Los Angeles, USA
Oli aika jolloin olisin halunnut mennä Los Angelesiin hinnalla millä hyvänsä. Valitettavasti olin silloin vielä niin nuori ja rahaton, ettei sellainen reissu tullut kyseeseenkään. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin täällä ollaan, ja auttamattomasti yhtä monta vuosikymmentä liian myöhään. Maailma muuttuu ja niin minäkin. Se mikä silloin kiinnosti Los Angelesissa, on jo ajat sitten muuttunut historianhelinäksi.

Näissä hieman kaihoisissa aatoksissa ajoimme Santa Monicasta Hollywoodiin. Tässä vaiheessa kävi jo selväksi miten laajasta kaupungista ja kaupungin erillisistä osista Los Angelesista onkaan kyse. Santa Monicasta oli navigaattorin mukaan Hollywoodiin vajaan tunnin matka. Matkan aikana maisemat vaihtelivat pienteollisuusalueista asuinalueiksi. Ja ruuhkaa oli, vaikka kyse oli vasta iltapäivästä. Matkan varrella ohitimme yllättävän matalaa talokantaa, näin isoon kaupunkiin suhteutettuna.

Los Angelesin maisemien vilahdellessa ohi paikallisradiosta kaikui Trainin Drive By, joka sopi tilanteeseen paremmin kuin hyvin: ”Cause you moved to west L.A or New York or Santa Fe, Or where ever to get away from me”. Vieläkin biisin soidessa mielen täyttää se sama vapaudenfiilis mikä pinnassa oli, kun ohi vilahtelivat niin palmut kuin kuuluisat Bel Airin ja Los Angelesin katukyltit. 🙂

Saavuimme Hollywoodiin. Onneksi ystävämme olivat mukana, koska heillä oli paikallistietämystä siitä, mihin kannattaa auto laittaa parkkiin. Monenhintaisia parkkipaikkoja kun on tarjolla.

Jalkauduimme autoista ja kävelimme Hollywoodin ”sydämeen” eli Hollywood Bulevardille. Tunnistimme jo kaukaa ihmisvirran piirittämän elokuvateollisuudesta tutun TLC Chinese Theatren. Kadulla ja teatterin pihassa oli niin maassa ”konttaavia” turisteja kameroidensa kanssa kuin paikallisia, tilanteesta mahdollisesti hyötyviä kauppamiehiä.

Teatterin pihaan päästyämme, käteen koitettiin työntää maksullisia CD-levyjä ja demoja, samalla nuorten, innokkaiden miesten kertoessa meille musiikkinsa tyylilajista. Paikalla oli myös look a like-hahmoja, jotka poseerasivat halukkaiden kanssa, tietenkin pientä korvausta vastaan. Sekä niitä muita krääsäkauppiaita.

Minulle suurin yllätys oli se, että julkkisten tähtiä on niin Hollywood Bulevardilla kuin Vine Streetillä. Olin jotenkin mieltänyt tähdet vain Chinese Theaterin edustan jutuksi. Tosin, koska tähtiä jaetaan edelleen, johonkinhan ne uudetkin on laitettava. Tyhjiä tähtiä oli alunperin kaduilla yli 2500 kappaletta. Vuonna 1994 yli 2000 tähteä oli jo nimetty, jolloin Hollywoodin kauppakamari joutui miettimään myönnettävien tähtien kriteereitä uudestaan. Esimerkiksi Apollo 11:n astronauteille myönnettiin täysikuuta muistuttavat muistolaatat.

Kussakin tähdessä on tähden saaneen henkilön nimi sekä merkki alalta, josta henkilö on kuuluisa. Esim. Filmitähdellä on vanha filmikamera-logo tähdessä kiinni. Kategorioita on viisi: elokuva- teatteri-, radio-, televisio- ja musiikkiala.

Chinese Theatren pihalla on lukuisia betonilaattoja, joissa on kuuluisimpien starbojen nimmarit, käsien- ja jalkojenjäljet. Tai muita jälkiä, kuten Lassien tassut. Lassien lisäksi laatoista löytyviä legendoja ovat mm. John Wayne, Marilyn Monroe, Jack Nicholson ja Judy Garland.
Jos olet kiinnostunut oman suosikkinäyttelijäsi tai muusikon tähden sijainnista, Internetistä löytyy useampikin sivu, josta suosikkinsa tähden voi bongata kuten täältä tai jos haluat olla katsomassa paikan päällä, kun idolisi saa tähden, voit katsoa seuraavat seremonia-aikataulut tästä. Tosin välillä tähtiä joudutaan siirtämään esimerkiksi rakennustöiden vuoksi, joten tähtien sijainnit kaduissa eivät ole pysyviä.

Kun on aikansa ihmetellyt tähtiä ja vertaillut betonilaattojen käsien jälkiä omiinsa, on mahdollista tutustua itse Chinese Theatreen. Teatteri on aina vuodesta 1927 ollut ensi-iltanäyttämönä suurille Hollywood-elokuville sekä muille tapahtumille. Teatterin tekee kuuluisaksi se, että tässä elokuvateatterissa käyvät työnjälkensä katsomassa myös isot Hollywood-tähdet.

Jos julkkisten vahahahmot kiinnostavat, niin teatterin vieressä on Madame Tussauds vahamuseo. Muita kävelyetäisyydellä olevia nähtävyyksiä ja tapahtumakeskuksia on mm. Oscar gaalasta tuttu the Dolby Theatre, The Ripley´s Believe or Not! keskus, Max Factorin rakennuksessa oleva The Hollywood Museum sekä Guinness World of Records Museum. Puhumattakaan muista alueen useista ravintoloista, turistikaupoista ja liikkeistä. Täällä saa niin aikansa kuin dollarinsakin käytettyä hyvin tehokkaasti.

Tästä matkamme jatkuu Hollywoodin sightseeing-kierroksella.
Oletko sinä käynyt Hollywoodissa? Jos olet, minkälaiset fiilikset jäivät? Löysitkö idolisi kädenjäljet?
Hauska huomio tuo että oman muutoksen myötä samat asiat matkoillakaan eivät enää kiinnosta. Niinhän se on, mutta kirjoitettuna sitä pysähtyy hetkeksi miettimään. Pohtii mikä itsessä on erilailla kuin vaikkapa silloin kun matkailun aloitti.
Juuri näin, me muutumme jatkuvasti. Eikä pelkästään ulkoisesti. 😉
Se mikä joskus oli tärkeää, ei sitten vanhempana olekaan enää niin tärkeää, kuten ulkoiset asiat.
Tämä blogitekstien kirjoittelu on osa omaa kasvamisprosessia ja voi tulla itsellekin ihmetyksenä, kuinka omat mielipiteet muuttuvat ajan saatossa.
Kiitos kierroksesta – toivottavasti sentään jotain sait irti vuosikymmenen myöhässäkin <3
Kiitos, kyllä sain! 🙂
Ehkä Los Angeles ei ollut sitä mitä olin kuvitellut sen olevan, mutta matkan varrelta löytyy niitä pieniä asioita, jotka ”pelastivat” matkan, kuten ensi viikolla turinan aiheena oleva Queen Mary-alus.
Hmm, kumma kyllä mun ei ole koskaan tehnyt mieli mennä Hollywoodiin. Tai ainakin olen ollut siinä käsityksessä, että ei sitä elokuvanteon taikamaailmaa sieltä löydä, vaan pelkästään hirveän määrän turisteja.
Hollywood ja Los Angeles on hmm… jokaiselle jotakin. Itselle se oli aikamoinen pettymys. Olin etukäteen muodostanut kuvan, joka ei sitten pitänyt ollenkaan paikkaansa. Glamour oli paikasta kaukana. Tosin oli siellä paljon kivojakin juttuja, mutta ne on jokaisen löydettävä itse, eikä lähdettävä tuohon kaupalliseen höpinään mukaan.
Jännä juttu, että mua taas ei ole edes nuorempana (no okei, ehkä vähän Beverly Hills 90210: aikoihin :D) mitenkään houkutelleet nuo maisemat. Mä rakastuin aikoinaan Aasiaan niin syvästi, ettei muille maanosille ole jäänyt isoakaan osaa matkahaaveissa 🙂
:). Kiitos kommentistasi! Niinhän se on, että yksi rakastuu äitiin ja toinen tyttäreen. Ja nämä ovat makuasioita, joista ei oikein voi kiistellä. On kuitenkin mukavaa, että voidaan matkustaa ympäri maailmaa ja löytää uusia ihastuksia!
Olen käynyt Hollywoodissa, tosin minua eivät kiinnostaneet starat silloin eivätkä nyt. Jotkut kysyivät, näinkö minä staroja ja mä sanoin, että yhden Paluu Tulevaisuuteen III:ssa ”näytelleen” koiran olen tavannut. Minä jotenkin pelkään, että näkeminen romahduttaa illuusion. Ai niin, yhden homopornossa esiintyneen miehen tapasin, mutta se oli West Hollywoodin puolella. West Hollywood onkin enemmän mun mestani.
:D. Se on täysin totta! Törmäsin muutama vuosi sitten New Yorkin Macy´s-tavaratalossa Julie Robertsiin, ja oli muuten kaukana tähdestä. Paitsi, että viereinen turvamies piti huolen siitä, etten päässyt aivan kosketteluetäisyydelle…
On niin totta että matkoilla alkaa kiinnostamaan eri asiat. Me esim enemmän ollaan satsatu viime aikoina elämyksiin ja laatuun. Enää ei valita ihan halvinta hotellia, vaan kriteereinä on sijainti ja tietysti ripaus luksustakin. Hollywood ei ole minun juttu. Jos amerikkaan suuntaan 66 road ja Gran Canon voisi olla kohteina.
Ei ole Hollywood minunkaan juttu, mutta onpahan nyt nähty. Ja suosittelen Grand Canyonilla käyntiä!
Harmi, ettei LA ollut ihan sitä mitä ajattelit sen olevan. Mua ei jostain syystä ole koskaan kiinnostanut tuo seutu.
Kiitos kommentistasi! Onneksi LA:n matkalla oli paljon myös pieniä ilonaiheitakin.
Ei ole LA:sta helppo saada otetta, ei. Tuolla tähtirivistöllä on pariin kertaan tullut tallusteltua ja kieltämättä, se ensimmäinen kerta, 25-vuotiaana oli vaikuttavampi kuin toinen kerta yli 30 vuotta myöhemmin 🙂
Meille on syötetty kaupungista sellainen kuva, joka väkisinkin murenee kun sinne menee.
Kun kerran on käynyt, ei tarvetta toiseen vierailuun ole. Ei ainakaan ihan heti!
Tuolla se kyllä riittää varmasti nähtävää useammaksi päiväksi! LA olisi kyllä ihan huippu nähdä. Toivottavasti sait paikasta kaiken haluamasi irti, vaikka pääsitkin matkustamaan sinne muutaman vuosikymmenen myöhässä 😉
Kiitos! Vaikka suurin hohde paikasta olikin mennyt, oli LA:ssa paljon pieniä, aivan odottamattomia ilonaiheita.
Tosin ne löytyivät juuri silloin kun niitä vähiten odotti.
Olen kuullut paljon samantyyppisiä kokemuksia LA:sta. Siitä huolimatta mun tekisi mieli käydä siellä, mutta yhdistää samaan reissun ainakin San Fransisco, Las Vegas ja Grand Canyon. Kyllä mua elokuvauspaikat kiinnostaa ja ihan pikkuisen staratkin. Odotukset ei kuitenkaan ole korkealla, joten kovin isoa pettymystä ei tulisi.
Mutta eiköhän LA:n seudulta löydy mielenkiintoisiakin asioita, kun osaa etsiä – kuten itsekin kirjoitit.
Kyllä LA:ssa pitää käydä, jotta voi todeta, pitääkö oma unelmakuva kaupungista paikkaansa.
Ja kyllä siellä on paljon nähtävää, varmasti jokaiselle jotakin!
Mulla ei ole koskaan ollut mitään oikeaa hinkua tuonne mutta kyllähän siellä käydä täytyisi! Ja katsoa sitten minkälaisia fiiliksiä visiitistä ilmenee. 🙂
Juuri niin, matkaa vaan, ties mitä herkkuja vastaan tulee! 🙂
Hollywood on vielä näkemättä. Kalifornian kierrosta on suunniteltu ja sillä reissulla olisi tarkoitus tuollakin käydä.
Kiitos kommentistasi! 🙂
Kyllähän se tosi on että vuosien saatossa ne matkahaaveet vähän muuttuu, mutta joskus on pakko matkustaa jonnekin vaikka paikan suurin hohto olisikin jo hävinnyt ihan vain sen vuoksi, että joskus se oli niin suuri haave. 😀
Juuri näin! Jos ei käy niin asia jää ikuisesti mieleen kaihertamaan.
Käytiin juuri LA:ssa ja Las Vegasissa reissulla. Itse tykästyttiin Los Angelesiin kyllä, vaikka itse Hollywood nyt ehkä onkin kerralla nähty. Varsinkin ranta Venice Beachilta pohjoiseen aina Malibuun saakka oli todella upea ja myös Hollywoodin pohjoispuolen rinteiltä avautuvat näköalat kaupungin ylle. Kuten sanoit, kaupunki on VALTAVA. Arvelen, että suuntaamme sinne vielä joskus. 🙂
Edellisissä kommenteissa oli mainittu myös Grand Canyon, jossa kävimme myös samalla reissulla. Se on kyllä yksi huikeimmista kokemuksista toistaiseksi. Vahva suositus!
Kiitos kun luit turinani! 🙂 Grand Canyonista tykkäsimme myös ja jos LA:sta tai Vegasista pitäisi valita, niin oli Enkelten kaupunki parempi. Lähinnä kaupungin monipuolisuuden vuoksi.