*Blogijuttu on tehty yhteistyössä Tallink Siljan kanssa

Tallink Silja järjesti viime viikolla lehdistötilaisuuden jolloin satapäinen lehdistö- ja bloggaajajoukko pääsi tutustumaan niin uudistetun laivan tiloihin kuin katsomaan Starlight-yökerhon antia The Great Catsby Cruise-shown tiimoilta.

Silja Serenade alus on ollut viime aikoina iltapäivälehtien otsikoissa koska laivan remontti ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Lehdistöpäivän aikana mm. yökerhon portaiden kaiteiden asennusta viimeisteltiin. Kuten Silja Serenaden risteilypäällikkö heti tilaisuuden aluksi totesikin: Tämä ei mennyt kuten Strömsössä.

Sea View Lounge

Alus oli korjaustelakalla 11. – 23.11.2018 jona aikana uudistettiin kannelta löytyvä yökerho, pihvi- sekä fine dining-ravintolat ja laivan pubi. Samalla tilojen nimet muuttuivat. Tiloja uudistettiin laivasta peräti 6500 neliömetrin alalta.

Muutoksissa väripalettina on käytetty ruskean, harmaan ja sinisen sävyjä. Yleisilme on selkeästi raikkaampi ja merellisempi kuin ennen. Kaikki julkiset tilat ovat nyt ns. samalla vuosikymmenellä. Remontilla pyritään vahvistamaan asiakkaalle välitettävää Silja Resort-kokemusta.

Mikä sitten remontin jälkeisissä tiloissa säväyttää?

Yksi remontin onnistunein muutos liittyy yökerhon lavan takaiseen keulatilaan, nyt loistavilla ikkunanäkymillä varusteltu Sea View Lounge kutsuu puoleensa matkustajia jotka kaipaavat hieman omaa rauhaa jutella kaikessa rauhassa.

Grill House on tumman tyylikäs

Pihvi- ja grilliruokaan keskittynyt ravintola El Capitán muuttui remontin myötä Grill Houseksi. Ravintolan ruskeiden ja hieman ruosteen sävyisten istuinryhmien ylle seinään istutetut ledimonitorit sekä niistä kajastavat takkatulet tuovat tilaan lämminhenkistä tunnelmaa.

Puhumattakaan Old Port Pubista joka sai uudeksi nimekseen Sea Pub jonka yleisilme on selkeämpi ja yhtenevä. Remontin myötä seinälevyjä ja kattoa on purettu pois, jotta itse pääasia eli meri on nähtävissä myös näistä tiloista. Myöskään pubin trubaduuria ei ole unohdettu, tilasta löytyy pieni lava.

Bon Vivant on sisustukseltaan vaalea

Itselle hieman vieraammaksi jäänyt fine dining-ravintola Bon Vivant on saanut pitää nimensä. Remontin myötä ravintola on entistä vaaleampi ja yleisilmeeltään kevyt. Menun pääpaino on pohjoismaisissa mauissa, tarjolla on myös sesongin mukaisia erikoismenuja.

Yöshow tihkuu erotiikkaa

Uudistetussa Starlight-yökerhossa tammikuun loppuun asti esitetään 1920-luku henkistä revyytä. The Great Catsby Cruise-showryhmä yhdistelee mutkattomasti lavalla tanssia, burleskia, laulua ja rullaluistelua. Unohtamatta saksofonisooloa… Miten? Se jää laivavierailijan itse nähtäväksi.

Show’ssa on vahva eroottinen lataus joka jatkuu laivan trapetsiesityksessä, jossa kolme kaunokaista keinuu Fifty Shades of Grey-kirjan hengessä yläilmoissa.

Luontoystävällistä energiaa 

Korjausremontin myötä Silja Serenade sai myös valmiuden maasähkön käyttöön. Jatkossa alus pystytään kytkemään Tukholmassa satamassa ollessa maasähköön, eikä dieselillä kulkevia apumoottoreita tarvitse käyttää. Maasähkö on edullisempaa ja ympäristöystävällisempää. Matkustaja huomaa eron mm. päästöjen määrän vähenemisenä (noki yläkansilla) sekä hiljaisimpina satamavierailuina. Tulevaisuudessa Helsingin satamaan kaavaillaan mahdollisuutta maasähköön kytkeytymiseen/tankkaukseen.

Tallink Siljan laivastosta seuraavana vuoroaan odottaa Silja Symphony joka lipuu korjaustelakalle tammikuussa 2019.

*Otsikkokuva: Tallink Silja.

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *