Louhisaaren kartano, Askainen
Kartanoromantikon ei missään nimessä kannata ohittaa Varsinais-Suomessa sijaitsevaa Louhisaaren kartanoa. Kartanolla on huima menneisyys takanaan. Kävimme joitakin vuosia sitten tutustumassa Louhisaaren lähemmin.
Louhisaaren kartano lyhyesti
Louhisaaren kivilinna valmistui vuonna 1655 Herman Flemingin rakennuttamana. Kartanon paikalla on jo aiemmin sijainnut rakennus, joka tutkimusten mukaan on rakennettu 1400-luvulla.
Louhisaaren linnaa rakennettiin yhtä aikaa viereisen Askaisten kirkon kanssa. Rakentajat ja käsityöläiset tulivat paikalle Ruotsista. Kerrotaan, että kartanolta menisi salainen käytävä kirkolle, mutta vahvistusta asialle ei ole saatu.
Louhisaari kuului runsaan 300 vuoden ajan Flemingin suvulle ja myöhemmin yli sata vuotta Mannerheimin suvulle. Kuuluisaksi kartano tuli Suomen kansalle hieman myöhemmin kun tiedettiin Suomen ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntyneen siellä vuonna 1867. Mannerheimin isoisä oli ostanut kartanon vuonna 1795.
Kartanomuseossa pääsee tutustumaan herrasväen elämään lähietäisyydellä. Pohjakerros on tarkoitettu arkiseen elämään, keskikerros asumiseen ja kolmas eli juhlakerros edustamiseen. Museon ensimmäinen ja kolmas kerros on sisustettu 1600-luvun asuun. Museon toinen kerros on 1700- ja 1800-luvun asussa. Kerroksessa on mm. Mannerheimin suvulle kuuluneita tavaroita.
Vuonna 1903 Mannerheimin suku myi kartanon pois.
Kartanon puistoalueella on puutarha, jossa on muutaman vuoden ajan ihailtavana ollut 1700-luvun hyöty- ja koristekasveja.
Museoon pääsee tutustumaan Museoviraston oppaan johdolla kesäisin 15.5.2018 alkaen. Museon lippukassa on avoinna klo 11.00 – 17.00. Pääsyliput: Aikuiset 9€, lapset 7 – 17-vuotiaat 3€ ja perhelippu 20€.
Louhisaaren alueella on mahdollisuus myös kahvitella, yöpyä ja pitää perhejuhlia. Lisää informaatiota löydät oheisen linkin kautta.
Kartanon mailla
Jo saapuminen kartanolle on huikea, vanhat lehtipuut kehystävät tietä Louhisaaren kartanolle. Ihanaa! Samalla vierailija pääsee hyppäämään menneiden matkaajien jalanjälkiin, liekö näkymä ollut lähes samanlainen jo vuosisatoja?
Louhisaaren päätaloa tai kartanolinnaa kehystää kaksi sivurakennusta. Kokoonnumme oppaan ympärille, joka lähtee kuljettamaan meitä suuren tammioven kautta linnan kerroksissa. Oppaan tarinoihin sekoittuu mukavasti mukaan niin historiallisia faktoja kuin ”kevyempiä” kummitusjuttuja.
Linnan renesanssityyliset huoneet ovat upeita, ja onkin mielenkiintoista ajatella kuinka tuollaisia seinä- ja kattomaalauksia on aikoinaan tehty. Kuvista löytyy itse Louhisaaren kartanokin, tosin sillä erotuksella, että meri ulottuu lähes kartanolle asti. Kuulemme, että Mannerheimien rakennuttama uimahuonekin on nykyisin kaikkea muuta kuin rannassa.
Pysähdymme hetkeksi ihastelemaan sinistä makuuhuonetta ja vuodetta jossa C. G. E. Mannerheim on syntynyt. Mannerheimillä oli kuusi sisarusta, joiden kanssa Carl kirmaili pitkin kartanon puutarhaa ja merenlahtea, kunnes perheen vararikko ja äidin kuolema muutti onnellisen lapsuuden suunnan.
Kierroksen kummitusjutut ovat melkoisia; opas kertoo kuinka rakennuksessa tavarat vaihtavat paikkaa, ovet avautuvat itsestään ja ilmavirta pyyhkii vierailijoiden ohi. Onpa kartanolla käynyt aavetutkijoitakin ja heidän tutkimusten mukaan rakennuksessa kummittelee ainakin mies nimeltään Hans.
Kummituksia kerrotaan olevan kartanolla enemmänkin; kummittelijoiden joukossa uskotaan olevan mustasukkaisen Herman Flemingin vaimo, joka kuoli vahingossa nälkään. Uskoon jutut ken haluaa, me emme tälläkään kertaa päässeet todistamaan mitään yliluonnollista.
Kartano on todella kaunis ja kartanoromantikon mielikuvitus alkaakin laukata pitkin kerrosten käytäviä, erityisesti tällaisena valoisana kesäpäivänä. Mutta kuten usein mielenkiintoisissa paikoissa tapahtuu, kierros on lopuillaan ennemmin kuin haluaisikaan. Piha-alueilla on mahdollista liikkua ilman opasta oman tahdin mukaan.
Käymme vielä vilkaisemassa 1700-luvun mukaista kasvimaata, jonka kasvit on tuotu Pukkilan kartanolta Kaarinasta. Kyseisiä kasvilajeja on aikoinaan käytetty niin ruoanlaittoon kuin lääkkeeksikin. Puutarhaan on myös siirretty Mannerheimin lasten leikkimökki, joka sopii varsin mainiosti miljööseen mukaan.
Kaiken kaikkiaan kohde sopii mainiosti koko perheen päiväretkikohteeksi menneeseen maailmaan sekä Suomen 100-vuotiseen historiaan!
Louhisaaren kartano on kyllä upea! En ollut ollenkaan tietoinen, että Suomesta ylipäänsä löytyy näin upeita vanhoja kartanolinnoja. Onneksi parempi puolisko oli saanut paikasta vihiä. Teimme pienen ylimääräisen kierroksen joku vuosi sitten Ruisrockista kotiin Helsinkiin palatessamme Louhisaaren kautta ja kyllä kannatti!
Kiitos Aron!
Louhisaari on hieman sivussa isoimmilta väyliltä, joten varmasti monen kartano/linna-fanin pitää varta vasten lähteä siellä käymään.
Mutta kyllä se sitten kannattaakin!
Ihanaa, kun tässä postauksessa on kuvia sisältä linnasta! <3 Olen käynyt tuolla pihalla ja piharakennuksessa – no museokaupassa myös pistäydyttiin, mutta kierrokselle ei tuolloin ehditty. Haluan käydä Louhisaaressa uudestaan joskus, että pääsee kierroksellekin. Todella hurmaava paikka, jolla on mielenkiintoinen historia!
Kiitos Anne!
Onhan linna komea ulkoapäin mutta kyllä sinun pitää myös sisälle päästä!
Ja toivottavasti ensi kesänä pääsetkin. 🙂