Oslo, Norja. Osa 1.
Tunnistatko itsesi: lähdet merta edemmäs matkalle, mutta jokin lähimaa jää sen kustannuksella käymättä. Minulla tämä ”musta piste” oli kauan Norja. Selkeää syytä ei tähän oikein ollut. Onneksi tuli Norwegian ja lentoyhtiön erittäin halvat lentotarjoukset, joten tämäkin asia saatiin korjattua.
Kävimme vuoden 2014 syyslomalla viettämässä pitkän viikonlopun Oslossa. Olimme varanneet hotellin aivan ydinkeskustasta, tällä reissulla kun ei ollut tarkoitus road trippailla. Saatuamme huoneemme First Hotel Milleniumista, huone oli aivan jääkylmä ja syyksi löytyi ikkuna, joka ei mennyt kunnolla kiinni. Huoneen vaihto oli edessä, tosin seuraava huonekaan ei ollut ok, koska siellä oli poltettu tupakkaa ja vasta kolmas huone oli siinä kunnossa, että siinä suostuimme asumaan. Emme ole nirsoja, mutta jos maksamme huoneesta vajaa 150€/yöstä (ja tämä oli ns. halpa hotelli), kyllä silloin odotamme huoneen olevan edes peruskunnossa.
Episodin jälkeen, jätimme matkatavarat huoneeseen säilöön ja lähdimme tutustumaan itse kaupunkiin.
Mistään lämpimästä ajanjaksosta ei ollut lokakuun puolivälissä kyse. Oslossa oli harmaata ja sumuista, onneksi ei kuitenkaan satanut. Ostimme rautatieasemalta (Oslo S) 24h Oslo Passin, jolla pääsisi yli 30 kaupungin eri museoon ja nähtävyyteen sekä matkustamaan paikallisliikenteessä ”ilmaiseksi”. Kortin hinta on riippuvainen passin voimassaoloajasta. Esim. 48h maksaa aikuisilta noin 67€ ja lapsilta 33€ (2017 hinnat). Tänään ei olisi kuitenkaan korttien aktivoinnin aika, vaan teimme totuttuun tyyliin kunnon kävelylenkin pitkin poikin Oslon katuja.
Kävimme Karl Johans gate-ostoskadulla, todeten ettei meidän täältä kannata ostaa oikein mitään. Hinnat ovat sen verran topakat.
Pyörähdimme lehdettömien puistojen läpi ja kävelimme uusklassista tyylisuuntaa edustavan kuninkaanlinnan ohitse. Linna otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1849. Tällä hetkellä linna toimii kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan aktiivikäytössä. Kuninkaanlinnaan on mahdollista tutustua kesäisin opastetuilla kiertokäynneillä. Liput kannattaa varata hyvissä ajoin netistä. Lippujen hinnat 135 NOK/aikuiset ja lapset 105 NOK (vuoden 2016 hinnat).
Koukkasimme Kansallisteatterin ohi, Oslon kaupungintalon pihaan. Kaupungintalon luona ihastelimme talon seinässä olevaa kelloa. Talo on avoinna yleisölle. Kaupunkilaisille suunnattujen palveluiden lisäksi, kaupungintalossa on taidenäyttelyitä sekä -studioita. Tässä talossa muuten pidetään seremonia, jossa jaetaan Nobelin rauhanpalkinto.
Rådhusplassenilla, kaupungintalon takana ihmettelimme erilaisia patsaita. Oslon kaupungissa on patsaita esillä yllättävän paljon. Ja onhan Oslon ulkopuolella Vigelandin puisto, joka paremmin patsaspuistona tunnetaan. Puistossa on 212 Gustav Vigelandin tekemää patsasta. Tällä kertaa emme sinne lähteneet, vaikka olemmekin kuulleet sitä kehuttavan.
Satamassa huomasimme mäen päällä näkyvän Akershusin linnaa. Linnaan vierailu olisi luvassa seuraavina päivinä, mutta jo kovasti linnafania (siis minua) alkoi ajatus linnasta kutkuttaa.
Välillä poikkesimme syömässä ja totesimme, ettei Oslo ole ihan budjettimatkailijan paikka ruoankaan suhteen. Onneksi ylihintaisen hotellihuoneemme hintaan kuului runsas aamiaispuffee.
Oslon kaupunkikuvasta löytyy niin vanhaa kuin yllättävän nuortakin rakennusta. Ehkä suurin yllätys minulle olikin, ydinkeskustan tietynlainen modernisuus. Vaikka vanhasta kuningaskunnasta onkin kyse, ei kaupungissa ole jääty ”tuleen makaamaan” vaan kadut ovat muuttuneet vuosikymmenien mukana. Onko se sitten pelkästään hyvä juttu, siihen en nyt ota kantaa. Laajoja uudistustöitä tehtiin erityisesti oopperatalon luona. Mielestäni kaupungin modernein rakennus onkin vuonna 2008 valmistunut Oslon oopperatalo, joka näyttää nousevan ylös merestä. Illalla kävimme oopperatalon vinokatolla kävelemässä ja ottamassa ”Oslo by night”-kuvia jo pimeyden laskettua.
Tästä matkamme jatkui hyvin nukutun yön jälkeen Holmenkollenille. Mitä sieltä löytyikään?
Onpa upeat näkymät yövalaistuun Osloon Oopperatalon katolta! Me oltiin kolmisen vuotta sitten Oslossa ja me kyllä tykättiin siitä modernista aallosta vanhan ja klassisen kyljessä. Onpa kaupunki muuten ihan eri näköinen keväisessä kukkaloistossaan kuin lehdettömänä syysharmaudessa! Minua jäi vähän harmittamaan tuo Akerhusin linnan missaaminen, joten olis kiva lukea mitä te tykkäsitte siitä!
–
Muuten me ei koettu Osloa kamalan kalliiksi, mutta me kevätaurinkoiseen aikaan syötiinkin aika paljon piknikmeiningillä ja etnisissä ruokapaikoissa. Vain kerran käytiin ”kalliimmin ravintolassa” ja sekin Vapianossa, ja vähän ehkä yskäistiin laskua maksaessa… eikä muksu lopulta edes syönyt….
Jos haluat vilkaista meidän reissun kuvia, niitä löytyy täältä: https://lahinna.blogspot.fi/2017/02/taaperon-kanssa-oslossa-nain-se-kay.html
Kiitos, pitää vilkaista teidänkin reissun kuvia! 🙂 Akerhusin ”kummituslinnasta” tulee muuten juttu ensi viikolla.
Mekin lopulta päädyttiin syömään kebabia ja pizzoja etnisissä paikoissa, kun hinnat olivat tavallisissa ravintoloissa sitä luokkaa, ettei kehtaa maksaa.
Kyllä Oslossa voi käydä toistekin, ihan kiva kaupunki!