Chicago, USA 

Minulla ja miehelläni oli taannoin mahdollisuus lähteä Jenkkeihin isoille messuille, joka samalla olisi myös minun ensimmäinen Jenkkimatka. Saimme itse varata matkat, joten katsoimme sellaiset lennot, joiden varrella voisi nähdä jotain muutakin kuin itse messupaikan – Las Vegasin. Muutaman sivuston lentohakupalvelun jälkeen päädyimme reittiin Hel-Chigago-Las Vegas-Los Angeles-Hel. Luvassa olisi siis lukuisia, pitkiä lentomaileja (peppu taas kovilla), mutta myös otanta toivottavasti erilaisista Jenkkikaupungeista.

Pienet koululaiset matkalla opinahjoonsa.

Lähdön aika tuli, tosin aivan suoraan emme Helsingistä Chicagoon lentäneet. Vaihto oli Manchesterissä. Suomesta tulevassa koneessa oli useampiakin Jenkkeihin menijöitä ja meitä oltiin tuubissa vastassa, jotta varmasti ehdimme todella tiukan vaihdon vuoksi terminaalista toiseen. Ennen Chicagon koneeseen nousua, kävimme läpi Englannissa 10 kohdan USAn maahantuloselvityksen yhdessä varsin ihanan herrasmiesmäisen lentovirkailijan kanssa (vain musta knalli puuttui). Hän oli hyvin ystävällinen sekä anteeksipyytäväinen ja sanaili, että tämä saattaa tuntua meistä turhalta, koska Yhdysvalloissa on sama ruljanssi vielä edessä.

Pääsimme American Airlinesin koneeseen ja kuten olimme muutamalta Jenkeissä asuvalta ystävältä kuulleet, kyseinen lentoyhtiö ei turhilla pröystäile. Varsin mopo kone veisi meidät nytkin Chicagoon. (American Airlines on tuonut pitkän matkan lennoille myös uusia koneita, mutta tämä ei ollut yksi niistä). Economy-luokassa tuolit olivat kylläkin isommat kuin monessa muussa lentoyhtiön koneessa, joissa olemme olleet, mutta mm. minkäänlaisia viihdejärjestelmiä ei ollut. Pienet juomatölkit ja vesi olivat jo lähtiessä loppu, joten he toivat ykkösluokasta ruokailijoille 0.33dl Cokistölkkejä, tosin nekin loppuivat ennen puolta matkaa. Nyt oli siis aikaa lueskella opaskirjoja sekä haaveilla.

Chicagon O´Haren kentällä meidät ohjattiin ”omalle” maahantuloviranomaisentiskille, nimittäin suurin osa koneesta tulleista oli ei-eurooppalaisen näköisiä ja he muodostivat yhden ison jonon. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin näkemään ns. jakamista ihmistyyppien kesken. Virkailija kysyi muutaman kysymyksen, otti sormenjäljet sekä kuvan ja toimitus oli siinä. Seuraavaksi odotimme laukkuja ja ne saatuamme, sama ”kahtiajako” jatkui, meidät ohjattiin suoraan ulos matkalaukkujemme kanssa kun nämä ei-eurooppalaiset ohjattiin omaan riviin odottamaan laukkujensa tarkistamista. Maassa maan tavalla?

Trump Tower (joo, sen presidentin).

Pilvenpiirtäjien Chicago

Otimme CTA-junan keskustaan (lentokenttäkuljetukset). Samalla näimme esikaupunkialuetta ja jo kaukaa siintävän USA:n 3. suurimman pilvenpiirtäjäkaupungin Chicagon. Jäimme ydinkeskustassa junasta pois. Meillä oli vajaa puolitoista vuorokautta aikaa tehdä kaupungissa tutkimusretkiä, ennen Vegasiin lähtöä. Vimmattu hotellin etsintä ja kyllä huomasi, että olemme tulleet suureen kaupunkiin. Äänimaailma oli jotain ihan muuta kuin meillä Suomessa: auton tööttejä, kirskuntaa, hätäajoneuvojen pillejä, huutoa, liikennevalojen piipitystä…

Niin vanhaa kuin uuttakin – Chicagon vanha vesitorni.

Katukuvassa vastaan käveli myös hyvin italialaisen näköisiä ihmisiä ja mielikuvitus lähti heti hurjaan laukkaan, olihan Chicago aikoinaan Al Caponen ja muiden mafiosojen hallitsema, väkivaltainen kaupunki. Nyt väkivallasta kuin mafiastakaan ei näkynyt vilaustakaan, onneksi!

Pääsimme hotellille, jossa hetken huilattuamme, lähdimme tallustelemaan kaupungille. Lähikorttelin tutkailua ja ruokapaikan etsintää. Ja niitähän oli, hotellin edustalta menevä E Ohio Street oli täynnä erilaisia ruokapisteitä niin patonkipaikoista afrikkalaisiin ruokiin ja pastapaikoista hampurilaisiin. Ei tarvinnut ainakaan nälkää nähdä! Kaupungin hämärtyessä siirryimme hotelliin ja tutkailimme satoja tv-kanavia. Yö meni levottomasti, koska hotelli jossa olimme, oli historiallinen myös ikkunoiden suhteen. Ikkunat vuotivat kuin seula ja kaikki meteli kantautui ylös 15 kerrokseen asti. Erityisesti ne ambulanssien hälyytysäänet.

Ihania rautasiltoja.

Olimme aikaeron turvin ylhäällä jo aikaisin ja marssimme ulos raikkaaseen huhtikuiseen aamuun. Kevät oli vasta tuloillaan, joissakin istutuslaatikoissa näkyi kukkia ja kaduilla puissa pieniä silmuja, muuten vuodenaikaan nähden puistoissa silmänruoka oli varsin yksinkertaista. Pilvenpiirtäjät mukavasti blokkasivat Michigan järveltä tulevan varsin kylmän viiman. Aioimme mennä satama alueella olevalle Navy Pierille kävelemään, mutta viima pakotti meidät takaisin talojen suojaan. Kiersimme kaupunkia, talot olivat arkkitehtuurisesti mielenkiintoisia, vanhoja ja uusia sekaisin. Useita vanhoja rautasiltoja ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Vanhat palotikkaat.

Tallustelimme kaupungin päänähtävyydeksi mainitulle Willis Toweriin (entinen Sears Tower). Kyseessä on 1973 valmistunut 442-metrinen pilvenpiirtäjä. Onneksemme muita matkustajia oli vähänlaisesti ja pääsimme hisseille asti muutaman minuutin jonottamisella. Tähän kuului myös tavaroiden läpivalaisu ja pakollinen yhteiskuva ”autenttisen” taustanäkymän kanssa. Hissi kiisi ylös 103 kerrokseen, korvien mennessä jo ennen puolta väliä lukkoon. Näkymät tornin päältä olivat huikaisevat. Tornin erikoisuus on ns. Skydeck eli oikean lattian yli on rakennettu lasilaatikko, johon voi mennä seisoskelemaan lasille tyhjän päälle (Sky deck). En mennyt… Jo vilkaisu lasilattiaan päin, laittoi sisäisen turvallisuusjärjestelmäni huutamaan. Woooaah!

Tornissa on näköalatasenteen lisäksi myös pieni infohuone tornista, interaktiivinen näyttely Chicagosta sekä leffateatteri, jossa pyöritetään 9 minuuttista filmiä, kuinka Chicagosta tulikaan pilvenpiirtäjäkaupunki.

Näkymä Willis Towerista.

Tämän kokemuksen jälkeen oli varsin mukava saada jalat tukevasti maankamaralle. Kävelimme takaisin hotellille Magnificent Milea, jonka varrella on mielenkiintoisia rakennuksia, ostoskeskuksia sekä, niitä ihmisiä ;). Kovin pieneltä voi ihminen tuollaisessa hälinässä itsensä tuntea, vaikka monta eri maata oli tähänkin matkaan mennessä koluttuna… Jenkeissä kun tosiaan on kaikki niin paljon suurempaa, alkaen pikaruokaravintoloiden aterioiden koosta.

Päivän mennessä menojaan ja illan hämärtyessä, meidän oli aika kerätä tavaramme kasaan ja lähteä yölennolla kohti Amerikkalaista ihmekaupunkia, nimittäin Las Vegasia. Pysy mukana!

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *