Kirkkonummi

Kevät 2020 on laittanut useamman pääkaupunkiseudun luontokohteen koville. Yksi näistä ruuhkautuneista kohteista on ollut Porkkalanniemen virkistysalue. Edellisen kerran kävimme Porkkalanniemessä noin 15 vuotta sitten kun vielä asuimme Kirkkonummella. Olikin mielenkiintoista käydä arki-iltana vierailemassa kallioistaan ja historiastaan tunnetussa Porkkalanniemessä.

Porkkalanniemi pähkinänkuoressa

Porkkalanniemi sijaitsee Kirkkonummella Suomenlahden kapeimmassa kohdassa. Etäisyys Viron pohjoisrannikolle on 36 kilometriä.

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto vaati rauhanneuvotteluissa Suomelta Porkkalanniemen ja sen läheisyydessä olevan alueen luovuttamista ja lopulta sai Moskovan välirauhan päätöksellä 50 vuodeksi käyttöönsä Porkkalan vuokra-alueen. Alue kuitenkin palautettiin Suomelle maailman tilanteen muututtua jo vuonna 1956.

Porkkalanniemen virkistysalueen pinta-ala on 156 hehtaaria (koostuu Uuvin / Metsähallituksen, Vantaan, Kirkkonummen ja Nurmijärven hallinnassa olevista alueista).

Alueen palveluihin kuuluu infotauluja, pysäköintipaikkoja, tulipaikkoja, keittokatoksia, käymälöitä, kolme merkittyä reittiä (Vetokannaksentaival, Telegrafbergetin lenkki ja Pampskatanin pisto) sekä laituri.

Perillä kohteessa

Vaikka kyseessä on arki-ilta, autojono matelee pitkin maalaistietä kohti Porkkalanniemeä. Venäläisten ajasta ei näkyviä merkkejä enää ole kuin muutamien opasviittojen muodossa kuten Rysshamnen.

Perille päästyämme parkkipaikoilla on kuitenkin tilaa. 15 vuodessa moni asia on muuttunut. Massiivinen Porkkalanniemen portti toivottaa tulijat tervetulleiksi laadukkaitten opastietojen kera. Myös Porkkalanniemen reitistö ja osa maastorakenteista on uusittu vuonna 2018.

Uusituista reitistöistä huolimatta Porkkalanniemen pinnanmuodot ovat vaihtelevia, ja alueen poluilla on paljon korkeuseroja. Polut kulkevat osin kaltevilla kallioilla, mikä kannattaa ottaa huomioon erityisesti märällä kelillä. Porkkalanniemeä huolletaan ympäri vuoden.

Valitsemme reitiksemme 1,4 km pitkän Pampskatanin piston joka vie meidät niemen eteläkärjen kalliorannoille. Ihmettelemme kaatuneita ja maahan jätettyjä puita, jotka ovat saaneet tuntea myrskytuulten voiman juuriaan myöten. Kuljemme yli kallion, märän metsäpehkun ja pääsemme nuotiopaikalle, jossa useampi perhe on makkaranpaistopuuhissa.

Meren päällä on sankka sumu, joka rantautuu tuulen mukana rannan puihin, putoen isoina pisaroina alas kulkijan vaatteille. Rannassa linnut ovat kevätpuuhissaan ja maailma on kosintaääniä täysi.

Jatkamme matkaa Pampskatanin niemenkärkeen. Fiilis on uskomaton, kirkas aurinko paistaa utuisen meren yli. Puuskittainen tuuli vie lokkeja mukanaan ja ilma on kirpeän raikas.

Niemenkärjessä on useita mainioita kalliopaikkoja joissa istua ja ihmetellä luonnonkauneutta. Lyhyet männyt suojaavat kulkijaa pahimmalta tuulelta. Kaivan termospullon repusta ja kaadan lämmintä juotavaa mukiin. Kyllä elämä voi olla suloista!

Lähde sinäkin reippailemaan luonnonkauniiseen Porkkalanniemeen.

Kuinka löydät perille

Helsinki-Hanko -tieltä (nro 51) käännytään tienviitan Porkkalanniemi suuntaan ja ajetaan Porkkalantietä noin 19 km. Yleisen tien loputtua, seurataan Porkkalanniemen virkistysalueet -viittoja.

Osoite: Tullandintie 185, 02480 Kirkkonummi.

Saattaisit myös pitää näistä:

2 kommentti

  1. Porkkalanniemestä olen kuullutkin paljon hyvää. Se on tainnut olla jo muutamaan kertaan lähellä saada kansallispuiston aseman. Pitääkin yrittää mennä käymään ennen sitä, kun tuollainen status varmaan nostaisi kävijämääriä entisestään.

    1. Kiitos Mikko kommentistasi!
      Porkkalanniemi on niin lähellä pääkaupunkiseudun kuntia, etten sinänsä ihmettele, että on hyvin suosittu kohde jo nyt.
      Sinne mennessä tuntuu siltä kuin olisi matkustanut todella kauas.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *