Viro *Visit Tallinn & Tallink Siljan mediamatka 5.7. avattiin modernin ajan Robin Hoodin eli Banksyn The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttely Telliskivessä Tallinnassa. Näyttely esittelee salaperäisen brittiläisen …

Viro *Visit Tallinn & Tallink Siljan mediamatka 5.7. avattiin modernin ajan Robin Hoodin eli Banksyn The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttely Telliskivessä Tallinnassa. Näyttely esittelee salaperäisen brittiläisen …
Tallinna Tallinnassa, hieman ydinkeskustan ulkopuolella, sijaitsee Kadriorgin kaupunginosa. Puiston, hienojen huviloiden ja kesäisten ulkoilmatapahtumien lisäksi siellä sijaitsee peräti seitsemän museota. Kadriorgiin on helppo mennä esimerkiksi raitiovaunuilla nro 1 ja 3, …
Tallinna, Viro *Blogijuttu tehty TallikSiljan ja Visit Tallinnan PR-matkan innoittamana Kuten olen jo aiemmin joissakin Tallinna -aiheisissa blogijutuissa todennut, Tallinna on museokävijöiden aarreaitta. Tuntuu siltä kuin museoita syntyisi Tallinnaan kuin …
Saarenmaa, Viro Muutama vuosi sitten, aikaa ennen koronaa, pääsin viettämään Saarenmaalla muutaman ikimuistoisen kesäpäivän. Saarta on toki kehuttu eikä turhaan, heinäkuun viipyilevässä lämmössä saaren ilmapiiri oli enemmän kuin viehättävä. Saarenmaalle …
Tallinna, Viro * Blogijuttu on tehty Visit Tallinnan, Tallink Siljan, Viking Linen ja Eckerö Linen tarjoaman PR-matkan jälkeen Kesä ja kärpäset! Jos koko kesäloma riippumatossa innokkaiden hyttysten purtavana ei innosta, …
Tallinna, Viro Viru-hotellin 23. kerroksessa sijaitsee KGB-museo. Museon tiloissa toimi 20 vuoden ajan KGB eli valtion turvallisuuspalvelu vakoillen erityisesti ulkomaalaisia hotellivieraita ja tietenkin paikallista henkilökuntaa. KGB:n toiminta oli julkinen salaisuus …