Matkalla Grand Canyonille

Arizona, USA

Viimein oli aika putsata Nevadan pölyt jaloistamme ja suunnata auton nokka kohti Arizonan luonnonihmeitä. Bye bye Vegas! Jos kiinnostaa, tästä voit lukea Las Vegasin reissustamme.

Nevada on todellakin autiomaata ja heti kun värivaloin koristeltu Vegas jää taakse, alkaa hyvin aukea maisema, tosin isoilla kivipaaseilla ja möhkäleillä ryyditettynä sekä hyvin matalan, lähinnä kuolleen kasvillisuuden peittämänä. Matka-aika oli arviolta noin 2,5h. Tosin yleensä reissumme vievät aikaa paljon kauemmin, koska tapana on pysähdellä matkan varrella mielenkiintoisten nähtävyyksien tai tapahtumien varrelle. Mielenkiintoista automatkassa oli se, että reittimme olisi menossa usean Intiaanireservaatin lävitse, joten nyt olisi ehkä mahdollisuus tavata ihka oikea ”inkkari”.

Valitettavasti reitti oli hieman tylsä, aavikkoa kilometri toisensa perään. Mukavaa oli, että tiet olivat kuin viivoittimella piirrettyjä, suoria ja suht´ hyvässä kunnossa. Yhtään sellaista länkkäreissä nähtyä Agaave-kaktusta emme päässeet matkanvarrella bongaamaan. Tien varrelle osui kyllä muutama kyläpahanen, joissa oli tarjolla huoltamo, pieni kauppa ja haja-asutusta. Olimme siis Grand Canyonin kansallispuistossa hyvinkin ajoissa.

Grand Canyonin kylään tullessa, ei voinut paikasta erehtyä. Täällä ”middle of nowhere:ssä”, näköpiiriin ilmestyy erätyyppinen, mutta värikäs kylä. Kylästä on mahdollista ostaa matkamuistoja ja ruokaa, majoittua sekä syödä. Kansallispuistossa on kaksi vierailukeskusta, pohjoinen- ja Gran Canyonin keskukset. Itse kansallispuistoon on sisäänpääsymaksu, jonka saa porttien luona olevasta rakennuksesta. Puistossahan on mahdollista viettää vaikka koko loma retkeillen ja seikkailen luonnonnähtävyyksien keskellä. Unohtamatta seikkailijoita, joiden on mahdollista saada lisää kicksejä, vaikka laskemalla Colorado-jokea kumiveneellä. Me olimme kuitenkin päiväseltään käymässä täällä maailman seitsemäksi luonnonihmeeksi mainitussa kansallispuistossa.

Grand Canyon on 446 km pitkä, leveys maksimissaan 29 kilometriä ja 1,6 kilometriä syvä. Jätimme auton parkkiin ja kiipesimme ensimmäiselle, Mather Point-näköalapaikalle. Kanjonille on tehty sopivin välimatkoin näitä aidattuja näköalapaikkoja, joissa opaskyltit kertovat mm. luonnonpuiston historiasta sekä puiston floorasta. Tämä oli varsin kiva idea! Mikäli et halua tai pysty vaeltamaan, niin kanjonin reunaa on mahdollista ajaa päällystetyllä tiellä. Näin me myös teimme. Lipputoimistosta saa kartan (grca_pano) josta voi valita, mitä haluaa nähdä tai mihin pysähtyä vaikka piknikille. Voi tosin olla, että loma-aikaan tiellä on aikamoista jonomuodostelmaa luvassa.

Ajoimme Desert View Drivea ja pysähdyimme lähes jokaiselle ”näköalapysäkille”. Kanjoni on hieno ja vaikka sitä katsoo ihan lähietäisyydeltä, ei oikein tajua sen kokoluokkaa. Grand Canyonille olisi ollut mahdollista ostaa Vegasista pieni helikopteritrippikin. Kopterista näkisi mutkittelevan kanjonin oikein lintuperspektiivistä.

Desert View Drive-tien varrella on mm. Tusayan Ruins & Museum eli yli 800 vuotta vanha intiaanien asumuspaikka (opas). Pysähdyimme kuitenkin hieman pidemmäksi aikaa Desert View Watchtowerille. Kyse on 21 metrisestä tornista, joka on rakennettu vuonna 1932 (historiapläjäys). Ympärillä on vanhoja rakennuksia kuten Hopi-house, pakollinen matkamuistomyymälä sekä mahdollisuus ruokailuun.

Läsnä oli myös isoja, auringon valossa kiiltäviä lintuja, jotka odottivat turisteilta mahdollisesti putoavia herkkupaloja. Parasta oli kuitenkin aivan mahtavat näkymät yli kanjonin! Kannatti pysähtyä!

Muutaman tunnin ihastelun jälkeen, jatkoimme matkaamme San Diegoon, joka oli reissumme seuraava pysäkki. Pysy messissä!

PS. Matkan varrella sain myös etukäteen toivomani intiaanikontaktin. Pysähdyimme pienen kylän McDonaldsiin, josta ostimme herkkupirtelöt extra maltilla. Siinä sitä sitten kassalla huomasin tuijottavani alkuperäiskansan edustajaa silmästä silmään ja itse asiassa kaikki paikalla olevat edustivat heitä. Ja me olimme heistä jokaisen tarkkailun kohteena. 😉 Minun mielikuvat ”inkkareista” ovat niitä lännenfilmeistä peräisin olevia stereotypioita henkilöistä, mustine pitkine hiuksineen, kivestä veistettyine kasvoineen ja yläosa paljaana. Ja totuus on toisenlaista… Varsinkin kun istuu pikaruokaravintolassa, ryystämässä pirtelöä. 😀