Kellokosken sairaalamuseo, Tuusula

Viime viikolla vietettiin Tuusula-viikkoa, joka avasi ovia sellaisiinkin paikkoihin, joihin normaalioloissa ei yksittäisille vierailijoilla ole mitään asiaa. Ehkä erikoisin näistä kohteista oli Kellokosken sairaalamuseo. Kellokoski tunnetaan Keski-Uudellamaalla psykiatristen tautien sairaalana.

Kellokosken sairaala lyhyesti

1800-luvulla psyykkisesti sairaiden tilanne oli hankala. Esimerkiksi Aleksis Kivi, joka olisi kipeästi kaivannut asianmukaista hoitoa, laitettiin lyhyen Lapinlahden mielisairaalajakson jälkeen veljensä perheen harteille Tuusulanjärven Rantatielle. Perheelle maksettiin ylöspidosta muutama ruistynnyri, mutta varsinaista apua sairauteensa hän ei saanut. Perheensä luona Aleksis Kivi lopulta kuolikin.

Kellokosken mielisairaala tai Mieliharhojen talo, kuten sairaalaa aikoinaan kutsuttiin, perustettiin vuonna 1915.

Aluksi houruinhoito oli lähinnä psykiatrisesti sairaiden henkilöiden ”varastointia” sairaalan tiloihin, mutta hoitomuotojen kehittyessä ihmisiä alettiin hoitaa takaisin yhteiskuntakelpoisiksi.

Kellokosken sairaala oli edelläkävijä, mitä tuli uusien hoitomuotojen kokeiluun. Sairaalassa käytettiin vuosien saatossa hoitomuotoina niin insuliinikoomaa, vuonna 1949 Nobel-palkinnon saanutta lobotomiahoitoa kuin sähköshokkihoitoakin. Jälkimmäinen hoito on vieläkin yleisesti käytössä psykiatrisessa sairaanhoidossa. Lobotomialeikkaukset aloitettiin vuonna 1949. Ja niitä tehtiin Suomessa 188 kertaa, viimeisin vuonna 1954. Radikaalien hoitomuotojen tilalle tuli pikkuhiljaa lääkehoidot sekä nykyisin käytössä oleva toimintaterapia.

Kellokosken mielisairaalassa on ollut hoidossa kuuluisia potilaita kuten Lauri Viita, mutta ehkä kuuluisin potilas oli ”Kellokosken Prinsessa” eli Anna Lappalainen. ”Prinsessa” vietti Kellokoskella yli 50 vuotta. Sen verran legendaarisesta henkilöstä on kyse, että hänestä tehtiin vuonna 2010 elokuva, jota tähdittivät mm. Paula Vesala, Samuli Edelman sekä Krista Kosonen.

Kellokosken sairaalamuseon kokoelmaa on kartutettu sairaalaan alkuajoista asti. Museokokoelma toimii yhä opetusmateriaalina.

Tänään

Ei uskoisi museon ulkopuolelta katsottuna, mitä viehättävä sininen rakennus kätkeekään sisäänsä. Innokkaita katsojia on jonoksi ovelle asti. Opas kertookin, että museossa on koettu varsinainen yleisöryntäys menneen viikon aikana. Tuusula-viikolla on museoon tullut joka päivä vähintään 800 ihmettelijää.

Pääsemme eteisestä sisään saliin, jossa on heti näkyvillä epämiellyttävä hammaslääkärin varustus vuosikymmenten takaa. Aikaisemmin hammaslääkäri on jalallaan säädellyt poran nopeutta, kuten ompelukoneessa konsanaan. Vitriinissä on lisäksi erilaisia hammaslääkärin instrumentteja. Puistatus käy lävitseni…

Salin pöydällä on käsitöitä, joita ”Prinsessa” on aikoinaan tehnyt. Museoamanuenssi Harri Nyman pitää vierailijoille mielenkiintoisen tuokion syventymällä ihmismielen syövereihin, ”Prinsessaan” sekä Kellokosken sairaalan historiaan. Oppaan kertomat vanhat hoitomenetelmät saavat herkimmät melkein kyynelehtimään.

Karuja kuvia lobotomialeikkauksista.
Sähköhoitolaite.
Pakkopaita.

Museon seuraavassa huoneessa on sitten esillä erilaisiin hoitomuotoihin käytettyjä välineitä; paksu repijän mekko (estää itsensä raapimisen), lobotomia-instrumentit ja kuvia -leikkauksista, sähköshokkeja antava hoitokone sekä sairaalasänky, jolla ovat pakkopaita sekä kiinalaisia hattuja.

Hattujen mysteeri selvisikin pian, niitä käytettiin oppaan mukaan erään psyykelääkehoidon aikana. Kyseistä ainetta saanut ihmisen iho ei kestänyt auringonpaistetta, joten pihalle mennessä hoidokeilla oli hattu päässä. On tainnut olla aikamoinen näky!

Seuraavista huoneista löytyy mm. sodan aikaisia tarvikkeita ja huonekaluja; kypäriä, sanomalehtiä, vaatteita, sidetarvikkeita sekä valokuvia ja tarinoita menneistä vuosista Kellokosken sairaalassa. Sairaalamuseosta löytyi myös pieni kauppa, jossa myydään hoidettavien toimintaterapiassa valmistuneita tuotteita ja taideteoksia edullisilla hinnoilla.

Museo on omalla karulla tavallaan mielenkiintoinen, mutta joillekin vieraille liian ahdistava. Ja pihalla näkeekin kasvoiltaan valkoisiksi valahtaneita vierailijoita, jotka ovat tulleet vetämään happea niin rakennuksessa olleen ihmislämmön kuin oppaan puheiden kuormittamana.

”Prinsessan valtakunta”.

”Prinsessan valtakunta” eli vaaleanpunainen kartano, löytyy noin 70 metrin päässä museosta. Kartano toimii sairaalarakennuksena. Alueella vieraillessa on muistettava, että Kellokosken sairaala on edelleen aktiivikäytössä, joten vierailijoiden odotetaan käyttäytyvän alueella rauhallisesti.

Sairaalan vieressä virtaa Keravanjoki rauhoittavasti eteenpäin.

Harmi ettei Kellokosken sairaalamuseo ole avoinna yleisölle muulloin kuin tällaisina erikoispäivinä. Täällä olisi paljon opittavaa meille kaikille, oli mieleltään särkynyt tai ei.

Saattaisit myös pitää näistä:

18 kommentti

  1. Tonne haluaisin kyllä päästä! Harmi, etten tiennytkään tuollaisesta Tuusula-viikosta ja vierailumahdollisuudesta. Opiskelen hoitoalaa, joten senkin puolesta olisi kiva tutustua näihin vanhoihin sairaaloihin ja hoitomenetelmiin. Oon ollut leikkaussalissa harjoittelussa, jossa tehtiin muunmuassa näitä sähköshokkihoitoja, lepositeissäkin on tullut maattua psykiatrisen osaston eristyshuoneessa koulun kautta.. 😀 Prinsessa-elokuvan oon kattonut sillon kun se ilmestyi, pitääpäs kattoa uudestaa tämän innottamana.

    1. Kiitos Janni! Ja vau, kuulostaa varsin eksoottiselta sinun uravalinta tällaisen piikkikammoisen ”korvaan”.
      Toivotaan, että HUS:n sedät ja tädit antavat museon olla avoinna vaikka edes muutaman päivän viikossa, jotta kaikki halukkaat pääsevät käymään museossa.

  2. Onpa TODELLA mielenkiintoista! Tuonne olen aina halunnut päästä! Miksiköhän museo ei ole auki vaikka siellä on kaikki puitteet kunnossa – tai siis että ymmärtäisin sen että pelkkä rakennus ei olisi auki, mutta kun nyt kerran sinne on oikein museokin tehty niin miksi ihmeessä sitä ei sitten pääse katsomaan? Mä kävin juuri viikonloppuna Seilin saarella ja sinne olisin myös kaivannut vähän enemmän sitä historiaa ja tietoa esille, vaikka se muuten mielenkiintoinen paikka olikin.

    1. Kiitos Emma!
      Ne on ne määrärahat, jotka ovat vähissä. Ymmärsin, että museo kuuluu HUS:lle, ja kun on jostain pitänyt priorisoida, niin on todettu ettei museotoiminta ole sairaalan ydintoimintaa. Joka onkin juuri näin, mutta toivoisin, että museo olisi auki edes kerran kuussa.

  3. Joo, harmi. Mun mieleni järkkyy jo tästäkin. Minä olen päässyt ”tutustumaan” Lapinlahden sairaalaan. Sanotaanko näin, että sen ylilääkärin oven vieressä oli pieni naulakko, jossa oli shakkinappula kuningatar aina seisomassa. Moni katui katkerasti siitä, että oli vittuillut ylilääkärille. Jos sinne mennessään ei ollut jo valmiiksi hullu, niin oli sellainen kuin pääsi sieltä pois.

    1. Kiitos Stacy!
      Mietinkin sitä, kun opas kertoi, että ennenvanhaan kovin helposti vietiin erilaisia ihmisiä sairaalan pahnoille.
      Että jos ei sinne mennessä ollut sairas, niin varmaan pian olisi ollut. Hoitokeinot ovat olleet kovin rajut puhumattakaan seurasta.

  4. Tuolla olisi kyllä mielenkiintoista käydä, harmi ettei ole aina avoinna. Tuttu paikka Prinsessa-elokuvasta. Prinsessaa näytteli muuten Katja Küttner (o.s. Kukkola).

  5. Kellokoski on tuttu nimenomaan Prinsessa elokuvasta. Nuo vanhan instrumentit ja hoitomuodot ovat kyllä ihanan karmeita. Tuli mieleen tuosta kalpeaksi menemisestä, että nuorin poikani joutui poistumaan Heurekan näyttelystä. Esillä olleet ilman nahkaa, vain lihaksiksi ja jänteiksi ym. vedetyt eläimet olivat liikaa.

    1. Kiitos Anna.
      Ei ne jutut kivoja ollut, ei ollenkaan. 🙁 Mutta juuri siksi museon pitäisikin olla auki, jotta suuri yleisö saisi tietää mitä kaikkea kauheuksia Suomessakin on lääketieteen nimissä tehty.
      Voin kuvitella poikasi reaktion, samanlainen olo minulle tuli kun olin vastaavassa ihmis-näyttelystä.

    1. Kiitos!
      Olette siis pöyrineet meillä päin. 🙂
      Täällä on kaikenlaista näkemistä erityisesti ensi viikon perjantaina kun on Tuusulan Taiteiden yö! Mm. Museoihin on silloin vapaa pääsy.

  6. Mielenkiintoisen näköinen paikka! Kellokosken sairaala on tosiaan tuttu Prinsessa-elokuvasta, mutta muutoin jäänyt vieraaksi. Omat isovanhempani olivat molemmat mielisairaanhoitajia vanhassa mielisairaalassa, ja heiltä kuulin paljon tarinoita mielisairaalan arjesta, toki hoitajan näkökannalta. Hoidokit asuivat mielisairaalassa melko pysyvästi, aika harva pääsi koskaan kotiin. Hoitajien tehtävä oli perusarjen pyörittämisen lisäksi keksiä hoidokeille tekemistä: käsitöitä, puutarhatöitä yms. Paljon hoito tuolloin perustuikin kiireisenä pitämiseen ja käsillä tekemiseen. Ajateltiin, että askareet auttoivat. Aika erilaista kuin nykyään, kun psykiatrisen puolen pitkäaikaispaikat on vähennetty minimiin 🙂

    1. Kiitos Sofia isovanhempiensi muistojen jakamisesta! 🙂
      Niin, on hyvä, että nykyään päästään kotiinkin, vaikka ihan kaikki ei valitettavasti avohoitoon kuuluisikaan.
      Ainakin mitä on lähiviikkoisiin uutisiin on uskomasta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *