Rostock
Matkustaessa törmää välillä asioihin jotka eivät ole millään tasolla mukavia. Yksi näistä on Rostockissa sijaitseva Stasi-Knast tutkintavankila. Tähän vankilaan kerättiin toisinajattelijoita tai muulla tavalla valtionhallintoa vastustavia henkilöitä.
Nykyiseen dokumentointi- ja muistokeskukseen ei ole kovin helppo vain ajatua, kohdetta kun ei erityisemmin mainosteta varsinkaan Rostockin kaupungin osalta. Tietoa löytyy lähinnä ulkomaalaisten turistien jakamana netistä. Niin tai näin, entinen tutkintavankila sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Rostockin ydinkeskustasta.
Rostockin Stasi-vankila 1960–1989
Vankila rakennettiin 1950-luvun loppupuolella Stasin tutkintavankeja varten osana Rostockin piirin Valtion turvallisuusministeriön (MfS) hallintoa. Ulkopuolisilta näkymättömissä sijaitseva vankila oli sijoitettu MfS:n piirikuntahallinnon alueen keskelle.
Vuosina 1960–1989 Rostockin tutkintavankilassa kuulusteltiin ennen tuomion langettamista noin 4 900 ihmistä, pääasiassa poliittisista syistä. Syitä oli lukuisia kuten kommunistisen puolueen ja valtion johtajien halventaminen, valtiojärjestystä horjuttava toiminta esimerkiksi poliittisten vitsien kertominen, vihamielinen vastarinta, protestit Varsovan liiton joukkojen hyökkäystä vastaan Tšekkoslovakiaan vuonna 1968 sekä yritykset paeta eristyksissä olevasta Itä-Saksasta Länsi-Saksaan (Republikflucht).
MfS:n tutkintavankilassa oli noin 50 selliä kolmessa kerroksessa, joista useimmat olivat kooltaan 7,5 neliömetriä ja suunniteltu kahdelle hengelle. Samanaikaisesti voitiin pitää vangittuna jopa 110 miestä ja naista. Vangit viettivät keskimäärin viidestä kuuteen kuukautta tutkintavankeudessa jatkuvien kuulustelujen ja ankaran eristyksen alaisina, kunnes heidät virallisesti tuomittiin oikeudessa ja siirrettiin varsinaiseen vankilaan.
Selleissä ei ollut läpinäkyviä ikkunoita; päivänvalo pääsi sisään vain lasitiilien kautta. Tällä haluttiin estää vankeja näkemästä missä he tarkalleen olivat. Kuulusteluiden aikana kohdistettu psykologinen paine, vankeusolosuhteiden ankaruus, pelko ja epävarmuus pakottivat monet tunnustamaan. Näitä tunnustuksia käytettiin myöhemmin todisteina syytettyjä vastaan oikeudenkäynneissä.
Vankilasta muistokeskukseksi
Joulukuun 4. päivänä 1989 Rostockin asukkaat järjestivät valvontavartion MfS:n piirikuntahallinnon edustalle ja miehittivät rauhanomaisesti tutkintavankilan.
Heinäkuusta 2021 lähtien dokumentaatio- ja muistopaikka on ollut avoinna laajan kunnostuksen jälkeen, Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltion poliittisen kasvatuksen keskuksen (Landeszentrale für politische Bildung) alaisuudessa.
Dokumentointi- ja muistokeskuksessa pääsee tutustumaan Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin historiaan, menetelmiin ja toimintaan. Näyttely esittelee rehellisesti myös Stasin vaikutuksia uhreihin.
Rakennuksen kolmas kerros kertoo karua kieltä siitä mitä vapauden menettäminen tarkoittaa ja kuinka vapautta lähdettiin etsimään keinolla millä hyvänsä kuten surffilaudoilla, kumiveneillä tai itse kyhätyillä sukellusveneillä.
Osa näyttelypaneelien sisällöistä on käännetty englanniksi. Tutustumista helpottaa englanninkielinen ääniopas, jonka saa lainata ilmaiseksi sisäänkäynnin tiskiltä.
Keskus on pääsymaksuton ja esteetön kohde. Dokumentaatio- ja muistopaikassa on mahdollista osallistua myös opastettuihin kierroksiin, joilla pääsee vierailemaan vankien piha-alueella, kellarikerroksen pimeissä selleissä sekä erityisessä vankien kuljetusvaunussa.
Dokumentaatio- ja muistopaikka on avoinna tiistaina ja torstaina klo 10.00 – 15.00.
Osoite: Dokumentations- und Gedenkstätte (DuG) Rostock, Grüner Weg 5, 18055 Rostock.
Tämän kaltaisiet paikat ovat kyllä varsin hurjia. Vähän tulee aina synkkä fiilis, mutta silti nämä kyllä kiinnostavat. Taannoin tuli käytyä Riaassa KGB-museossa, varsin synkkä oli sekin.
Kiitos Mikko kommentistasi! Ja kyllä, Riian museo on synkkä esimerkki pahuudesta.
Toi on totta, että matkustaessa (ja eläessä ylipäätään) törmää välillä asioihin, jotka eivät ole kivoja. Kaikelta ei tosiaan voi silmiään sulkea – eikä pidäkään. Todella mielenkiintoinen, joskin synkkä postaus!
Kiitos Eveliina kommentistasi!
Hurjuudestaan huolimatta kiehtova tarina. Tuskin silti menisin vartavasten käymään. Olen käväissyt tutustumassa Hämeenlinnan naisvankilaan, Kaliforniassa Alcatrazin vankilaan ja Vietnamissa Hanoi Hiltoniin, joten vankilat taidan jatkossa jättää, elämykset niistä on imetty. Kaikissa on ahdistava tunnelma, väkivallan voi aistia. Tässä blogissa nuo vangittujen kuvat kolahtivat, ihan tavallisen näköisiä nuoria. Toivottavasti he selvisivät kokemuksestaan ja löysivät onnen elämässään.
Kiitos Pirjo kommentistasi!
On hyvä, että vankiloita ja vastaavia pidetään auki, jotta tulevat sukupolvetkin pääsevät niissä vierailemaan ja kuulemaan jotta historia ei toistaisi itseään. Käydessämme Rostockin tutkintavankilassa, siellä oli koululaisryhmä tutustumassa vankilaan.
Todella hurja, kiinnostava tarina.
Melkoinen museo. Nämä on niitä historian pläjäyksiä, jotka pistää miettimään maailman menoa. Samoin kuin jos matkustaisi keskitysleiriin.
Kiitos Sari kommentistasi!
Juurikin näin, vierailu on samaan aikaan mielenkiintoista sekä kauhistuttavaa.
Rostockissa en ole käynyt, mutta aikoinaan käytyäni ensin vastaavissa niin Vilnassa kuin Riikassa tein vielä yhden Tallinnan matkan ihan vaan käydäkseni miehitysmuseossa siellä, tyyliin kerää koko sarja 🙂 Ehkä pitäisi tämäkin vielä lisätä sarjaan …
Kiitos Pirkko!
Niin, eihän nämä museot mitään iloisia paikkoja ole, mutta toimivat omalla tavallaan muistuttajina historian julmuuksista ja sen vuoksi niissä on hyvä käydä.
Rostockin Stasi-museossa emme ole vielä käyneet, kaupungissa kylläkin. Historian muistaminen ja sen ymmärtäminen on tärkeää. Tuntuu joskus vain siltä, että tosen maailmansodan jälkeinen sanonta:”Nie wieder!” on monelta nykyhallitsijalta unohttunut. Puolan ja Saksan keskitysleireillä vierailut pitäisi tehdä pakollisiksi heille. Juha
Ihan samaa mieltä!
Mutta niinhän sitä sanotaan, että kun on yksi sodaton sukupolvi välissä, seuraavat tuppaavat unohtamaan sodan aiheuttamat kauheudet.