Inkalan kartano, Hattula
*Blogijuttu on tehty yhteistyössä Inkalan kartanon kanssa
Noin kilometrin päässä Hämeen Härkätieltä metsän suojassa ja kalaisan Alajärven rannalla sijaitsee historiallinen Inkalan kartano. Kartanolla on lonkeronsa Suomen historiassa, ensimmäiset maininnat tilasta ovat jo 1500-luvulta.
Kävimme tutustumassa kartanoon ja sen valtiattareen Leila Ylitaloon heleänä helluntaina.
Inkalan kartano lyhyesti
Inkalan kartano on kuulunut kantatila Uotilaan, joka oli vanhan Katinalan rälssitila. Koska tila on vanha, on omistajia sen historiaan mahtunut lukuisia. Heistä mainittakoon mm. Laamanni Georg Adolf Wetterhoff, jonka edistyksellinen tytär Fredrika Wetterhoff jätti oman jälkensä Hämeenlinnan kaupungin historian sivuille. Nykyisten omistajien isoisä merikapteeni Juho Aksel sekä hänen vaimonsa Helga Lahtinen ostivat kartanon vuonna 1931.
Inkalan empiretyylinen päärakennus on rakennettu vuonna 1810. Avokuistit ja lautaverhous ovat arkkitehti Edelfeltin suunnittelemia. Pihapiirissä sijaitsee myös kartanon vanha päärakennus Pakaritupa 1700-luvulta.
Inkalan kartanossa on ollut vierasmajoitusta 1930-luvulta alkaen, ensin majoitettiin ystäviä ja tuttavia. Toipa sota-aika Helsingistä sotapakolaisia kartanon tiloihin. Näiden joukossa ministeri K.A. Fagerholmin perheineen.
Nykyisin majoitusta löytyy kartanon alueelta isommallekin ryhmälle; idyllisestä Pakarintuvasta, omassa rauhassa järven rannassa sijaitsevassa hirsilinna Karhunpesästä, merihenkisesti sisustetussa luhtitalo Merikarhusta sekä entisestä alpakkalasta Omenankukasta. Pihassa on myös muutama viihtyisä kesäaitta.
Majoitustoiminnan lisäksi kartano on tullut tutuksi hulppeita löylyjä antavasta savusaunastaan sekä juhlapalveluista joihin kuuluu historiallisten tilojen lisäksi herkullinen ruoka. Ruoka on palkittu mm. vuonna 2017 Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten jakamalla tunnustuksella – Hämeen maistuvimman ruokaelämysten tuottajana.
Kartanolla järjestetään neljä kertaa vuodessa erilaisia teemajuhlia joissa pääsee tutustumaan hurmaavaan kartanoon sekä sen miljööseen, että maistelemaan kartanon tuottamaa lähiruokaa parhaimmillaan. Seuraavana teemana on syksyn isänpäiväillallinen sekä joulupäivälliset. Keväällä on tulossa Helmi-illallista sekä äitienpäivälounasta.
Inkalan kartano on vain tunnin matkan päässä niin Helsingistä, Turusta kuin Tampereelta.
Kartanon osoite: Inkalantie 91, 13500 Hämeenlinna.
Kartanon mailla
Vierailupäivänä kartanolla käy varsinainen hulina, pihassa on linja-auto joka on tuonut Marttoja kartanolle syömään. Kartanon yläkerrassa on meneillään pienet sukujuhlat, Pakarituvassa Metsästäjäliiton koulutuspäivät ja vielä mahtuu Merikarhuun majoittuva hääseurue ja Karhunpesässä yrityksen vetäytyminen. Huh huh, saattaisi joku yrittäjä sanoa, mutta ei meidän emäntämme Leila Ylitalo. Hän tulee vastaan kädet levällään iloisena ja energisenä. Saamme seuraksemme juuri valmistuvan matkailuopiskelijan Nora Rajalan. Kierrämme kartanon tiluksia ja aistimme kevään vehreää miljöötä kaikin aistein. Kartanon takana välkehtii Alajärvi joka suorastaan houkuttelee sen ääreen nauttimaan viikonlopusta.

Käymme kurkistamassa Tanssilatoon jossa tänäkin kesänä tanssitaan häitä. Vaivihkaa hiivimme viereisen Karhunpesän pihaan, emme nimittäin halua häiritä maksavia asiakkaita yhtään sen enempää. Majoituskapasiteettia Karhunpesässä on 4-12 henkilölle.

Karhunpesältä menee pieni polku kartanolle, jonka varrelle jää soliseva puro sekä kartanon vanha sauna joka on muutettu täysin omassa rauhassa puiden katveessa sijaitsevaksi kesäaitaksi. Täällä varmasti tulee yöllä hyvin uni, kuten vanhoissa hirsitaloissa tuppaa tulemaan.
Pysähdymme pidemmäksi aikaa ihailemaan vanhojen puiden lomasta kirkkaan keltaisena hohtavaa Inkalan kartanoa. Sanat eivät riitä kuvailemaan tunnelmaa. Pihalla valkoinen suihkulähde täydentää kartanotunnelmaa parhaimmillaan. Voisin istua nurmikolla ja ihailla rakennusta loputtomiin, mutta eihän se käy, vieraat katsoisivat että mikä kylähullu tuonne pihaan on tullut… 😉 Tästä näkymästä puuttuu enää Tauno Palo joka korskealla hevosellaan ratsastaisi paikan päälle. Hevosia tai alpakoita ei kartanolla enää ole, mutta sitäkin ihanempi Reiska-koira, joka nuoruuden innolla ottaa jokaisen tulijan vastaan.

Jatkamme matkaa juttelun lomassa Pakarituvalle jossa muuten yövymme tänä yönä. Pakarintupaan mahtuu helposti majoittumaan 3-5 henkilöä. Pakaritupa on palvellut aiemmin mm. leivintupana. Nykyisin Pakaritupa on jaettu kahteen osaan; toisella puolella on iso perinteinen pirtti joka nykyisin toimii 30 henkilön kokoustilana.

Aikoinaan tässä talossa on asunut kartanon edellisien sukupolvien isäntäväkeä, nyt Pakarituvan toinen puoli on rakennettu 100 neliöiseksi huoneistoksi, jossa voi yöpyä kaikessa rauhassa mahtavien maisemien kera. Ikkunoista nimittäin lankeaa aivan suora näkymä rantaan ja pitkälle järven selälle.

Ohitamme Merikarhu-luhtitalon jonka terassilta iloiset hollantilaiset häävieraat huudahtelevat tervehdyksiään. Merikarhussa on majoitusta tarjolla 5 – 10 henkilölle.
Marttojen linja-auto starttaa eteenpäin jolloin siirrymme, lopultakin, Inkalan kartanon sisätiloihin. Alakerran eteisestä löytyy pieni matkamuistomyymälä, mutta kannattaa ehdottomasti kurkata wc:n. Kyllä, aika outo kehotus minunkin mielestä, mutta kun wc-tilan on kerran nähnyt, ei ihmettele enää… Tämä on vain itse nähtävä!

Sisääntuloaulasta löytyy merihenkinen baari jonka sisutuksella kunnioitetaan talon entistä merikapteeni-isäntää. Siellä täällä kartanoa on lisäksi nähtävillä hänen tuomiaan muistoesineitä satamista. Alakerrasta löytyy vihreällä tapetilla päällystetty syvää kartanomaisuutta huokuva ruokasali sekä kartanon pieni sali, jossa tumma flyygeli odottaa soittajaansa. Pyökkireunuksilla olevat ikkunat antavat suoraan järvelle, huone suorastaan huokuu arvokkuutta.

Yläkerrasta löytyy suurempi juhlasali 40 henkilölle sekä pienempiä tiloja. Emännän mukaan kokous- ja juhlatiloja eri rakennuksista löytyy peräti 130 henkilölle.

Maistelemme talon maistuvaa raparperipiirakkaa jutustelun ohessa. Samalla kartano alueineen alkaa hiljentyä. Kartanolla työskentelevä henkilökunta osoittautuu varsinaisiksi tiimipelureiksi, jokainen henkilö jonka kanssa juttelemme, puhuu kartanosta me-muodossa, ja ovat silmin nähden ylpeitä työpaikastaan. Ylitalo kertookin, että vaihtuvuutta on vähän ja jo eläkkeelle jääneet käyvät silloin tällöin extraamassa. Jokainen arkiaamu alkaa keittiössä samalla tavalla, kaikki työntekijät nauttivat yhteiset aamukahvit joiden lomassa käydään läpi kunkin päivän akuuteimmat asiat. Siitä se Me-henki syntyy!
Savusaunan kutsu
Kesken jutustelun meidät suorastaan paimennetaan 1970-luvulla rakennetulle savusaunalle. Savun tuoksun haistaa jo kaukaa. Mihai ”Miki” Wierzbinschi esittelee meille rannassa saunan sekä käy läpi toimintaohjeet. Savusaunaa lämmitetään muuten viisi tuntia metrin pituisilla koivuhaloilla ja häkälöylyjä sekä kivien pesua on sen jälkeen tarjolla kolmen tunnin verran eli saunan lämmittäminen ei todellakaan ole hätäisen miehen hommaa. Saunan vierustalla on tarjolla palju lämpimine vesineen, niille joille Alajärven 13 asteinen vesi on vielä liian kylmää.
Ohjeiden jälkeen on vuorossa kahden tunnin itsensä hellimistuokio. Sauna antaa aluksi hieman kipakoitakin löylyjä kunnes asettuu ja ilma alkaa kiertää tumman 1500 – 2000 kilon kiukaan uumenissa. Lämpimän illan vuoksi ovi on auki, ranta kutsuu luokseen mutta hetken siellä istuttuamme sauna tuntuu houkuttelevan vielä enemmän. Tätä rumbaa voisi jatkaa loputtomiin…
Hitaasti raukeus alkaa hiipiä jäseniimme ja onnellinen olo täyttää mielemme, vieden kaikki murheet mennessään. Korkealla saunan lauteilla, lihakset menevät aivan hyytelöksi ja viikon rasitukset ovat tiessään. Hieman vastentahtoisesti peseydymme ja raahaudumme Pakarituvalle lepäämään.
Kartanon ruoka
Pitokartanosta kun on kyse, syömme illallisen päätalossa. Tarjolla on kreikkalaisilla vivahteilla tehtyä salaattia, kuhaa voikastikkeella lisänä parsaa, raastettua sitruunaista punajuurta sekä voiperunamuusia. Jälkiruokana on shamppajahyytelössä kartanon mailta poimittua mustikkaa ja vadelmaa, hennolla vaniljavaahdolla ja valkosuklaanapeilla koristeltuna.
Syömme hiljaisuuden vallitessa, pääruoka vie kielemme mennessään. En muista milloin olisin viimeksi syönyt noin hyvin kuin sinä iltana. Lähialueen tuoreet raaka-aineet täydensivät erinomaisesti toisiaan ja makumatka suussani sai aivan uusia ulottuvuuksia.
Perunamuusi oli niin hyvä, että olisin lopuksi voinut pyytää muusia illaksi mukaan, puhumattakaan lautasen nuolemisesta. Se ei ehkä olisi ollut kartanossa oikein soveliasta, mutta mieli teki.
Mieheni joka ei niinkään jälkiruoista perusta, nautti makean kirpeää marjaunelmaa mielin määrin. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä! 😉
Kartanossa kummittelee
Loistavan aterian jälkeen juttelimme emännän kanssa pitkälle yöhön asti, samalla ihastellen ikkunoista alati muuttuvia näkymiä. Emme (onneksi) päässeet todistamaan lavantautiin vuonna 1868 kuolleen kartanon emännän Sofia Wetterhoffin liikehdintää, jonka levoton sielu pitää talossa henkilökuntaa silmällä sekä aukoo kiihtyessään keittiön hanoja.
Kevätyö
Loppukevät on siitä ihanaa aikaa, että illat ovat hyvin vaaleita ja pimeyttä on vain parisen tuntia koko yön aikana. Jossain välissä hipsimme takaisin yöpaikkaamme, häävieraat olivat vielä tuolloin juhlimassa. Yö oli hiljainen, jos jotain ääniä oli juhlijoista tullut, paksut hirsiseinät kätkivät ne taakseen.
Istuin yöpaikkamme tuvassa ja katsoin nousevaa aurinkoa, samalla rusakot varovaisesti hyppivät kartanon mailla yön kostuttamassa ruohikossa. Rannassa tavit muodostivat uutta perheyhteisöä ja usva leikki jännittävästi järven pinnalla. Inkalan kartanossa on hyvä olla!
Inkalan matkamuistomyymälässä on Lepaan Savipajan uniikkeja teoksia!Tervetuloa tutustumaan pajaamme Lepaalle.
Kiitos Erkki! Pitääpä tulla katsomaan. 🙂