Kambodza

Yksi Kambodzan ja Phnom Penhin päänähtävyyksistä on punakhmerien aikaiset Kuoleman kentät eli Choeung Ek Genocidal Center. Punakhmerit murhasivat järjestelmällisesti lähes kaksi miljoonaa vihollisinaan pitämää henkilöä vuosina 1975 – 1979. Kuoleman kenttiä on toki ympäri maata yli 300 alueen verran, mutta Choeung Ek toimi pääasiassa pääkaupungista tuotujen vankien määränpäänä.

Choeung Ek Genocidal Center lyhyesti

Nykyisin Choeung Ek toimii Pol Potin vainoissa vangittujen ja menehtyneiden muistopaikkana. Kuoleman kentät toimivat myös todistusaineistona kun vasta 90-luvun lopulla asioita alettiin kunnolla tutkia sekä mahdollisia sotarikollisia tuomita. Tänne murhattujen ja haudattujen henkilöiden lopullista lukumäärää ei tiedä edelleenkään kukaan.

Pääsyliput Choeung Ekin Kuoleman kenttien muistoalueelle maksavat noin 3.00$ (2.55€). Alueella on myös pieni museorakennus sekä matkamuistomyymälä.

Choeung Ek on avoinna: klo 7.30 – 17.30.

Kohteessa

Kohteeseen päästäkseen pitää nähdä hieman vaivaa. Näppärintä on pestata itselleen päiväksi Tuk Tuk-kuski joka vie ja tuo ryhmäsi nähtävyydelle. Kaupungista järjestetään myös opastettuja retkiä muistoalueelle. Tuk Tuk-kyyti vie noin tunnin suuntaansa ja maksaa noin 20$.

Hieman sekaisen tienoon keskellä on aukio jossa suuret portit johdattavat Choeung Ekiin. Portin vieressä on pääsymaksutiski ja audiokuulokevuokraus. Audiokuulokkeet kuuluvat mukaan varsin edulliseen pääsylipun hintaan.

Alkuperäisiä rakennuksia ei alueelta löydy, tähän on kaksi syytä. Kun Potin aikakausi päättyi, oli kaikesta pula, joten rakennukset revittiin uusien rakennusten raaka-aineiksi. Toinen syy oli alueella tehdyt kauheudet, mitään ei olisi haluttu jättää Potin hirmuteoista muistuttamaan.

Tie johdattaa Stupalle jossa alkaa itse opastus. Tänne noin 17 km päähän S-21 pidätyskeskuksessa kidutetut ja tietämättään tuomitut, tuotiin öisin kuorma-autolla odottamaan kohtaloaan. Vuorokauden sisällä vangit yleensä nuijittiin tai hakattiin kuoliaaksi kommunististen laulujen soidessa taustalla ”äänenvaimentimina”.

Audiokuulokkeissa kerrotaan yksityiskohtaisesti vankien mahdollisuuksista. Kertojan koko perhe joutui erilaisille pakko- ja työleireille ja kaikki eivät palanneet. Nousee pala kurkkuun, kun mieshenkilö tallenteella kertoo, että jäljelle jääneet toivovat edelleen joka päivä, että neljä sisarrusta palaisi pian takaisin kotiin… Tietoa heidän kohtaloistaan kun ei vieläkään ole.

On rankkaa kuunnella opasta ja hänen kertomuksiaan, kuinka yöllä tuodut kyyhöttivät bambumajassa pimeydessä tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuu. Joku toivoo selvinneensä, joku pelkäsi tulevaa ja joku kolmas ei vain enää välittänyt. Yleensä matka katkesi jo vuorokauden sisällä tulosta, joskus samana yönä. Koska ammukset olivat kalliita, ei niitä ihmisiin tuhlattu. Niinpä käytettiin kaikkea sellaista mitä oli käsillä bambutikuista vasaroihin ja hakuista viidakkoveitsiin. Bambunlehdillä on tapana olla teräviä joten niillä viillettiin kurkunpäät auki jotta vangit eivät huutaisi. Audiokuulokkeiden opas kertoo rauhallisella äänellä hirmuteoista, joka tuntuu kuuntelijasta vieläkin kauheammalta.

Joukkohauta.

Polku vie ympäri aluetta jossa pysähdytään paikoilla joilla on eri merkityksiä. Kuulokkeista pääset kuulemaan myös erilaisia tosi tarinoita niin selvinneiltä kuin vartijoiltakin. Eräs vartija kertoo, että hänet haettiin ”koulutukseen” kylästä samanikäisten poikien kera. Kieltäytyminen ei ollut mahdollista, tällöin sinut automaattisesti katsottiin kuuluvan ”vihollisen” puolelle ja jouduitkin itse leirille tuhottavaksi. Koulutuksen jälkeen pojat vietiin leirille vanginvartijoiksi ja heidän työtehtäviinsä kuului vihollisten joukkomurhaaminen. Edelleenkään vaihtoehtoja ei ollut. Kuulokkeista kuuluva vanha mieshenkilö on edelleen hyvin murheellinen ja tämä tuokin perspektiiviä tuon ajan oloihin. Osa hirmutöihin osallistuneista oli myös uhreja siinä missä syyttömät ”vihollisetkin”.

Alueen uloimmassa päässä on varsin miellyttävä lampi jossa lootuksenkukat avautuvat uuteen päivään. Tuntuu siltä ettei luonnosta saisi nauttia kun paikan menneisyys on niin kauhea, vaikka juuri siitä täällä onkin nautittava. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta!

Kuoleman kentät on aidattu alue, ei siksi että alueelle pyrkivät turistit yrittäisivät päästä sisälle maksamatta, vaan siksi että ulkopuolella olevia peltoja ei ole vieläkään puhdistettu kaikista sodanaikaisista miinoista.

Maan painuneista kumpareista pilkistää esiin ihmisen reisiluu. Sateisina aikoina kentiltä nousee edelleen luita ja vaatteiden riekaleita ylös maasta pintaan. Joiltakin osin uhrien päällä on vain muutaman sentin verran maata. Luin kyllä tästä ennen muistoalueelle menoa, mutta ajattelin sen tapahtuvan vain joskus harvoin. Juuri tällaiset asiat tekevät alueesta ehkä vieläkin todemman kuin mitä vain paljas maa tekisi.

Kuoleman kenttien keskiössä on vuonna 1998 Choeung Ekin uhrien muistoksi rakennettu valkoinen Stupa. Muistokappelissa on 18. kerroksessa 8000 uhriksi päätyneen pääkalloja ja reisiluita, joita on käytetty todisteina Pol Potin hallinnon hirmuteoista.

Muistokappelissa hyvin ahtaiden käytävien ympäri liikkuessa itse kukin hiljentyy, viimeistään nähdessä oman ikäryhmänsä kalloja sekä niiden vieressä murhavälineitä.

Choeung Ek on käynnin arvoinen paikka. Nykyisin alue henkii rauhaa ja uudet hedelmäpuut sekä kukat uutta toivoa. Muistoalueella on käyntipäivänä useita luokkaretkiä liikenteessä ja teinit keskittyvät alueen lisäksi kiusoittelemaan toisiaan. Kaikesta kauheudestaan huolimatta elämä jatkuu myös täällä!

Lue myös: Pidätyskeskus S-21 Tuol Slengistä

Saattaisit myös pitää näistä:

10 kommentti

  1. Tuo on kyllä kertakaikkisen karmiva paikka, kävin kolmisen vuotta sitten. Vetää hyvin hiljaiseksi. Mielestäni vierailu on hyvin toteutettu noilla kuulokkeilla – siinä voi edetä omaan tahtiin ja miettiä asioita. Onhan se tietysti aikamoista synkkyydessä rypemistä, mutta tällaiset paikat tuovat konkreettiseksi kaikki ne kauhut, joihin ihminen on kykeneväinen, ja sen takia ne ovat vierailun arvoisia. On hyvä ymmärtää, miten karmeaksi tilanne voi pahimmillaan mennä.

    1. Kiitos Jenni kommentistasi!
      Audiokuulokkeet ovat hyvä keksintö myös siksi, ettei niitä ole pakko kuunnella jos alkaa liikaa ahdistaa.
      Muutenhan alue on varsin viehättävä; paljon kukkia, hedelmäpuita ja lummelammikko.

  2. Vierailin tuolla vuonna 1996, kuten myös S-21 pidätyskeskuksessa. Tuolloin ei ollut vielä mitään audiolaitteita tai mitenkään kovin hienoja näyttelyitä. S-21 pidätyskeskuksen valokuvat ja Kuoleman kenttien muistokappeli näyttävät kuitenkin ihan samoilta edelleen.

    Vierailuni aikana oppaina toimivat itse pidätettyinä olleet. Heitä lienee myös mahdollista saada oppaiksi S-21 pidätyskeskuksen lisäksi edelleen myös tuonne Kuoleman kentälle.

    Eipä tuossa muuta voi todeta kuin, että: Ihmisen julmuudella ei ole äärtä, eikä määrää.

    1. Kiitos Anna kommentistasi!
      Audiolaitteiden lisäksi näyttelyt taitavat olla juuri samanlaiset kuin 90-luvulla. Mutta ei noihin kohteisiin mitkään superhienot näyttelyt sopisikaan.
      On juuri näin hyvä, pelkistettyine kuvineen ja tarinoineen.

  3. Ihmisiltä on kadonnut perspektiivi näiden suhteen. Kun olen puhunut natsien hirmutöistä, niin pitää ottaa huomioon, että ne surmasivat hyvin useita miljoonia hyvin nopeaan tahtiin ja aloittivat vielä maailmansodankin. Ellei natseja olisi väkivalloin lopetettu, olisivat murhanneet vieläkin enemmän. Neuvostoliiton tapauksessa oli toisin. Suurin osa uhreista oli Neuvostoliiton alussa, minkä jälkeen kuolonuhrien määrä väheni ja lopulta kuolemia jopa estettiin hyvinvoinnilla. Punakhmerien hallinto kuitenkin muistutti enemmän natseja, hyvin suuri määrä ihmisiä surmattiin hyvin lyhyenä aikana. Syy tälle oli että maa heitettiin vuoteen nolla ja kaikki haluttiin rakentaa atomeista uudelleen, eikä se onnistunut. Lopulta Vietnam teki lopun tälle hulluudelle. Jos se ei olisi niin tehnyt, kuolonuhreja olisi ollut vielä enemmän.
    Entiset punakhmerit joustavasti ovat valinneet uran laissez-faire markkinataloudessa, eikä kukaan näe siinä mitään ihmeellistä, meikäläisittäin moinen takin kääntäminen on omituista.

    1. Kiitos Stacy kommentistasi!
      Ja olet oikeassa, Pol Potin toiminta vaikutti hyvin natsimaiselta kaikkine dokumentointeineen ja tuhoamisleireineen.
      Vaikka pahuus ja tuhoaminen tapahtuu nopeasti tai hitaasti, on se uhrille ja hänen lähipiirilleen yhtä kauheaa. Ja tapa jolla syyttömästä puristetaan tunnustus, en usko että kukaan meistä kestäisi tuollaisia keinoja mitä kambotzealaisiin siviileihin käytettiin.

  4. Kauhea paikka, itsellä oli pala kurkussa tuolla paikkoja kierrellessä, vaikka kuinka olin valmistautunut lukemalla aiheesta kirjoja, ja vaikka mitään uutta sinänsä opastuksessa en oppinut. Tärkeä paikka vierailla, ettei ihmiset unohtaisi, eikä mitään tällaista enää tapahtuisi. Mielestäni Phnom Penhissä kannattaa käydä jo ihan tämän kokemisen takia.

    1. Kiitos Anna kommentistasi!
      Olen kanssasi aivan samaa mieltä, tällaiset vaikkakin karmeat paikat, ovat tärkeitä jotta emme unohtaisi ja uusisi samoja rikoksia uudestaan ja uudestaan. Epäreilua on, ettei kaikkia syyllisiä ole vieläkään rangaistu ja tullaakohan koskaan rankaisemaankaan?

  5. Kuulostaa kyllä totisesti karmivalta paikalta. En ole käynyt noilla kuoleman kentillä tai koko maassa. Omista kokemuksistani ehkä Auschwitzin natsileiri Puolassa voi olla lähin vastaava. Vaikka kokemus ei ole viehättävä, minusta yksi matkailun ydin on tutustua vierailemansa maan historiaan – oli se joskus kuinka hirveä tahansa.

    1. Kiitos Eeva kommentistasi!
      Ja kyllä Kuoleman kentät ovat samalla karmea ja samalla harras paikka.
      Onneksi kentät on jätetty muistuttamaan kaikkia meitä niistä karmeuksista jotka eivät koskaan ”vanhene”.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *