HCMC, Vietnam
Lähellä Vietnamin yhdistymisen palatsia on HCMC:n toinen ”täytyy käydä-kohteista”, nimittäin vuonna 1975 yleisölle avattu sotamuseo (War Remnants Museum). Vaikka sodasta tai konflikteista ei olisi kiinnostunut, käynti tässä kyseisessä sotamuseossa on silmiä avaavaa.
Sotamuseo lyhyesti
Sotamuseon näyttelyt koostuvat Vietnamin sodasta otetuista lähinnä mustavalkokuvista mitään kaunistelematta. Museoon on koottuna usean eri sota-aikaan valokuvaajana työskennelleen otoksia niin vietnamilaisista siviileistä, yhdysvaltalaisista sotilaista kuin sodan jälkeisistä vuosista ”Agentti Oranssin” jälkeen.
Museossa käytetään sodasta eri termiä kuin meillä on tapana käyttää; Yhdysvalloissa ja meillä länsimaissa puhutaan yleisesti Vietnamin sodasta kun vietnamilaisten mukaan kyse on Amerikan sodasta. Vietnamin sotaa käytiin vuosina 1954 – 1975.
Valokuvanäyttelyiden lisäksi museon pihalla on esillä Vietnamin sodassa molemmilla puolilla käytössä olleita helikoptereita, tankkeja ja muuta kalustoa.
Sisäänpääsylipun hinta museoon on 40 000 vnd (n. 1.65€), lapsilta 20 000 vnd.
Museo on avoinna joka päivä klo 7.30 – 18.00.
Osoite: 28 Võ Văn Tần, phường 6, Ho Chi Minh City, Quận 3 Hồ Chí Minh.
Kohteessa
Itse kuuluun siihen osaan ihmisiä joita nämä sotajutut eivät laisinkaan kiinnosta. Kuitenkin olen kuullut sen verran usein Vietnamin sodasta ja nähnyt asiaan kuuluvia elokuvia kuten Platoon – Nuoret sotilaat, Kauriinmetsästäjät sekä Good morning, Vietnam, että oli lähdettävä painostavaa hellepäivää pakoon sota-aiheisen museon pariin. Tosin odotukset eivät olleet kovin korkealla. Ja kyllä ihminen voikin olla väärässä, nimittäin loppujen lopuksi museokokemus oli ehkä rankin ja samalla parasta mitä koskaan olen vastaavissa paikoissa kokenut.
Pihaportilta ostettiin liput varsin kommunistisen arkkitehtuurin malliseen rakennukseen. Lippupisteen vieressä on kahvila joka myy lähinnä kuumia aasialaisia juomia janoiselle kansalle.
Kävelimme kolmikerroksiseen museoon. Kiersimme ensimmäisen kerroksen näyttelyt jotka vielä täysin vastasivat mielikuviani vastaavanlaisista museoista. Kommunismin aatetta hehkutettiin erilaisissa vitriineissä ja usealla eri kielellä. Olipa mukana myös muutama lehtileike koti-Suomestakin.
Kakkoskerroksessa näyttelyn sävy kuin esitystapa muuttuivat täysin. Koko kerros on oikeastaan omistettu Yhdysvaltalaisten sotilaiden harrastamille raakuuksille sekä Agentti Oranssille. Koska Yhdysvaltalaisarmeijan oli hyvin vaikea liikkua Vietnamin viidakossa, he keksivät pudottaa vuosina 1962 – 1970 lentokoneilla viidakkoon seitsemää eri myrkkyä (”agentteja”), eikä mitä vaan myrkkyjä vaan nopeasti vaikuttavia kasvimyrkkyjä.
Ensimmäinen vuosi menikin ilman mitään myrkytysoireita kunnes ensimmäiset myrkyn aiheuttamat oireet alkoivat näkyä. Eikä pelkästään vietnamilaisissa siviileissä vaan myös armeijan viidakossa toimineissa miehissä. Agentti Oranssi eli kahden fenoksikasvimyrkkyä sisältävän myrkyn sivutuote on karsinogeeninen dioksiini joka jää elimistöön. Ja on ns. perimämyrkky, joka on aiheuttanut niin Vietnamin veteraanien lapsissa kuin siviileissä synnynnäisiä epämuodostumia.
Seinillä roikkuvat kuvat ovat paljon puhuvia, niissä pienet lapset ja aikuiset yrittävät rohkeasti hymyillä kuvaajalle. Joiltakin puuttuu raajoja, toisilla on useilla eri tavoilla epämuodostunut pää, kaksoset ovat kasvaneet kohdussa toisiinsa kiinni, jne. Valokuvat ovat niin kauheita, että tulee järkyttävän huono olo niitä katsoessa.
Kakkoskerroksen esillä olevat kuvat ovat kaikkineen pysäyttäviä ja antaa entistä enemmän pontta ajatukselle sotien julmuudesta ja mielettömyydestä.
Kolmannessa kerroksessa on esillä Yhdysvaltain sotilaiden käyttämiä varusteita ja kalustoa sekä kerrotaan syistä jotka ko. armeijan Vietnamiin saattoi.
Vierailun jälkeen saa elokuvista tulleet ajatukset kyytiä, niissähän näkökulma on täysin Yhdysvaltalaisten sotilaiden ja vietnamilaiset, erityisesti Vietkongin sotilaat esitetään niissä aina erittäin raakoina ja julmina.
Todellisuudessa eivät Yhdysvaltalaisarmeijan tekoset jääneet yhtään vastapuolta huonommiksi, valokuvissa mm. näytetään kuinka ”jenkit” harrastivat erilaisia tuomioiden täytäntöönpanoja; ihmisiä viskattiin alas helikoptereista pää edellä, vedettiin tankkien perässä jalat sidottuina, hyökättiin kyliin ja tapettiin kaikki siviilit vaikka ikää kyläläisellä olisi ollut vaivaiset 3kk, poltettiin ihmisiä elävänä majoihinsa, hukutettiin kaivoihin, jne. Ja todellisuudessa ”Jenkki-sotilaat” olivat täysin vieraalla maalla, kuten usein tämän sodan jälkeenkin ovat olleet.
Vierailu museossa on hyvin rankka ja mieltä avaava kokemus! Tänne todellakin pitäisi viedä kaikki uudet sukupolvet sekä henkilöt joiden mielestä sota on jotenkin ”cool-juttu”.
Agentti Oranssista vielä sen verran, että vasta nyt yli 40 vuotta sodan jälkeen, Yhdysvalloista on tultu puhdistamaan sodassa saastuneita maita ja Vietnamin maaperää myrkyistä. Kuinka paljon vahinkoa myrkky onkaan saanut väestössä aikaiseksi, sitä ei varmasti tiedä kukaan. Mutta kuten usein sodassa käy, viattomat siviilit ovat yleensä se ryhmä joka kärsii eniten.
Huh, jopa näin postauksen välityksellä sai aikaan kylmiä väreitä. Jotenkin niin surullista, ettei Suomessakaan ehkä näistä asioista ole kerrottu tai kerrota vieläkään täysin neutraalisti ja puolueettomasti.
Kiitos Katariina kommentistasi!
Juurikin siksi on hyvä vierailla tällaisissa museoissa joka tarjoaa vastineen ja uusia näkökulmia länsimaisille vierailijoille.
Sotaa kun tarvitaan kaksi osapuolta, näin myös näkökohtia on kaksi.
Huh, ihan kylmäsi jo pelkästään tekstin ja kuvien perusteella. Tämä museo olisi varmasti sellainen, joka vetää hyvin hiljaiseksi. Jostain syystä juuri Vietnamin sota on aina näyttäytynyt minulle silmittömänä tuhona ja raakuutena. Koen kuitenkin, että tällaiset museot ovat tarpeellisia, jotta asiat eivät unohdu ja voisimme välttää tulevaisuudessa samanlaiset julmuudet. Tämä olisi varmasti raskas, mutta mielenkiintoinen vierailukohde, samoin kuin vieraillessani vanhassa keskitysleirissä.
Oranssista agentista olen nähnyt itsekin livenä jälkiä. Kun olin vaihto-oppilaana Brasiliassa, yhdysvaltalainen host-isäni aloitti joka ikisen aamun kourallisella pillereitä. Kysyttäni asiasta selvisi, että hän oli ollut Vietnamin sodassa lentäjänä ja lentänyt juuri näitä koneita, jotka pudottivat agentteja matkaan. Sotilailla ei ollut mitään hajua, millaista tuhoa nämä tekevät ihmisille. Host-isäni kertoi, ettei voi syödä mitään vihreää, sillä aine reagoi koko loppuelämän hänen kropassaan lähes kaikkeen kasviperäiseen. Toki tämä on pientä verrattuna vietnamilaisten kärsimykseen, mutta pysäytti miettimään, kuinka julmaa sodankäynti on. Ei ole väliä, vaikka omatkin kärsisivät hyökkäyksistä, kunhan tehdään tuhoa.
Kiitos Sannahof kommentistasi ja tarinastasi! Todella ikävä juttu niin houstille kuin niille sadoille tuhansille ihmisille jotka myrkyille altistuivat.
Toivoisin, että näistä sotaan liittyvistä asioista myös puhuttaisiin enemmän.
Ja juurikin niistä vaikutuksista joita sota ja agentit jättivät ihmisiin. Näin ehkä opittaisiin olla käyttämättä kemiallisia aseita myös tulevaisuudessa.
huh tuo museo on varmasti silmiä avaava! pitää laittaa tämä listalle kun joskus tulevaisuudessa toivottavasti käymme Vietnamissa. Kävimme taannoisella Etelä-Korean vierailulla tutustumassa siellä sotamuseoon, joka käsitteli koreioiden sotia ja aika laajasti muitakin sotia, se oli varsin pysäyttävä kokemus itselle..
Kiitos Susanna kommentistasi ja vinkistäsi Koreaan matkaavalle!
Tämä museo on yksi karseimmista, joissa olen käynyt (mutta siis tarpeellinen paikka toki!). Kuten kirjoitit, nuo valokuvat Agent Orangen tuhoista ovat pysäyttäviä ja museossa tulee helposti huono olo niitä katsellessa. Todella, todella raakaa, puolin ja toisin.
Kiitos Jenni kommentistasi!
Juurikin niin, museo on sisällöltään raaka ja kauhistuttava, mutta niin tarpeellinen.
Huhhuh, nää on sellaisia asioita, mitkä haluaisi vaan painaa kauas pois mielestä. Ihan järkyttävää.
Mua niin suoraan sanottuna v*tuttaa sellainen propaganda, että vain toinen sodan osapuoli olisi ollut epäinhimillisen julma ja kylmäverinen – kyllä ihminen on sama kusipää joka maassa ja kulttuurissa, kun olosuhteet on sille otolliset ja tietää, ettei jää mistään vastuuseen. Ihminen on kyllä kumma eläin. En millään voi ymmärtää ihmistä, joka surmaa lapsen ja kaiken mikä tielle tulee. Toivottavasti helvetti on olemassa, koska sinne tuollaiset saa joutuakin.
Kiitos Jenna kommentistasi!
Mutta eikö ole hyvä että on tällainen museo joka esittelee totuuden myös sieltä toiselta puolelta?
Laittaa asiat todelliseen tärkeysjärjestykseen.
En myöskään voi ymmärtää syyttömien, erityisesti lapsien tappamista tai kiduttamista, ne kun eivät ole syyllisiä mihinkään aikuisten kahinoihin. 🙁
Aikamoinen paikka, nousi käsikarvat pystyyn tätä lukiessa ja noita kuvia katsoessa. Kävin 2012 Kampotsan Killing Fieldeiseillä ja samanlaiset fiilikset heräsi myös tästä sun sotamuseosta. Itkin kuin pikkulapi tuon käynnin jälkeen ja olin mieli maassa monta päivää – tuon jälkeen oon karttanut aika kaukaa paikkoja, joihin liittyy järjetön väkivalta. Toki varmasti avaavia ja herätteleviä paikkoja.
Kiitos Veera kommentistasi!
Olen samaa mieltä, että nämä paikat joissa on tuhansia ihmisiä raa´asti tapettu ovat karmeita paikkoja ja laittavat kovimmallakin matkailijalla tunteet pintaan.
Ja onneksi kukin meistä voi valita minnen menee ja mitä haluaa nähdä. Koska ei loman tarkoitus ole myöskään ottaa koko maailman pahuuksia omille olkapäilleen. Mielenkiintoisia kohteita riittää kylliksi meillä kaikille!