Keikka-arvio: 31.3. Tavara-asema Tampere

*Pääsyliput keikalle saatu

Aivan ensimmäiseksi minun on todettava, että tamperelaiset ovat mukavia ihmisiä! Tämä näkyi myös viikonlopun loppuunmyydyillä Popedan keikoilla Tavara-asemalla. Olisi voinut luulla, kun kosketaan sellaiseen kansalliseen symboliin kuin Popedaan ja vielä Popedan pyhäkössä Tampereella, olisi uuden aikakauden Popeda voinut saada varsin varauksellisen vastaanoton. Ja vielä mitä! Tavara-asemalle oli kokoontunut odottava yleisö, ja jos bändiä jännitti, jännitti myös yleisöä. 

Tunti ja 45 minuuttia Rokkikone soi!

Sunnuntain keikka käynnistyi minuutilleen Maamme-laululla, joka antoi esimerkkiä tulevasta, nimittäin osa yleisöstä lauloi tai suorastaan mylvi jo alkutunnarin mukana. Popedan jäsenten saapuessa lavalle, mylvintä jatkui jatkumistaan. Ja siinä hän sitten oli, koko kevään suurin musiikillinen puheenaihe – Olli Herman. 

Olli Herman.

Ensimmäisessä biisissä, joka muuten oli Da da, Ollin ääni oli hieman tiukkana. Johtuiko edellisen päivän keikasta vai jännityksestä, tiedä häntä, mutta muissa eleissä ja liikkeissä mahdollista jännittämistä ei todellakaan näkynyt. Olli otti rokkikukon elkein lavan haltuun! Yleisö sai nähtäväkseen herran tavaramerkeiksi muodostuneita ilmapotkuja, valloittavaa hymyä sekä vauhtia ja hieman vaarallisia tilanteita. Kuuman kesän aikana lähti myös paita pois, kuten edellisen bändin Reckless Loven keikoilla oli tapana. Vaihtuipa Ollin takkikin illan aikana ainakin viitisen kertaa. 

Ulkomusiikilliset seikat olivat siis ainakin hallussa, mutta niin myös biisit ja Popedan tymäkkä rokkimeininki. Vain yhden biisin kohdalla tuli Ollilla pieni unohdus sanoissa, jonka Costello korjasi tyylikkäästi. Mielenkiintoista oli, että moni Popedan biisi saa uuden laulajan myötä myös uuden nyanssin alleen. On nimittäin eri asia kun nuorehko vrt. kypsä mies unelmoi kuten biisissä Repe ja Lissu: “Lande nyt jäädä saa, Repe hurmiossa kaasuttaa. Tie pöllyää, selvä määränpää. Voiko vaatia mies aamultaan enempää”.

Kannuissa Lacu Lahtinen.

Ja kyllä, kaikki Popedan legendaarisimmat biisit eivät sovi Ollin äänialaan. Biisilistalta ei löytynyt Mää ja Tapparan mies eikä Paten soolotuotantoon kuuluvaa Ukkometso -biisiä, mutta muita vauhdikkaampia kappaleita sitäkin enemmän. Esimerkiksi Erotomania svengasi varsin rouhevasti. 😉

Basson varressa Alex Hautamäki.

Jos Pate lauloi karskisti matalalta, Ollin ääni on parhaimmillaan korkealta laulettaessa. Toivottavasti ääni kestää kesän keikat!

Ikurin turbiinille Punaista ja makeaa

Encoreitten ensimmäinen biisi, Punaista ja makeaa, omistettiin Patelle. Lavalla oli mies ja kitara -periaatteella Costello joka sai yleisön sellaiseen mekkalaan, että ilmanpaine meinasi poksauttaa Tavara-aseman katon ylös aina Ikuriin asti. Samalla Costello tarinoi lyhyesti niin omasta 42 vuotta kestäneestä Popeda-taipaleesta kuin yleisesti Popedastakin. Tätä turinointia olisi voinut kuunnella pidempäänkin!

Mies ja kitara: Costello Hautamäki.

Pääsiäiskeikkojen perusteella voidaan sanoa, että nuorennusleikkauksen kokenut Popeda on todella kovassa iskussa ja mikä parasta, tällä kokoonpanolla bändi tulee voittamaan puolelleen uusia sydämiä ja uusia Popeda-faneja tulevien vuosien aikana! 

PS. Kuulijoiden joukossa heitettiin ilmoille toive uudesta Popedan levystä. Ja samaan hengenvetoon todettiin, että tälle Popedalle vain maailma taitaa olla rajana… 

Popedan keikat jatkuvat kesällä, katso keikkapaikat täältä.

Saattaisit myös pitää näistä:

6 kommentti

  1. Saako jakaa tämän Popedan foorumille tuonne Facebookkiin? Osa bändin porukasta on myös siellä.

    Mielestäni hieno kirjoitus ja hyviä kuvia!

  2. Tuosta biisilistasta niin Ukkometsoa tuskin enää jatkossa esittävät kun Pate ei Popedassa ole. Sehän on Paten soololevyn biisi ja jatkossa Pate esittää sitä omilla keikoillaan. Erotomania ei ole Paten laulama koskaan ollutkaan vaan Markku Petanderin.

    Mää ja Tapparan mies voi hyvinkin tulla jollain keikalla. Ollin kanssa on kuulemma harjoiteltu noin neljäkymmentä eri kappaletta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *