Berliini, Saksa

Berliinin keskustassa sijaitsee Topographie des Terrors museo, joka esittelee konkreettisesti natsihallinnon tekemiä hirmutekoja. Museo sijaitsee Kreuzbergin kaupunginosassa, aivan Potsdamer Platzin lähellä. Samalla paikalla sijaitsi aikanaan Gestapon, SS:n, RSHA:n ja muiden natsien turvallisuuselinten pahamaineinen päämaja. Rakennukset vaurioituivat toisessa maailmansodassa ja ne tuhottiin lähes kokonaan sodan jälkeen.

Kun ensimmäisen kerran kävin Berliinissä noin 20 vuotta sitten museo ja sen näyttelyt toimivat ulkoilmanäyttelyinä. Vuodesta 2010 alkaen näyttelyillä on ollut oma arkkitehtuurikilpailulla rakennettu näyttelyrakennus.

Tuhoutuneita rakennuksia ja pala muuria

Topographie des Terrors museon ulkoilmanäyttely toimii osin katettuna katutason alapuolella ja siihen kuuluu tuhoutuneista rakennuksista säilyneitä perustuksia ja kellaritiloja. Mukana on myös 200 metrin pituinen pätkä Berliinin muuria, joka kulki aivan tämän korttelin vieressä.

Idea museon perustamisesta syntyi väliaikaiseksi tarkoitetusta näyttelystä, joka järjestettiin vuonna 1987 Berliinin kaupungin 750-vuotisjuhlien yhteydessä. Museota pitää yllä säätiö, joka aloitti toimintansa huhtikuussa 1995. Säätiön tehtäväksi on määritelty välittää tietoa kansallissosialismista ja sen rikoksista. Topographie des Terrors museon lisäksi säätiö ylläpitää Berliinissä toimivaa pakkotyöleirimuseota.

Museo kuuluu Berliinin pääsymaksuttomiin nähtävyyksiin. Museossa on kahvila sekä kirjasto. Sunnuntaisin museossa järjestetään klo 15.30 opastettu kierros, jonne mahtuu 17 nopeinta.

Topographie des Terrors museo on avoinna päivittäin klo 10.00 – 20.00. Museo on kiinni 24.12, 31.12 sekä 1.1.

Museon osoite: Topography of Terror Documentation Center, Niederkirchnerstraße 8, 10963 Berlin.

Natsien valtakausi ja hirmutekoja

Käytännössä museon näyttelyt jakautuvat viiteen osaan valokuvien, dokumenttien ja tekstien avulla, joissa käydään läpi kansallissosialistien valtakausi aina vuodesta 1933, ankeaan loppuun 1945. Mukana on alun hieman kesympiä banderolleja ja kuvia, päättyen erittäin raakoihin valokuviin joissa teloitetaan vankeja niin hirttämällä kuin ampumalla. Näyttely päättyy natsirikollisten vangitsemiseen ja Nurembergin oikeudenkäynteihin, eikä tässäkään näyttelyn osassa voida välttyä puistattavilta kuvilta.

Kuvat jotka etenevät vuosina eteenpäin saavat ihmettelemään, kuinka Saksa ja sen kansa alkoivat uskoa yhteen aatteeseen. Ja kuinka pikkuhiljaa teot muuttuivat rohkeammiksi. Kuinka väärä-aatteiset murskattiin. Mukana on mm. viraalihitiksi noussut valokuva Hampurista vuodelta 1936, jossa Blohm & Voss telakalla työskennellyt mies (nähtävästi August Landmesser) kädet puuskassa kuuntelee paatoksellista kansallishymniä, kun muut laulavat mukana näyttäen tutuksi tullutta natsien käsimerkkiä. Rohkea mies!

Katso: kuuluisa kuva tästä.

Mukana on myös kuvia taistelukentältä. Kuva jossa naisista ja lapsista koostuva valkovenäläinen perhe on sidottu lehmänaruilla käsistään yhteen, natsiupseerien nauraessa vierestä, on koskettava. Perheen ilmeet kertovat tilanteesta kaiken. Myös lopussa oleva Luftwaffen sotilaan pidätyskuva on jollain tavalla ajatuksia avaava, sodassa kun tehdään kuten päällystö sanoo.

Kuvista on nähtävissä, että jälkipuintiin joutuivat osallistumaan myös paikalliset siviilit, berliiniläiset pakotettiin sodan jälkeen katsomaan sekä hautaamaan joukkohautojen uhreja liittoutuneiden sotilaiden vartioidessa aseiden kera toimintoja vierestä.

Laajan kuvakavalkadin joukossa on harvinaisia värivalokuvia, jotka on ottanut Hitlerin virallinen valokuvaaja Heinrich Hoffmann.

On hyvä, että Topographie des Terrors museo on olemassa. Kuvat ovat paljon puhuvia ja kertovat yhdestä kauheimmasta aikakaudesta Euroopan historiassa. Topographie des Terrors museo ei kuitenkaan sovi perheen pienimmille eikä herkemmille juurikin väkivaltaisten kuviensa vuoksi.

Lue aiheesta lisää:

Pahuuden porteilla – Natsien keskitysleirit

Sudenpesä – Hitlerin päämaja

Sotahistoriaa: Pitkin poikin Pohjois-Puolaa

Yksinäinen silminnäkijä – Tempelhofin lentokenttä

 

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *