*Blogijuttu on tehty yhteistyössä Hotel & Spa Resort Järvisydän Oy:n kanssa
Rantasalmelta löytyy yksi kotimaan mielenkiintoisimmista sekä samalla erikoisimmista matkailukohteista. Rantasalmen Porosalmella on kestitty vieraita jo vuodesta 1658 lähtien. Tällöin Heiskasen suvun silloinen päämies sai Ruotsin kuninkaalta 600 hehtaarin niemekkeen Porosalmelta kiitoksena hyvin hoidetusta sotilaspalveluksesta. Ehtojakin lahjaan sisältyi, päämies joutui vastineeksi rakentamaan kestikievarin ja pitämään sitä yllä.
Tällä tiellä Heiskasen suku on edelleen. Nykyinen yrittäjä Markus Heiskanen on peräti sukunsa 11. majatalonisäntä. Kävimme tutustumassa Etelä-Savon ihmeeseen lähes parhaimpaan ruskan aikaan.
Alppikylä keskellä Savoa?
Harmikseni on myönnettävä, etten ennen tätä reissua ole koskaan käynyt Rantasalmella, saati sitten Järvisydämessä, vaikka asuin parisen vuotta niinkin lähellä kuin Kuopiossa. Olikin varsin jännittävää ja samalla tunteikasta matkata pitkästä aikaa Savon sydämeen.
Järvisydän sijaitsee noin 10 kilometriä pohjoiseen Rantasalmen keskustasta. Suuri opaste ottaa vastaan kulkijan. Viimeisen vajaan 3 kilometrin matkalla, Porosalmentie valaistuksineen antaa hieman osviittaa tulevasta, mutta silti mikään ei pysty kuvaamaan sitä hämmästystä kun viimeisen kaarteen jälkeen hotellialue ilmestyy näkyviin. Tuntuu kuin olisi hetkessä siirtynyt luonnonkainalossa sijaitsevaan hulppeaan alppikylään.
Olotila ei suinkaan muutu seuratessa muiden, varsin kansainvälisten vieraiden liikkeitä ja yleistä tohinaa. Alue on miellyttävän eheä, mahtavia kelorakennuksia ja vuolukiviseiniä. Puhumattakaan Saimaasta joka kimaltelee aivan vieressä. Jouduin hieraisemaan silmiäni kerran kuin kahdesti, miten en ole aiemmin tänne löytänyt?
Saimaa ja Linnansaaren kansallispuisto kutsuu kävijää
Hotelli Järvisydän sijaitsee varsin mainiolla paikalla mitä tulee luonnossa liikkumiseen sekä kansallispuistosta nauttimiseen. Järvisydämen venelaiturista lähtee joka päivä jäiden tuloon asti veneitä lähellä sijaitsevalle Linnansaaren kansallispuiston alueelle. Talvisin Linnansaaren kansallispuistoon on tehty aurattu retkiluistelureitti. Hotelli Järvisydän tarjoaa luonnon tutkimiseen sesongista riippuen mm. Retkiluistimia, Fatbikeja, melontavarusteita, soutuveneitä sekä lumikenkiä.
Linnansaaren kansallispuisto on perustettu vuonna 1956 ja pinta-alaa puistolla on 97 m2. Varsinaisen Linnansaaren lisäksi puistoon kuuluu satoja pienempiä saaria ja luotoja Haukivedellä, Rantasalmen, Savonlinnan, ja Varkauden alueella.
Saimaannorppa toimii Linnansaaren kansallispuiston tunnuksena. Ja mikä ettei, onhan norppia tänä vuonna ennätysmäärä, peräti 400 yksilöä.
Järvisydämen herkut
Jos Hotel & Spa Resort Järvisydän on herkku jo ulkoapäin, sisätilat eivät suinkaan kalpene esittelyssä. Vastaantuloaulassa soi keskiaikainen musiikki, sisustus on keskiaikaista ripauksella viikinkiromantiikkaa ja sanoinko jo, että joka paikassa on paljon kynttilöitä!
Henkilökunta on pukeutunut asuihin jotka hyvin vastaavat omia mielikuvia satoja vuosia vanhasta majataloelämästä, puhumattakaan palvelusta joka toimitetaan letkeän savolaisella tyylillä. Rentous ja huumorintaju vievät nopeasti mukanaan.
Järvisydämen Elämyshotellin huoneet ovat houkuttelevia sekä suunniteltu vastaamaan matkailijoiden tarpeita. Tällainen keskiaikaan hurahtanut ei voi kuin huokailla kaikkien niiden yksityiskohtien parissa joita eteen tulee. Huoneissa ja hotellin käytävillä on paljon pieniä detaljitä joita ei muualla näe.
Esimerkkinä käsin taotut kattovalaisimet; jokainen niistä on Heiskasen suvun sepän Kari Heiskasen käsialaa. Valaisimista näkee, ettei niissä ole työtunteja tai vaivaa säästelty. Varsin tilavien kylpyhuoneiden seinälyhdyt ovat hurmaavia, erityisesti siksi, että ne saa himmennettyä tarvittaessa hämyisäksi sillä aikaa kun käy nauttimassa huoneen porealtaasta… eikä tietenkään yksin.
Makuuhuoneesta löytyvä sänky on iso ja sopivan pehmeä. Sängyn päälle on laitettu lukuisia tyynyjä, tekokarvaviltti sekä suklaasydämiä jotka tehostavat lämminhenkistä tunnelmaa. Sisustajan on täytynyt olla pohjaton romantikko! 😉
Maisemasviitit kutsuvat vaihtuvilla maisemillaan
Hotellialueen pihalla on uudenkarheita maisemasviittejä, jotka tarjoavat kaikki matkailijan tarvitsemat palvelut hyvän loman viettämiseen. Ylellisissä sviiteissä on mahtavan isot ikkunat joista voi seurata luonnon omaa näytelmää lokoisasti takkatulesta nauttien ja sängyssä loikoillen.
Ja onhan noita revontulia viime aikoina näkynyt täällä etelässäkin, joten miksipä ei sitä lähtisi niitä Savoon ihastelemaan!
Sviiteissä on pieni keittiö sekä kylpyhuone. Romanttiset sviitit sopisivat varsin mainiosti myös hääyön viettoon.
Eikä tässä suinkaan vielä suinkaan kaikki! Hotellissa on myös mahdollista yöpyä hieman perinteisemmissä kelohuviloissa kuin ranta- ja rinnemökeissäkin.
Jos kaipaa vaihtelua ikkunoista piirtyviin maisemiin, vaihtoehtona on vuokrata täydellisesti varusteltu Houseboat
ja huristella sillä Linnansaaren kansallispuistoon sekä kiinni siellä oleviin poijuihin. Jos Saimaan liplatukset eivät saa sinua unten maille, niin ei sitten mitkään!
Kylpylä kuin timantti
Järvisydämen uusin vetonaula on ehdottomasti Savolaisen Saunamualiman vierestä löytyvä Järvikylpylä. Järvikylpylä jatkaa päärakennuksen ilmettä yli 500 vuotta vanhojen tukkien, luonnonkiven ja Saimaasta lähtöisin olevan järviveden muodossa. Kylpylä on suurenmoinen. Rakennusmateriaalien lisäksi kylpylästä on tehty mahdollisimman ekologinen; 7 kk vuodesta lämmitys hoidetaan aurinkoenergialla, myös järvi- ja maalämpöä käytetään hyväksi.
Järvikylpylässä on kaksi rentoutumisallasta, lastenosasto, suolahuone sekä viisi sisäsaunaa. Omaksi suosikiksi nousi pieni kivisauna jossa viimeistelyn jälki on helposti näkyvissä. Saunan lisäksi suuren vaikutuksen teki erillinen Astamyrskysuihku ja sen varsin viettelevä Midnight rain-suihku. Parasta kyseisessä suihkussa on elämyksellisyys, joka on koettava jonkun ihanan ihmisen vierellä. Kun äänekkäät salamat raivoavat yllänne vaihtuvine värivaloineen
ja kylmine sateineen, samalla lämpimien suihkujen valellessa lohduttavasti selkäänne, on vaikea pysyä hiljaa. Wau!
Mikäli kylpylässä alkaa hiukoa, voi turvautua ensiapuna makuvesiin sekä pieniin makeisiin ja suolaisiin naposteltaviin, jotka kuuluvat kylpylälipun hintaan. Järvikylpylässä on mahdollista nauttia myös Dayspan hoidoista sekä Joogaparven syvävenyttelyistä.
Järvikylpylä on avoinna maanantaista lauantaihin klo 10.00 – 20.00, sunnuntaisin klo 10.00 – 18.00. Maanantaista lauantaihin klo 18.00 – 20.00 kylpylä on avoinna vain yli 18 – vuotiaille.
Kylpylälippujen hinnat:
29,90 €/hlö
18,90 €/eläkeläinen/lapsi 4-12 v/opiskelija
69,90 €/perhelippu (sis. 2 aikuista ja oman perheen 4-12 v lapset).
Hintoihin sisältyy kahden tunnin oleskelu kylpylässä, makuvesiä, yrttiteetä, pientä naposteltavaa sekä pyyhevuokra.
Kestikievarin sydämessä
Koska matkailija ei elä pyhästä hengestä, on ruumiin kulttuurin ja säkenöivien maisemien lisäksi saatava myös murua rinnan alle. Siihen Järvisydämellä on satojen vuosien kestikievarikokemus takana, ja sen kyllä maistaa.
Aterioiden raaka-aineina käytetään mahdollisimman paljon puhtaita lähialueelta saatuja aineksia. Esimerkiksi aamiaisella oli tarjolla mm. graavattua siikaa sekä mustikkapiirakkaa. Suurena leivän ystävänä, tuore leipä sai suorastaan herkistymään. Eikä muukaan aamiaistarjonta jäänyt vaivaamaan; tarjolla oli mm. nakkeja, pehmeää munakokkelia, runsaasti vihanneksia, jogurttia, puuroa, jne.
Hotel & Spa Resort Järvisydämessä eletään viiden vuodenajan kautta; kevään, kesän, syksyn ja talven lisäksi joulu on kausista ihanin. Hotelli tarjoaakin herkkiä joulupaketteja, jolloin alue on valaistu runsain kynttilöin, joululaulut helisevät hiljakseen sekä tarjolla on herkullista, yltäkylläistä ruokaa. Ja kuin vahingossa, joulukävijän mielen täyttää rauha valkoisen lumen ja vanhojen honkien keskellä liikkuessaan.
Järvisydämellisesti tervetuloa!
No onpa todellinen julkinen salaisuus! En ole ikinä ennen paikasta kuullut, vaikka sukulaisissakin usein tuolla päin Suomea käydään.
Menee ehdottomasti vierailulistalle!
Kiitos Tiina kommentistasi! Nauttikaa!
Kymmenen vuotta ollut mökki Savon maisemissa ja nyt vasta kuulen tästä hienoudesta.
Käymisen paikka!
Kiitos kommentistasi mökkihöperö! 🙂
Kolmeviikkoa sitten ensimmäisen kerran käynyt ja paikka on ihan mieletön ❤️ Varmasti tulen siellä toistenkin käymään! Sydän kyllä jäi sinne ❤️
Kiitos Katja muistosi jakamisesta! <3
Omat Häät vietetty tuolla ? ja sukulaiset asuvat Rantasalmella sekä vanhemmat joten usein tuolla tullut käytyä. Aivan mieletön paikka, suosittelen todellakin kaikille ❤️
Kiitos Mervi muistojesi jakamisesta! <3
Onlo tuo selostus utopiaa. Olen yli 50 vuptta sitten muuttanut keski-Savoon ja nyt näin ensimmäisen kerran uutisen Kylpylästä. Ihana kuvaus!
Kiitos Arvo kommentistasi!
Tulisimme mielellämme kylpylään, mutta kaksi tuntia on aivan liian lyhyt aika! Ei kylpylässä ja saunassa saa olla kiire eikä siellä pitäisi olla tarvetta vahtia kelloa. Luopukaa aikarajoitteesta kuten esim. HCF:kin on tehnyt, ja kauempaakin silloin lähtee mielellään tulemaan!
Kiitos Maija kommentistasi!
Vaikuttaa mahtavalta. Ehdottomasti kokeiluun.tälläistä kaivataan, ketjuhotellit kyllästyttävää. Kiitos
Kiitos Kuhanen kommentistasi!
Todella ihana paikka. Varattiin samalla joulu 2019!
Kiitos kommentistasi Soili! <3