Olkiluodon vierailukeskus, Eurajoki

Vietimme taannoin erittäin mielenkiintoisen iltapäivän ydinfysiikan parissa, vierailimme nimittäin Olkiluodon vierailukeskuksessa. Taustaksi on kerrottava, että vierailin ensimmäisen kerran Olkiluodossa parikymmentä vuotta sitten joulupyhinä, kun sukulaisissa oli saatu tarpeeksi kinkkua ja silavaa vatsan seutuville, ja levottomat jalat suorastaan vaativat päästä baanalle.

Ajelimme umpimähkäisesti Rauman ympäristössä, päätyen Eurajoen ydinvoimalan alueelle. Alueella oli vierailukeskus, jonka ovet olivat auki. Joulunpyhinä? Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että ”ennen vanhaan” ei joulu- ja tapaninpäivänä ollut mikään paikka auki, vähiten nähtävyydet ja kaupat.

OL1, OL2 ja OL3-rakennukset. Lähde: ”TVO”.

No Olkiluodossa sitä oltiin ja mietittiin, että joskus on tultava uudestaan, erityisesti silloin kun meillä on lapsia. Monta kiveä on koskessa liikkunut ennen kuin tuli se aika, jolloin palasimme takaisin. Myös vierailukeskus on siirretty eri paikkaan kuin missä se sijaitsi parikymmentä vuotta sitten, sen aikainen talo kun oli lähes kiinni ydinvoimalan tuotantorakennuksissa.

Olkiluodon vierailukeskus.

Nykyinen vierailukeskus on sijoitettu mukavasti merenrantaan, luonnonsuojelualueen viereen. Onpa vierailukeskuksessa Olkiluodon Voimaa luonnosta-havaintopolkukin, jolla pääsee kesäisin tutustumaan infotaulujen muodossa mm. Selkämeren kansallispuistoon, alueen metsiin sekä tuulivoimaan ja kalliokairauksiin.

Tänne siis päädyimme viettämään keväistä iltapäivää mieheni ja kahden teinin kanssa. Olimme etukäteen varanneet pienelle ryhmällemme opastetun vierailun, jotta saisimme paikasta kaiken irti mitä vain oli saatavissa. Vierailukeskuksessa meitä vastassa oli varsin mukava opas nimeltään Mika Tanhuanpää, jonka seurassa vietimme ydinvoimalan alueella lähes 4,5h.

Aluksi aulavartija tarkasti ryhmän jokaisen osallistujan henkilötiedot, jotka oli pitänyt toimittaa keskukseen jo kaksi viikkoa etukäteen. Saimme kaulaamme kulkunauhat, jotta jokainen vastaantulija tietää keitä olemme ja millä asialla. Kaulanauhat saimme lopuksi pitää muistona vierailustamme.

Tunnistautumisen jälkeen vuorossa oli pientä kahvittelua ja tutustumista hulppeitten merimaisemien ympäröimänä. Tosin teinit olisivat halunneet skipata kaiken tämän ja syöksyä suoraan Sähköä Uraanista-tiedenäyttelyyn, joka näytti mielenkiintoiselta seikkailumaalta. Vuorossa oli kuitenkin, meidän kohdalla, lähes 1,5h auditoriosessio, jossa tehtiin meille ydinfysiikkaa tutuksi.

Yksityiskohtaista esittelyä mm. valvomosimulaattorista.

Session aluksi Mika esitteli TVO-yhtiön, tiesitkö muuten että ydinvoimalassa työskentelee yli 800 henkilöä sekä aliurakoitsijoita ja satoja Olkiluoto 3-tuotantolaitoksen rakentajia? Se on paljon se, jos ajattelee minkä kokoisessa kunnassa ydinvoimala sijaitsee. Eurajoesta voit lukea lisää tästä.

Auditorioesittelyssä kävimme läpi voimalan historian ja rakennukset, jonka jälkeen olikin vuorossa ehkä hankalin osuus eli ydinfuusioitumisprosessi. Tässä vaiheessa teinit putosivat kelkasta täysin ja taisi puhelimen somemaailma kiinnostaa enemmän kuin itse esitys. Me vanhemmat tenttasimme opasta sitten tämänkin edestä, ja täytyy sanoa, että Mika-oppaalla oli prosessit hallussa. Hän vastaili meidän ”tyhmiin kysymyksiin” hyvin selkokielisesti ja huumorintajuisesti, ja lopulta uraanin halkeamisprosessi selkisi meillekin. Tosin sitä en tähän kirjoita, voitte jokainen käydä vierailukeskuksessa ottamassa asiasta selvää!

Opimme valtavasti uusia asioita sekä meidän ennakko-odotuksia ammuttiin oikein urakalla alas kuten: elokuvissa esitettävät ydinkäsittelykohtaukset ovat täyttä fuulaa, tosielämässä työntekijät käsittelevät niin polttoainesauvoja kuin uraanitablettejakin varsin arkisissa vaatteissa ja käsin, korkeintaan muovihanskat kädessä. Ei siksi, että pelkäisivät säteilyä, vaan siksi, ettei materiaaleihin joutuisi ylimääräisiä hiukkasia, rasvaa tai pölyä. Myöskään työpäivän jälkeen eivät työntekijät riisu valtavaa turvavaatetusta pois ja lähde puhdistussuihkujen jälkeen kotiin, kuten eräissä agenttitarinoissa. Höh, tylsää mutta niin todellista.

Auditoriosession lopuksi katsoimme lyhyen videon fissiosta eli uraaniatomin halkeamisesta ja olimme valmiita seikkailulle ydinvoimalan alueelle.

Opas hyppäsi meidän autoomme ja vartija seurasi omalla autolla perässä, ydinvoimalan alueelle kun ulkopuoliset eivät ilman vartijaa pääse. Meidän vartija oli hyvin leppoisa kaveri! Ajoimme alueella, Mikan selostaessa ja esitellessä mm. OL1- ja OL2-rakennuksia. OL3-rakennus eli Olkiluodon laitosyksikköhän on edelleen kesken, mutta nyt on päästy jo sisämaalausten kimppuun, joten valmistuminen on lähempänä kuin koskaan.

Oli muuten varsin jännä fiilis ajella ja kuunnella ns. henkilökohtaista selostusta. Alueen sisäpuolella ei saa kuvata, joten pystyin keskittymään täysin opastukseen. Kävimme vilkaisemassa vanhan vierailukeskuksen sijaintia, ja se todellakin on lähes kiinni vanhemmissa laitosyksiköissä. Ymmärrän hyvin, miksi siirros uuteen rakennukseen on tehty, jos ajatellaan missä maailmantilanteessa valitettavasti nyt eletään.

Kaarroimme keski- ja matala-aktiivisen jätteen loppusijoitusrakennuksen eli VLJ-luolan luo. Meidät varusteltiin kypärillä ja matka alas 60 metrin syvyyteen saattoi alkaa. Täällä oli jälleen mahdollista kuvata näkemäämme. Kävelimme Olkiluodon kallioperään louhittua liuskaa alas syvemmälle Eurajoen maaperään. Tämä kallio on muuten 2 miljardia vuotta vanhaa.

Opas kertoi kävelyn aikana luolastoon liittyviä faktoja ja tarinoita, kuten että Rauman pyöräilijät käyvät talvikuukausina pyöräilemässä liuskaa ylös ja alas, täällä kun on aina sama ”säätila” ja tasainen alusta polkea. Kun ulkona raivoaa syysmyrsky, luolasto on tasaisen viileä. Voin vain kuvitella, että loppuvaiheessa treenejä jalat mahtavat olla aika hapoilla.

Alaskulkevan luiskan tai paremminkin tien varrella on opastauluja joista voi lukea lisäinformaatiota esim. alueen kivistä ja luonnosta. Onpa siellä pieni kivinäyttelykin, tosin näyttelyn kivet ovat valtavia. Alas päästyämme, oli vuorossa loppusijoitusluolaan tutustuminen. Yksi ryhmästä (tietenkin toinen teineistä) sai henkilökohtaisen säteilymittarin itselleen, josta voi katsoa saamaansa säteilyannostusta. Yleensä mittarin näyttämä tulos on pyöreä nolla. Tarkkoina oltiin myös siitä, ettei suussa ole mitään ylimääräistä. Ohjeiksi lisäksi saatiin, että jäteluolassa ei saa syödä mitään (esim. omia nameja) eikä kaivaa nenää. Säteilylle alttiimpia paikkoja kun ovat ihmisen sisäelimet.

Astuimme pienen mittauspisteen kautta luolaan, joka on kaikkea muuta kuin jännittävä. Keskikohdalla on pieni nosturi, jolla tynnyreihin varastoidut jätteet, pakattuina betonilaatikoihin lasketaan 35 metrin syvyyteen. Kyse on siis matala- ja keskiaktiivista jätettä sisältävistä tynnyreistä.

Luolan toisella puolella säilytetään matala-aktiivisia jätteitä ja toisella puolella keskiaktiivisia. Matala-aktiivisia ovat
mm. huolto- ja siivousjätteitä kuten suojavarusteet, muovit ja palokankaat. Keski-aktiivista jätettä ovat prosessiveden puhdistusmassat. Käytännössä massa kuivataan ja kiinteytetään bitumilla, ennen siiloon laskua.

Säteilymittari ei liikahtanutkaan, lisäksi oppaalla oli oma, jossa ei myöskään merkittävää liikehdintää tuntunut tapahtuvan. Pienen informatiivisen session jälkeen jatkoimme matkaa, tosin meidän saama säteilyannos mitattiin ensin. Jokainen astui ison vaa´an näköiseen härveliin, työnsi kädet koneen uumeniin ja laite mittasi säteilypitoisuuden. Mitään ei löytynyt ja hyvä niin.

Opas kertoikin, että hänen aikanaan laitteet ovat piipanneet vain kolme kertaa: kaksi kertaa vierailijoiden vanhan kellon vuoksi sekä yhden japanilaisen turistin kohdalla, jolla oli radioaktiivisista kivistä tehty kaula- ja rannekoru. Pöydällä oli lisäksi vanha geigermittari, josta erityisesti teinit innostuivat…

”Tarkempi” säteilymittaussessio menossa… 😉

Käytyämme jäteluolassa oli seuraavaksi vuorossa ONKALO-näyttely, jossa käytiin läpi ydinpolttoaineen loppusijoitusta. Täällä niin lapset kuin aikuiset pääsevät leikin varjolla tutustumaan loppusijoitusprosessiin. Jokaisen on mahdollista mm. testata kuinka ydinpolttoaineen loppusijoituksessa tarvittava savi saadaan tiivistymään tiukaksi paketiksi. Onpa mahdollista esittää toivomuskin heittämällä yhteen onkaloon kolikko. Tosin, joku oli toivonut niin paljon, että kypäräkin oli päästä onkaloon lentänyt. Ei sentään koko vierailija! 😉

Tutkimisen ja testausten jälkeen poistuimme näyttelystä pois, ja samalla ajattelin että nyt sitten päästään kiipeämään liuska takaisin ylös, mutta ei, ylös menimme hissillä. Tosin teinit sanoivat, että olisivat nopeammin olleet portaita pitkin perillä… Uskoo ken haluaa, aikuisia kun hissien vieressä olevien avoritilärappusten testaus ei kiehtonut ollenkaan, ei niin ollenkaan.

Tässä valvomossa työskentelee nosturinkuljettaja.

Kypärien palautus, pieni vilkaisu huoneeseen jossa nosturinkuljettaja operoi betonisia jätelasteja ”peliohjaimilla” ja takaisin autoon. Nosturinkuljettajan huoneessa oli muuten lapsivieraille varattu tosi pieni kypärä, joka aiheutti koollaan erityistä hilpeyttä.

Ajoimme saatettuina takaisin vierailukeskukseen. Nyt oli vuorossa Sähköä Uraanista- tiedenäyttely, jonne teinimme olisivat heti aluksi halunneet mennä. Tiedepuistomaiseen tyyliin vierailijan on mahdollista esimerkiksi testata, kuinka paljon tarvitaan sähköä erilaisten kodinlaitteiden käynnistymiseen. Testaus suoritetaan polkemalla polkupyörää, ja ei muuten ihan helpolla viimeiset kodinkoneet käynnistyneet! Löytyypä näyttelystä Einsteinkin, en olisi uskonut, että hänen loppusijoituspaikkansa löytyy Eurajoelta.

Päivä oli ollut varsin antoisa mutta myös raskas, koska uutta tietoa tuli lähes taukoamatta yli neljän tunnin ajan. Myös nälkä alkoi pikkuhiljaa hiipiä puseroon. Oli aika hyvästellä oppaamme ja pienen rantasession jälkeen, täällä on muuten myös geokätköpaikka, kiipesimme autoon ja hurautimme Raumalle.

Tässä yhteydessä lähetän isot kiitokset oppaallemme Mika Tanhuanpäälle, joka jaksoi kärsivällisesti opastaa meitä ja huvivili-teinejämme, siinä on mies paikallaan!

Ryhmävierailu sopii lähinnä isommille lapsille sekä aikuisille. Ryhmäopastus on maksuton. Olkiluodon vierailukeskuksen Sähköä Uraanista-näyttely sopii myös perheen pienimmille ja on myös maksuton. Etukäteisilmoittautumista tiedenäyttelyyn ei tarvita.

Kesäaikaan vierailukeskus on auki klo 10–20, talvisina arkipäivinä klo 10–18 ja viikonloppuna klo 12–18. Ja vielä, Olkiluodon vierailukeskus on edelleen auki 365 päivää vuodessa!

*Turina on toteutettu yhteistyössä TVO:n kanssa.

Saattaisit myös pitää näistä:

17 kommentti

  1. Tyylikäs spagaatti! Lapset ovat kumia, paitsi minä, joka olin lapsenakin puuhevonen. Kiva homma, minulla ei ole Eurajoelta haettuna vielä kätköä, tuo on hyvä vaihtoehto, etenkin jos Selkämeren ankallispuisto hengittää niskaan.

  2. Hauska tieto että työ ydinvoimalasssa on paljon arkisempaa kuin mielikuvissa ajattelisi ? Sinänsä matkakohteena varmaan mielipiteitä jakava, mutta mielenkiintoinen ? Itse käyn mieluummin Vantaalla Fazerin vierailukeskuksessa ? Heh, mutta olisihan tuo myös elämys!

  3. Tehän olette saaneet tosi kattavan esittelyn. Mäkin kyllä kuvittelin, että uraanipuikkojen käsittelijöillä pitää olla ihan älyttömät suojavarustukset mut eipä sitten olekaan. Pitääkin miettiä, jos joku reissu tuonne onnistuisi. Vaikka sitten kun toi Olkiluoto kolmonen on saatu valmiiksi.

  4. Todella mielenkiintoinen kierros! Mystisen jännittävä kohde, josta olisi varmasti mielenkiintoista kuulla henkilökohtaisen oppaan kertomana. Aika jäätävää noi radioaktiiviset vanhat kellot ja japanilaisen korut. Mitähän niille tuon reissun jälkeen tapahtui? 😀

    1. Opas kertoi, että tämä aasialainen turisti oli jo yli 80-vuotias, joten jos onnenkorut olivat ”saanet” hänet jo noin vanhaksi, ei taida koruista aiheutuva säteily hänen menoaan hidastaa.

  5. Olisit toki voinut mainita että oppaan oot erikseen pyytänyt ja siksi sun olisi pitänyt toimittaa henkilötiedot aiemmin. Tavallinen näyttelyyn tutustuminen kun sitä ei vaadi, ainoastaan että kaikkien henkilöllisyys on todennnettavissa tarvittaessa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *