Valamon luostari, Heinävesi

*Blogijuttu syntyi Matkailu- ja kirjallisuusmediapäivien innoittamana

Olen jo vuosia miettinyt, miltä tuntuisi yöpyä Valamon luostarissa. Ajatus on kulkenut mukanani pitkään, mutta vasta nyt siihen tuli mahdollisuus tarttua. Sain nimittäin kutsun Matkailu- ja kirjallisuusmediapäiville, joiden ohjelma esitteli kattavasti Pohjois-Karjalan matkailukohteita sekä tulevan kesän tapahtumia. Samalla pääsin toteuttamaan pienen haaveeni yöpymisestä Valamon rauhassa.

Valamo – hiljaisuuden ja hengen tyyssija

Valamon luostari sijaitsee Heinävedellä, luonnonkauniilla paikalla, jossa linnut laulavat ja kimmeltävä Juurikkaselkä kutsuu pulahtamaan. Ennen kaikkea Valamo on munkkiluostari ja ortodoksisen uskonelämän elävä keskus. Se kuuluu Suomen ortodoksiseen kirkkoon, joka on autonominen kirkko Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa.

Alkuperäinen Valamon luostari sijaitsi Venäjän Karjalassa Valamon saarella. Perimätiedon mukaan se sai alkunsa jo 1100-luvulla, viimeistään 1300-luvulla. Toisen maailmansodan myllerryksessä luostari evakuoitiin, ja noin 200 munkkia löysi uuden kodin Heinäveden Papinniemestä vuonna 1940. Siitä lähtien Uusi-Valamo on jatkanut munkkielämän perinteitä Suomessa.

Elämyksiä ja rauhaa Valamossa

Valamossa voi kokea rauhoittumisen ja hiljaisuuden, se on myös täydellinen paikka hengähdystauolle. Kierroksilla ja opastuksilla kirkko, ikonit ja luostarin tarina avautuvat asiantuntevien oppaiden johdolla. Tarjolla on myös kursseja ja työpajoja, kuten ikonimaalausta, hengellistä kirjallisuutta sekä hiljaisuuden retriittejä.

Luostarin omat viinit ja liköörit ovat paikan päällä valmistettuja, ainutlaatuisia tuotteita. Ravintolassa tarjoillaan maistuvaa kotiruokaa, ja alueella on tunnelmallisia yöpymismahdollisuuksia.

Kirjastossa on kattava valikoima myös kaunokirjallisuutta.

Luostaritaksilla perille

Valamoon pääsee helposti ilman omaa autoa. Juna-taksi-yhdistelmä kuljettaa sinut perille, ja mikä parasta – pääset matkustamaan Suomen ainoalla luostaritaksilla. Menomatka Joensuusta Valamoon kestää noin 45 minuuttia ja maksaa 26 euroa suuntaansa. Talkoolaisille liittymäkuljetus on maksuton. Luostaritaksin aikataulut on sovitettu junien mukaan. Huom. Varaathan taksimatkasi ennakkoon Valamosta.

Luostaritaksi saapuu ja lähtee Valamon myymälä Tuohuksen taksitolpalta.

Majoitusta hiljaisuudessa

Valamossa on tarjolla erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Huoneet ovat yksinkertaisia ja vailla ylellisiä mukavuuksia, ei televisiota eikä radiota, mutta niissä on kaikki tarpeellinen levolliseen yöhön. Aamiainen kuuluu hintaan ja kattaa esimerkiksi puuroa, kananmunia, leipää ja lisukkeita.

Luostarihotellin huoneissa pääsee rauhoittumaan.

Mikäli kaipaat hieman enemmän mukavuutta, Luostarihotelli on suositeltava vaihtoehto: siellä jokaisessa huoneessa on oma wc, suihku, vedenkeitin ja toimiva wifi. Edullisempaa majoitusta tarjoaa retkeilymajatasoinen vierasmaja, jossa wc ja suihku ovat käytävän varrella. Luostarin saunat ovat vieraiden käytettävissä tilauksesta.

Kesäisin rantasauna on hyvin suosittu vierailijoiden keskuudessa.

Kirkko on luostarielämän sydän

Valamon luostarissa on kolme kirkkoa ja neljä tsasounaa, joihin vieraat ovat lämpimästi tervetulleita. Suosittelen osallistumaan avoimeen jumalanpalvelukseen klo 6.00 tai klo 18.00, se on koskettava ja hiljentävä kokemus.

Pääkirkko on pyhitetty Kristuksen kirkastumisen muistolle. Sen on suunnitellut arkkitehti Ivan Kudrjavzev, ja se edustaa pohjoisvenäläistä kivikirkkotyyliä. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1977. Monet kirkon ikoneista ovat 1700–1800-luvuilta, ja sen kullattu 800-kiloinen kattokruunu sekä Laatokan Valamosta peräisin oleva kaappikello kertovat luostarin pitkästä historiasta.

Kulttuurikeskus, kirjasto ja näyttelyt

Valamon kulttuurikeskuksessa toimii yksi Suomen merkittävimmistä teologisista kirjastoista, jossa on noin 50 000 nidettä. Arkisto sisältää arvokkaita Vanhasta Valamosta pelastettuja kirkollisia dokumentteja vuosilta 1750–1940.

Kulttuurikeskuksessa järjestetään myös tapahtumia, kuten konsertteja ja teemapäiviä, esimerkkinä Pentti Saarikoski -päivät 22.–23.8.2025.

Luostarimuseo esittelee Valamon historiaa ja kirkollista esineistöä. Kulttuurikeskuksen näyttelytilassa on vuoden 2025 loppuun saakka nähtävillä myös Petri Ala-Maunuksen Taivaallista valoa -näyttely, jossa ikonien enkelit heräävät eloon uudella tavalla.

Kursseja, käsitöitä ja matkamuistoja

Valamon opisto tarjoaa kaikille avoimia lyhytkursseja, kuten ikonimaalausta, hopean pakotusta ja retriittejä. Toiminta on avointa kaikille taustasta riippumatta.

Matkamuistomyymälä Tuohus myy Valamossa valmistettuja tuotteita: viinejä, mehiläisvahatuohuksia, ikoneita ja muuta mukavaa kotiin vietävää.

Ravintola Trapesa ruokkii nälkäiset vatsat

Ravintola Trapesa tarjoilee herkullista kotiruokaa buffet-tyyliin. Lounas on avoin myös muille kuin yöpyjille, ja tarjolla on liha-, kala- ja kasvisvaihtoehtoja, salaattipöytä sekä luostarin omaa hapankaalia. Moni leivonnainen on tehty paikan päällä – munkit ovat täällä nimensä veroisia!

Vanhaa glamouria henkivässä Keisarin kabinetissa on mahdollista järjestää yksityistilaisuuksia.

Kulje, hengitä, hiljene

Luostarilta lähtee useita luontoreittejä. Valamo–Lintula-reitistä (20 km/suunta), voit ottaa mittaa, tai valita lyhyempiä polkuja. Polkupyörien ja talvella lumikenkien lainaamista voi tiedustella vastaanotosta.

Noin 1,5 km päässä sijaitseva luostarin hautausmaa kutsuu hiljentymään: sinne on haudattu munkkien ja Lintulan nunnien lisäksi myös esimerkiksi kirjailija Pentti Saarikoski ja Uppo-Nallen luoja Elina Karjalainen.

Valamo on enemmän kuin nähtävyys

Valamo ei ole vain nähtävyys, se on kokemus. Täällä voit hidastaa tahtia, antaa luonnon ja hiljaisuuden puhua, osallistua ikonimaalauskurssille tai vain nauttia rauhasta ja omasta seurastasi.

Luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael toivottaa vieraat tervetulleeksi Valamon luostariin ympäri vuoden.

Parhaimmillaan Valamon kokee, kun sinne jää yöksi. Yöpymällä saat tilaisuuden hiljentyä, sulautua rytmiin ja aistia paikan syvimmän olemuksen. Se ei ole vain vierailu, se on myös matka itseesi.

Saattaisit myös pitää näistä:

2 kommentti

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *