielenkiintoinen Oceanista – muoti ja meri -näyttely. Näyttelystä povataan yhtä tämän kesän “hittiä”, ja sitä se onkin, näyttelyssä nimittäin pääsee lähietäisyydeltä aistimaan kuinka huippumuoti on lainannut merenkulkijoiden tyyliä ja kulttuuria vuosikymmenten ajan. 

Näyttely on myös omalla tavallaan uraauurtava, Suomessa ei ole aiemmin nähty vastaavanlaista näyttelyä merimiesmuotiteemalla.

Yksi näyttelyn katseenvangitsijoista on Iris van Herpenin upea luomus.

Näyttely esittelee kansainvälisesti tunnettujen muotitalojen ja suomalaisten suunnittelijoiden merestä inspiroitunutta muotia. Mukana ovat muun muassa Chanel, Thom Browne, Jean Paul Gaultier, Iris van Herpen, Pierre & Gilles, Versace, Idaliina Friman ja Anne-Mari Pahkala. Unohtamatta suurta suomalaista suosikkia eli Marimekon raitapaitaa. 

Näyttelyssä on esillä asuja Gianni Versacen Trésor de la Mer -kokoelmasta vuodelta 1992.

Verkkoja ja muovijätettä

Huippuluomusten lisäksi mukana on ekologisesti valmistettuja tuotteita kuten linnanjuhlissa kansanedustaja Emma Karin yllä nähty iltapuku joka on valmistettu merestä kerätyistä muovipulloista ja kierrätysmuovista. Tanskalainen Dressed in a Fishnet -luomus on tehty merestä löydetyistä verkoista. Näyttelyssä on mukana myös lohennahkalaukku ja turskannahkaiset kengät.

Thom Brownen univormu -variaatioita on näyttelyssä useita.

Kaikkiaan 110 vaatetta tai asustetta esittelevässä näyttelyssä voi nähdä vahvoja muistoja herättäviä merihenkisiä klassikkotuotteita sekä katumuotia aina 1800-luvun loppupuolelta tähän päivään asti. Vanhimmat näyttelyn asuista ovat kansallismuseon kokoelmista, uusimmat tältä vuodelta. Näyttelyesineet tulevat eri puolilta maailmaa, vaikka pääpaino onkin Euroopassa.

Oceanistan erikoisin “näyttelyesine” löytyy tatuoinneista kertovasta kulmauksesta: kyseessä on liuokseen säilötyn, tatuoidun ihmiskehon pala. Ihopalasessa on tatuoituna nuori nainen Tanskan lipun kera.

Oman osansa näyttelyssä saavat urbaani merimies kuten Jacques Cousteau punaisen piponsa kera sekä merimiehiin liitetyt seksistiset mielikuvat. Esillä on taiteilijakaksikko Pierre & Gilles työ sekä tietenkin Tom of Finland.  

Hollantilaisen Iris van Herpenin, Hybrid Holism 3 vuodelta 2012.

Suosittelen näyttelyn kiertämistä oppaan kera, jotta vaatteet ja varsinkin tarinat niiden takaa pääsevät oikeuksiinsa. Opastuksen aikana kuulet mm. Oulun seudulla tehtyjen villapaitakaulusten käytännönläheisen, mutta surullisen tarinan, sen miten kuningatar Victoria vaikutti lastenmuotiin sekä tarinan Laura Dalgaardin hulvattoman merellisestä villapaidasta, jonka neulontaohje muuten löytyy Suomen merimuseon sivuilta

Suomen kansallismuseon tuottama näyttely perustuu Tanskan kansallisen merimuseon Museet for Søfartin näyttelyyn ja se on toteutettu yhteistyössä Exponan kanssa. Kotkan jälkeen näyttely siirtyy Ruotsin Göteborgiin.

Oceanista – muoti ja meri -näyttely Merikeskus Vellamossa, Suomen merimuseossa 29.9. asti. Näyttelyyn järjestetään opastuksia 25.6. – 10.8. tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin kello 12–12.30, ja ne sisältyvät pääsymaksun hintaan.

Saattaisit myös pitää näistä:

2 kommentti

    1. Mukava kuulla!
      Mielestäni yksi Suomen parhaimmista merimuseoista löytyy Kotkasta ja tulipa juuri tätä äänestettyä taannoisessa Museokortin yleisöäänestyksessäkin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *