Päivä jolloin minusta tuli melkein kartanonomistaja

Tarina siitä etteivät kaikki unelmat aina ota toteutuakseen – ei vielä!

Jokaisella meistä on unelmia, pienempiä tai isompia. Minulla on teini-iästä asti ollut kolme unelmaa joista kaksi on jo toteutunut. Tämä on kertomus siitä viimeisestä joka melkein toteutui, mutta viime metreillä kariutui elämän karikkoon.

Minulla on pienestä asti ollut unelmana omistaa kartano. Juuri niin, kartano! Onko minulle pienenä luettu liikaa prinsessakertomuksia vai onko unelmien lähde mustavalkoisista Suomi-filmeistä peräisin, en tiedä, mutta tämä unelma on ja pysyy.

Muutama vuosi sitten Suomen valtio päätti alkaa myymään ”turhaa” omaisuuttaan pois. Ensimmäisenä myyntivuorossa olivat vanhat rautatieasemat, lakkautettujen varuskuntien rakennukset, pienet myllyt ja niin – kartanot. Valtion kiinteistölaitos muuttui samassa yhteydessä Senaattikiinteistöksi.

Helsingin Sanomat otsikoi lokakuussa 2014: Ostaisitko vetoisan mutta kulttuurihistoriallisen arvokkaan kartanon? Jutussa esiteltiin muutamaa myyntiin tulevaa kartanoa kuten Anjalan kartanoa Kouvolasta, Pukkilan kartanoa Salosta ja Rapolan kartanoa Sääksmäeltä. Ja tästä Hesarin jutusta alkoi lähes kahden vuoden piina, joka päättyi hieman yli vuosi sitten. Kyllä todellakin, ostaisin! Kiinnostuimme jutun perusteella Rapolasta.

Rapolan kartano lyhyesti

Rapolan kartanolla on historialliset juuret syvällä Suomen maaperässä. Rapola sijaitsee Sääksmäellä nykyisen Valkeakosken alueella. Sääksmäki tihkuu historiaa. Lähietäisyydellä on Voipaalan kartano sekä 1550-luvulla rakennettu ihastuttava Sääksmäen harmaakivikirkko.

Kartanon keskiaikaisista omistajista tiedetään mm. Matti, Olli Nevari sekä Cuningas de Rapalum. Viimeksi mainittu omistaja löytyy paavin pannakirjasta vuodelta 1340. Liekö Rapolassa ollut kuningas vai onko nimi vain ollut muinaista hämäläistä huumorintajua, varmuus siitä jää historiaan tai tässä tapauksessa pannakirjan rivien välille.

Kartano vaihtoi omistajasukuja noin 100 vuoden välein, vuonna 1727 kartano siirtyi Svinhufvudin suvulle. Tähän ajanjaksoon sisältyy myös suomalaisittain merkittävin jakso kartanon historiassa kun Suomen kolmas presidentti, Pehr Evind Svinhufvud, syntyi Rapolassa joulukuussa 1861. Rapolan puistoon on pystytetty muistopatsas vuonna 1937.

Rapolasta on jäänyt lukuisia tarinoita elämään. Onpa kartanon keltaisessa kamarissa kesäisin viettänyt päiviään myös Akseli Gallen-Kallela, kerrotaan myös muiden kultakauden taiteilijoiden kartanon mailla vierailleen. Tiedetään myös erään kartanonomistajan päättäneen päivänsä konkurssin jälkeen kartanon tallissa ja kummittelevan nykyisin tilalla.

Nykyinen Rapolan päärakennus on suojeltu tämän vuoden  tammikuussa. Talo on rakennettu vuonna 1813 ja on hyvin riisuttu ja yksinkertainen. Päärakennuksen lisäksi tilaan kuuluu 17 rakennusta eri vuosisadoilta. Suuri punakivinavetta on ollut aikoinaan Hämeen suurin.

Rapolan kartanon entisillä mailla on maan suurin muinaisjäännösalue. Rapolanharjulta löytyy Rapolan muinaislinnan rauniot, alhaalta pellolta kalmistoalue sekä rautakautinen muinaispelto. Alueella on myös hyvin rikas kasvisto, täältä löytyy valtakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppialueita ja tervaleppäkorpia.

Ennen myyntiä kartanossa toimi kesäisin museo ja kartanon maat olivat vuokrattuna viljelijöille.

Rapolanharju ja muinaispolut ovat edelleen ulkoilijoiden ja retkeilijöiden käytettävissä. Rapolanharjulle on käynti Voipaalan kartanon pihalta.

Tapolan kartano ei ole avoinna vierailijoille.

Viime vuonna

Niin, kun kuulimme että Rapola on tulossa myyntiin, lähti heti postia myynnistä vastaaville tahoille. Kävimme ohikulkiessa myös jokaiseen vuodenaikaan katsomassa Rapolan pihapiiriä Sääksmäellä, ja joka kerta kartano tuntui vastaavan kutsuuni.

Alkoi hakemuksen rustaus, rahoituksen pohdinta ja samalla koko tämän hetkisen elämämme läpikäynti. Olisimmeko valmiita lähtemään Sääksmäelle pois pääkaupunkiseudun sykkeestä? Mitkä asiat muuttuisivat muutossa? Jaksaisimmeko kulkea Helsingin ja Sääksmäen väliä ja millä?  Miten rahoittaisimme kartanon remontoimisen ja millä ylläpitäisimme valtavaa rakennuskantaa? Antaako pankki lisää lainaa? Menisikö nykyinen koti kaupaksi ja missä aikataulussa? Täyttäisimmekö Museoviraston ehdot? Ja näiden kysymysten lisäksi ilmassa oli tietenkin paljon unelmointia, haaveilua ja uusia suunnitelmia.

Paljon kysymyksiä ja vähitellen niihin alettiin saada myös vastauksia. Keväällä 2016 kohde tuli viimein myyntiin ja saimme sovittua esittelyajan Rapolaan. Lähdimme innokkaina liikkeelle. Sääksmäelle päästyämme selvisi, että esittelyssä oli mukana myös toinen perhe ja talon esittelijälle ei ollut kiirinyt sana, että olimme edes tulossa paikan päälle. Kiersimme kartanon ullakolta kellariin, ja silloin se iski – talo ei enää ”puhunut” meille. Se varma olo, joka oli lähes puolitoista vuotta lämmittänyt sisintäni, oli poissa.

Eikä olo parantunut vaikka kuinka kiersimme ihania piharakennuksia, tutkimme kerroksellista kartanon historiaa lähietäisyydeltä, ihmettelimme vajoissa olevia esineitä vanhoista kaukaloista hevoskärryihin ja pohdimme remontointimahdollisuuksia yhdessä esittelijän, rakennuksen entisen huoltomiehen kanssa.

Kotimatkalla oli tyhjä olo. Kun totesin perheelleni, ettei kartano tule meille, he sanoivat tunteneensa saman. Jätimme kuitenkin tarjouksemme määräpäivään mennessä ja jäimme odottamaan. Tällä kertaa odotusta ei palkittu, itse asiassa myynnistä vastannut henkilö ei edes ottanut yhteyttä vaikka lupasi, vaan jouduimme käsittelyn jälkeen kyselemään tulosta, vaikka kyllä, olihan se päätös jo ”tiedossa”. En tiedä oliko vastaus vain mielipahan lievitystä, mutta myyntihenkilön mukaan meillä oli ollut paras hakemus sekä rakennuksen jatkokäyttösuunnitelmat, mutta Rapola meni silti toisille. Itse asiassa juuri sille saksalais-suomalaiselle perheelle joka oli esittelyssä samaan aikaan kanssamme.

Näin tämä unelma jäi toteutumatta tällä kertaa. Jos jotain positiivista etsii, sain tehtyä surutyön loppuun näin henkilökohtaisen blogitekstin muodossa. Joku voi ihmetellä, että mikä tässä nyt oli niin iso surunaihe, on niitä suurempiakin menetyksiä ihmiselämässä. Niin on mutta unelmista ei pidä luopua koskaan. Mehän emme, onneksi, tiedä mitä kaikkea elämä tuo tullessaan, mutta kannattaa silti mennä sinne minne sydän kuljettaa. Vielä ei ollut kartanon vuoro, mutta ehkäpä jo ensi vuonna?