Paratiisisaari – Isla Mujeres

Isla Mujeres, Meksiko

Aika pistää kirjojen ja kansien väliin viimeinen, mutta ehdottomasti ei vähäisin retki värikkäältä Meksikon matkaltamme. Kyseessä oli Cancúnista päiväseltään tehty retki Isla Mujerekselle eli Naisten saarelle.

Lähtölaitureita Cancúnista saarelle on kolme, joten voit valita hotelliasi lähimmän laiturin. Mikäli haluat säästää, niin ota R1 tai R2 bussi kaupunkiin ja lähde saarelle Gran Puerton satamasta, hinta on tällöin 14 dollaria eli lähes puolet vähemmän kuin hotellialueen hinnoilla. Myös lähtöjä on huomattavasti enemmän kuin hotellialueelta. Ensimmäinen alus lähtee saarelle klo 5.00 aamulla.

Saareen lähdimme Cancúnin hotellialueelta lähtevällä klo 9.00 katamaraanilla. Tämä oli hotellialueen ensimmäinen lähtö Isla Mujerekselle. Päädyimme ostamaan liput Ultramar-katamaraaniyhtiön alukseen. Hintaa meno-paluulipulle tuli 22 dollaria henkilö. Lippujen osto tapahtui jälleen kerran vain käteisellä. Yli 120cm lapset ovat muuten samanhintaisia kuin aikuiset.

Katamaraanissa on mahdollista matkustaa uudehkon yläkannella sekä aluksen sisällä matkustajatiloissa. Aamusta kun oli kyse, yläkansi miehitettiin nopeasti merimaisemia ihailevista matkustajista.

Katamaraani poimi lisää matkustajia mukaansa UltraMar the Embarcadero-laiturilta ennen merelle lähtöä. Mukaan tuli myös perinteisiin meksikolaisiin vaatteisiin pukeutunut mieshenkilö joka kajautti kannella kuuluvasti kolme kuuluisaa kappaletta kuten La Bamban, tarkoituksena kerätä ”kolehtia” kuulijoiltaan.

Vaikka olikin aamu, matkan aikana aurinko alkoi poltella oikein urakalla ja olikin aika suojata itsensä kunnolla. Matka-aika Isla Mujerekselle oli ylimääräisen pysähdyksen vuoksi hieman yli tunti.

Katamaraaniin kannella tunsi lämpimän tuulen puhalluksen poskilla samalla kun Cancúnin ranta loittoni aina vain kauemmaksi. Merivesi oli kirkasta ja turkoosinsinistä. Elämä hymyili monella eri tavalla!

Isla Mujeres pähkinänkuoressa

Isla Mujeres on pieni saari Cancúnin edustalla Karibian meressä. Cancúnista on saarelle 13 kilometriä. Pinta-alaa saarella on noin 1100 m2, ja se on noin 7 kilometriä pitkä ja leveyttä on vain 650 metriä. Vakituisia asukkaita saarella on noin 13 000 ihmistä.

Mayoille saari oli pyhä, ja se oli pyhitetty Maya-jumalalle Ixcelille, joka oli synnytyksen ja lääkinnän jumalatar. Nimensä saari kuitenkin sai espanjalaisilta, jotka nimesivät sen Naisten saareksi, saaresta löytyneiden lukuisten jumalten kuvien johdosta.

Toinen tarina tietää myös kertoa, että espanjalaiset toivat mukanaan rakastajattaria, jotka jätettiin saareen turvaan ennen merimiesten maihinnousua itse Cancúniin. Näin saari oli ”naisten saari”. Vanhoja Maya-nähtävyyksiä ei saarella enää ole, koska vuonna 1988 Gilbert-niminen hurrikaani tuhosi saarella olleen pienen Maya-temppelin.

Saavuimme merimatkan jälkeen saarelle. Heti pienen satamarakennuksen kupeilla kimppuumme hyökkäsi valtaisa joukko erilaisia retkien myyjiä. Yksi saaren elinkeino kun on retket ja erityisesti erilaiset laiva-, snorklaus- ja sukellusretket. Kesäisin alueella on mahdollista nähdä niin valaita kuin haitakin parvittain. Emme kuitenkaan valinneet retkeä, koska lyhyin niistä olisi kestänyt 3h, vaan suuntasimme aluksi lounaalle pääkadun ravintolaan.

Olimme lukeneet, että saarella ei ole autoja. Huomasimme pian, ettei tämä aivan pitänyt paikkaansa, nimittäin autoja on ja erityisesti takseja sekä pieniä kuorma-autoja. Myös skoottereita on paljon. Silmiinpistävä seikka oli kuitenkin golfkärryt. Juuri niin golfkärryt! Usea saarelle tulevat turisti haluaa tehdä oman tutkimusretken ympäri saarta ja tämä onnistuu parhaiten vuokraamalla golfkärryn, turisteille kun ei ole autoja vuokrattavana.

Onnistuimme saamaan saaren toiseksi viimeisen kärryn, joten kannattaa olla nopea aamulla vuokrauksen kanssa. Kärryjä vuokrataan joko tunti kerrallaan tai niin, että palautus on klo 17.00 ennen lauttojen poislähtöä. Golfkärryn hinta päivältä on 45 dollaria (eli 45€). Pantiksi kärrystä vuokrafirma otti ajokortin, jonka sai takaisin kunhan kärry palautettiin takaisin samassa kunnossa kuin vuokratessa. Polttoaine kuului vuokraan mukaan.

Kärry alle ja menoksi, jätimme kaupungin ja sotilastukikohdan taaksemme, ja painelimme Av Rueda Medinaa eteenpäin saaren eteläistä päätä kohti. Välillä pysähdyimme ostamaan lisää juomista, koska aurinko on saarella paahtavan kuuma ja juomaa kuluu litra tolkulla. Suurimmaksi osaksi tiet kulkevat pikkuruisten kylien läpi, joissa tien pintaan on rakennettu töyssyjä. Tunnetusti golfkärryjä ei ole tehty tällaiseen ajeluun. Oli hyvin ”pumpy ride”.

Ajoimme julkiset tiet loppuun asti ja pysähdyimme tarvittaessa. Löysimme yhden tien kääntöpaikalta paikallisen miehen myymässä simpukankuoria ja siitä yksi värikäs kuori lähtikin mukaan vain 20 pesolla (1.05€). Kaupungissa hinta olisi ollut 20 dollaria.

Pysähdyimme myös Dolphin Discovery-keskukseen kysyäksemme hintoja. Kyse on delfinaariosta, jossa voi ulkona merialtaassa uida delfiinien kanssa. Alueella on myös mahdollista viettää koko päivä uiden ja sukeltaen, niin meressä kuin uima-altaalla. Onpa siellä ravintoloita ja matkamuistokauppojakin. Hinnat vain olivat jäätävän kovat, aikuisen lippu olisi maksanut 139 taalaa eli lähes saman euroissa. Jätimme siis delfiinikeskuksen suosiolla väliin ja jatkoimme köröttelyä pitkin kapeita ja mutkaisia teitä.

Siellä täällä teiden varrella on ns. avoimia rantoja. Aivan sellaisia ne eivät ole kuin mihin meillä päin on totuttu, mutta juomista ja syömistä vastaan voit käyttää heidän palveluitaan hyväksi. Usealla tarjoajalla on mielettömän hienot puitteet uima-allasalueista paremman luokan ravintoloihin. Pysähdyimme yhteen näistä ottamaan kuvia sekä jaloittelemaan. Zama Beach and Lounge näytti vallan houkuttelevalta, vai mitä sanotte:

Ajellessa Sac Pajolla vastaamme tuli Turtle farmi eli Tortugranja. Kyse on nykyisin Meksikon valtion omistamasta kilpikonnien suojelukeskuksesta. Tänne liput olivat lähes ilmaiset eli 30 pesoa (1.60€). Suojelukeskus sai alkunsa muutama vuosi sitten kun paikalliset kalastajat ja aktivistit huolestuivat kilpikonnien tilasta. Kilpikonnien munia kun oli helppo yön jälkeen käydä rantahiekasta keräämässä. Usea kilpikonnalaji olikin jo sukupuuton vaarassa. Kalastajat perustivat pienen suojelualueen, jonne kilpikonnat tulisivat normaalioloissakin munansa laskemaan. Hieman myöhemmin alue siirtyi Meksikon kalastusministeriön hallintaan.

Kilpikonnakeskuksen pienissä altaissa uiskentelee kilppareita aivan pikkuisista vajaan vuoden ikäisiin jötkäleihin. Näille isommille altaat ovat eittämättä liian pieniä. Tarkoituksena kuitenkin on vapauttaa nämä veijarit kunhan ne ovat kasvaneet hieman suuremmiksi. Opastuskylteistä kun on luettavissa, että kilpikonnista valtaosa kuolee ensimmäisen elinvuotensa aikana.

Mukavaa oli myös tietää, että kilpikonnilla on tapana tulla munimaan aina siihen rantaan, jossa itse ovat kuoriutuneet. Näin sukupolvesta toiseen, suojelu auttaa jokaista pientä kulkijaa. Allasalueiden lisäksi suojelukeskuksessa on myös pikkuruinen matkamuistokioski. Kilpparipuistossa kannattaa vierailla, koska kaikki pääsylipputulot menevät hyvään tarkoitukseen!

Jatkoimme matkaa, tällä kertaa vuorossa saaren eteläisin kärki eli Punta Sur. Ohitimme läjä päin luonnon valtaamia, hylättyjä tai joskus rakenteilla olleita hotelleja. Siinä on jonkun unelmat mennyt todella romuiksi. Taakse jäi myös huiman näköinen aktiivipuisto Bayview Pointilla, mutta kuten arvata saattaa, tännekään ei ole menemistä alle sadan taalan per henkilö.

Punta Sur oli kuin golfkärryjen luokkakokous, nimittäin jos kaikki alueella olevat golfkärryt olisi laskettu mukaan. Sen verran monta turistia oli saareen kärkeen jo ajanut, ettei enää tarvinnut ihmetellä, minne saaren kaikki kärryt olivat kadonneet!

Eteläisimmässä kärjessä on majakka ja ne vähät mitä hurrikaanin tuhoamasta Maya-temppelistä on jäljellä. Sekä ravintola, kahvila, pieni veistospuisto (erillinen maksu, liput 30 pesoa eli 1.60€), matkamuistomyymälöitä ja Mayoille sekä iguaaneille omistettu puistoalue.

Varsin viehättävä paikka pienelle jaloittelutuokiolle ajelun välissä. Täältä löytyy myös yleinen, hyvin hoidettu wc-alue. Näitä kun saaressa ei tien varsilla montaa ole. Mahdollista on kuvauttaa myös itsensä pientä maksua vastaan Maya-look a liken kanssa. Maisemat kallion päältä ovat huikaisevat yli Karibian meren!

Valitettavasti varpaitaan ei pääse Punta Surilla mereen kastamaan, joten jatkoimme kotterolla matkaa. Käännyimme takaisin kaupunkiin päin vievälle rantatielle, ja noin kilometrin ajettuamme ranta laskeutui alemmas ja oli mahdollista käydä rannassakin. Tässä kohdin on tosin isoja kiviä ja aallokkoa, joten uimaan asti ei pääse. Mutta varpaat sai lämpimästä merivedestä märiksi!

Loppumatka menikin rannikkoa myötäilevää Payo Obispo-tietä pitkin, ohitimme pari pientä värikästä kylää sekä saaren hylätyn lentokentän, ajaen aina takaisin keskustaan asti. Tarkoituksena oli mennä tutkailemaan saaren kuuluisinta nähtävyyttä eli Playa Norten rantoja. Useissa eri lähteissä on mainittu, että rannat ovat lähes ihanimmat mitä Meksikosta löytyy. Ja eipä arvostelijat kovin pielessä olleet.

Hiekka on valkoista, puuterinohutta ja auringossa jaloille polttavan kuumaa. Meri on kirkas ja hyvin matala. Palmupuut kaartuvat hiekkarantaa myötäillen. Erityiseksi alueen tekee se, että saaren päästä vie pieni silta vielä pienempää saareen, jonne on tehty Mia Reef-hotelli (yö 350€). Väliin jää merenlahti jossa vajaan metrin syvyydessä ui kaikenmoisia värikkäitä kaloja. Paikka on kuin ”tehty” lapsiperheille, joita rannalla olikin paljon.

Ranta on yleistä aluetta, joten voit nautiskella rantaelämästä omien eväiden ja pyyhkeiden kanssa tai vuokrata rantatuoleja, -sänkyjä tai -varjoja useilta eri yrityksiltä. Heidän tarjoilijat pyörivät tuolilta toiselle, joten jos aurinko on kuivattanut suusi, saat varmasti kylmää juotavaa tai pientä snackia tuossa tuokiossa. Ainoa negatiivinen puoli rannassa on, että alueella on vain yksi yleinen suihkualue ja se on kaukana pohjoisesta päädystä.

Parin tunnin rannalla olon jälkeen olimmekin valmiita palauttamaan golfkärryn. Hienoa hiekkaa oli joka paikassa, sitä itse asiassa löytyi kotona vielä matkalaukustakin. Kärryn palautuksen jälkeen täydensimme nestevaraston ja marssimme terminaaliin.

Terminaalista lähtee samanaikaisesti lauttoja ympäri Cancúnin rannikkoa, joten kannattaa olla tarkkana, mihin jonoon menee. Meidän katamaraani oli myöhässä ja jonotimmekin aika kauan, ennen kuin pääsimme laivaan sisälle. Hetken siellä istuttuamme, täpötäyden laivan matkustajat komennettiin ulos ja viereiseen laivaan. Koska mitään ei kuulutettu, jäi epäselväksi tyhjennyksen syy. Oliko edellinen laiva mennyt rikki vai mikä oli?

Onneksi pääsimme sisätiloihin, koska aurinko oli päivän aikana hellinyt meitä hieman kovemmalla kädellä ja oli helpottavaa istua jäähdytetyssä matkustamossa. Tällä kertaa katamaraani meni suoraan lähtöpaikkaamme ja olimme siitä varsin tyytyväisiä. Poistuessamme laivasta, katamaraani päästi öljypäästön rantaan joka oli varsin ikävä päätös muuten niin hyvin onnistuneelle retkelle. Henkilökuntaa kun iso läikkä meressä ei näyttänyt haittaavan.

Kaiken kaikkiaan retki Isle Mujerekselle oli elämyksellinen ja seikkailija minussa pääsi taas esille. On mukava painella omaan tahtiin pitkin maita ja mantuja. Pysähtyä silloin kuin haluaa ja nauttia kaikessa rauhassa uusista elämyksistä. Öljyläikän lisäksi ainoa negatiivinen asia oli saaren hinnat, sinne kun roudataan kaikki laivalla, joka sitten suoraan näkyy kauppojen hinnoissa.

Joka tapauksessa saari tarjoaa lähes jokaiselle matkailijalle jotakin ja erityisesti näkymät merelle ovat kuvan kauniita!