Kotka

Mainos: Visit Kotka-Hamina.

Joskus tekee mieli karata arjesta ilman pitkiä ajomatkoja tai suurempaa suunnittelua. Tällä kertaa katseemme kääntyivät Kaakkois-Suomeen ja Kotkaan; kaupunkiin, joka on yllättänyt meidät jo useamman kerran rauhallisella tunnelmallaan, monipuolisella kulttuuritarjonnallaan ja hyvällä ruoalla.

Kuva: Kotkan kaupunki.

Viikonlopun tukikohtana Sokos Hotel Seurahuone

Viikonlopun tukikohtanamme toimi Original Sokos Hotel Seurahuone, joka sijaitsee Kotkan keskustassa, aivan meren tuntumassa. Sisään astuessa vastassa oli rauhallinen ja kutsuva tunnelma, joka lupasi hyvää koko viikonlopulle.

Hotellihuone oli yleisilmeeltään harmoninen.

Seitsemännessä kerroksessa sijainnut huoneemme oli viihtyisän tilava ja mukava. Sijainti mahdollisti nopean pyrähdyksen kerrosta ylempänä olleeseen asiakassaunaan, mutta myös lyhyen hissimatkan hotellin kolmen ravintolan pariin. Erityisenä plussana mainittakoon Seurahuoneen tyyny- ja peittovalikoima: lisämaksua vastaan vastaanotosta voi noutaa itselleen paremmin sopivan Familonin tyynyn tai peiton, mikä kruunaa yöunet myös meille herkkäunisille.

Illallinen Frans & Rosaliessa

Lauantai-illan aloitimme herkullisesti hotellin yhteydessä toimivassa Frans & Rosalie -ravintolassa. Ranskalaisbistrohenkinen tunnelma vei hetkeksi ajatukset Pariisiin luoden täydellisen aloituksen viikonlopulle. Ainoan ongelma tuotti ravintolan monipuolinen ruokalista, mitä ihmettä sitä oikein valitsisi useiden herkkuannosten joukosta?

Paahdettu kukkakaalikeitto oli pehmeän kermaista. Mainio valinta kylmiin talvipäiviin.
Pippuripaistettua naudan sisäfileetä, kermaista pippurikastiketta ja pikkelöityjä viherpippureita. Annoksen lisukkeeksi tuli perunaa kolmella tapaa ja vinaigrettekastikkeella maustettu vihreäsalaatti. Nam!
Ja jälkkäriksi suklaamoussea, piparkakku-suklaakeksiä, konjakilla maustettuja kirsikoita ja kirsikkageeliä. 

Ruoka oli juuri sitä, mitä tällaiselta irtiotolta toivoimme: huolella tehtyä, maukasta ja nautinnollista. Hyvä viini, aidot kynttilät pöydillä, kiireetön palvelu ja lämmin tunnelma tekivät onnistuneen alun illalle. Kiitokset myös tätä kautta ystävälliselle henkilökunnalle!

Ensi-illan tunnelmaa teatterissa

Illallisen jälkeen suuntasimme Kotkan Kaupunginteatteriin, jossa nautimme Anna Kareninan ensi-illasta. Leo Tolstoin klassikko heräsi lavalla eloon intensiivisenä ja vaikuttavana tulkintana, jossa rakkaus, velvollisuus ja yhteiskunnan odotukset törmäävät toisiinsa.

Ensi-illassa on aina oma erityinen jännitteensä, ja se tuntui vahvasti myös Kotkassa. Yleisö eli mukana, ja esitys herätti ajatuksia vielä pitkään teatterista poistumisen jälkeen.
Kiinnostuitko? Lue näytelmästä teatteriarvostelu erillisessä postauksesta.

Kuva: Jukka Koskinen / Kotkan Kaupunginteatteri.

Rentoutumista asiakassaunassa

Teatteri-illan jälkeen palasimme hotellille ja suuntasimme asiakassaunaan. Lämpimässä saunassa, kaupungin kattoja tiiraillen, viikon kiireet valuivat hiljalleen unholaan. Hetki oli täydellinen päätös kulttuurintäyteiselle päivälle.

Kuva: Kotkansaaren lehmuskuja talvella. Hienot valohimmelit tuovat himmeää valoa kulkijalle. Kuva: Carl Irjala / Kotkan kaupunki.

Sunnuntaiaamu alkoi runsaalla hotelliaamiaisella. Erityismaininta Seurahuoneen teevalikoimalle: tarjolla on pussiteiden lisäksi myös kolmea eri laatua irtoteetä. Teenystävä kiittää! Uunituore leipävalikoima ja kupponen, jos toinenkin, hyvää teetä luovat pehmeän alun päivälle kuin päivälle.

Meren tarinoita Merikeskus Vellamossa

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kulkumme vielä Merikeskus Vellamoon, joka on yksi Kotkan ehdottomista museokohteista. Jo rakennus itsessään on vaikuttava, mutta sisällä avautuva maailma vie kävijän nopeasti mukanaan merellisiin ajatuksiin.

Sonja Turusen taidonnäytteitä.

Tällä kertaa kävimme katsomassa Merikeskus Vellamon ja Kymenlaakson museon Nurinkurin – oivalla toisin! -näyttely, joka on esillä 15.2.2026 saakka. Siinä pääosassa ovat muotoilu ja restaurointi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XamKin opiskelijoiden töiden ja tarinoiden kautta. Näyttely haastaa katsomaan ympäristöä ja arkea uudenlaisista näkökulmista, joskus jopa “nurinkurin” tai ylösalaisin, ja se tuo esiin opiskelijoiden luovia oivalluksia, kokeiluja ja tulevaisuuden visioita muotoilun eri aloilta kuten ekologisesta muotoilusta, graafisesta suunnittelusta, digitaalisesta puvustuksesta ja palvelumuotoilusta.

Vellamossa vietimme useamman tunnin myös kierrellen näyttelyitä, jotka kertovat merenkulusta, Suomen merellisestä historiasta ja ihmisten suhteesta mereen. Kokonaisuus on monipuolinen ja elämyksellinen, ja sopii hienosti myös niille, jotka eivät yleensä vietä pitkiä aikoja museoissa.

Lumisia puistoja ja raikasta meri-ilmaa

Ennen kotimatkaa ehdimme vielä tehdä pienen kävelyn keskustan puistoissa, ihastella kaupungin lukuisia, nyt lumisia, patsaita ja muraaleja sekä hengittää sisään raikasta meri-ilmaa.

Kuva: Carl Irjala / Kotkan kaupunki.

Kotka on sopivan kompakti, mutta silti täynnä kulttuurillisia elämyksiä. Ja niin lähellä pääkaupunkiseutua!

Otsikkokuva:  Jari Pitkäkangas / Kotkan kaupunki.

Saattaisit myös pitää näistä:

1 kommentti

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *