Rantaterassi Baarpuuri, Virrat

Onko kesälomasuunnitelmissa pistäytyä Virroilla joko autolla tai veneellä? Jos vastasit kyllä, otapa suunnaksi Virtain laivaranta ja siellä ravintola Baarpuurin terassi! Löydät täältä, et pelkästään ihanaa yrittäjää Päivi Grönroosia, vaan myös Virtain pisimmän ja eittämättä myös parhaimman ruokalistan.

Saimme mahdollisuuden istuskella teekupillisen ajan kiireisen yrittäjä Grönroosin kanssa aurinkoisella terassilla.

Virtain laivarantaa.

Rantaterassi Baarpuuri pähkinänkuoressa

Rantaterassi on jo lähes Virtain ikoni, erityisesti veneilijöiden keskuudessa. Jo vuosikymmenten ajan laivarannassa on ollut jonkinlainen rakennus, jonka yhteydessä veneilijät ovat päässeet suorittamaan erilaisia huoltotoimenpiteitä.

Huoltorakennus kasvoi vuosien varrella kahvila-ravintolaksi, ja lopulta nimettiin Baarpuuriksi saaden A-oikeudet.

Baarpuuri tänään

Nauravainen Päivi oli aiemmin töissä S/S Tarjanteella ja kun mahdollisuus tuli eteen, hän osti Baarpuurin edellisen yrittäjän siirtyessä eläkkeelle. Ja tässä sitä nyt ollaan, jälleen kesätöissä! Baarpuuri on avoinna kesäkauden ajan vapusta elokuun loppuun asti. Lisäksi syyskuussa on tarjolla vielä muutama tapahtumailta.

Erilaiset yritys- ja yksityisjuhlat onnistuvat joko katetulla terassilla tai saunatuvassa, tosin talvella Baarpuuri nukkuu talviunta.

Baarpuuri tarjoaa veneilijöille seuraavia palveluita: suihkut ja edullinen saunavuoro, mahdollisuus pesu- ja kuivakoneen käyttöön, astioiden pesupaikka, wifi, polkupyöriä lähialueen tutkimiseen, mahdollisuus septitankkityhjennykseen, tankkauspiste ja kierrätyspisteet.

Vierasvenepaikka maksaa 8€/vuorokausi. Laivaranta kuuluu Roope-satamien ketjuun.

Virtain yleinen uimaranta on aivan vieressä.

Mitä ravintola sitten tarjoaa meille ei-veneellisille?

Vaikka mitä!

Vieressä on Virtain yleinen uima-ranta, josta voit kipaista Baarpuurin jätskikioskille hakemaan pallojäätelöä, voit varata tennisvuorot tai lainata Rantaterassilta petanque-kuulat ja viskellä niitä Rantapuistossa. Rantaterassilla on paljon erilaisia ohjelmailtoja, useampiin kuuluu teema kuten Italia-, Ukraina- ja merirosvoilta. Tällöin niin musiikki kuin ruoka on teeman mukaista.

Kesän esiintyjäkattausta.

Rantaterassilla on myös varsinaisia tähtiesiintyjiä tarjolla. Heinäkuussa on luvassa mm. 5.7. Perinteinen Läskisoosi-ilta (tämä jos mikä on tähti), 14.7. selloheviä soittaa Apocalyptica sekä 15.7. luvassa on Rantapuistopluus, jota tähdittää mm. Marzi Nyman & Friends ja SF Blues, ruorissa mm. Dave Lindholm, Heikki Silvennoinen ja Pepe Ahlqvist.

Rantaterassin Takkahuone on vuokrattavissa pieniin tilaisuuksiin.

No, entäs se ruoka sitten?

Ruoka on otsikon mukaisesti Virtain parasta. On otettava huomioon, että vierailufiilikseemme vaikutti kovasti myös sen hetkinen säätila, aurinko porotti pilvilauttojen välistä taivaalta, terassilla soitti ikivihreitä taitava hanuristi ja ihmiset olivat iloisella tuulella alkavan kesän ja lomien vuoksi.

Tilasimme kolme erilaista annosta; tytär otti Vuohenjuustosalaatin extra-kananrinnalla, mieheni tilasi Rannan burgerin ja minä tilasin Terassin lohta, tunnelma kun oli kuin merenrannalla konsanaan.

Rannan burgeri.

Tilauksia odotellessa kahdessa viereisessä pöydässä juhlittiin pyöreitä vuosia perhepiirissä. Hanuristin vetämänä lähes koko terassi kailotti hyvää syntymäpäivää-laulun molemmille päivänsankareille. Aika meni kuin siivillä miellyttävän tunnelman vallitessa sekä katsellessa kimmeltävää Kalettomanlahtea ja pieniä veneitä, jotka lipuivat laivarantaan.

Pöytään tuodut ruoka-annokset olivat isoja ja täyttäviä. Herkkua joka puraisun verran! Tänne tullaan uudestaan, tule sinäkin! 🙂

PS. Rantaterassi on koiraystävällinen paikka, joten nelijalkaiset ystävämme ovat terassille tervetulleita. Naapurista lähtevät myös S/S Tarjanteen risteilyt. Luepa meidän juhannusristeilystämme tästä linkistä.

*Blogijuttu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Virtain kaupungin kanssa.

Saattaisit myös pitää näistä:

4 kommentti

  1. Virrat on sikäli harvinainen mesta Suomessa, etten olen käynyt siellä koskaan, konsa, milloinkana. Siksi minua kiinnostaa, mitä siellä voi tehdä ja milloin. Se kuuluu minun 98 kuntaa käsittävään ämpärilistaani. Valitettavasti Virrat on julkisen liikenteen paitsiossa.

    1. Kiitos Stacy!
      Arkisin Helsingistä pääsee Virroille neljä kertaa päivässä lähes suoraan (yhdessä vuorossa on vaihto Tampereella), ja sama juttu paluun kanssa. Olin aivan ihmeissäni kun viime kesänä jouduin bussia käyttämään. 🙂

  2. Kotimaanmatkailu on minulle melko vieras käsite, mutta välillä on kiva lukea juttuja paikoista, jonne tuskin koskaan tulee edes menemään. Kuten nyt vaikka Virroille. 🙂 Kivan oloinen paikka, ja se on ihan totta, että hyvän tunnelman paikoissa ruoka maistuu aina paremmalle! 🙂

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *