England, my darling!

Road trip, UK. Osa.1.

Tällä kertaa turinan aiheena on Britannia. Kesällä 2015 saimme vihdoin viimein aikaiseksi lähteä Britteihin road tripille. Tästä oli puhuttu vuosia, mutta aina jokin toinen kohde tai vain superhalvat lennot, kiilasivat edelle. Tällä kertaa niin lennot kuin punnan kurssi vastasivat meidän huutoomme ja lähdimme perheen kanssa saarivaltion eteläkärkeä valloittamaan.

Lensimme Gatwickiin Norwegianilla. Lentokentällä ostimme hieman juomista mukaan sekä tekemässä etukäteen varatun auton vuokrausasiat kuntoon. Ja sitten liikenteeseen… Mieli oli vapaa, kevyt ja täynnä odotuksia, kuten loman alussa tapaa olla.  Vasemman puoleinen liikenne tuntuu joka kerta yhtä oudolta, mutta kun viikon on autoa ajellut, (mieheni) sanoo että se on itse asiassa helpompaa kuin meillä päin ajeleminen.

Olimme tehneet kunnon reissusuunnitelmat tälle matkalle, mutta silti otimme vielä viime hetkellä, erään tuttuni FB-päivityksestä idean suunnitelmiimme ja ajoimme aivan ensiksi Jane Austen´s talomuseoon Hampshireen (Jane Austens museo). Museo sijaitsee idyllisessä pikkukylässä, jossa on kaksikerroksisia vanhoja kivitaloja. Museo tai paremminkin sanottuna ihana cottage sijaitsee kadun kulmassa pienen puiston vieressä. Itse museoon tullaan kadulta pienen puuportin kautta avopihalle, josta pääsee niin taloon, matkamuistokauppaan sekä pieneen varsin hoidetun oloiseen hyötypuutarhaan. Muutama vanhemman oloinen turisti istui isojen puiden alle tuoduilla, aikakaudelle sopivilla metallituoleilla ja ihailivat värikästä kukkaloistoa ja kukkien tuoksullaan houkuttelemia perhosia puutarhassa.

Kävimme ensin pienessä myymälässä, josta myös liput ostetaan ja kukas se heti ovella olikaan vastassa kuin Mr. Darcy. Siinä nuori pahvinen Colin Firth seisoi ”täydessä mitassaan” toivottamassa kaikki Ladyt lämpimästi tervetulleeksi taloon. Ja vaikka en aivan mieletön Ylpeys ja Ennakkoluulo-fani olekaan (elokuvat olen kyllä ”sivusilmällä” katsonut), niin kyllä sydän hieman otti ylimääräisiä pomppuja ohikävellessä… 😉 Kauppa oli tupaten täynnä Austenin kirjoihin ja varsinkin niistä tehtyihin elokuviin liittyvää tavaraa. Ihania uusvanhoja sulkakyniä, viuhkoja, muistikirjoja ja kaikenlaista krääsää niin pienemmille kuin isommillekin faneille.

Itse talomuseo on sisustettu niin autenttisin oloisilla huonekaluilla kuin olla ja voi, osa on toki alkuperäisiäkin. Alakerran vitriineissä on Janen kirjeitä, käsikirjoituksia, kirjoja sekä vanhoja vaatteita. Yläkertaan johtaa puiset, natisevat portaat. Siellä on mm. Janen kalustettu makuuhuone. Talossa astellessa palaa historian siivillä takaisin 1800-luvun alkuun, kun Jane äitinsä ja siskonsa kera asui talossa.

Alakerrassa on keittiö, jossa saa vapaasti leikkiä roolileikkejä. Tilaan oli tuotu vanhanaikaisia hattuja, essuja, koreja ja hameita vapaasti kokeiltavaksi. Pöydän ääressä voi pussittaa kuivattuja laventelinkukansiemeniä tai kirjoittaa sulkakynällä paperiin viestejä, nämä voi viedä kotiin vaikka tuliaisiksi pientä lahjoitusta vastaan. Austenin talo sopii mainioksi pikkukohteeksi niin faneille kuin vanhanajan englantilaisesta elämästä kiinnostuneille. Pääsylipun hintakin museoon oli vain 8£.

Jatkoimme automatkaa, pysähtyen matkan varrella, pienen kylän majataloon lounaalle. Ruokalistalla oli mm. Kidneypieta, Fish ´n chipsejä, uuniperunaa ja pihviä. Hyvin englantilaisia eväitä siis. Ruoka maistui ja oli noin Suomen lounaan hintaista.

Siitä olikin sitten mukavaa ajaa kylläisenä meidän matkan pääkohteeseen, nimittäin Stonehengelle (Stonehenge). Valitettavasti kivipaaseille oli menossa moni muukin innokas matkaaja, joten jonotimme Stonehengen ohittavalla tiellä yli tunnin, ennen kuin pääsimme kääntymään monumentille vievälle tielle. Parkkipaikkoja oli järjestetty osin pelloille, koska kaikki autot eivät mahtuneet nähtävyyden parkkipaikka-alueelle.

Sisäänkäynnin luona on uudehko rakennus, jonne on sijoitettu niin turistiroinaa täynnä oleva matkamuistomyymälä, ylihintainen ravintola, vessoja sekä pieni Stonehengen historiaan liittyvä museo. Ja jos tiellä ja parkkipaikalla oli immeisiä, niin täällä niitä kootusti vasta olikin. Tähän kannattaa varautua, jos esimerkiksi on tarve ”puuteroida nenää”…

Monumentille on mahdollista kävellä tai mennä hintaan kuuluvalla bussikuljetuksella. Matkaa on noin kilometrin verran. Pelloille on tehty myös patikointipolkuja, joten jos haluaa viettää isomminkin aikaa alueella, niin näkemistä kyllä riittää. Bussia odotellessa kävimme katsomassa museon tarjontaa ja kun bussi tuli, ahtauduimme täpötäyteen bussiin, onneksi matka-aika ei ollut pitkä. Kuuma ja ahdasta kyllä ehti olemaan. Bussit jättävät turistit sadan metrin päähän kohteesta, josta oli varsin helppo kävellä monumentille. Muutama vuosi sitten monumentin luokse oli päässyt ajamaan vielä omalla autolla. Voi vain kuvitella sitä ruuhkan määrää kapealla maalaistiellä.

Onhan se sanottava, että kovin erikoinen nähtävyys on kyseessä. Erikokoisia kivipaasia on kevyesti aidatulla alueella, tasaisen ruohokentän ympäröimänä. Kiviä ei ole mahdollista mennä koskettelemaan, mutta ympyrä on mahdollista kiertää, joten jokainen kivipaasi varmasti näkyy. Kovasti mietitytti näiden kivien tarkoitus, oliko kyse uhrialttarista, kellosta/kalenterista, temppelistä vai mistä, se taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Kannattaa käydä vilkaisemassa tätä Unescon maailmanperintökohdetta, jos on tuolla päin ajelemassa.

Kun asia jota on kauan odottanut, toteutuu, ei kokemus aina ole ihan se mitä on odottanut. Niin kävi tämän maailmankuulun kivimonumentin kanssa. Puhetta autossa riitti ja onneksi suurimmat jonot olivat hälventyneet. Suuntasimme auton nokan kohti Bath:a (turistisivut), jonne oli varattu hotellihuone ensimmäiseksi yöksi. Bathista olimme etukäteen lukeneet, että se on vanha roomalaisten perustama kaupunki ja siellä olisi jäljellä sen aikaista vanhaa kaupunkia ja esim. kylpylä. Joskus sitä saa kuitenkin enemmän kuin mitä odottaa, näin kävi Bathin kohdalla. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ei niinkään koko kaupunkia, vaan erityisesti vanhaa kaupunkia kohtaan.

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, harvinaista Briteissä, kaupunki oli kaunis ja olo edelleen kevyt. Ensimmäisenä kävimme katsomassa 1700-luvun puolivälin jälkeen rakennettua, Brittidekkareissakin tiuhaan esiintynyttä The Royal Crescentiä (Royal_Crescent). Kyse on puolikaaren muotoon rakennetusta, valtavasta kivitalosta. Crescentissä on myös hotelli, joten jos haluaa kokea yöpymisen iloa vanhassa paremman väen talossa, sekin onnistuu.

Mutta se mikä sai lopulta huokailemaan ihastuksesta, oli Bath:n vanha, roomalainen kylpylä (Roman baths). Siinä se oli, aivan odottamaton ihanuus. Sopivassa suhteessa historiaa ja tätä päivää. Näyttelyt olivat hienosti toteutettuja. Sisäpihalta löytynyt mineraaliallas sekä näkymät sieltä, olivat huikaisevia.

Nykyisessä museossa on mahdollista myös maistaa 46 eri mineraalia sisältävää lämmintä vettä. Veden uskotaan parantavan kaiken maailman kolotukset. Pahalta se ainakin maistui… Ja haisi. Rikkiä kun oli mukana. Kesäisin museo on myös ilta-aikaan auki, jolloin valot pääsevät oikeuksiinsa. Iso suositus!! Mikäli vanhat kylpylät eivät iske, kaupungista löytyy kyllä myös uusia kylpylöitä, joihin pääsee pulikoimaan samassa mineraalivedessä kuin muinaiset roomalaiset aikoinaan.

Kylpylän jälkeen kiersimme pitkin Bathin katuja ja löysimme mm. puiston, jossa paikalliset makailivat vilttiensä päällä, torvisoittokunnan soittaessa vanhoja 20-luvun viisuja auringossa paistatteleville kuulijoilleen.  Puistoon oli muuten sisäänpääsymaksu!!! Joten jäimme katsomaan ja kuuntelemaan antia puistoa ympäröiville muureille.

Vierestä löytyi joki, jonka yli kulki vuonna 1767 rakennettu romanttinen Bulteney bridge-kivisilta (Pulteney bridge). Kävely Bathissa oli kuin olisi lennellyt pitkin historiallista dokumenttia, tosin opaskirjan kanssa. Joskus unelma ei ole se mitä haluaa, vaan se mitä ei tiennyt haluavansa. Mutta siinä onkin matkustamisen ihanuus, koskaan ei tiedä mitä nurkan takaa löytää! 🙂

Road tripin kakkososa tulossa… Stay in tune!