Nälkäpeli: Elonkorjuun sarastus
Mainos: Kutsu kutsuvierastilaisuuteen saatu.
Pääsin keskiviikkoiltana katsomaan ennakkoon yhden syksyn odotetuista elokuvista. Täytyy heti alkuun tunnustaa, ettei Nälkäpeli-sarja ole koskaan oikein ollut minun juttuni. Elonkorjuun sarastus oli silti minulle miellyttävä yllätys. Elokuva oli viihdyttävä, musiikki hienoa ja varsinkin sivurooleissa nähtiin näyttelijöitä, joiden vuoksi olisin mielellään viipynyt hetken pidempäänkin Capitolin puolella.

Nälkäpelin värikäs maailma näkyi jo ennen näytöstä kutsuvieraiden pukeutumisessa. Kuvausseinän edessä vilahteli mediasta tuttuja kasvoja, ja yhdessä jos toisessakin asussa olisi voinut astella suoraan Capitolin kaduille.




Haymitchin syntymäpäivä saa karun käänteen
Francis Lawrencen ohjaama ja Suzanne Collinsin samannimiseen romaaniin perustuva elokuva vie Panemiin 24 vuotta ennen kuin Katniss Everdeen ilmoittautuu vapaaehtoiseksi tribuutiksi. Tällä kertaa areenalle joutuu hänen tuleva valmentajansa Haymitch Abernathy, jonka sarjan aiemmista elokuvista tuntee jo melkoisen kyynisenä miehenä.

Nuori Haymitch viettäisi syntymäpäiväänsä mieluiten tyttöystävänsä Lenore Doven kanssa. Samalle päivälle osuu kuitenkin elonkorjuu, jossa vyöhykkeiden nuorista valitaan ne, joiden on pakko osallistua 50. Nälkäpeliin. Capitolilla on varsin omanlaisensa käsitys juhlavuoden vietosta. Jokaiselta vyöhykkeeltä peliin lähetetään kaksinkertainen määrä lapsia ja nuoria, joten tällä kertaa areenalle astuu peräti 48 kilpailijaa.
Kauneimmillaan areena on myös petollisimmillaan
Elonkorjuun sarastus herkuttelee väreillä ja kontrasteilla. Haymitchin kotiseutu, vyöhyke 12, on hämärä ja ankea, kun taas Capitolissa värejä käytetään varsin surutta. Suurimman yllätyksen tarjoaa kuitenkin itse areena. Vyöhykkeen 12 harmauden jälkeen nuoret saapuvat keskelle niin ihanaa luontoa, että hetken sitä ehtii katsojanakin ihailla. Siinä vain on se pieni pulma, että maisema ympärillä saattaa tappaa.

Vaikka kuolema on areenalla jatkuvasti läsnä, verellä ja suolenpätkillä ei mässäillä. Se tuntuu tämän lajin toimintaelokuvassa harvinaiselta. Menetyksille annetaan tilaa, ja hieno musiikki pääsee oikeuksiinsa juuri herkissä kohtauksissa. On elokuvassa muutama sellainenkin hetki, joka saa varmasti kovimmankin ”elokuva-karjun” herkistymään.
Sivuosien esittäjät vievät potin
Joseph Zadan esittämä nuori Haymitch on sympaattinen päähenkilö, jonka puolelle on helppo asettua. Hän pitää huolta muista, mutta ratkaisevilla hetkillä hänessä on yksinäisen suden vikaa. Se piirre myös kostautuu lopulta. Zada tekee uskottavan roolin, vaikka paikoin kaipaan Haymitchin herkkyyden rinnalle hieman enemmän särmää.

Ralph Fiennesin esittämän presidentti Snow’n olemuksessa on jotakin surullisen pahaa. Tai sitten mieleeni vain nousevat Fiennesin aiemmat roolit Harry Potter -elokuvien Voldemortina ja Schindlerin listan Amon Göthinä. Kovin kummoista elettä häneltä ei tälläkään kertaa tarvita, kun on jo selvää, kenen käsissä nuorten kohtalo on.

Glenn Close puolestaan on maskeerattu Drusilla Sicklen rooliin niin perusteellisesti, että häntä saa hetken etsiä kaiken alta. Kun näyttelijän lopulta tunnistaa, voi taas todeta, miten takuuvarmaa työtä hän tekee. Drusilla jää mieleen tässä varsin värikkäässä seurassakin.

Kahden tunnin ja 38 minuutin kestosta nipistäisin hieman, vaikka hyvät näyttelijät kantavatkin elokuvaa pitkälle. Muiden katsojien mielipiteistä saan osviittaa heti näytöksen jälkeen, kun teen pikaisen “naistenvessagallupin.” Vastanneista kolmannes ei tykännyt elokuvasta, mutta kaksi kolmannesta tykkäsi kovasti. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluu katsojia, jotka kertovat itkeneensä elokuvan alusta loppuun saakka. Varaa siis nessuja mukaan!
Nälkäpeli: Elonkorjuun sarastus (The Hunger Games: Sunrise on the Reaping) Suomen ensi-ilta 19.11.2026.

Näyttelijät: Joseph Zada, Whitney Peak, Mckenna Grace, Elle Fanning, Ralph Fiennes, Kieran Culkin, Maya Hawke ja Glenn Close.
Käsikirjoitus Billy Ray, Suzanne Collins.
Kesto 2 t 38 min, ikäraja K12.
Levittäjä: Oy Nordisk Film Ab.
*Otsikkokuva: Murray Close/Lionsgate