Reykjavik, Islanti

Joitakin vuosia sitten, otimme tavoitteeksi käydä perheen kanssa jokaisessa Pohjoismaan pääkaupungissa saman vuoden aikana. Eniten odotimme Islannissa vierailua, olihan maasta ja maan tavoista kuultu paljon ja hyvää. Varasimme pitkän viikonlopun syyslomastamme maan ihmettelemiseen, varsinkin kun Icelandair tarjosi edullisia suoria lentoja.

Jo lentokoneessa maa erottui edukseen, tyttäremme sai puuhapaketin, johon kuului islanninkielistä materiaalia: pelejä, postikortteja (mummoille) ja ennen kaikkea Skyr-rahkaa. Tällöin rahkaa ei vielä myyty Suomen liikkeissä, joten perheen nuorin sai ensituntumaa matkakohteeseen jo ilmasta käsin.

Olimme varanneet koko reissun ajaksi auton, koska tarkoitus oli myös kierrellä ympäri saarta. Lentokentällä menikin hetken aikaa auton vuokraselvityksessä, kunnes pääsimme matkaan ja ajamaan noin 50 kilometrin päässä kaupungissa olevalle hotellillemme.

Lentokentältä pääsee kaupunkiin myös lentokenttäbussilla, tästä linkistä löydät lisätietoa eri yhtiöiden bussikuljetuksista Keflavikin kansainväliseltä lentokentältä Reykjavikin kaupunkiin.

Islanti pähkinänkuoressa: Islanti on pienin Pohjoismaan maista, pinta-alaltaan 103 000 km2.  Se sijaitsee Atlantin valtameressä, ja sen pääkaupunki Reykjavik on maailman pohjoisin pääkaupunki. Islannissa on noin 338 000 asukasta. Islannin rahayksikkö on kruunu.

Islanti asutettiin 840-luvun vaiheilla. Ensimmäiset muuttajat tulivat Norjan rannikolta. Tarinoiden mukaan myös iiriläiset munkit olisivat viettäneet kesiä Islannissa ennen skandinaavien saapumista saarelle. Tätä tietoa ei kuitenkaan ole saatu tieteellisin keinoin vahvistettua.

Saaren luonto on ainutlaatuisen karua tulivuorineen, laavakenttineen, vesiputouksineen, jäätikköineen ja geysirineen. Islannissa on tällä hetkellä neljä aktiivista tulivuorta Hekla, Katla, Grimsvötn sekä Bároarbunga, jotka ovat antaneet ensimerkkejä mahdollisesti pian tapahtuvasta purkautumisestaan. Ovathan Islannin tulivuoret aiemminkin sekoittaneet koko Euroopan lentoliikenteen.

Islannin vesijohtovesi on juotavaa, vaikkakin se haisee hyvin rikkipitoiselle (kananmunalle). Vesiverkostosta tuleva vesi on myös todella kuumaa, joten kannattaa olla varovainen hanojen kanssa.

Islannin historia ja mytologia ovat hyvin rikasta. Kukapa ei olisi kuullut tarinoita kivettyneistä menninkäisistä ja haltijoista. Ja enpä enää ihmettele, kun olen maassa vieraillut, että miksi näin on. Saari suorastaan vilisee pieniä kiviröykkiöitä ja jos oikein nopeasti vilkaisee, aivan kuin jokin olisi kivien takana juuri liikahtanut…

Reykjavik on pienehkö kaupunki, mutta suurin Islannissa. Hotellinamme toimi koko matkan ajan hieman kauempana keskustasta oleva Park Inn. Aluksi meillä oli hankaluuksia löytää hotelli, mutta löytyihän se kun tarpeeksi kauan suhasi katuja pitkin.

Majoituimme nopeasti huoneeseemme ja lähdimme kaupungille. Kiersimme Reykjavikin asuinalueen ja lähiö kerrallaan, ja yllätyimme kovasti siitä, miten pienestä kaupungista olikaan kyse.

Kaupungin keskustan rakennuskanta on mielenkiintointoista: muutama vanhahko talo, yleisesti nykyaikaista sekä suorastaan moderneja taloja. Yksi erikoisemmista on Reykjavikin Harpa-rakennus.

Harpa on vuonna 2011 valmistunut konserttitalo sekä messukeskus. Korkeutta rakennuksella on 43 metriä. Erikoisen, kalliin ja Islannissa kovasti puhutun, rakennuksesta tekee sen ulkokuori. Se on tehty lasitiilistä, jonka jokaisen tiilen sisällä on ledilamppu, joka on säädettävissä niin värinsä kuin valotehonsa suhteen. Näin koko rakennuksen väri on säädeltävissä lamppujen mukaan. Milloin talo hehkuu punaisena, milloin sinisenä. Harpassa voit käydä katsomassa vaikkapa Islannin kansallisoopperan tai Islannin sinfoniaorkesterin esityksiä.

Harpa konserttisali ja messukeskus.

Ajelimme kauppakadun läpi, jolla oli samanaikaisesti menossa vanhojen amerikanrautojen läpiajo. Kadun ympärille kokoontuneet ihmiset vilkuttivat niin -raudoille kuin meillekin. Johan oli kavalkaadi! 😉

Kauppojen ikkunoissa oli myytävänä lammastuotteita: taljoja, villasukkia ja -paitoja, hattuja, menninkäispatsaita, laavatuotteita, jne. Mistään shoppailijan paratiisista ei kuitenkaan ole kyse, varsinkaan hintojen suhteen. Kaupunkiin on kuitenkin viime vuosina noussut erilaisia desing-kauppoja, joten jos hieman arvokkaammat sekä yksilölliset tuliaiset kiinnostavat, kannattaa poiketa näissä kaupoissa ostoksilla. Design-kauppoja ja erilaisia ravintoloita löytyy uusitulta mm. Fishpacking district-alueelta.

Ajoimme Skólavöroustiguria Islannin korkeimman rakennuksen ja suorastaan maamerkin Hallgrimskirkjaa luo, joka on saanut vaikutteita maan vulkaanisista kivimuodostelmista. Kirkko on nähtävissä lähes joka paikkasta kaupungissa.

Kirkko on suunniteltu jo vuonna 1937, ja näyttää enemmän elokuvan lavasteelta (jätti-isolta sellaiselta) kuin todelliselta rakennukselta. Kirkon ollessa auki, kannattaa ottaa hissi ylös tornin näköalatasanteelle ja ihastella kaupunkia sieltä käsin. Meidän käydessä kirkolla, oli se jo sulkenut ovensa siltä päivältä ja tornissa käyminen ei valitettavasti onnistunut.

Erikoinen Hallgrimskirkja.

Illalla alkoi vähitellen myös vatsoja hiukoa. Jalkauduimme kaupungin pääkadulle Laugavegurinille ja sen sivukaduille, sekä kiertelimme ravintoloita tutkien heidän ruokalistojaan. Vaikka etukäteen olimmekin lukeneet Islannin varsin korkeasta hintatasosta, oli ruokapaikkojen hinnat todella melkoiset. Kaupungista hävisi McDonalds Nato-joukkojen myötä, joten myös pieniin grillikioskeihin verrattavissa olevat paikat, olivat meikäläisten hintoihin verrattuna kovin kalliita. Ja sellaista ruokaa olisi tytär nyt halunnut.

Lopulta löysimme paikallisten teinien suosiman pikaruokapaikan ja hampurilaisaterian äärellä keskusteltuamme, juoduimme toteamaan, ettei Reykjavik ole meidän kaupunki. Kaupungissa on vähänlaisesti meitä kiinnostavia nähtävyyksiä, se on meidän silmäämme varsin outo ilmestys sekä pelkkä eläminen siellä on kallista. Tosin harvempi turisti Islantiin tämän kaupungin takia tuleekaan.

Islanti tunnetaankin luontokohteena, ja erilaisia retkienjärjestäjien palveluita olisikin ollut varsin kattavasti kaupungissa tarjolla. Ehdottomasti eniten mainostettiin valas- ja hyljeretkiä sekä uintiretkeä Blue Lagooniin. Blue Lagooniin tehdystä omatoimiretkestämme pääset lukemaan hieman myöhemmin. Kävimme myös testaamassa paikallisten ”uimahallin”, joka oli hyvin mielenkiintoinen kokemus sekin.

Kaupunki tunnetaan myös varsin villinä ilta- ja menokaupunkina,  osa ravintoloista on auki klo viiteen asti aamulla. Jos siis sellainen rankka biletys jotakuta kiinnostaa!

Lokakuinen ilta Islannissa.

Ylikalliin hamppariaterian jälkeen vetäydyimme hotellihuoneeseemme, koska seuraavana aamuna olisi aikainen herätys road tripille. Niin, vetäydyimme kyllä, mutta nukuimmeko, emme!

Hotellin alakerrassa oli nimittäin menossa diskotilan remontti, jonka piti loppua ensin klo 21.00, sitten klo 23.00 ja lopulta kuuntelimme iskuporan ääntä, vasaran hakkausta ja metallipalkkien raahausta klo 4.00 asti. Ja voitte vain arvata, valitimmeko? Soitettiin hotellin vastaanottoon, käytiin respassa, mutta meteli ei vaan tauonnut, vaikka miten olisimme vedonneet lapsen unen tarpeellisuuteen jne.

Aamulla olimme lopun uupuneita ja se valitettavasti purkaantui syyttömään hotellin vastaanottovirkailijaan, ehkä hieman liiankin ”kiihkeillä” äänenpainoilla. Pelkona kun oli, että seuraavasta yöstä olisi tulossa samanlainen kuin edellinen oli ollut. Mukava, mutta hieman hämmentynyt vastaanottovirkailija lupasi jutella asiakaspäällikön kanssa tilanteestamme.

Huoneen hintaan kuulunut aamiainen oli aika köykäinen. Teetä, kahvia ja muroja. Hieman leipää ja lammasmakkaraa. Lampaita kun maassa riittää, yli puoli miljoonaa määkijää, tosin nyt yksi vähemmän.

Nopean aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan sisämaahan päin. Tarkoituksena oli kiertää kehuttu Golden Circle-kierros.

Oletko käynyt Reykjavikissä? Mitä tykkäsit?

Saattaisit myös pitää näistä:

32 kommentti

    1. Kiitos Niko kommentistasi ja vinkkilinkistäsi! 🙂
      Olen samaa mieltä kanssasi, että kaikki on kävelyetäisyydellä ja se jos mikä, on varsin kätevää!

  1. Meillä on piakkoin tiedossa pikaretki Islantiin, joten tätä juttua oli mielenkiintoista lukea!
    Harmi tuo teidän hotellitapauksenne. Tuollaisia kokemuksia on joskus osunut minunkin kohdalleni, ja yöllä väsyneenä ja unentarpeen edessä ne tuntuvat maailmanlopulta. Toivottavasti seuraavat yöt sujuivat teillä paremmin.

    1. Kiitos, kyllä sujui. Itse asiassa huomenna on luvassa seuraava Islannin postaus ja oli kyllä hieno kokemus, kunhan pääsimme Reykjavikista pois.
      Toivottavasti myös teillä tulee olemaan! On se kaunis maa.

  2. Oltiin yksi yö Reykjavíkissa viime vuotisella Islannin roadtripilla, ja onneksi se oli se ensimmäinen yö. Koko muu Islanti oli nimittäin niin hurmaava, että hieman ankea pääkaupunki ei olisi enää sen jälkeen tuntunut miltään. Ensimmäisenä Islannin-kohteena se oli mun mielestä suloisen kompakti hassunvärisine taloineen. Mitään varsinaista nähtävää en sieltä kuitenkaan löytänyt. Katujen tallailu ja Hallgrimskirkjan hassut muodot olivat Reykjavikin parasta antia. Totta on, että Islannin lumo löytyy ihan muualta kuin sen pääkaupungista.

    1. Kiitos Sofia kommentistasi!
      Samaa mieltä olen kannassasi siitä, että mitä nopeammin pääsee Reykjavikistä pois luontoon, sen parempi. Islanti on ihmeellinen paikka, paitsi tuo pääkaupunki.

  3. Kaupunkina siis ei kovinkaan erikoinen paikka, mutta varmasti monet vain pysähtyvät siellä ennen Islannin kiertämistä. Olen ymmärtänyt että viime aikoina majoitusten hinnat ovat nousseet paljon, kun turismi on lisääntynyt paljon ?

    1. Kiitos Jaakko kommentistasi! Näin on asiat, hotellihuoneiden hinnat ovat varsin rapsakat.
      Mutta onhan se Islannin luonto niin hieno ja erikoinen, ettei samanlaiseen törmää joka maassa. Once in the lifetime place!

  4. Kiitos kattavasta infosta! Islanti on jossain vaiheessa listalla ja tämä ehkä vaan vahvisti sitä, että Reaykjavikista jatketaan aika nopeasti eteenpäin 🙂 Harmi, että teidän yö sujui meluisasti, ei ollenkaan kiva tapa viettää lomaa. Kiva yksityiskohta tuo konserttitalon valaistus!

    1. Kiitos kommentistasi! Islanti on hieno ja erikoinen maa, mutta pääkaupunki ei ole oikein mistään kotoisin, mikäli ei nyt satu olemaan intohimoinen reivaaja. 😉

    1. Kiitos Sandra kommentistasi! Kerkeehän sitä, ei Islanti meilläkään ollut ensimmäinen kohde.
      Mutta kylläkin hyvin erikoislaatuinen, sitten kun sinne asti pääsimme.

  5. On mulla listalla ollut pitkään, mutten ole käynyt vieläkään. Moni kehunut juuri sitä, että kun lähtee mahdollisimman nopeasti Reykjavikista eteenpäin, on paras. Voi ei mikä tuuri hotellin kanssa teillä 🙁

    1. Kiitos kaima kommentistasi! Reykjavik ei oikein anna kuvaa siitä, mitä löytyy heti ”nurkan takaa” kun pääkaupungin tomut on karistanut pois jaloista.
      Onneksi meteli kesti vain tuon yhden yön… enempää emme olisi kestäneetkään.

  6. Tiukka tavoite, kaikki Pohjoismaiden pääkaupungit samana vuonna – teissähän on selvästikin bongarin vikaa 🙂
    Me koimme Reykjavikin ensimmäisen kerran lokakuussa, siis talvella, sillä pidennettyyn viikonloppuumme osui kunnon lumimyrsky. Retkeilimme kuitenkin myös lähellä olevilla päänähtävyyksillä, mutta mm. geysireillä odottelimme turistimyymälässä siihen asti, että oli arvio, että 5 minuutin päästä se sylkee vettä 🙂
    Toisen kerran olimme hetken kaupungissa matkalla Grönlantiin ja opimme, kantapään kautta, että tuollakin on kaksi lentokenttää, Reykjavik ja Keflavik ja niiden välin joutuu käytännössä kulkemaan taksilla, joka maksaa runsaat 100 euroa!

    1. Kiitos Pirkko kommentistasi!
      Ja me myös kiersimme kaikki Pohjoismaiden pääkaupungit. 😉

      Voin todellakin kuvitella, että taksimatka maksaa älyttömästi, kun ei se maa muutenkaan halvimmasta päästä ollut.

  7. Kiinnostava juttu Reykjavikista kuvineen kaikkineen. Useat varmaan ohittavat kaupungin ja syöksyvät Islannin ihmeelliseen luontoon, ja minullakin on tälläinen suunnitelma, kun Islantiin joskus ehdin. Kiitos kivasta jutusta!

  8. Kiitos mielenkiintoisesta matkakertomuksesta. Sitä oli mukava lukea jälkikäteen. Itse palasin viiden päivän Islannin matkalta 30.4.
    Reykjavikista mahtavimmat kohteet oli Konserttitalo Harpa, Perlan huikea lasikupoli ja Hallgrimskirkja. Kaupunki on toki muutenkin tosi viehättävä erivärisine taloineen.
    Golden Circlen huimat kohteet kannattaa kaikkien siellä kävijöiden nähdä.
    Vulgano Housen kaksi filmiä katsottuani voin todeta että Islantilaiset ovat tosi sitkeää ja ahkeraa kansaa.

    1. Kiitos Eija kommentistasi!
      Islannin luonto on kyllä huumaavan mystistä, en ole missään muualla päässyt näkemään mitään samanlaista.

  9. Vietin jokunen vuosi sitten yli kuukauden Reykjavikissä, ja se jäi kyllä jotenkin sydämeeni. Se on ihanan pieni ja kompakti kaupunki, ja keskustassa pärjää hyvin kävellen. Jollakin tapaa kauhean tunnelmallinen koska en ollut sellaisessa paikassa koskaan ennen käynyt. Ja se Islannin luonto on kyllä todellakin upea! Toivottavasti pääsen joskus vielä takaisin.

    1. Kiitos Paula, kiva kuulla että tykkäsit kaupungista! Minuun taas teki Islannin luonto suuren vaikutuksen. En ole missään muaalla törmännyt vastaavaan.

  10. Islanti on ainoa Pohjoismaa, jossa en ole käynyt. Se kyllä kiinnostaisi lähinnä luontonsa puolesta. Kummallista, että remonttia tehtiin keskellä yötä. Toivottavasti seuraava yö sujui paremmin. Oliko siellä helppo ajella autolla? Mites pysäköinti, oliko sekin kallista?

    1. Kiitos! Seuraava yö meni huomattavasti paremmin. Tiet ovat kuivaan aikaan hyvässä kunnossa, on helppoa ajaa, eikä ruuhkaa teillä ole.

  11. Olen kuullut kauhutarinoita Islannin hintatasosta. Nyt myös koko saari on massaturismin kohteena. Kaksi seikkaa, minkä takia en tähän noin muuten mielenkiintoiseen maahan lähde tutustumaan. Pitää tehdä niin kuin aikoinaan saksalaiset Suomessa: ottaa omat ruoat mukaan.

  12. Islanti on ihana. Reykjavik on kuitenkin mulle melko tuntematon, kun reissattiin mieluummin sit saaren ympäri. Mut Islantiin ehdottomasti kuitenkin vielä joskus uudelleen ja ehkä Reykjavikissäkin voisi pari yötä viettää. 🙂

  13. Olen käynyt Reykjavikissa kaksi kertaa – 2008 ja tänä vuonna uudestaan. Mun mielestä se on yllättävän monipuolinen ja kiinnostava niin pieneksi kaupungiksi. Mutta kyllähän keskustan kävelee ympäri päivässä. Kahden reissun välillä huomasin eron siinä, että matkailijoiden määrä on kasvanut huomattavasti. Toisaalta se on hyvä että matkailijoille on tullut paljon uusia palveluja (esim. Perlaan rakennettiin parhaillaan uutta näyttelyä) ja ravintoloita, mutta toisaalta harmi että keskustassa oli paljon enemmän turisteja kuin paikallisia ja vanhoja sympaattisia pikkutaloja oli purettu uusien hotellien ja muiden rakennusten tieltä.

    Oltiin vika yö Loft hostellissa suoraan Laugavegurin baarien yläpuolella ja kun sattui olemaan vielä lauantain ja sunnuntain välinen yö niin musiikki ja muu melu kuului hyvin sisälle asti. Sitä en voi suositella!

  14. Voi miten kurja tuo majoitusjuttu! Toivottavasti saitte hinnasta hyvitystä? Kiva lukea postaus ihan sieltä Reykjavikistä itsestään, ajatteli siellä joku päivä lähteä piipahtamaan ihan parin päivän verran, nyt kun Finnairilla sinne lennämme 🙂

    1. Kiitos kommentistasi Karoliina!
      Ja kyllä, saimme yltäkylläisen korvauksen meluisasta yöstämme hotellissa.
      Islannissa kannattaa todellakin piipahtaa, on monella eri tavalla todella erikoinen paikka!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *