Elämää sykkivä Marrakech

Marrakech, Marokko osa 1.

Marrakech, satujen ja tuhannen yhden yön kaupunki vai onko? Siitä lähdimme ottamaan selvää Norwegianin avattua suoran lentoreitin Suomesta Marokon sydämeen Marrakechiin.

Marrakech lyhyesti

Nykyisen Marokon juuret ovat neoliittisella kaudella. Alkuperäiset marokkolaiset ovat berbereitä, jotka edustavat edelleen maan suurinta vähemmistöä. Sijaintinsa vuoksi maa on ollut hyvin haluttu. Valloittajina ovat toimineet niin foinikialaiset, roomalaiset, visigootit ja tietenkin arabit. Viimeisimpänä maa toimi Ranskan siirtomaana aina 1950-luvulle asti. Ranskalaisten mukanaan tuomat tavat ja kieli ovat juurtuneet maahan syvästi.

Myös Marrakechin kaupungilla on pitkä ja värikäs historia takanaan. Kaupungin perusti Atlasvuoriston läheisyyteen vuonna 1062 almoravidi Yusuf ibn Tashfin. Maurien pääkaupunkina Marrakech toimi 1100 – 1200- luvulla. Saadienin dynastia hallitsi kaupunkia 1524 – 1659. Marrakechissa onkin nähtävillä paljon erilaisia historian kerroksia kuninkaallisesta loistosta sulttaanien palatseihin.

Marrakechin alueella asuu 2014 tehtyjen laskentojen mukaan noin 1 063 000 asukasta.

Tänään

Saavumme Marrakechin kansainväliselle lentokentälle Menaralle. Koska hotellimme sijaitsee Marrakechin vanhassa kaupungissa Medinassa, olimme aikoneet mennä lentokenttäbussilla (Express) nro 19 kaupunkiin, mutta varsin uudelta lentokentältä ulos päästyämme, ajattelimme kuitenkin kokeilla onneamme taksien kanssa. Lentokenttäbussin lipun hinta on muuten 30 Marokon dirhamia eli noin 3 euroa / hlö (vuoden 2017 hinta).

Pohdimme; jos saisimme taksin 100 dirhamilla (10€), sillä myös menisimme, koska taksi veisi meidät hieman lähemmäksi hotelliamme kuin mitä bussi tekisi. Alkoi matkan ensimmäinen rahaneuvottelu. Näihin saa Marokon matkalla varautua. Samalla tuli selväksi, että jos osaisimme hieman ranskaa, olisi Marokossa huomattavasti helpompi ”neuvotella”. Ranskan kieltä puhutaan alueella edelleen hyvin vahvasti.

Taksikuskin alkuperäinen pyyntö oli 200 dirhamia, mutta ”tiukkojen” neuvottelujen jälkeen hinta laski ensin 150 MAD:n ja lopulta sataseen. Ja niin sitä lähdettiin huristelemaan kohti 6,4 kilometrin päässä olevaan Marrakechin vanhaa kaupunkia.

Kaupungin yleisilme on yllättävän vihreä. Olimme etukäteen saaneet lukea useammastakin blogista ja matka-artikkelista, että kyseessä olisi ns. punainen, kuiva kaupunki. Sen vuoksi vihreys ja lukuisat, valtavat puistoalueet tulivat meille hieman yllätyksenä.

Ja suomalaisille tärkeästä säästä sen verran, että marraskuussa päivisin Marrakechin lämpötila on 23 – 28 asteen vaiheilla, illalla auringon laskiessa noin 18 astetta ja öisin 10 asteen huituvilla, joten matkalle tarvitsee mukaan niin lämpimiä kuin ”hellevaatteitakin”.

Vanhan kaupungin soukkeihin ei takseilla tai muillakaan autoilla ole asiaa, joten kävelimme loppumatkan. Ja tietenkin hieman eksyimme. Kapeat kujat ovat hyvin samankaltaisia, myöskään basaarialueen myyntiartikkelit ja myyjät eivät ensisilmäyksellä erottuneet toisistaan.

Kujat ovat myös likaisia, täynnä väkeä ja mopoja. Mopot ja skootterit ajavat ahtaissa väliköissä luokattoman aggressiivisesti, ja matkailija saakin olla varuillaan, ettei jää molemmista suunnista tulevien rämisevien kaksipyöräisten alle.

Mopojen tuoma suurempi ongelma on kuitenkin ilmansaasteet. Kujilla ei kierrä ilma jonka vuoksi soukkienkujat ovat paksun, harmaan savun peitossa. Ottaa kuulkaas keuhkoihin ja nenäonteloihin.

Vihdoin löydämme oman majapaikkamme Riad L´Arabisquen. Ulkoa päin majatalo näyttää yksinkertaiselta, punertavalta talolta (siis täysin identtiseltä alueen muihin punertaviin taloihin verrattuna), mutta sisään päästyämme paljastuu varsin viehättäväksi keitaaksi. Riadit toimivat aiemmin Marrakechin rikkaampien perheiden ja virkailijoiden koteina, nykyisin riadeissa on yksityisiä majataloja ja boutique-hotelleja.

Jos kujilla oli meteliä, saasteita ja epäjärjestystä, samaa ei voi sanoa riadistamme. Hotellimme pieni mosaiikkilaatoilla ja puukaiverruksilla koristeltu sisäpiha sekä kattoterassi henkivät seesteisyyttä, rauhaa ja puhdasta ilmaa. Myös meteli jää paksujen seinien ulkopuolelle. Miten voi näin ollakin?

Riadit ovat oiva tapa päästä tutustumaan lähemmin marokkolaiseen kulttuuriin ja elämään basaarialueen välittömässä läheisyydessä. Suosittelenkin varaamaan ainakin yhden yön jostakin kaupungin lukuisista majataloista.

Huoneemme oli nimeltään Gharnata, kolmelle hengelle suunnattu vaaleanpunainen viettelys, jossa paikallinen kulttuuri on vahvasti läsnä taulujen, kattostuccojen ja pehmeiden sisustusmateriaalien myötä.

Pienen breikin jälkeen jätämme tavarat huoneeseen ja lähdemme etsimään illallispaikkaa. Samalla pääsemme mukaan kuplivan Marrakechin sykkeeseen; Djemaa el-Fna aukion ja soukkien innokkaiden perinneasuihin pukeutuneiden myyjien, savuttavien mopojen, suulaiden torikauppiaiden, talon kulmissa kyyhöttävien rampojen, pienten työaasien, eksoottisten käärmeenlumoajien, apinan kesyttäjien sekä tietenkin lukemattomien muiden turistien joukkoon.

Ei kannata pelästyä, Afrikan suurin torialue Djemaa el-Fna läheisine soukkeineen on mielestäni Marrakechia parhaimmillaan. Tällaiselta kaupunki on näyttäytynyt jo vuosisatojen ellei tuhannen ajan. Jos siis haluat kokea jotain todella autenttisen tuntuista, on sinun ehdottomasti tultava Marrakechiin, muurien ja kissojen luvattuun kaupunkiin.

Seuraavana päivänä tutustuimme kaupungin upeisiin sulttaanien palatseihin. Niistä saatkin lukea seuraavasta Marokko-aiheisesta postauksesta, kunhan olemme ensin viettäneet ensimmäisen yömme Marrakechin sylissä.