Mainos / kutsu kutsuvierasensi-iltaan saatu

Rakkautta ja virtahepoja, ensi-ilta 25.9.2026

Kreikka, meri, ystävien häät ja yksi kesäilta. Puitteet voisivat tuskin olla romanttisemmat. Dome Karukosken ohjaama Rakkautta ja virtahepoja ei kuitenkaan kerro kahdesta vapaasta ihmisestä, jotka kohtaavat lomalla ja rakastuvat. Keskiössä ovat aikuiset ihmiset, joilla on jo takanaan elettyä elämää, parisuhteita, pettymyksiä ja päätöksiä.

 Kuva: Marilena Grispou / Yellow Film & TV.

Eevis on eroamassa. Touko on yhä naimisissa laulajatähti Leenan kanssa. Kun Eevis ja Touko kohtaavat kreikkalaissuomalaisissa häissä, heidän välilleen syntyy yhteys, jonka huomaa myös samassa juhlassa oleva Leena.

Kreikan kesä ja vaikeat valinnat

Häät Kreikassa tuovat helposti mieleen Mamma Mian, mutta Rakkautta ja virtahepoja on romanttinen draama, jossa rakkauden rinnalla kulkevat erot, avioliitto, vanhemmuus, elämän valinnat ja halu tulla nähdyksi.

 Kuva: Marilena Grispou / Yellow Film & TV.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat yhden illan ympärille. Mitä tapahtuu, kun vieraan ihmisen kanssa puhuminen tuntuu helpommalta kuin sen, jonka kanssa on jakanut vuosia elämästään? Tarkoittaako uusi tunne sitä, että vanha suhde on ohi? Rakkaus ei tässä tarinassa ala tyhjältä pöydältä.

Jenni Vartiainen tekee elokuvadebyyttinsä

Elokuvan kiinnostavimpia lähtökohtia on Jenni Vartiaisen ensimmäinen varsinainen näyttelijärooli. Vartiainen esittää Leenaa, menestynyttä laulajatähteä ja Toukon vaimoa. Roolissa on hauska yhteys todellisuuteen, mutta kyse ei ole Jenni Vartiaisen esittämisestä.

Kuva: Marilena Grispou / Yellow Film & TV.

Leena joutuu keskelle hyvin henkilökohtaista tilannetta huomatessaan miehensä kiinnostuksen toiseen naiseen. Samalla hän ei jää pelkäksi kolmiodraaman sivuhenkilöksi, vaan on yksi tarinan keskeisistä hahmoista.

Vartiainen on kertonut jännittäneensä ensimmäistä elokuvarooliaan paljon. Näytteleminen ei ollut hänen pitkäaikainen haaveensa, vaan mahdollisuus tuli yllätyksenä Dome Karukosken pyydettyä häntä mukaan. Ja vaikka Vartiainen esittää laulajatähteä, hän ei laula elokuvassa.

Virtahevot kasvaa valkokankaalla

Elokuva perustuu Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot-romaaniin, jonka lähtökohtana on kahden ihmisen keskustelu yhden kesäyön aikana.

Kuva: Marilena Grispou / Yellow Film & TV.

Elokuvaversiossa maailmaa on laajennettu. Mukana ovat häät vieraineen, Leena, musiikki, tanssi ja Kreikan maisemat. Karukoski ja Sjöholm ovat tehneet käsikirjoituksen yhdessä, joten romaania ei ole vain siirretty valkokankaalle, vaan sen ympärille on rakennettu kokonainen hääjuhla.

 Kuva: Antti Lahtinen / Yellow Film & TV.

Kreikka sopii tarinaan hyvin. Merellinen tunnelma ja juhlat luovat kehyksen, joka on lähes vastakohta henkilöhahmojen keskeneräisille ihmissuhteille ja vaikeille valinnoille.

Kun rakkaus ei tule oikeaan aikaan

Rakkautta ja virtahepoja kertoo ennen kaikkea siitä, mitä tapahtuu, kun uusi ihminen ilmestyy elämään väärään aikaan. Täytyykö jokaisen ihastumisen johtaa johonkin? Entä voiko yksi kohtaaminen saada katsomaan omaa parisuhdetta ja koko elämää uudella tavalla?

 Kuva: Marilena Grispou / Yellow Film & TV.

Romantiikan nälkäiselle elokuva tarjoaa matkan kesäiseen Kreikkaan, häähumuun ja aikuisten ihmissuhteiden keskelle. Samalla se pysähtyy pohtimaan valintoja, uskollisuutta ja sitä, kuinka yksi kohtaaminen voi saada katsomaan omaa elämää aivan uudesta suunnasta.

Kuvassa: Marko Talli, Aku Sipola, Pihla Viitala, Emmi-Liia Sjöholm, Jenni Vartiainen ja Dome Karukoski.

Kesto: 1h 41min. Ikäraja: K12.

Näyttelijät: Pihla Viitala, Aku Sipola, Jenni Vartiainen, Kristo Salminen ja Tomi Alatalo.

Käsikirjoitus: Dome Karukoski ja Emmi-Liia Sjöholm (perustuu kirjailija Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot-menestysromaaniin). Tuottaja: Marko Talli, kuvaus: Johan Wasicki F.S.C, leikkaus: Harri Ylönen F.C.E, Jesse Lähilehto, lavastaja: Liza Tsouloupa, pukusuunnittelu: Tiina Kaukanen, Elisavet Zacharaki, Christina Lardikou, maskeeraussuunnittelu: Kata Launonen, Evi Zafiropoulou, äänisuunnittelu: Tuomas Klaavo, musiikki: Panu Aaltio, linjatuottaja: Anu Ylimaa, apulaistuottaja: Janne Lähteenmäki, osatuottajat: Vladimir Subotic, Marinos Charalambous, vastaavat tuottajat: Olli Haikka, Lasse Koskinen.

Tuotantoyhtiö: Yellow Film & TV, Avaton Films. Levitysyhtiö: Nordisk Film.

Otsikkokuva: Antti Lahtinen / Yellow Film & TV.

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *