Tampereen Teatteri

Kutsu ensi-iltaan saatu

Tampereen Teatterin Oliver Twist on tuore tulkinta Charles Dickensin ikonisesta romaanista. Hilkka-Liisa Iivanaisen sovitus ja ohjaus tuovat tarinaan uuden otteen, mutta säilyttävät alkuperäisen jännitteen ja tunnesyvyyden. Vain viisi näyttelijää rakentaa näyttämölle kokonaisen maailman – yksinkertaisen kokoonpanon teho yllättää ja lumoaa. 

Kuva: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri.

Näytelmä sai ensi-iltansa Frenckell-näyttämöllä 10.9.2025.

Klassikon tausta

Charles Dickensin romaani Oliver Twist (1837–39) kertoo köyhäintalossa syntyneen orpopojan tarinan. Oliver karkaa kurjista oloista Lontoon kaduille ja ajautuu ovelan Faginin rikollisjengiin. Hänen kohtalonsa kietoutuu armottoman Bill Sikesin ja hyväsydämisen Nancyn ympärille. Lopulta Oliverin alkuperä paljastuu; hän kuuluu varakkaaseen perheeseen ja saa mahdollisuuden parempaan elämään.

Kuva: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri.

Teos on sekä koskettava kasvukertomus että synkkä kuvaus 1800-luvun Lontoon ankarista oloista. Romaani on ollut suomeksi tunnettu jo 1950-luvulta lähtien, ja sen pohjalta on tehty lukuisia elokuvia ja näytelmiä.

Kuva: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri.

Tampereen Teatterissa Oliver Twist jatkaa Dickens-perinnettä: Saiturin joulu on ollut ohjelmistossa jo 12 esityskauden ajan.

Visuaalinen loisto ihastuttaa

Frenckell-näyttämö, vaikka pieni onkin, tarjoaa intiimin lähtökohdan. Lavasteet ja valot avaavat ikkunoita 1800-luvun loppuun: katuja, lyhtyjä ja sumua. Raimo Salmen valosuunnittelu piirtää varjoja ja kontrasteja, Mikko Saastamoisen lavastus luo tilan, jossa katsoja voi melkein tuntea savun hälvenevän ovensuuhun. Yhdessä ne vievät yleisön keskelle viktoriaanista Lontoota; karua mutta samalla kauniin nostalgista.

Loistavat roolityöt

Ensemblestä erottuu erityisesti kaksi näyttelijää. Lasse Viitamäki on vallan mainio rouva Corneyna. Hänen huumorinsa keventää niin raskaita kohtauksia kuin koko näytelmää. Arttu Ratinen tekee vaikuttavan roolityön herra Bumblena, köyhäintalon ylivahtimestarina. Hänen groteski otteensa vangitsee katsojat. Puhumattakaan kaksikon suutelukohtauksista…


Kuva: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri.

Vaikka tarinan keskiössä on Oliver (Arttu Soilumo), neljä muuta näyttelijää kantavat vastuullisesti useita eri rooleja. Puvut ja maskit vaihtuvat hetkessä, mutta ote pysyy kirkkaana. Tämä on teatteri-illuusiota parhaimmillaan!

Klassikko uudessa valossa

Ensin ihmetytti, miksi näin suuri klassikko esitetään pienellä Frenckell-näyttämöllä. Intiimi tila osoittautui kuitenkin vahvuudeksi: katsojat tempautuvat osaksi Lontoon katuja, ja hahmot näyttäytyvät läheltä tunteina ja eleinä. Yhteys näyttämön ja yleisön välillä on vahva, kuin katse silmiin, ei vain kaukainen kertomus.

Kuva: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri.

Tampereen Teatterin Oliver Twist on eheä kokonaisuus: viisi näyttelijää rakentaa koko Dickensin maailman, jossa kurjuus ja toivo, pimeys ja valo kietoutuvat yhteen. Visuaalisuus vie katsojan viktoriaaniseen Lontooseen, dialogi hengittää ja hahmot heräävät eloon. Tämä on klassikko uudessa valossa. Teos, joka yhtä aikaa kunnioittaa alkuperää ja tulkitsee sen tuoreesti.

Kuva: Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri.

Oliver Twist Tampereen Teatterissa 27.12.2025 saakka.

Lavalla: Arttu Soilumo, Elisa Piispanen, Arttu Ratinen, Lasse Viitamäki ja Tommi Raitolehto.

Työryhmä: Ohjaus ja sovitus Hilkka-Liisa Iivanainen – pohjana Charles Dickensin romaani ja Aila Lavasteen näytelmä. Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen, valosuunnittelu Raimo Salmi, äänisuunnittelu ja sävellys Antti Puumalainen, koreografia Chris Whittaker ja kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala. Esitysoikeuksia valvoo: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy.

Kesto 2 t 15 min, sisältää väliajan.

Pääsyliput

Peruslippu 48/43/33 €, eläkeläislippu 46/41/31 €, työtön 43/38/28 € ja opiskelija/lapsi 25 €.

EU-vammaiskortin A-merkintä oikeuttaa ilmaiseen avustajanlippuun. Näytelmää suositellaan yli 8-vuotiaille.

Osoite: Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö, Frenckellinaukio 2, 33100 Tampere.

*Otsikkokuva: Otto-Ville Väätäinen / Tampereen Teatteri.

Saattaisit myös pitää näistä:

2 kommentti

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *