Arizona, USA
Viimein oli aika putsata Nevadan pölyt jaloistamme ja suunnata auton nokka kohti Arizonan luonnonihmeitä. Bye bye Vegas! Jos kiinnostaa, tästä voit lukea Las Vegasin reissustamme.
Nevada on todellakin autiomaata ja heti kun värivaloin koristeltu Vegas jää taakse, alkaa hyvin aukea maisema, tosin isoilla kivipaaseilla ja möhkäleillä ryyditettynä sekä hyvin matalan, lähinnä kuolleen kasvillisuuden peittämänä. Matka-aika oli arviolta noin 2,5h. Tosin yleensä reissumme vievät aikaa paljon kauemmin, koska tapana on pysähdellä matkan varrella mielenkiintoisten nähtävyyksien tai tapahtumien varrelle. Mielenkiintoista automatkassa oli se, että reittimme olisi menossa usean Intiaanireservaatin lävitse, joten nyt olisi ehkä mahdollisuus tavata ihka oikea ”inkkari”.

Valitettavasti reitti oli hieman tylsä, aavikkoa kilometri toisensa perään. Mukavaa oli, että tiet olivat kuin viivoittimella piirrettyjä, suoria ja suht´ hyvässä kunnossa. Yhtään sellaista länkkäreissä nähtyä Agaave-kaktusta emme päässeet matkanvarrella bongaamaan. Tien varrelle osui kyllä muutama kyläpahanen, joissa oli tarjolla huoltamo, pieni kauppa ja haja-asutusta. Olimme siis Grand Canyonin kansallispuistossa hyvinkin ajoissa.

Grand Canyonin kylään tullessa, ei voinut paikasta erehtyä. Täällä ”middle of nowhere:ssä”, näköpiiriin ilmestyy erätyyppinen, mutta värikäs kylä. Kylästä on mahdollista ostaa matkamuistoja ja ruokaa, majoittua sekä syödä. Kansallispuistossa on kaksi vierailukeskusta, pohjoinen- ja Gran Canyonin keskukset. Itse kansallispuistoon on sisäänpääsymaksu, jonka saa porttien luona olevasta rakennuksesta. Puistossahan on mahdollista viettää vaikka koko loma retkeillen ja seikkailen luonnonnähtävyyksien keskellä. Unohtamatta seikkailijoita, joiden on mahdollista saada lisää kicksejä, vaikka laskemalla Colorado-jokea kumiveneellä. Me olimme kuitenkin päiväseltään käymässä täällä maailman seitsemäksi luonnonihmeeksi mainitussa kansallispuistossa.

Grand Canyon on 446 km pitkä, leveys maksimissaan 29 kilometriä ja 1,6 kilometriä syvä. Jätimme auton parkkiin ja kiipesimme ensimmäiselle, Mather Point-näköalapaikalle. Kanjonille on tehty sopivin välimatkoin näitä aidattuja näköalapaikkoja, joissa opaskyltit kertovat mm. luonnonpuiston historiasta sekä puiston floorasta. Tämä oli varsin kiva idea! Mikäli et halua tai pysty vaeltamaan, niin kanjonin reunaa on mahdollista ajaa päällystetyllä tiellä. Näin me myös teimme. Lipputoimistosta saa kartan (grca_pano) josta voi valita, mitä haluaa nähdä tai mihin pysähtyä vaikka piknikille. Voi tosin olla, että loma-aikaan tiellä on aikamoista jonomuodostelmaa luvassa.

Ajoimme Desert View Drivea ja pysähdyimme lähes jokaiselle ”näköalapysäkille”. Kanjoni on hieno ja vaikka sitä katsoo ihan lähietäisyydeltä, ei oikein tajua sen kokoluokkaa. Grand Canyonille olisi ollut mahdollista ostaa Vegasista pieni helikopteritrippikin. Kopterista näkisi mutkittelevan kanjonin oikein lintuperspektiivistä.

Desert View Drive-tien varrella on mm. Tusayan Ruins & Museum eli yli 800 vuotta vanha intiaanien asumuspaikka (opas). Pysähdyimme kuitenkin hieman pidemmäksi aikaa Desert View Watchtowerille. Kyse on 21 metrisestä tornista, joka on rakennettu vuonna 1932 (historiapläjäys). Ympärillä on vanhoja rakennuksia kuten Hopi-house, pakollinen matkamuistomyymälä sekä mahdollisuus ruokailuun.
Läsnä oli myös isoja, auringon valossa kiiltäviä lintuja, jotka odottivat turisteilta mahdollisesti putoavia herkkupaloja. Parasta oli kuitenkin aivan mahtavat näkymät yli kanjonin! Kannatti pysähtyä!

Muutaman tunnin ihastelun jälkeen, jatkoimme matkaamme San Diegoon, joka oli reissumme seuraava pysäkki. Pysy messissä!

PS. Matkan varrella sain myös etukäteen toivomani intiaanikontaktin. Pysähdyimme pienen kylän McDonaldsiin, josta ostimme herkkupirtelöt extra maltilla. Siinä sitä sitten kassalla huomasin tuijottavani alkuperäiskansan edustajaa silmästä silmään ja itse asiassa kaikki paikalla olevat edustivat heitä. Ja me olimme heistä jokaisen tarkkailun kohteena. 😉 Minun mielikuvat ”inkkareista” ovat niitä lännenfilmeistä peräisin olevia stereotypioita henkilöistä, mustine pitkine hiuksineen, kivestä veistettyine kasvoineen ja yläosa paljaana. Ja totuus on toisenlaista… Varsinkin kun istuu pikaruokaravintolassa, ryystämässä pirtelöä. 😀
Grand Canyon on kyllä yksi sellainen paikka tässä maailmassa, joka pitäisi kerran elämässään nähdä! Muutenkin roadtrippailu Jenkeissä kiinnostaa ihan kauheasti.. Upeita maisemia. Erikoinen kohtaaminen teillä Kultaisilla Kaarilla alkuperäiskansan kanssa. Niin se maailma muuttuu 😀
Samaa mieltä olen kanssasi Grand Canyonista! Vaikka Vegas on kerrasta pureskeltu, Canyonille voisi mennä toistekin. On se varsin ihmeellinen paikka! 🙂
Kiitos blogista. Tuolla pitää päästä käymään.
🙂
Ihan huikea mesta! En malta odottaa, että vielä joskus pääsen tuonne 🙂
🙂
Heh, minäkin heti sain intiaanista puheen ollen mielikuvan päähäni pitkähiuksisesta kasvomaalatusta hepusta. Olisipa aika koomista, jos he siihen tyyliin olisivat taviskahviossa liikenteessä 😀
Usein ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus… 😀
Tai sitten on vaan lapsena tullut liikaa tuijotettua länkkäreitä.
Jännä ajatus kyllä että siellä Jenkeissäkin on niin paljon asuttamatonta seutua ja isot kaupungit ovat sitten aivan täyteen tupattuja. Jenkki roadtrip on ollut haaveissa joskaa ei kamalan pitkään. Vasta viime vuodet ovat saaneet minut innostumaan tuosta mantereesta.
Kannattaa aloitella road trip vaikkapa ajamalla San Franciscosta Losin kautta San Diegoon. Siinä näkee jo paljon!
Grand Canyon on upea. Se on aivan sanoinkuvaamattoman upea. Ei sitä kuvissa samalailla näe, vaikka kuvissakin se niin upeana näyttäytyy. Kävin siellä toissakesänä, kun tehtiin roadtrip Yhdysvaltojen halki. Siellä on paljon nähtävää, mutta kuten sanoit, välillä niitä tylsiä aavikkopätkiäkin.
🙂
Nuo maisemat löytyvät omaltakin ämpärilistalta, kuten roadtrippailu Jenkeissä noin muutenkin. Tuolla voisi varmaan tehdä uskomattomia vaelluksiakin. Alkuperäisamerikkalaisten kanssa olisi upeaa päästä ihan kunnolla juttusille, heillä kun tuntuu olevan sellaista ikiaikaista viisautta josta voisi moni muukin ammentaa, erityisesti ihmisten luontosuhteeseen liittyen.
Kiitos kommentistasi! 🙂
Ollaan autoiltu vain Floridassa, mutta kyllä veri vetää road tripille muuallekin jenkkeihin. Siellä olisi niiiin paljon nähtävää. Grand Canyon on pakko nähdä ennen kuolemaa. (Ettäs tiedät universumi!) Olen muuten just kirjoittamassa Miami – Key West -reissusta juttua, tällä viikolla pitäisi saada julkaistua – jos lapset antaa. 😀
:).
Kiitos vinkistä! Pitääpä käydä kurkkaamassa, kun saat jutun julkaistua.
Road trip Jenkeissä on aika korkealla omalla sankolistalla, ja siihen tietenkin tullaan mahduttamaan Grand Canyon, onhan tuo niin eeppinen paikka. Toivon vaan, että aikaa sitten joskus on vaikka edes pariksi päiväksi, jos tuolla kerran viikonkin viihtyisi. Ja olishan se hienoa kohdata ehta oikea inkkarikin 🙂
Kiitos kommentistasi! 🙂
Mun Grand Canyon -visiitti oli aivan liian lyhyt, mutta onhan se mieletön fiilis, kun ekan kerran menee siihen reunalla seisomaan. Aika monen suusta pääsi vähän voimakkaampia sanoja 😀 Ensi kesänä taas tuolla suunnalla eli silloin uudemman kerran 🙂
Ihanaa matkaa! 🙂
Moi, Meillä suunnitteilla syksyllä Alaskan risteily, mietitty vaan saisko tuon canyonin katsottua samalla
reissulla, seatlesta on lentoja Vegasiin, mietin vaan olisiko parempi auto vuokrata vai ottaa se heko lento, Mistähän noita hintatietoja löytyis, autonvuokra, heko firman osoitteet.
Kovasti lueskellut blogiasi, kiitokset. Kari
Kiitos paljon! 🙂
Vuokra-autossa ja helikopterilennoissa on omat hyvät puolensa. Automatka on hitaampi, mutta ajomatkalla näkisi paljon (autiomaata) :). Lentäminen on tietysti paljon nopeampaa, mutta myös kalliimpaa. Vegasista tehdään myös erilaisia opastettuja retkiä niin autoilla kuin helikopterillakin Canyonille, joten sekin kyllä onnistuu. Me vuokrasimme tuolloin automme Ebookersin kautta. Kannattaa katsoa, että auton vuokraehtoihin kuuluu täysivakuutus sekä road service, joka auttaa jos auto kämähtää autiomaan laitaan. Tämä tuo hieman lisää kustannuksia, mutta helpottaa kovasti jos jotain matkan aikana tapahtuukin.
Tässä muutama linkki autonvuokrausfirmoihin, jotka toimivat myös Vegasissa: http://www.rentalcars.com, http://www.sixt.fi ja https://www.budget.com/budgetWeb/html/rentals/lasvegas-rental.html.
Sekä muutama helikopteriretkiin erikoistunut firma: https://www.getyourguide.fi/las-vegas-l489/, http://www.tours4fun.com/tours/grand-canyon/ ja http://www.maverickhelicopter.com/.
Toivottavasti näistä on apua retkenne suunnittelussa! Ja kannattaa käyttää hyväksi ennakkovaraajan edut, joita netti tarjoaa. Näin voi säästää useita satoja taaloja. 🙂