Chichén Itzá, Meksiko. Osa 1.

Cancúnissa on lähes välttämätöntä tehdä retki hieman kauemmaksi kaupungista, niin myös me teimme omalla reissullamme. Tarjolla on varsin vilkasta retkitoimintaa, hotellialueen keskustassa on nimittäin lähes jokaisessa kadunkulmassa joku, joka kauppaa ”koko maan parasta-retkeä” ja ”vain tänään sinulle erikoishintaan”. Mikäli retket Maya-pyramideille Cobáan, Tulumiin ja Chichén Itzáan kiehtovat, kannattaa ensin hieman vertailla retkien hintoja ja varsinkin retkien sisältöä.

Halvimmillaan retken Unescon maailmaperintöluetteloon kuuluvaan Chichén Itzáan saa 29$ (Amerikan dollarilla, kurssi on lähes 1:1 euron kanssa keväällä 2017), tosin retken sisältöön ei tällöin kuulu kuin kuljetus paikan päälle/pois, mutta joskus sekin on varsin näppärä matkustusratkaisu.

Kannattaa myös yrittää tinkiä hintaa alemmaksi kuten me teimme. Meille tarjottiin kokopäivän retkeä 50$/hlö ja lopulta retken hinnasta lähti vielä kymmenen dollaria per henkilö pois. Retkemme hintaan kuului: haku ja vienti hotellille, vierailu mayojen käsityökeskuksessa, meksikolainen lounas puffee-pöydästä, tarvittavat sisäänpääsyliput, vierailu Chichén Itzássa oppaan kera, vierailu Cenote Ik Kil:ssä sekä pyörähdys Valladolidin siirtomaakaupungissa. Paljon olisi siis luvassa, mutta kuinka moni asia todella toteutuisi, se selviäisi seuraavana päivänä.

Aamulla sovittuun aikaan klo 8.50 Experiencias xcaretin-pakettiauto kurvasi hotellin pihaan. Autossa oli jo muutama turisti odottamassa retkelle lähtöä. Pakettiauto haki lisää lähtijöitä muutaman hotellin edestä, kunnes lähdimme ajamaan nasta laudassa Cancúnin kaupunkiin. Yksi seurue nimittäin ei ollut herännyt ajoissa ja jouduimme odottamaan 20 minuuttia autossa, kunnes heidät lopulta saatiin ylös sängyistään ja alas autoon. Cancúnissa selvisi, että meitä odotti linja-auto, joka oli jo lähes täynnä retkelle lähtijöitä.

Ennen lähtöä, Galo-niminen opas kävi jokaisen lähtijän tiedot läpi: keitä olemme, mistä tulemme ja missä hotellissa asumme. Samalla hän jakoi jokaiselle nro 28-tarran rintaan kiinnitettäväksi, jotta ravintolan henkilökunta tietäisi mihin ryhmään kuulumme. Ravintolaan kun oli odotettavissa samaan aikaan yhteensä 300 ruokailijaa. Ei kuulostanut hyvältä.

Galo opetteli samalla joidenkin retkeilijöiden nimiä ja maita joista tulimme, jolloin opastouhusta tuli huomattavasti henkilökohtaisempaa. Jostakin syystä Heidi oli hänelle helppo lausua, ja sitä sitten päivän aikana kuuli hyvinkin usein. 😉

Bussiseurue oli hyvin kansainvälinen, mukana oli ihmisiä: Jenkeistä, Meksikosta, Kolumbiasta, Perusta, Israelista, Tšekeistä ja niin, Suomesta. Amerikkalaisissa kumppaneissa sana Finland sai aikaan mielenkiintoisen reaktion, nimittäin he päivittelivät pitkän aikaa, kuinka niin kaukaa on voitu tulla tänne asti.

Matka vajaan 200 kilometrin päähän olevalle Chichén Itzálle saattoi alkaa. Tervetulosanojen jälkeen matkustimme lähes pari tuntia ennen kuin Galo aloitti varsinaisen opastuksen. Galo oli hyvin näppärä ja osaava opas. Hän kertoi kahdella kielellä, espanjaksi ja englanniksi, niin Cancúnin kuin Meksikon historiasta. Mayoista ja heidän tavoistaan, sekä kuluvan päivän agendasta. Kuten myös jännän muistisäännön: hieman vaikean kuuloisen Chichén Itzá-nimen muistaa hyvin sanoista Chicken pizza. 🙂

Tässä vaiheessa alkoi myös ensimmäinen ”pakkomyynti”, nimittäin Galo mainosti, että käsityökeskuksessa voidaan jokaiselle tehdä oma Mayakartta, hinta ”vain” 30 taalaa (30€). Bussissa kiersi niin näytekappale kuin tilauslappuja. Tämä jos mikä, on juuri sitä mistä en tykkää, en niin yhtään. Noin puolet osallistujista näytti kuitenkin kalenterin tilaavan. Meidän edessä oleva kolmihenkinen, perulainen perhe oli varsin innoissaan tulevista kalentereistaan.

Pian olimmekin käsityökeskuksessa. Aurinko kävi jo varsin kuumana korkealla taivaalla. Kun ostimme retken, myyjä kehoitti meitä varaamaan mukaan paljon juomista sekä aurinkorasvaa. Eikä turhaan…

Käsityökeskuksessa meille pidettiin tervetuliaispuhe mayojen kielellä, espanjaksi ja englanniksi. Lisäksi meille esitettiin mayojen pyhää piikiveä, joka pitäisi jokaisen täyden kuun aikaan pestä tuntikausia suolavedessä. Hieman jäi epäselväksi, että miksi?

Aikaa keskuksessa vierailuun annettiin 20 minuuttia, mutta olimme ulkona jo viidessä. Käsityökeskusta pyörittää muutama mayaperhe, joiden tukemiseksi saadut varat menevät, mutta hinnat keskuksessa olivat melkoiset. Samaa matkamuistoesineistöä myytiin Cancúnissa, lähes joka liikkeessä, tosin yli puolet halvemmalla kuin tässä paikassa.

Kaikki keskuksesta ostetut esineet saivat siunauksen pyhässä savussa ja lopuksi myös kaikki ostajat siunattiin. Me muut saimme siirtyä käsityökeskuksen vieressä olevaan avoravintolaan lounaalle. Ravintola oli varsin mukava, kutsuva uima-allas ja aurinkotuolit pihassa. Retken hintaan eivät kuuluneet ruokajuomat, jotka olivat mukavasti hinnoiteltu kalliimmaksi kuin yleensä.

Saimme juomamme ja jonotimme ruoan kimppuun. Onneksi olimme saaneet aikataulua kiinni, joten ravintolassa oli vain meidän bussiporukka eikä etukäteen luvattua 300 nälkäistä ruokailijaa. Mitään ruuhkaa ei siis ollut.

Puffee muodostui tulisesta kaalisalaatista, tacoista, lisukkeina meheväksi hautunutta possunlihaa sekä kanaa. Maustettua riisiä ja vihanneksia, spagettia ja useita tulisia salsoja sekä nachoja. Jälkiruoaksi oli supermakeaa vesimelonia. Simppeliä ”kotiruokaa”, mutta varsin herkullista!

Kokki oli hätää kärsimässä, nähtävästi bussiryhmämme söi enemmän kuin mitä oli odotettu. Tosin oppaamme kehotti meitä syömään lisää. Ei nähtävästi huomannut kokin ilmettä… 😉 Kun kupu oli ravittu, oli hetki aikaa makoilla ulkona altaalla. Samaan aikaan toinen bussiryhmä saapui paikalle.

Lähdimme kohti Chichén Itzáan. Tässä vaiheessa tuli yllätys, josta emme olleet kuulleetkaan, nimittäin alueelle EI saa viedä reppuja. Ja eikö jokaisella ollut sellainen. Opas ei myöskään suositellut jättämään mitään arvokasta bussiin… Onneksi oli tullut otettua mukaan uimakamoille ns. rantakassi, jonka saisi kokonsa puolesta viedä alueelle. Uimakamat siis reppuun ja passit, lompakot ja kännykät uimakassiin…

Chichén Itzá pähkinänkuoressa 

Kyseessä on vanha Mayakaupunki Jukatanin niemimaalla. Chichén Itzá on parhaiten säilynyt ja kunnostettu arkeologinen Maya-alue. Alueella on useita erilaisia rakennuksia.

Chichén Itzá ei ole pelkästään Unescon suojelukohde, vaan se äänestettiin myös vuonna 2007 New 7 Wonders of the World listalle yhdessä Machu Picchun, Petran, Colosseumin, Kiinan muurin, Taj Mahalin ja Brasilian Jeesus-patsaan kanssa.

Chichén Itzá sijaitseen Jukatanin niemimaalla.

Mayat olivat edellä aikaansa, heillä oli oma kalenteri, numero- ja kirjoitusjärjestelmä, he viljelivät maata sekä tekivät vaihtokauppaa mm. merisuolalla, hunajalla ja sulilla. Ja hmm. uhrasivat ihmisiä jumalilleen.

Chichén Itzáa hallitsi vuoden 900 lopussa sotaisa tolteekkikuningas Kukulcán, jonka aikana niin ihmisuhrit kuin sodatkin lisääntyivät. On mainittava, että Mayat pitivät hallitsijoitaan jumalina. Hallitsijat olivat maailman keskipisteitä. He päättivät sananmukaisesti elämästä ja kuolemasta. Kukulcán eli Quetzalcoat oli myös sulkakäärme, joka oli yhdistelmä lintua ja käärmettä. Kerrotaan kuningas Kukulcán kuollessaan sanoneen: ”I´ll be back”!

1500-luvulla espanjalaiset konkistadori Francisco de Montejon johdolla valtasivat kaupungin sekä ryöstivät ja orjuuttivat Mayat. Mayojen kulttuurinen perintö oli kirjoitettuna heidän pyhiin kirjoihin eli koodekseihin. Valloittajat polttivat koodeksit, kolmea kirjaa lukuunottamatta. Nämä koodeksit sijaitsevat nykyisin Euroopassa: Pariisissa, Madridissa sekä Dresdenissä. Kerrotaan, että espanjalaiset kokivat mayojen palvovan paholaista. Olihan heidän erään tärkeän jumalansa ilmentymänä käärme. Myös jumalille tehtävät ihmisuhrit tukivat espanjalaista epämääräistä käsitystä mayoista.

Sisäänpääsyportilla on tunkua.

Tällaista kulttuuriperintöä olimme siis menossa katsomaan. Ajoimme nykyisen Mayakylän läpi, joissa ihmiset elävät edelleen varsin alkeellisissa oloissa, kuulemma omasta tahdostaan. Bussimme kaarsi  nähtävyyden portin eteen, muiden kymmenien bussien viereen. Busseja olivat odottamassa myös useat ärhäkät hattu- ja t-paitakauppiaat.

Ison puun alla oli väsyneitä ja hieman murheellisen näköisiä ihmisiä. Galo kertoi, että nämä henkilöt ovat myöhästyneet omista busseistaan ja nyt odottelevat yleistä linja-autovuoroa lähteväksi Cancúniin.

Cancúnin bussiasemalta lähtee siis joka tunti busseja Chichén Itzáan ja takaisin, joten jos ohjattu turistikierros ei miellytä, on mahdollista tulla paikan päälle julkisillakin. Tosin kannattaa tulla ajoissa, koska nähtävyydelle on todella tunkua ja keskipäivän aurinko on alueella polttava!

Bussiryhmä jaettiin kahteen osaan: espanjankielisen oppaan ja englanninkielisen oppaan ryhmiin. Meille tähdennettiin vielä kerran sitä, että bussi lähtee tasan 2h päästä ja ketään ei sitten jäädä odottelemaan. Kovaa menoa!

Historianopiskelija piti meistä hyvää huolta.

Saimme sisäänpääsylippumme ja lähdimme oppaamme mukana kiertämään aluetta. Oppaanamme toimi historianopiskelija, joka oli hyvin asiantunteva mies. Hän tarkkaili ryhmää koko ajan ja vei meidät opastuksen ajaksi puiden varjoon, jos se vain oli mahdollista. Alueella oli nimittäin todella KUUMA. Vettä ei pystynyt juomaan niin paljon kuin olisi tarvinnut. Ja vaikka aurinkovoidetta oli laitettu useita kerroksia, ei se tuntunut auttavan, vaan talvenvaalea ihomme alkoi huomattavasti punoittaa varjossakin. Suosittelen todellakin varaamaan mukaan niin nesteitä, hattuja, aurinkolaseja ja vähintään 50 kertoimen omaavaa aurinkovoidetta!

Chichén Itzán El Castillo.

Chichén Itzán alueen kuuluisin rakennus on eittämättä El Castillo eli The Kukulcán`s Pyramid. Opas kertoi, etteivät Mayat tunteneet sanaa temppeli, joten rakennus on enemmänkin linna tai pyramidi. Pyramidi kuvaa parhaiten rakennuksen ulkomuotoa. Pyramidin alaosa on 24 metriä korkea, lisäksi ylätaso, joka on vielä 6 metrinen eli kyseessä on korkea rakennus. Syynä pyramidin korkeuteen on se, että mayojen jumalat asuivat taivaassa. Näin he itse olivat jumaliaan lähempänä.

El Castillossa on itsessään varsinainen kalenteri: rakennuksessa on neljä sivua kuten ilmasuuntia ja vuodenaikoja on, jokaisella puolella on 91 porrasta. Yhteensä 364 porrasta ja ylätaso mukaan luettuna 365 eli yhtä monta päivää kuin on kalenterivuodessa. Tasoja on yhdeksän, yhtä monta kuin porrasta on mayojen manalassa eli Xibalbassa.

Kuuluisat portaat.

Portaita ylös meillä ei ollut mahdollista kiivetä, sillä vuonna 2006 amerikkalainen naisturisti liukastui portaissa, kieri portaat alas ja kuoli sairaalassa 4h myöhemmin. Jo ennen tätä tapausta, meksikolaiset olivat typertyneinä seuranneet kuinka turistit olivat piirtäneet graffiteja ja kaivertaneet kirjoituksia pyramidin ylätason huokoisiin kalkkikiviin. Kuolemaan johtanut episodi oli heille viimeinen pisara. Ja nyt yli kymmeneen vuoteen, ylös ei ole ollut menemistä.

Pyramidin sisällä on pienempi pyramidi, mutta myöskään sinne ei nykyturisteilla ole valitettavasti asiaa.

Kaksi kertaa vuodessa käärme ilmestyy pyramidin kylkeen. Käytännössä aurinko valaisee kylkiä niin, että näyttää siltä kuin käärme luikertelisi ylätasolta alas. Tämä oli merkki mayoille: ensimmäisen käärmeen nähdessään, oli aika kylvää siemenet. Toisen käärmeen ilmestyessä, sato oli kypsä korjattavaksi. Tänäkin päivänä, käärmeiden ilmestyessä 20.3. sekä 21.9. klo 15.00, turistit ovat paikalla massoittain todistamassa tapahtumaa.

Yhden Mayajumalan ilmentymä oli käärme. Käärmepatsaita onkin alueella useita.

Alueella on jäljellä muutama uhripaikka. Oppaan mukaan siniseksi maalatut uhrit huumattiin luonnosta saatavilla huumeilla, joten itse seremoniassa, joka oli varsinainen ”teatteriesitys”, uhrit olivat mukana menossa aina siihen asti kunnes heidän rintakehä viillettiin auki ja sydän revittiin irti. Sydän vietiin Templo de los Guerrerokselle eli Taistelijoiden temppelin päällä olevalle kivelle odottamaan Jaguaarijumalaa, muu uhrin ruumis laskettiin maansisäiseen lähteeseen, Cenote Sacradon vietäväksi.

Tällaisen Cenoten pohjalta arkeologit löysivät Edward Herbert Thompsonin johdolla vuonna 1904 ja 1910 parisenkymmentä ihmisluurangon osaa sekä muuta esineistöä. Suurin osa luurangoissa oli kuulunut 6-12 vuotiaille lapsille, mutta mukana oli niin miesten kuin naistenkin jäännöksiä. Toisin kuin populaarikulttuuri asiat on meille esittänyt, mayoille oli suuri kunnia tulla uhratuksi. Mayat nimittäin uskoivat, että maa oli littana. Kuollessaan ihminen joutui maan alle ja portaittain nousi ylös jumalten luo. Uhratut ohittivat maanalaisen 9 portaisen manala-vaiheen ja pääsivät aloittamaan 13 portaisen matkansa kohti jumalia suoraan maan päältä.

Tällaisia ihmisuhrauksia suoritettiin harvoin, korkeintaan pari kertaa mayojen vuoden aikana (mayojen vuosi on 365 päivää, kuten meilläkin on, mutta heillä oli 20 kuukautta (18 päivää/kk). Ihmisuhrilla toivottiin hyvää satoa veden jumala Chacilta.

Uhrauksia oli myös toisenlaisia, paljon raaempia, nimittäin mayojen kanssa sotaa käyneet viholliset uhrattiin tylysti. Epäilen, että silloin ei huumaavia aineita uhrien pään sekoittamiseksi käytetty. Kolmas uhriryhmä oli pallopelien kapteenit…

Maali.

Alueen levein rakennelma on mayojen pallopeliareena. Mayat pelasivat Pok ta Pok-peliä, joka on yhdistelmä meidän koripallo- ja jalkapallopeleistä. Kussakin joukkueessa oli 7 pelaajaa ja kaksi joukkuetta pelasi toisiaan vastaan. Pallo ei saanut osua maahan, vaan sitä kuljetettiin lantiolla, käsivarsilla ja olkapäillä. Noin 4kg pallo piti saada kapteenille, joka koetti laittaa sen yläpuolellaan olevaan vastustajien maaliin. Pelistä on kiviin kaiverrettujen kuvien lisäksi vain hyvin vähän perinnetietoa jäljellä. Tutkijoiden mukaan näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että voittaneen joukkueen kapteeni sai korotuksen eli ylennettiin uhraamalla jumalten rinnalle. Siinäpä on ollut tavoitetta kerrakseen.

El Castillon sekä pallopeliareenan luona opastetut ryhmät joko taputtavat käsiään tai viheltelevät, ja näin testaavat mayojen äänentoistojärjestelmää. Heidän akustiset ratkaisut ovat olleet melkoisen toimivia, esimerkiksi pallopeliareenalla päätyseinään huudettaessa, ääni kaikuu voimakkaana päästä päähän. Kannattaa käydä testaamassa.

Hieman yli tunnin kierroksen jälkeen, ehdimme kulkea alueella vielä 45 minuutin ajan ennen pois lähtöä. Alueella on kymmeniä matkamuistomyyjiä, jotka myyvät samoja kivi-, puu- ja muovitavaroita kuin mitä Cancúnissa myydään.

Alueen myyjillä on kikka, josta kannattaa olla tietoinen: he huutavat ohimeneville turisteille, että kaikki tavarat maksavat vain yhden taalan. Kun lopulta on maksamisen aika, selviää, että tarjous olikin vain yhden taalan alennus. Tästä opas varoitti meitä jo bussissa, joten jos jotain ostaa, kannattaa olla valppaana sekä todellakin tingata vähintään puolet hinnoista pois.

Auringosta ja kaikesta tietomäärästä typertyneinä kävimme hakemassa kalliit jääslushit sisääntuloaulassa olevasta pienestä kahvilasta. Nykyaikaisella vessa-alueella vierailtuamme, lähdimme etsimään bussia. Kuvittelimme olevamme ajoissa, koska oli vielä 10 min. lähtöön, mutta oppaan pelottelu oli tehonnut ja lähes kaikki muut olivat jo istumassa viilennetyssä linja-autossa.

Kun kello tuli tasan klo 14.00 bussi lähti, vaikka israelilaiset tytöt eivät olleet vielä kyydissä. Jenkkituristit saivat anelemalla pyydettyä oppaalta 5 minuuttia lisäaikaa. Bussin odottaessa tiellä, tytöt tulivat kyytiin, täysin tietämättöminä siitä, että olivat sekuntien päässä puun alle jäämisestä. Opas oli tosissaan!

Chichén Itzá on paikkana maineensa veroinen ja todellakin vierailun arvoinen nähtävyys. Mayojen historia on hurja. Onni oli saada mukaansa asiantunteva opas, jonka puheet todellakin laittoivat mielikuvituksen liikkeelle.

Kuumasta Chichén Itzásta suuntasimme läheiselle Cenotelle uimaan. Tästä virkistävästä seikkailusta voit lukea täältä.

Saattaisit myös pitää näistä:

46 kommentti

    1. Kiitos Anna nopeasta kommentistasi! Uskoin sokeasti ”historiaopiskelija-oppaaseemme”. Olisi tämäkin asia pitänyt taas tarkistaa, kuten nuo muutkin tiedot tuli katsottua. Nyt info on korjattu, kiitos sinun! 🙂

  1. Itse tein samanlaisen retken viime viikolla ja jos oikein muistan, niin mayojen pyhää piikiviä pitää pestä suolavedessä täyden kuun aikaan, jotta niiden suojaava vaikutus säilyy. Vesiastia saa olla tehty vain luonnollisista materiaaleista eli sen on oltava keraaminen tai puinen. Jos joku muu koski sinun henkilökohtaiseen onneamulettiin, niin silloin se piti pestä suolavedessä auringon alla, jotta amuletin suojaava vaikutus palaa.

    Kuvien perusteella ei tainnut olla aivan sama kylä, missä me retkellä käytiin, mutta hyvin samalta kuulostaa koko retken sisältö. Minua alkoi myös tuo ”pakkomyynti” ärsyttämään ja muutenkin retki oli aika tiukkaan aikataulutettu. Chichén Itzá oli kyllä mielenkiintoinen paikka ja ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt vain mennä ADO:lla sinne ja takaisin ja lyöttäytyä paikan päällä johonkin opastettavaan ryhmään. 😀

    1. Kiitos kommentistasi! Kävittekö muuten Cenotella? Mitä tykkäsit?
      Ja niinhän se oli, kuten kirjoititkin, että kiveä oli pestävä jotta sen suojaava vaikutus säilyy.
      Jos olisi mennyt Chichén Itzáan noilla Cancunista kulkevilla linja-autovuoroilla, olisi varmasti säästänyt pitkän pennin. Ja kuten sanoitkin, siellä olisi voinut liittyä mihin tahansa turistiryhmään ainakin hetken ajaksi. Jos joskus tulee käytyä siellä toisen kerran, tietääkin jo miten hoitaa homma! 🙂

  2. Hei,
    kiva kirjoitus, jossa on myös tietoa eikä pelkkiä tunnelmia tai oluen hintoja 🙂

    Taidat lukea paljon englanniksi, koska pilkutuksesi noudattaa enemmän englannin kuin suomen kielioppia.
    Olisi vielä mukavampi lukea, jos korjaisit tämän asian. Esim. lauseenvastikkeita ei eroteta pilkulla eikä toki ajan tai muita vastaavia määritteitä 🙂

    1. Kiitos kommentistasi! 🙂
      Todellakin tuo englanninkielinen kielioppi on tullut viime aikoina monessa eri yhteydessä hyvin tutuksi ja nopeasti se näköjään tarttuukin. Koitan parantaa tapani! 😉

  3. Ovelia kettuja noi kaupustelijat! Onneksi mukana oli hyvä opas 🙂 Noista värikkäistä maskeista tuli heti lämmin muisto mieleen pleikkapeli crahs team racingista lapsuudesta haha!

  4. Huh! Olihan bussireissu. 😀 Me käytiin marraskuussa Chichen Itzalla, mutta yövyttiin ihan alueen vieressä ja käveltiin aamulla ensimmäisten joukossa sivuportista sisälle. Silloin ei ollut vielä kuumaa. Mulla ei hermo kestäisi näitä ryhmämatkoja. On aika hurjaa, että porukkaa ollaan jättämässä jälkeen Chichen Itzan päässä, mutta aamulla annetaan muiden odotella 20 minuuttia muita. Alue on kyllä hieno ja käymisen arvoinen!

    1. Näin se juurikin on. Kiire on häilyvä käsite, aamulla sitä ei vielä ollut, mutta iltapäivällä alkoi olemaan.
      Olisiko retki hieman liian tiukkaan aikataulullisesti suunniteltu? Tiedä häntä.

      Voin vain kuvitella, että aamun viileydessä alueen läpikäyminen olisi ollut huomattavasti miellyttävämpää kuin täydessä paahteessa.
      Muita kohteen ihmettelijöitäkään ei tainnut olla jonoksi asti?

  5. Onpa ihana lukea tällaisia kattavia reissukertomuksia, joissa pääsee sukeltamaan myös paikan historiaan ja omaleimaisuuksiin ihan tosissaan. Itsellä tulee äärimmäisen harvoin osallistuttua tämänkaltaisille opastetuille retkille. Pakkomyynti muistutti taas kerran siitä, miksi suosin omatoimiretkiä, vaikka opastetuilla kierroksilla on toki puolensa. Ikävä oli sen puoleen lukea amerikkalaisturistin ja töhrivien turistien tapauksista. En voi ymmärtää, kuinka vähän historiallisia tai mitä tahansa arvokkaita kohteita arvostetaan. Paikkoja sotkemalla ja muulla törkeällä käytöksellä evätään sitten se kokemus hyvin käyttäytyviltä matkaajiltakin.

    1. Juuri näin. Minulle ei tulisi mieleenkään alkaa kaivertaa nimmareita vaikkapa Gizan pyramidiin. Ei käy edes hyvästä (tässä tapauksessa huonosta) vitsistä.
      Ja kun muutamaa mokaa niin kaikki kärsii… 🙁

  6. Nää on kyllä todella mielenkiintoisia maailman ihmeitä ja täytyy joskus päästä itsekin toteamaan paikan päälle. Mutta nuo järjestetyt retket aina mietityttää ja ärsyttää juuri tuollaisen pakkomyynnin takia. Täytyykin pitää mielessä, jos joskus tuonne pääsisi, nuo julkiset bussit ja tutkia sitten niiden mahdollisuutta.

    1. Niin, molemmissa on oma hyvät ja huonot puolensa. Tuo pakkomyynti on kökköä, mutta toisaalta läsnä on osaava opas.
      Ja omissa matkoissa, saa mennä miten haluaa ilman myyntejä, mutta on itse otettava historiasta ja kulkuvälineistä selvää.

  7. Huh, kuulun myös niihin joita tiukka aikataulu, kaupustelu ja ihmispaljous alkaisivat ahdistaa, varsinkin helteen keskellä ja janoisena. Toisaalta Chicken Pizza on ihan varmasti näkemisen arvoinen. Kerran oli jo matka Jukatanille varattuna, mutta se siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Kaverit ehti käydä pyramidin huipulla ennen sen sulkemista. Mieleen on jäänyt heidän tarinansa jenkkituristeista, jotka valittivat kun ylös ei ollut rakennettu hissiä… 😀

  8. Kiitos huikeasta historiapläjäyksestä! Aika karua menoa ollut aikoinaan. Nuo pakotetut vierailut matkamuistomyymälöihin ja tyrkyttämiset ärsyttävät itseänikin. Ehkä niistä joku jotain ostaa, kun kerran tarjontaa on, mutta jotenkin tulee mieleen, että jotain muutakin tapoja voisi olla tukea paikallista yrittäjyyttä, kun Kiinassa(?) valmistettu krääsä. Tämä siis yleisenä havaintona kaikesta matkamuistokrääsäbisneksestä.

    1. Olen aivan samaa mieltä tuosta myyntiartikkelien pakottamisesta!
      Luulen, että mikäli asia tehtäisiin hieman hienotunteisemmin, turistit myös ostaisivat tavaroita, nyt jää hieman karvas maku koko reissusta ”suuhun”.

  9. Olipas mielenkiintoinen pläjäys historiatietoineen! Hyvä opas on kyllä kullan arvoinen tällaisilla visiiteillä. Olen käynyt Guatemalan Maya-kaupungissa Tikalissa, ja melko samannäköisiä rakennuksia sielläkin oli. Chichén näyttää olevan siistitympi, kansoitetumpi ja paahteisempi, kun Tikal oli viidakon ympäröimä ja pyramidien huipulle pääsi kiipeämään. Upeita paikkoja, kyllä täälläkin silti joskus kiinnostaisi vierailla! Tässä ikivanha postaukseni Tikalista: https://vidaestrada.wordpress.com/2012/09/20/tikal/.

  10. Vai Chicken Pizza 😀 Olihan mielenkiintoista, melkein kuin olisi itse ollut mukana. Varovasti minua kiinnostaa Etelä-Amerikka, mutta käytännössä en tiedä siitä vielä juuri mitään.

    Hämmästelinkin, miten pakettiauto noin auliisti jäi herättelemään pommiin nukkuneita – linja-autolla oli palatessa vähän eri meininki 🙂 Toivottavasti kaikki pääsivät tavalla tai toisella takaisin!

    1. Minullakin tuo Etelä-Amerikka on varsin outoa seutua, sen verran on alueesta peloteltu, että matkat ovat jääneet yhden käden sormille.
      Nyt sitä alkoi miettiä, kuinka Guatemala ja Belize olisivat olleet aivan vieressä ja Cancúnista olisi sinne ollut suoria lentojakin. Ehkä ensi kerralla sitten. Ja kyllä, meidän ryhmän porukat pääsivät bussilla hotellille asti, en sitten tiedä noista muista.

  11. Kiehtovaa historiaa! Aikamoinen bussimatka – omat hermotkin olisivat kaupustelun suhteen koetuksella – mutta perheen kanssa matkustaessa varmaan kuitenkin se kätevin tapa. Chichén Itzá olisi hienoa joskus nähdä, laitetaan kaukaisempien matkahaaveiden listalle!

  12. Mielenkiintoisesti kirjoitit retkestä mielenkiintoiseen kohteeseen – tykkään että mukana on omiakin kokemuksia ja kerrontaa mitä kohteessa tapahtui. Todella ikävää että aiemmin turistit ovat kaivertaneet pyrmidiin omia tekstejään? Ihan oikein tekivät kun paikka suljettiin suurilt massoilta, ihmiset osaavat sitten olla ajattelemattomia 🙁

  13. Onhan tuo Chichen Itza upea! Tuli siellä itsekin käytyä taannoin opastetulla retkellä. Se oli kyllä hyvä historiallisen puolen takia. Kävin eri reissulla Coban ja Tulumin katsomassa omatoimisesti. Siinä jäi historiallinen osuus tietysti omien lukujen varaan, mutta tietysti kaikki muu oli plussaa. Molempi parempi, ja tilanteesta riippuen toinen sopivampi malli. Tässä omia aatoksiani Chichen Itzasta: http://kohteenamaailma.fi/amerikka/chichen-itza-mayojen-mestariteos-meksikossa/

    1. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta kun sen tiedostaa, on retkeily vallan mukavaa!
      Luinkin tuon sinun postauksen ennen Meksikoon lähtöä, joten oli jo hieman esikuvaa siitä, mitä on odotettavissa. Kiitos vinkeistäsi!

  14. Nyt vähän harmittaa, kun tuli valittua retki Tulumin raunioille eikä Chichen Itzaan. Tuo El Castillo -pyramidi on kyllä upea! Olihan Tulumin retkikin hieno, mutta kyllä tuo pyramidi olisi ollut vaikuttavampaa nähdä kuin ne kivikasat. No, biitsi oli hieno ja pulahdus siellä virkisti mukavasti!

    Että mua sitten ärsyttää nuo pakkomyynnit. Ja tinkiminen. Ja ihmispaljoudet. Mutta noilla reissuilla se on tietenkin pakko vaan niellä ja yrittää kestää.

    1. Te kuitenkin näitte Tulumin rauniot! Ja ehtiihän tuonne Chichen pizzaan toiste menemään?
      Tavallaan miellyttävää kuulla, että on muitakin joita nuo pakkomyynnit ärsyttävät. En voi sietää sitä, että retken varjolla bussissa tai ulkopuolella myydään sitä ja tuota ”aitoa”. Ja ihan järkyillä hinnoilla. Tosin, ei se ota jos ei annakaan, jos katsoo asiaa paikallisen silmin. Tulee vaan mieleen, että pitävätkö ne turisteja aivan bimboina kun hinnat ovat tuplat tai enemmän kuin samoista tavaroista kaupungin turistiliikkeissä.

  15. Ohhoh, enpä olisi uskonut, että opas oli ihan tosissaan sanoessaan, että ketään ei odoteta! Aika tylyä kyllä! No, onneksi kaikki pääsivät teidän porukasta kyytiin. Jäi vain mietityttämään, että kuinkahan monesti on käynyt niin, että porukkaa on jätetty jälkeen…

    1. Kiitos Merja! Yleensä emme tee tällaisia ryhmäretkiä, koska silloin voi sattua ja tapahtua kaikenlaista.
      Cancùnissa laskimme, että retken sisältöön nähden hinta oli kovin edullinen ja kannatti ottaa ”riski”.

  16. Tää on semmonen historiallinen kohde, mikä kiinnostaa tosi paljon. Meksikoonhan meidän oli tarkoitus päästä jo tänä vuonna, mutta suunnitelmat meni uusiksi. Joka tapauksessa se on haavelistalla ykkösenä, ja aivan varmasti haluan tännekin, oli kuinka paljon porukkaa tahansa. Se historia täällä on vaan niin kiehtovaa.

    Ymmärrän hyvin, ettei pyramidin huipulle saa enää kiivetä. Kaikilla turisteilla ei vaan ole järkeä päässä 🙁 Toisaalta toivoisin, että vaikka tuonne sisälle voisi olla jotenkin mahdollista päästä, jos vaikka maksaisi lisää tai jotain, jotta sinne ei tungosta kuitenkaan syntyisi.

    1. Kiitos Anna ja toivon todellakin, että haaveesi toteutuu!
      Tuo olisikin hyvä idea, että sisälle pääsisi lisämaksusta, nimittäin silloin he pystyisivät myös rajoittamaan porukkaa ja samalla valvomaan, ettei töherryksiä jne. pääse syntymään. Vaikka en minäkään kyllä ymmärrä miksi sinne oma tagi pitäisi laittaa: ”Himo was here”! ;D

  17. Nythän oli varsin eläväinen ja informatiivinen postaus!

    Ei sitä osaa edes ajatella millainen kulttuuri on ollut ja miten ihmiset ovat ajatelleet kun suuri kunnia on tulla uhratuksi jumalille. Ehkä maailmassa ei ollut tuolloin niin paljoa tarjota koettavaa ja nähtävää. Nyt ei muuta olisikaan.

    Tiukkaa kuria tuolla pidetty tuosta lähtöajasta. Yleensä nuo turistikierrokset on siitä kiitollisia nimenomaan siksi, että joku vähän pitää jöötä ja katsoo perään, eikä pääse katoamaan kokonaan porukasta.

    Ja sitten tuo epäkunnioittavuus näitä historiallisia kohteita kohtaan – miten voi ollakin niin että jotkut urpot menee sikailemaan näihin kohteisiin ja lopulta se aina päätyy siihen ettei kukaan saa mennä sinne kun on pitänyt töhrertää seinät täyteen graffiteja, harrastaaa seksiä tai muuten käyttäytyä epäkunnioittavasti? Kollektiivinen vastuunkanto on jotenkin kadonnut ihan kokonaan. Jurppii!

    1. Kiitos! Ehkä tuolloin oli elämän tarkoitus juuri se kuoleman jälkeinen uusi elämä? Taitaa joissakin maissa nykyisinkin olla ihan sama meininki. Tavallisen työläisen elämä kun ei mitään herkkua ollut, työtä, työtä ja uhrimenoja.
      En myöskään ymmärrä tuota ”minä kävin täällä”-meininkiä ja erityisesti tällaisissa historiallisissa kohteissa, siinä ei kyllä ajatella mitään muuta kuin itseä. Nykyisin kun voi laittaa kuvia somessa vaikka minne, jotta varmasti kaikki näkevät, että olet jossakin vieraillut. Tuollainen toiminta Ei käy minusta edes huonosta läpästä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *