Paimio

Paimioon, keskelle terveellisenä pidettyä otsonipitoista mäntyvoittoista metsää, rakennettiin vuonna 1933 Paimion tuberkuloosiparantola – Paimio Sanatorium

Rakennus edustaa arkkitehtien Alvar ja Aino Aallon innovatiivista ajattelua, joka löi läpi myös kansainvälisesti. Paimion parantola toimii esimerkkinä arkkitehtuurin, kalustemuotoilun ja innovaatioiden yhteisestä muotokielestä Suomessa. Se on myös yksi tunnetuimmista ja merkittävimmistä suomalaisista rakennuksista maailmalla.

Alvar Aalto suunnitteli Paimion parantolan iskulauseenaan: Valoa, ilmaa ja aurinkoa. Iskulause palveli niin parantolan arkkitehtuuria kuin sairauden voittamistakin. Aalto luonnehti itse Paimion parantolarakennusta mediciniseksi instrumentiksi. Näin käytiin arkkitehtuurin keinoin taisteluun tappavaa sairautta vastaan.

Historian havinaa

Sairaalan päärakennus rakennettiin vuosina 1929–1933. Parantolan perustamisen aikoihin Suomessa oli noin 8000 – 9000 uutta tuberkuloositapausta vuodessa. Kansantauti levisi helposti ahtaissa kodeissa ja huonoissa elinoloissa. Ensimmäiset potilaat saapuivat Sanatoriumiin helmikuussa 1933 ja jo kaksi kuukautta myöhemmin kaikki 286 sairaansijaa olivat täynnä.

Myös pesualtaat olivat parantolaan varta vasten suunniteltuja.

Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa, parantola suunniteltiin miettien inhimillistä hyvinvoinnin arkkitehtuuria eli ihmistä ja hänen tarpeitaan. Tästä esimerkkinä on huoneiden väritys, tuuletus, valaistus sekä kalustus. Huoneet suunniteltiin palvelemaan horisontaalista ihmistä, joka joutui viettämään pitkiä aikoja vuoteessa maaten. 

Parantolan värimaailmaan kiinnitettiin huomiota. Pääväreiksi valikoituivat keltainen ja ns. Paimion sininen.

Parantolan suojiin päätyneet olivat poikkeuksetta nuoria ja työikäisiä ihmisiä. Parantolassa oli hyvin tarkka päiväohjelma, joka piti yllä jonkinlaisen kurin. Tosin, koska hoitoajat olivat pitkiä, potilaiden välisiä ystävyyssuhteita ja jopa romansseja ei pystytty välttämään. Kerrotaankin, että parantolassa mentiin naimisiin, saatiin lapsia sekä myös kuoltiin. Laskelmien mukaan joka toinen potilas pääsi takaisin kotiin ja joka toinen taivaan kotiin. 

Päivittäisten ulkona makuutuskertojen ja säännöllisen ruokailun lisäksi potilaille järjestettiin elokuvailtoja sekä muuta kerhotoimintaa. Potilaat pitivät itse myös lehteä sekä omaa radiokanavaa. 

1930-luvulta tähän päivään

Päärakennuksen lisäksi alueelle valmistui lääkärien ja hoitajien kaksikerroksiset rivitalot vuonna 1933. Alkuperäiseen kokonaisuuteen lisättiin kaksikerroksinen leikkaussalissiipi 1956–1958. Parantolassa oli myös oma vedenpumppaamo ja puhdistuslaitos sekä ruumishuone nimeltään Ruusukellari.

Paimion parantola toimi tuberkuloosisairaalana vuoteen 1986 saakka. Tämän jälkeen rakennus  toimi keuhko- ja sisätautisairaalana sekä lasten- ja nuorten kuntoutuskohteena. Tyhjilleen parantola jäi vuonna 2018.

Sairaala on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä Suomessa ja se on suojeltu. Paimion sairaala on vuodesta 2004 lähtien ollut Unescon maailmanperintösopimuksen Suomen aieluettelossa.  

Nojatuoli 41, ns. Paimio-tuoli, syntyi osana Paimion parantolan kokonaissuunnitelmaa.

Tänä päivänä Paimion parantola kuuluu irtaimistoineen Paimolan Parantola -säätiölle. Yksittäisten vieraiden on mahdollista vierailla päärakennuksessa lähinnä kesäaikaan. Katso aukioloajat täältä. Aukioloaikoina matkustajaa palvelee myös ravintola Toivo sekä Kauppa. Mäntymetsän katveessa on mahdollista yöpyä hoitajien asuntolana toimineessa Mäntylässä tai Hoitajien talossa.

Parantolan tiloissa järjestetään myös ryhmille soveltuvia kierroksia sekä erilaisia seminaareja. Myös kokoustiloja on tarjolla.

Parantolan ympäristössä kulkee kaksi polkua, Parantolan polku ja Arkkitehtuuripolku, joita pitkin pääsee tutustumaan omatoimisesti hyvinvointia lisäävään mäntymetsään sekä itse parantolan ympäristöön.

Osoite: Paimion parantola, Alvar Aallon tie 275, 21540 Paimio.   

Saattaisit myös pitää näistä:

2 kommentti

  1. Tämä on ollut itsellä jonkinaikaa mielessä. Paljon siitä on olen kehuja kuullut. Ilman muuta täytyy tosiaan yrittää ensi kesänä, josko ehtisin tuolla käymään. Edellyttää kyllä sitä, että kesä ei ole aivan yhtä täynnä kaikkea kuin esimerkiksi viime kesä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *