Turistiripuli Tbilisissä

Tbilisi, Georgia

Gruusian helmi -Tbilisi. Siellä saimme mahdollisuuden vierailla viime syksynä. No, nykyisinhän kaupunki on Georgiassa ja Gruusia on menneisyyteen jäänyttä neuvostotermistöä. Silti, Gruusia kuulostaa kauniimmat sanalta kuin Georgia. Mutta nyt itse asiaan.

Tbilisi on kaupunki laaksossa, jonka jakaa kahtia Mtkvari-joki. Odotimme matkaltamme jotain vanhaa, hieman uutta sekä kaikenlaista sekaista ja lähes kaikkia tätä saimmekin retkellämme todistaa. Siirtyminen lentokentältä hotelliin oli seikkailu sinänsä. Julkisia kulkuneuvoja ei mennyt hetkeen, vaan kaupunkiin päästäksemme, jouduimme varsin pitkälliseen keskusteluun taksimiesten kanssa. Turisteja kun selkeästi olimme, myös hinnat olivat aivan eri kuin mitä paikallisilla.

Myös taksikartelli oli aikamoinen, hetken aikaa näytti siltä, että taidamme joutua kävelemään kaupunkiin. Onneksi paikalle kurvasi vanhahko pick-up, josta oli tehty jonkinlainen tilataksi, ja yksi meistä viidestä kävi hänen luonaan ”salaisen keskustelun” ja niin kartellilaiset jäivät tällä kertaa nuolemaan näppejään. He kyllä protestoivat kovasti tälle villille kortillemme Georgian kielellä, mutta taksikuski vähät huuteluista välitti. Ja mitäkö kartelli olisi ottanut kyydistämme: 20€/hlö. Meinasi siis tulla aseeton ryöstö, kun oikea hinta oli noin 15€/auto. Onneksi, tähän epämukavat kokemukset ihmisten parissa loppuivatkin ja georgialaisista löytyi se mukavampi ja vieraanvaraisempikin  puoli. Tosin niin se taitaa olla, että riippumatta maasta, taksiautoilijat ovat ihan rotunsa.

Hotellimme oli joen toisella puolella, Alvabarin alueella korkean kukkulan päällä ja huomasimme, että kaikkein kätevintä on siirtyä jalkaisin kukkulan päältä laaksoon. Tiet olivat mukulakiveä ja aika huonossa hapessa. Liekö siihen ollut vieläkin syynä kesäkuussa sattunut tulva, joka myös Suomeen kantautuneiden uutisten mukaan, vapautti eläimet eläintarhasta kaupunkiin. Onneksi, meidän siellä ollessa, viimeisetkin eläimet oli saatu etsittyä ja toimitetuksi valitettavasti vihreämmille metsästysmaille. Nimittäin vaikka minulla on suuri sydän kaikenkarvaisille eläimille, ei tapaaminen ison boan kanssa Tbilisin kadulla olisi välttämättä ollut miellyttävä kokemus.

Hotellimme vieressä oli talon rähjiä, jotka varmasti joskus, olivat olleet jonkun unelma. Hotelli sijaitsi entisellä armenialaisten asuinalueella, joka on osin jo hylätty. Yleisesti talokannasta voi sanoa, että vanhan kaupungin puolelle on rahaa alkanut löytyä, ja hienoja, kansainvälisiä merkkiputiikkeja alkanut nousta perinteisten talojen tonteille. Silti siellä täällä, oli niin neuvostoaikaisia kuin vanhempiakin asumuksia, joissa selkeästi vielä asuttiin.

Vanhassa kaupungissa oli siis nykyaikaisia liikkeitä, mutta myös ykkösmenomestat, sitä myöten myös hinnat korkealla. Hieman syrjemmällä löytyi perinteisempiä ruokapaikkoja, jossa ongelmaksi muodostui yhteisen kielen puuttuminen. Ruokaa kyllä saimme pöytää ja hyvin edullisesti, mutta siinä sai käyttää käsiä ja mielikuvitusta hyväkseen. Paikallinen ruoka oli hyvää! Hyvin liha- ja juustopainotteista. Myös mykyjä sai erilaisilla täytteillä sekä paikallista pizzaa. Joukossamme oli yksi kasvissyöjä, ja hänellä hieman teki tiukkaa löytää proteiinipitoista syötävää, kun ymmärrystä asiaan ei paikallisilla ollut. Viini ja varsinkin kuohuviini olivat halpaa. Onhan aikoinaan Gruusia ollut Venäjän vilja-/viiniaitta.

Meidän turistien ja paikallisten, lähinnä miesten lisäksi kaduilla juoksivat kissat ja kerjäävät pikkulapset. Valitettavasti jouduin todistamaan, kun isä pakotti noin neljävuotiaan tytön myymään kukkia. Kun tyttö itkuisena ei olisi halunnut, isä löi pientä tyttöä.

Illaksi menimme katsomaan Tbilisin valoja hotellia vastapäisen kukkulan laelle, Nariqala linnoituksen valleille, jossa Kartlis deda-niminen (Georgian äiti) niminen veistos vartioi Tbilisiä. Valleille pääsee kätevästi nykyaikaisilla riippuhisseillä aamusta aina iltamyöhään asti. Kannattaa mennä, näkymät ovat huikaisevat ja pimeys pehmeää ja lämmintä, ainakin syyskuussa. Ylhäällä on myös pari ravintolaa sekä paikallisille lapsille ja lapsenmielisille myynnissä ilmapalloista poppareihin ja kaikkea siltä väliltä.

Seuraavana päivänä läksimme aikaisin tallustelemaan pitkin kaupunkia. Matkan varrelle osui valtavan kokoinen, uudehko kirkko nimeltään Sameban katedraali ja ruusutarha. Kysymyksiä herätti, kuinka on varaa rakentaa tuollainen rakennus, kun samaan aikaan olisi kaupungissa paljon tärkeämpääkin korjattavaa. Mutta se on se sielunravintoa se.

Tallustellessamme pitkin katuja päädyimme köysiradalle, joka vei ylös Vaken puistoon. Siellä oli näin iltapäivälle sopivat maisemat, näkyvyyttä riitti yli Tbilisin laakson ja enemmänkin. Myös tässä vaiheessa huomattiin valitettava smoke, joka painui laakson päälle. Autokanta kun ei kaupungissa ole kaikkein uusinta ja vähäpäästöisintä. Lisäksi ruokaa tehdään ja vanhoja taloja lämmitetään puilla.

Suosittelen ylhäällä Vaken puistossa olevaa ravintolaa ja konditoriaa. Ja vaikka nähtävyydestä olikin kyse, hintataso ei ollut kauhea, ruoan laatuun ja määrään nähden. Ravintolasta sai edullisesti myös salaatteja sekä keittoja. Vaken puistosta löytyi myös kioskeja, puiston penkkejä, pieni huvipuisto ja maailmanpyörä, jossa käytiin ottamassa vauhtia. Myös paikallinen televisiotorni nökötti kukkulalla. Varsin hoidetun oloinen puisto.

Olimme kuulleet, että Tbilissä on useitakin Unescon suojelukohteita ja seuraava päivä vietettiinkin tutkimassa lähimpiä kohteita. Aamulla marssimme paikallisbussiasemalle hotellin respan suosittelemana, ja siihen liepeille oli pysäköityinä paikallisia tila-autoja, jotka tekevät retkiä sinne minne matkustaja ikinä haluaakin lähteä. Tämä keskustelu satunnaisen auton kuljettajan kanssa sujuikin varsin mallikkaasti lappusilla ja elekielellä ja saimme noin 25€ niin auton kuin kuljettajankin päiväksi käyttöömme. Yhteistä kieltä meillä ei kuljettajan kanssa ollut, mutta ei se silti kuljettajaa estänyt jutustelemasta. Paljon olisi asiaa ollut, mutta ymmärrys meillä oli valitettavan vähäinen.

Ensin matkasimme 20km päässä olevaa Mtskhetaan, jossa ihmettelimme Georgian armeijan erikoisjoukkojen kanssa vanhaa kirkkoa. Sattumalta pääsimme myös todistamaan hääseremoniaa. Mtskhetan kylä oli varsin pittoreski, myynnissä oli perinteistä turistitavaraa magneeteista lammaspäähineisiin.

Seuraavaksi taksi pyöritti meitä seuraavaan pieneen kirkkoon, jossa oli kastetilaisuus menossa. Tämän paikan nimi jäi valitettavasti hämärään, kuului kuitenkin paikalliselle luostarille tämä nähtävyys.  Ja jälleen tien päälle ja Amos kappelille, jonne päästäksemme ajelimme kapeaa hiekkateitä kukkulaa ylös. Kirkon ympäristössä laidunsi mustia lehmiä ja sananmukaisesti oltiin hajun perusteella maalla. 😉

Vaikka nähtävyyksiä oli vain muutama, silti aikaa paloi aika kohtuullisesti teiden huonon kunnon ja kapeuden vuoksi. Onneksi paluumatka tehtiin moottoritietä pitkin, joten paluumatka oli nopeampi, mutta tylsä. Menomatkalla saimme sentään seurata pienten kylien elämää lähietäisyydeltä.

Pieni käppäily vanhassa kaupungissa Abanotubanin eli rikkikylpylöiden alueella ajomatkan jälkeen vetristi ajomatkasta puutuneet jäsenet. Kylpylöihin olisi ollut mahdollisuus mennä myös kylpemään, mutta rikin katku oli sen verran luotaan työntävä, että jäi käymättä vaikka varmasti olisi ikimuistoinen kokemus ollutkin.

Illalla muutama meistä kävi vielä tutustumassa Tbilisin uuteen keskustaan, meidän loppujen istuessa vanhassa kaupungissa kertaamassa päivän tapahtumia hyvän ruoan ja juoman ääressä. Ja tältä terassilta sitten saimmekin kaikki kunnon vatsataudin. Kolme viidestä sairasti rajun turistiripulin seuravana yönä, kaksi vasta kotimatkalla jatkuen vielä koti-Suomessa.

Kaikesta huolimatta Tbilisi on mielenkiintoinen ja turvallinen kohde, mikäli haluaa nähdä vielä autenttista vanhaa, uusilla lisähöysteillä maustettuna!