Nur-Sultan, Kazakstan Nur-Sultan, joka myös Astana tunnettiin ennen vuoden 2019 nimenvaihdosta, on Kazakstanin pääkaupunki ja maan toiseksi suurin kaupunki Almatyn jälkeen. Kaupungissa arvioitiin olevan vuonna 2018 1 068 000 asukasta. …

Nur-Sultan, Kazakstan Nur-Sultan, joka myös Astana tunnettiin ennen vuoden 2019 nimenvaihdosta, on Kazakstanin pääkaupunki ja maan toiseksi suurin kaupunki Almatyn jälkeen. Kaupungissa arvioitiin olevan vuonna 2018 1 068 000 asukasta. …
Maafushi, Malediivit Mikäli suunnitelmissasi on lähteä viettämään lomaa kristallinkirkkaiden vesien ja puuterihiekkaisten rantojen ääreen Malediiveille, yksi retki joka matkasi aikana on ehdottomasti käytävä, on viettää päivä merellä! Maafushilla on useita …
Viime päivinä on otsikoista ollut bongattavissa Boeing ja 737 MAX–lentokone. Kahden maahansyöksyneen uudenkarhean Boeing 737 MAX–koneen onnettomuutta eivät voi olla sattumaa. Lento-onnettomuudet eivät ole koskaan miellyttävää luettavaa, eivätkä erityisesti silloin, …
Stingray Beach Inn, Malediivit Hiihtolomien aikoihin vierailimme Malediivien valkoisilla hiekkarannoilla ja tukikohtanamme toimi Maafushilla sijaitseva Stingray Beach Inn hotelli. Stingray on booking.comin hotelliarvostelussa rankattu kolmen tähden hotelliksi joten aivan luksusta …
Malén Atolli, Malediivit Malediiveista tulee matkailijalle ensimmäisenä mieleen luonto-ohjelmistakin tuttu kristallin kirkas meri, valkoiset puuterirannat sekä eksoottiset eläimet. Tähän kun lisätään kohtuuhintaiset lennot joiden avulla Suomesta on viime vuosina päässyt …
Siem Reap, Kambodza Aiemmin julkaistussa blogijutussa vierailimme ehkä kuuluisimmassa Angkorin temppelialueen temppeleistä – Angkor Watissa. Jos juttu on mennyt sinulta ohi, voit lukea sen tämän linkin takaa. Tässä osiossa käymme …