Komediashow´n Hersyvä huumori laittaa nauruhermot koville!
*Blogijuttu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Jubilee Komedian kanssa
Torstaina sai ensi-iltansa jo neljättä vuotta peräkkäin Suomessa esitettävä Uutiskomediashow Sähkeet. Komediashow’n aiheena ovat yhteiskunta ja ajankohtaiset aiheet, shown anti päivittyykin viikoittain.
Uutiskomediashow´n esikuvana toimii Lontoon Little Venicessä jo vuodesta 1979 pyörinyt NewsRevue joka on maailman pisimpään pyörinyt livekomediashow.
Show’n keskiössä ovat Hanna Seppänen ja Niina Nyberg, jotka ottavat lavan haltuun tanssien, laulaen ja terävän stand upin kera. Osansa show’ssa saavat niin Suomen hallitus, Vihreät, Siniset, Caruna, Yle, erinäiset kotimaan ja ulkomaan julkkikset kuin Airiston Helmikin.
Ensi-illan huumaa
Pääsimme katsomaan vuoden 2018 Sähkeet Uutiskomediashow’n juhlallisesti ensi-illassa. Ilmassa oli selkeästi ylimääräistä jännitystä, mutta sähäkkä kaksikko; stand up-koomikko Hanna Seppänen ja tanssija Niina Nyberg ottivat lavan sekä yleisön varmasti haltuunsa ensimmäisistä sekunneista lähtien pienistä teknisistä ongelmista huolimatta. Kappelikellarissa oli hyvin tiivis tunnelma, pienen tilan vuoksi esiintyjät olivat hyvin lähellä yleisöään. Yleisökontakti oli siis välitön.
Positiivisesti yllätti esityksen laulujen määrä sekä uudelleen sovitetut kappaleet. Lauluja on hiottu jo keväästä lähtien. Vaikka stand up-jutut tulivat vasta edellisenä iltana esiintyjille, ne toimivat sangen mainiosti. Lavalla nähtävän kaksikon lisäksi, show’n taustalla häärääkin lukuisia erilaisilta areenoilta tutuksi tulleita henkilöitä. Mukana käsikirjoitustiimissä toimii myös itse Syväkurkku…
Esitys on lavasteiltaan hyvin simppeli, vaihdettavien takkien ja hattujen lisäksi pääpaino on taustakankaalle heijastettavissa kuvissa. Kansakunnan julkimoiden potretit on valittu kaikella hellyydellä, mukana on lukuisia mediasta tuttuja henkilöitä pieni hymynvire huulillaan. Pilaamatta mahdollista tulevaa esitysnautintoasi, kaksi show´n parhaimpaa vitsiä liittyi taksiuudistukseen sekä Iso D:hen.
Komediaesityksen taustalla on lisäksi muunnettavuus, sen on tarkoitus sopia niin pienten 30 hengen kuin hieman isompien 100 hengen ravintoloiden tiloihin. Vaikka ensi-ilta oli Kappelin Kellarissa, esitys nähdään syksyn aikana myös Hotelli Presidentissä sekä Ravintola Kaisaniemessä. Esityksessä on väliaika. Esityksen oheen on mahdollista tilata kunkin ravintolan menuvaihtoehdoista löytyvä illallispuffee.
Tule ottamaan piristysruiske synkän syksyn vastapainoksi ja nauramaan hyvässä seurassa yhteiskunnan ajankohtaisille ilmiöille!
Sähkeet Uutiskomediashow’n seuraavat esitykset:
7.11.2018 ke klo 19.30 Ravintola Kaisaniemi
14.11.2018 ke klo 19.30 Ravintola Kaisaniemi
15.11.2018 to klo 19.30 Kappelin Kellari
21.11.2018 ke klo 19.30 Ravintola Kaisaniemi
22.11.2018 to klo 19.30 Ravintola Kaisaniemi
Joulukuu
5.12.2018 ke klo 19.30 Sokos Hotel Presidentti
12.12.2018 ke klo 19.30 Kappelin Kellari.