Kutsuvierasnäytös 26.9.2023

Elokuvateattereiden valkokankailla saa ensi-iltansa perjantaina 29.9. Pertti ’Spede’ Pasasen elämästä ja urasta kertova elokuva – Spede. 

Spede Pasasen roolia näyttelee Riku Nieminen.

Aleksi Delikouraksen ohjaama elokuva käy läpi ikonisen viihteentekijän innovatiivisinta elokuvatuotantovaihetta. Elokuvan on käsikirjoittanut Antti Heikkinen ja Delikouras ja se pohjautuu Tuomas Marjamäen Spede, nimittäin (2017) ja Uuno on numero yksi – Turhapuron koko tarina (2021) -elämäkertoihin.

Spede – suomalaisen iloittelun isä

Spede-elokuva valottaa kulissien takaisia tapahtumia 1960-luvun lopulta 1970-luvulle Uuno Turhapuron syntytarinaan ja kansansuosioon, sekä Speden väsymätöntä taistelua viihteen puolesta ajan elokuvataidepiirejä vastaan.

Kuva: Yellow Film & TV / Vytautas Juozenas.

Elokuva esittelee persoonaa ruudun takana; millainen Spede Pasanen olikaan työkaverina, viihdetaiteilijana ja puolisona? Erityisesti elokuvassa keskitytään Speden, Ere Kokkosen, Simo Salmisen ja Vesa-Matti Loirin väliseen dynamiikkaan.

Juonipaljastuksia… 

Spede-elokuva ei todellakaan ihaile kohdettaan. Päinvastoin, elokuva keskittyy ennemmin kritisoimaan kuin ylistämään. Elokuvassa tehdään selväksi Speden kärsimättömyys sekä tietynlainen “kusipäisyys” muita kohtaan.

Vesa-Matti Loiria näyttelee elokuvassa Aku Sipola.

Vastakohtana tälle, Vesku kuvataan onnistujana, häntä rakastetaan ja halutaan ja hän osaa sanoa juuri oikeat sanat oikeaan aikaan. Tämä kismittää Spedeä, mutta samalla hän ymmärtää ettei pärjää ilman Veskua.

Simo Salmisena nähdään Mikko Töyssy.

Simo toimii Speden vastaparina ja hän pysyy Pasasen rinnalla, tapahtui mitä tahansa. Eren ja Speden suhde on sen sijaan riitainen ja heillä on vahvoja “taiteellisia” mielipide-eroja, vaikkakin he täydentävät toisiaan kuten myöhemmin Uuno-elokuvien kohdalla näimme.

 Kuva: Yellow Film & TV.

Spede-elokuva on Miesten elokuva. Rööki palaa ja ilmassa on jatkuvaa vaaran tuntua. Vaikka elokuvan rooleissa nähdäänkin naisia, vahvat mieshahmot vievät katsojan mukanaan. Samalla tulee selväksi aikalaiskuva – elokuvien ja television maailma oli myös miesten. Naiset sopivat lähinnä avustajiksi, sihteereiksi, kuvaussihteereiksi tai esiintymään. Ei väliä osaatko näytellä kunhan olet hyvännäköinen. Elokuvassa ei mässäillä Speden lukuisilla naisseikkailuilla, vaikkakin niistä vihjataan vahvasti.

Linnea Leino nähdään elokuvassa Speden assistenttina. Speden vaimoa Pirjo Pasasta näyttelee Minka Kuustonen.

Elokuva on visuaalisesti upeaa katsottavaa. Ajan henkeä on kunnioitettu elokuvassa retrohenkisellä ulkoasulla ja erityisellä kuvaustavalla. Elokuva on kuvattu käyttäen 35mm-filmiä sekä 8mm-filmiä, jotta se tuntuisi autenttiselta. Myös miljööt ja rekvisiitta näyttävät autenttisilta kuten esimerkiksi Pasasten koti. Puhumattakaan vaatteista joihin näyttelijät ovat pukeutuneet. Viimeisessä kohtauksessa oleva Eero Aarnion suunnittelema pallotuoli sopisi useampaan kotiin vielä tänäkin päivänä. 

Kuva: Yellow Film & TV.

Spede Pasasen roolissa nähdään Riku Nieminen. Vesa-Matti Loiria näyttelee Aku Sipola, Simo Salmisena on Mikko Töyssy ja Ere Kokkosena Joonas Nordman. Pirjo Pasasta näyttelee Minka Kuustonen. 

Spede-elokuva elokuvateattereissa 29.9.

*Otsikkokuva: Yellow Film & TV / Vytautas Juozenas.

Saattaisit myös pitää näistä:

2 kommentti

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *