Saksa

*Kaupallinen yhteistyö Lubeck Travemunde Marketingin kanssa

Lyypekki (saksaksi Lübeck) on huikea matkakohde, erityisesti jos sydäntä lähellä ovat historialliset kohteet, kaunis arkkitehtuuri sekä leppoisa tunnelma. Lyypekin kapeat kujat, sisäpihat, kirkot ja vanhat varastorakennukset tekevät kaupungista kuin aikamatkan menneisyyteen.

Tässä muutama testattu ja hyväksi todettu syy, miksi sinunkin kannattaisi suunnata seuraava Euroopan matkasi historialliseen hansakaupunkiin.

Lyypekki pähkinänkuoressa

Lyypekki sijaitsee Pohjois-Saksassa, lähellä Hampuria. Lyypekin vanhakaupunki sijaitsee saarella Trave-joen keskellä. Kaupungissa asuu noin 231 869 asukasta. Lyypekki on perustettu vuonna 1143 eli takana on yli 880 vuotta historiaa! 

Lyypekki oli myös ensimmäinen hansakaupunki, jolla oli erityinen itsenäinen asema. Lyypekki oli keskiajalla Hansaliiton ”pääkaupunki” eli tärkeä kaupankäynnin keskus. Kaupunki on edelleen täynnä merenkulun ja kaupan historiaa, mikä näkyy satamassa, museoissa ja vanhoissa rakennuksissa.

Lyypekin vanhakaupunki on ollut UNESCO:n maailmanperintökohde vuodesta 1987. Se on yksi parhaiten säilyneistä keskiaikaisista hansakaupungeista, ja sen punatiilinen goottilainen arkkitehtuuri on todella vaikuttavaa.

Pienet yksityiskohdat kertovat omaa tarinaansa kaupungin menneisyydestä.

Lyypekin satama on Saksan suurin Itämeren satama. Lyypekin satamaan kuuluvasta Travemünden Skandinavienkai-terminaalista on autolauttayhteys muun muassa Helsinkiin. Lyypekissä on telakoita ja muun muassa metalli-, kone- ja kalasäilyketeollisuutta.

Kun aika pysähtyy Lyypekin kujilla

Lyypekin vanhakaupunki on siitä ihanteellinen, että kaikki kohteet ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Näin matkailija pääsee aistimaan vanhaa, vaikkakaan kaikki ei suinkaan ole vuosisatoja sitten rakennettua. Siitä pitivät huolen vuonna 1942 Liittoutuneiden lentokoneet jotka pommittivat kaupunkia muiden Saksan kaupunkien joukossa. Kaupunki onkin mielenkiintoinen kokoelma vanhoja hansakauppiaiden rakennuksia sekä sodan jälkeen rakennettuja uudempia taloja. 

Vanhankaupungin rakennusten sisäpihat ja kujat ovat viehättäviä!

Vinkki heti alkuun: Pestaa itsellesi henkilökohtainen opas Luebeck Greetersistä! Paikallinen (alku-)asukas kertoo sinulle 2h kierroksen aikana kaupungin tärkeimmät historialliset kohokohdat. Opastetulla kierroksella voi kurkistaa Lyypekin tunnelmallisille takapihoille ja saada syvemmän käsityksen kaupungin historiasta ja nykypäivästä. Jos opaskierros miellytti sinua, voit maksaa avustuksen Luebeck Greetersin tilille, jolla kehitetään opaspalveluita vieläkin paremmaksi. Itse oppaalle ei siis makseta retkestä suoraan korvausta.

Iso suositus Axel Seilerille!
Ja sitten hyvät kengät jalkaan ja askellus Lyypekin kaduille

Museum Holstentor

Holstentor on Lyypekin ikoninen kaupunginportti ja kaupungin symboli. Se on rakennettu 1400-luvulla, ja se toimi osana puolustusjärjestelmää sekä tulliasemana. Holstentor on yksi harvoista jäljellä olevista keskiaikaisista kaupungin porteista Saksassa, ja se on osa UNESCO:n maailmanperintökohdetta.

Nykyisin Holstentorissa sijaitsee museo, joka keskittyy kaupungin historiaan. Nähtävillä on myös kokoelma keskiaikaisia kidutusvälineitä. 

Osoite: Holstentorplatz, 23552 Lübeck.

European Hansemuseum

10 vuotta tänä vuonna täyttänyt European Hansemuseum on moderni, korkeatasoinen museo joka kertoo hansakaupunkien verkoston historiasta ja Lyypekin keskeisestä roolista siinä.

Näyttelyt vievät kävijän aikamatkalle keskiajasta hansakaupan kukoistukseen asti. Museo on interaktiivinen ja informatiivinen.

Museossa saa halutessaan pukeutua hansakauppiaan asuun.

European Hansemuseumin yläpuolella sijaitsee vanha luostari joka kannattaa käydä samalla pääsylipulla katsomassa.

Jos hienot holvisalit voisivat kertoa tarinoita, niitä olisi lukuisia, onhan rakennus toiminut myös vankilana ja oikeustalona. Hieno kohde!

Luostarin yläkerrasta löytyy oikeussali.

Osoite: An der Untertrave 1, 23552 Lübeck.

Hospital of the Holy Spirit (Heiligen-Geist-Hospital)

Yksi matkan hienoimmista kokemuksista oli käydä pääsymaksuttomassa Hospital of the Holy Spiritissä. Kohde on yksi Euroopan vanhimmista sairaaloista (perustettu 1200-luvulla).

Rakennus on todella vaikuttava ilmestys, jossa yhdistyvät kaunis arkkitehtuuri ja hyväntekeväisyyden historia. 

Kirkkomainen rakennus toimi ns. köyhäintalona vuosisatojen ajan. Tällä asuivat kaupungin köyhät, sairaat ja vanhukset lähes omavaraisessa taloudessa. Toisin kuin monessa muussa köyhäintalossa, täällä viihdyttiin jopa niin hyvin, että kun vanhuksia oltiin siirtämässä 1970-luvulla parempiin oloihin, he kieltäytyivät lähtemästä. Kuka nyt kotoaan haluaisi lähteä…

Nykyään Hospital of the Holy Spiritin vanhoissa tiloissa järjestetään näyttelyitä ja tapahtumia, kuten joulumarkkinoita.

Osoite: Holstentorplatz 1, 23552 Lübeck.

Museumsquartier St. Annen

Museumsquartier St. Annen on entinen luostari, joka toimii nykyisin taidemuseona sekä taidehallina. Kokoelmat keskittyvät uskonnolliseen taiteeseen ja keskiaikaisiin veistoksiin sekä Lyypekin historiaan. Museo on tunnelmallinen ja rauhallinen paikka taiteen ystäville.

Museon seinillä on mm. Karel Appelin, Willi Baumeisterin, Candida Höferin, Sigmar Polken ja Andy Warholin töitä.

Vinkki: Museum Behnhaus Drägerhaus ollessa remontissa, museon taideteoksia säilytetään Museumsquartier St. Annessa.

Vuonna 1515 perustettu vanha luostari on hienon mystinen ja vaikuttava kohde. Luostarin yläkerrassa vierailija pääsee tarkemmin tutustumaan kaupungin hansakauppiaiden ja keskiluokkaisen yhteisön elämään.

Nähtävillä on soittimista salin kalustukseen ja kultaisista tapeteista varsin kattavaan keittövarustukseen. Vinkki: Lue myös keittiön seiniltä löytyvät opastetekstit!

Osoite: St. Annen-Straße 15, 23552 Lübeck.

St. Peter’s Church (St. Petri Kirche)

St. Peter’s Church (St. Petri Kirche) rakennettiin alun perin 1227-1250 välisenä aikana ja se korotettiin 1400- ja 1500-luvuilla. Kirkko kuitenkin tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa ja saatiin rakennettua uudelleen vasta vuonna 1987. Nykyisin St. Petri toimii myös kulttuuritilana.

Kirkon 50 metriä korkeasta tornista on hienot näköalat yli vanhankaupungin ja se onkin yksi matkailijan must -kohteista. Mikäli sää suosii, tornista näkee Itämerelle saakka. 

Osoite: Petrikirchhof, 23552 Lübeck.

Kaupungin Nobel-palkittujen kirjailijoiden talot

Günter Grass House

Günter Grass House on kirjailija Günter Grassin (Nobelin kirjallisuuspalkinto 1999) kunniaksi perustettu museo. Museo esittelee hänen kirjallista ja taiteellista tuotantoaan, Grass oli myös kuvataiteilija. Museo tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen monipuolisen kulttuuripersoonan elämään.

Osoite: Glockengießerstraße 21, 23552 Lübeck.

Buddenbrook House

Buddenbrook House on kirjailija, esseisti ja poliittinen ajattelijan Thomas Mann (Nobelin kirjallisuuspalkinto 1929) sekä veljensä Heinrich Mannin lapsuudenkoti. Buddenbrook House (saksaksi Buddenbrookhaus) on kirjallisuus- ja kulttuurimuseo Lyypekissä, joka on omistettu Thomas Mannille ja hänen klassikkoromaanilleen Buddenbrookit, joka kertoo tarinan porvarisperheestä Lyypekissä. 

Osoite: Mengstraße 8d, 23552 Lübeck.

Lue: Viimevuotisella Lyypekin retkellämme vierailimme myös useassa kaupungin museossa.

Marsipaania, marsipaania

Lyypekki on tunnettu marsipaanista ja kakuistaan. Kaupungissa on tehty 1700-luvulta lähtien marsipaania ja paikallinen marsipaani (Lübecker Marzipan) onkin saanut Euroopan unionin suojan. 

Café Niederegger

Café Niederegger on legendaarinen kahvila ja marsipaanin ystävien taivas! Keskeisellä paikalla vanhankaupungin sydämessä sijaitseva kahvila on perustettu vuonna 1806.

Café Niederegger tunnetaan maailmanluokan marsipaanistaan sekä suussasulavista kakuistaan. 

Kahvilan yläkerrassa toimii pieni museo, joka keskittyy marsipaanin historiaan. Unohtamatta myymälää, josta voi ostaa jos jonkinlaisia marsipaanista tehtyjä tuliaisia.

Café Niedereggerin yläkerran museosta löytyy valtaisa marsipaanista tehty taideteos.

Osoite: Breite Strasse 89, 23522 Lübeck.

Café Uter

Vanhastakaupungista löytyy myös konditoria Café Uter. Vanhoissa keskiaikaisissa rakennuksissa toimiva kahvila tarjoaa herkkujen lisäksi cocktaileja sekä ruokaa.

Kahvila on sisustettu industrial -tyyliin, joka luo mielenkiintoisen kontrastin vanhoihin rakennuksiin.

Osoite: Fleischhauerstraße 62, 23552 Lübeck.

Risteily Trave-joella

Risteily Trave-joella on rentouttava tapa nähdä kaupunki vesiltä käsin. Risteilyt kestävät yleensä noin tunnin ja tarjoavat upeita näkymiä vanhaan satamaan ja kaupungin siluettiin.

Miten olisi kiertoajelu Splash -vesibussin kyydissä?

Vaihtoehtona on vuokrata oma sähkökäyttöinen Boat.now -moottorivene tunniksi tai pariksi ja ottaa Lyypekin vanhakaupunki haltuun rauhallisesti ulkoilmasta ja maisemista nauttien. Veneellä ajeluun ei muuten tarvita ajokorttia, vaan jokainen veneilijä ohjeistetaan ennen vesille lähtöä. Myös pelastusliivejä on saatavilla!

Boat.now veneet ovat miellyttävän rauhallinen tapa tutkia Lyypekkiä vesiltä käsin.

Illallinen vanhankaupungin hengessä

Seuraavaksi esittelyssä on kolme täysin erilaista illallispaikkaa, joita kannattaa harkita kun nälkä on suurin, ja haluaa ruoan lisäksi saada positiivisia kokemuksia.

Schiffergesellschaft on täydellinen illallispaikka, jossa on merimieshenkinen sisustus ja perinteistä pohjoissaksalaista ruokaa. Muista pöytävaraus!

Schiffergesellschaft on tunnelmallinen merimiesravintola. Jos seinät osaisivat puhua…

Fangfrisch tarjoaa maukasta ja tuoretta kalaruokaa isoäitien resepteillä muokattuina tähän päivään. Ravintola sai muutama vuosi sitten Michelin -oppaaseen suosituksen. Iso suositus!!

Fangfrischin ruoka oli uskomattamon hyvää!

Unter Freundenin intiimissä ravintolassa on tarjolla tuoretta kasvis- ja vegaaniruokaa. Ravintolaan saa ottaa koiran mukaan!

Unter Freundenin annoksista löytyy tuoreita, maukkaita vihanneksia, unohtamatta saksalaista twistiä – sipulia ja hapankaalia.

Hotellisuositus Lyypekkiin 

Muutaman sadan metrin päässä Lyypekin rautatieasemalta, sijaitsee LIHO (Hotel Lindenhof Lubeck) -niminen perheomisteinen hotelli.

LIHOn henkilökunta on poikkeuksellisen ystävällistä!

Jo lähes 85 vuoden ajan LIHO on tarjonnut vieraanvaraisuutta Lübeckin sydämessä. 1800-luvun lopulla rakennetusta villasta on vuosikymmenten aikana kasvanut moderni ja viihtyisä hotelli, jossa on 40 huonetta, oma pysäköintitila, sauna sekä kodikas aamiaishuone ”Schröders Wohnzimmer”.

Hofzimmerin sänky oli erittäin leveä ja vuodevaatteet ensiluokkaiset.

Hotellia on uudistettu ja laajennettu useaan otteeseen, viimeisimpänä vuosina 2022–2023, kaikki huoneet päivitettiin täyttämään nykyaikaisen matkailijan vaatimukset. Vieraille on tarjolla ilmainen nopea Wi-Fi, omat kylpyhuoneet ja huonekohtaiset mukavuudet.

LIHOn sisustuksessa on otettu huomioon yksityiskohdat.

LIHO tunnetaan upean runsaasta aamiaisesta, pursuavista karkkikulhoista sekä ilmaisesta saunastaan. Hotellista on myös mahdollista vuokrata kaupunkipyöriä. LIHOn palvelut saavat matkailijan huokailemaan ihastuksesta sekä on täydellinen tukikohta Lübeckin-matkalle!

Osoite: Lindenstraße 1a, 23558 Lübeck.

Kävelyä ja ostoksia Hüxstraße- ja Fleischhauerstraße-kaduilla

Kun on aika ostaa kotiin tuliaisia, Lyypekin vanhankaupungin viehättävät kadut tarjoavat pieniä putiikkeja, käsityöläisliikkeitä ja kahviloita. Kannattaa varata aikaa ostosten tekoon tai vain yleiseen tunnelmointiin.

Päiväretki Travemündeen

Lyypekistä voi matkustaa hyvin nopeasti Itämeren rannalle. Travemündeen pääsee esimerkiksi junalla tai vesibussilla. Kaupunki on vanha kalastajakylä ja nykyään suosittu rantakohde. Travemünden nähtävyyksiin kuuluu mm. hiekkarantoja, majakka, rantabulevardi ja vanha purjelaiva Passat.

Extra-vinkki: Osta Lübeck Card, jolla saat alennuksia museoihin ja julkiseen liikenteeseen.

Jos nautit historiasta, pitkistä kävelyretkistä, viehättävistä maisemista sekä erinomaisesta ruoasta, Lyypekki on sinunkin seuraava matkakohteesi!

Saattaisit myös pitää näistä:

2 kommentti

    1. Kiitos Mikko! Itse kävin Lyypekissä vuosis sitten ensimmäisen kerran päiväseltään,
      ja silloin jäi harmittamaan kuinka paljon jäi kaupungista näkemättä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *