Turku
*Mainos/kutsu näyttelyyn saatu.
Turku on aina tuntunut paikalta, johon sopii pieni suuruudenhulluus. Entinen VR:n konepaja on jo itsessään muistutus siitä, miten rakennukset voivat saada uuden elämän: ensin niissä rakennettiin ja korjattiin koneita, nyt niissä korjataan kulttuurinkaipuuta. Logomo toimii nykyään kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskuksena Turun rautatieaseman ja keskustan lähellä.
Siksi ei tuntunut lainkaan oudolta, että juuri tänne oli tuotu FRAMELESS – Taide joka elää, immersiivinen taide-elämys, joka nähdään kesällä 2026 ensimmäistä kertaa Lontoon ulkopuolella. FRAMELESS London:n on avautumisensa jälkeen nähnyt yli miljoona kävijää 96 eri maasta.
Taide-elämys vanhassa konepajassa
Logomo on valinnut juhlavuoteensa näyttelyn, joka ei pyydä katsojaa seisomaan hiljaa taulun edessä, vaan astumaan sisälle väreihin, ääneen ja liikkeeseen.
Olen aina pitänyt museoista, joissa saa pysähtyä teoksen eteen omassa rauhassa. Niistä hetkistä, jolloin voi tuijottaa siveltimenjälkeä ja miettiä, kuka sen on tehnyt, missä, millaisessa valossa ja millaisessa mielentilassa. Siksi tällaisiin elämyksiin liittyy minulla myös pieni varaus. Onko tämä taidetta vai taiteella tehtyä näyttävää viihdettä? Menetetäänkö jotain olennaista, kun mestariteos irrotetaan kehyksistään ja levitetään seinille, lattiaan ja ympärille?
Logomossa kysymys kulki mukana vain hetken.
Jo sisään astuessa oli selvää, ettei kyse ollut tavallisesta näyttelykäynnistä. Taide ei odottanut seinällä paikallaan, vaan hyökyi vastaan valloittavina valoina, liikkeenä ja ääninä. Näyttely oli rakennettu kahdesta tilasta, joissa teokset, valo ja liike ympäröivät kävijän. Perinteisen museokierroksen sijaan kokemus muistutti enemmän hidasta vaellusta maisemasta toiseen.
Kun mestariteokset heräävät eloon
FRAMELESSissa nähdään suuria nimiä: Claude Monet, Vincent van Gogh, Gustav Klimt, Salvador Dalí ja Rembrandt van Rijn muiden joukossa. Jo pelkkä nimilista kuulostaa siltä, että taidehistoria oli kutsuttu samaan huoneeseen ja pyydetty tekemään jotain aivan muuta kuin tavallisesti.
Van Goghin Tähtikirkas yö oli tietysti yksi niistä teoksista, jota odotin eniten. Se on kuva, jonka melkein kaikki tunnistavat, mutta juuri siksi siihen on myös vaikea nähdä enää uutta. Logomossa siitä tuli enemmän kuin kuva. Värit eivät pysyneet maalauksen pinnassa, vaan alkoivat kiertää ympärillä, ja tähtien levottomuus muuttui tilaksi, jossa seisoi itse. Sellaisessa hetkessä ymmärtää hyvin, miksi immersiivisyydestä puhutaan niin paljon. Se ei korvaa alkuperäistä teosta, eikä sen pidäkään korvata. Se avaa siihen toisenlaisen oven.
Omiksi suosikeikseni nousivat näyttelyn tummasävyisemmät ja tunnelmallisemmat teokset. Rembrandt van Rijnin Kristus myrskyssä Galileanjärvellä tuntui FRAMELESSissa lähes fyysiseltä kokemukselta. Valtavat aallot vyöryivät seinille ja lattialle, pieni vene keikkui myrskyn keskellä ja koko tila tuntui hetkeksi muuttuvan kuohuvaksi mereksi.
Toinen suosikkini oli John Atkinson Grimshaw’n Reflections on the Thames, Westminster. Sen utuinen ja vihertävään kuutamoon verhoutunut viktoriaaninen Lontoo oli aivan toisenlainen kuin Rembrandtin raivoava meri, mutta yhtä lumoava. Thamesin rannalla hohtavat kaasulyhdyt, vedestä heijastuvat valot ja sumun keskeltä kohoava Big Ben veivät hetkeksi maailmaan, jossa olisin mielelläni viipynyt pidempäänkin.
Van Gogh, Monet ja Klimt ympärilläni
Pidin erityisesti siitä, että näyttely ei vaatinut katsojalta taidehistorian opintoja. Se oli helposti lähestyttävä, myös sellaiselle kävijälle, joka ei ehkä normaalisti kuluttaisi tuntikausia taidemuseossa. Samalla se tarjosi tuttuja nimiä ja kuvia myös niille, jotka rakastavat taidetta. Näyttely sopii kaikenikäisille, ja se tuntuu uskottavalta: tämä on kokemus, johon lapsi saattaa suhtautua ihmetyksenä ja aikuinen sekä ihmetyksenä että tunnistamisen ilolla.
Immersiivisessä taiteessa ääni on melkein yhtä tärkeä kuin kuva. Ilman sitä kokemus jäisi helposti vain suureksi heijastukseksi. FRAMELESSissa musiikki ja äänimaisema ohjasivat kulkua ja tunnelmaa, välillä rauhoittaen, välillä nostaen kuvan liikkeen suuremmaksi kuin pelkkä silmä ehtisi ottaa vastaan. Näyttelyssä käytetään projisointi-, ääni- ja tilateknologiaa, ja juuri niiden yhteispeli tekee siitä elämyksen eikä vain suurikokoista videotaidetta.
Silti kaikkein kiinnostavinta lopulta on se, mitä tapahtuu katsojalle. Tavallisessa museossa taulun edessä seistään usein melko suorassa, vähän kunnioittavasti. Logomossa ihmiset sen sijaan istuivat, kiersivät, pysähtyivät, nostivat puhelimen, laskivat sen alas ja jäivät katsomaan. Ilahduttavinta oli lasten ilo. He juoksentelivat lattialla värikkäiden ”siveltimenvetojen” antaessa heille tietä, samalla kun aikuiset kuvasivat ympärillä avautuvaa väriloistoa. Osa kävijöistä istahti lattialle ja jäi kaikessa rauhassa nauttimaan FRAMELESSin väreistä ja liikkeestä.
Museoelämys ilman perinteistä museota
Minusta FRAMELESSin vahvuus on siinä, ettei se yritä olla museo. Jos sitä arvioi museona, jää helposti kiinni siihen, mikä siitä puuttuu: alkuperäinen maalaus, siveltimen jälki, fyysinen pinta, se hiljainen hetki, joka syntyy teoksen ja katsojan väliin. Mutta jos sen näkee toisena tapana lähestyä taidetta, se toimii paremmin. Se on portti, ei päätepiste.
Ehkä joku lähtee Logomosta ja päättää seuraavaksi etsiä alkuperäisen teoksen museoista. Ehkä joku toinen saa ensimmäistä kertaa tunteen, että vanha taide ei olekaan pölyistä eikä etäistä. Se on jo paljon.
Käyntiin kannattaa varata vähintään tunti, mutta näyttelyssä saa viipyä oman aikataulun mukaan. Itse en kiirehtinyt. Tällainen elämys toimii parhaiten, kun antaa tilan tehdä tehtävänsä. Kun ei yritä nähdä kaikkea tehokkaasti, vaan antaa kokemuksen tulla ihan iholle.
Logomo näyttelyn näyttämönä
Logomossa FRAMELESS tuntui myös osuvan paikkaansa. Vanhan konepajan rouheus ja digitaalisen taiteen liike muodostivat kiinnostavan parin. Toisessa on historiaa, toisessa nykytekniikkaa; toisessa tiiltä ja teollisuutta, toisessa valoa ja ääntä. Turku saa hetkeksi näyttelyn, joka olisi voinut olla Lontoossa, Pariisissa tai Berliinissä, mutta joka tuntuu silti Logomossa yllättävän omalta.
FRAMELESS ei ehkä ole taidekokemus puristeille. Se ei yritä olla hiljainen, hillitty tai perinteinen. Mutta se on kaunis, helposti lähestyttävä ja parhaimmillaan aidosti vaikuttava. Se muistuttaa, ettei taiteen tarvitse aina pysyä kehyksissä. Joskus se saa tulla seiniltä alas, kiertää ympärille ja näyttää, miltä väri voisi kuulostaa.
Käytännön tietoa
FRAMELESS – Taide joka elää on nähtävissä Turun Logomossa 8.6.–30.8.2026. Näyttely on avoinna maanantaista lauantaihin klo 10–18 ja sunnuntaisin klo 10–17.
Peruslippu maksaa ennakkoon 24 euroa ja ovelta 26 euroa; alennusryhmille ennakkolippu 21 euroa.
Näyttelytila on esteetön, valokuvaaminen omaan käyttöön on sallittua ilman salamaa, ja aulatilassa on myös kahvila sekä myymälä.
Osoite: Logomo, Junakatu 9, 20100 Turku.
Otsikkokuva: Logomo.
