Keskisen kyläkauppa, Tuuri

Oli sitten mitä mieltä tahansa kyläkaupan omistajasta, itse kauppaa ei voi kuin ihmetellä. Keskellä lakeuksia silmien eteen pyllähtää suurtakin suurempi shoppailualue, joka ei näytä pienenemisen merkkejä.

Meillä on ollut mainio tilaisuus seurata kaupan laajenemista viimeisten 12 vuoden aikana kun meillä on ollut mökki lähes Keskisen naapurissa. No, Virroilla, mutta kuka näitä kilometrejä täällä maalla laskee – ei kukaan.

Meille kaupungista tulleille Keskisen kyläkauppa on ollut ihana piristys metsän keskellä istumiseen. Tai meidän tapauksessa ”työleirillä” työskentelyyn, kuten useiden mökkien tuppaa tapana olla. Keskiselle mennään silloin kun maito on loppu, vettä sataa kaatamalla tai mökkihöperyyden iskiessä. Tai kaikkia näitä samanaikaisesti.

Uusi pääsisäänkäynti helmikuussa.

Tänäkin vappuna kävimme katsastamassa kyläkaupassa talvella tehdyt muutokset. Ja kyllähän niitä oli. Alkaen tavarapuodin pääovesta, joka on muuttanut entisen sivuoven paikalle. Samalla sisääntuloaulan yhteyteen on siirtynyt Burger-hampurilaisravintola, jonka ehdoton vetonaula on Boss-burgerateria. Hinta 13.20€. Pilaamatta yllätystä, mutta ranskalaisia tuleekin sitten koko perheelle, nimittäin kokonaisen tarjottimen täydeltä…

Boss-aterian ranet…

Myös Onnenkivi-ravintola on remontoitu, täällä on muuten alueen parasta perunamuusia tarjolla; tehty Pohjanmaan omista perunoista, voista, hyppysellisestä suolaa sekä punaisesta maidosta. Nam!

Ensikertalaisille minulla olisi kaksi vinkkiä, joihin kannattaa varautua Keskiselle mentäessä:

  1. Varaa aikaa! Vaikka et mitään ostaisikaan, koko kaupan kiertelyyn menee aikaa tuntitolkulla, varsinkin jos on kesälomakausi menossa ja muutkin lomailijat ovat liikenteessä.
  2. Vilkaise netistä tarjoukset etukäteen! Tai tullessasi kauppaan, infotiskin viereiseltä seinältä on hyvä vilkaista kunkin viikon extra-hyvät tarjoukset. Pakkohan ei ole ostaa, mutta säästämäänhän tänne tullaan. 😉

Näin kesälomasesongin ulkopuolella kyläkaupassa on rauhallista, myös näitä erikoistarjouksia on jäljellä, vaikka olimmekin liikenteessä vasta iltapäivällä. Samaa ei voi sanoa kesäisin, tällöin innokkaimmat ”tarjoushaukat” jonottavat ovilla, jotta pääsevät sisälle säästämään. Ja on se muuten kumma kauppa, tuonne kun menee, niin joka kerta ”säästetään” monen kymmenen euron edestä.

Kyläkauppa on muuten Suomen suurin Vallila Interior-jälleenmyyjä. Ja on huomattavasti halvinkin, erityisesti jos vertaa pääkaupunkiseudun vastaavien tuotteiden hintoihin. Keskiseltä on myös mahdollista saada Muurlan Onnenmaa-emalimuki, jonka myynti on yksinoikeudella kyläkaupassa. Myös Finlaysonilta on myynnissä tuotteita täällä, joita ei muualta saa.

Jos tulet miehesi tai lastesi kanssa kauppaan tai jonkun sellaisen henkilön, joka ei ole niin shoppailuaddikti, vie hänet ilmaiseen peli- ja seikkailumaahan kaupan perälle. Täällä on alue, jossa voi viettää laatuaikaa 20 klassikkopelin parissa tai leikkiä seikkailuradalla. Takaan, että se olet sinä, joka joutuu houkuttelemaan perheensä kaupasta ulos. Juuri nyt kun Sega Rally-peli jäi niiiin houkuttelevaan vaiheeseen.

Kaupassa on mahdollista törmätä myös tv:stä tuttuihin kasvoihin. Jos ei ihan Keskiseen itseensä tai hänen perheeseensä, niin ainakin johonkin Tuurin kyläkauppa-ohjelmassa mukana olevaan työtekijään. Tänään olisimme päässeet turisemaan leppoisan poninhäntäisen miehen kanssa lamppuosastolla.

Kyläkaupan omaa kahvia
Ja kyläkaupan omaa suklaata.

Kun valtavasta tavarapuodista on päästy ulos, voi käydä ostamassa sitä maitoa Ruokapuodista. Puodista löydät myös kyläkaupan omaa kahvia, suklaata ja sihijuomaa, vaikka kotiin tuliaisiksi. Tänä kesänä (2017) onneksi tapahtuu minun mielestä paras parannus mitä kauppaan on ikinä tullut, nimittäin vihdoin avautuu sisäkautta pääsy tavarapuodista ruokapuotiin. Hyvästi sadekeli ja loska, nyt pääsee kastumatta paikasta toiseen. Aiemmin kun puodista toiseen pääsi vain ulkokautta, koko rakennuksen kiertämällä.

Tässä vaiheessa on annettava myös toinen tunnustus ”meidän maitokaupalle”, nimittäin olen ollut tosi tyytyväinen keksiosastoon. On mukava nähdä kuinka Keskisellä myydään myös muiden kuin suurien leipomoiden tuotteita. Paikallisia sekä pienempiä keksi- ja korppulaatikoita on hyllyillä ollut myynnissä jo vuosikausia.

Sokerinöttereitä Kauhavalta.
Muumileikkipuisto.

Perheen pienimmille on tarjolla tavarapuodin sisällä oleva leikkipaikka sekä ulkona oleva Muumileikkipuisto, varsin uusi ilmestys sekin sekä suoraan Keskisen kartanon edustalla. Sinne päin voi vanhemmat vilkuilla vaikka ihan vahingossa…

Keskisen kaupan pihassa on varmasti maailman suurin potkukelkka.

Alueella on tarjolla myös muita koko perheen aktiviteetteja kuten Euroopan suurin puinen labyrinttimaailma sekä köysiseikkailupuisto Le Tuuri Parc.

Kyläkaupan lisäksi Keskinen on tuonut Pohjanmaan alueelle erittäin virkeää toimintaa erilaisten Miljoona-tapahtumien muodossa. Tänä vuonna järjestetään pienen tauon jälkeen Miljoonarock, jossa keikkaa vetää mm. lopettamisestaan ilmoittanut HIM.

Kesän aikana on luvassa myös mm. Miljoonakirppistä, -koiraa sekä -tivolia. Miljoonativoliin kaikki alle 13v. lapset ovat tervetulleita ja aivan ilmaiseksi. Tivoli on ollut meidän suosikki, sinne on viety mökille tulleet lapsiperheet ja lapsen kaverit, kun mökkielämä on alkanut nyppimään. Tänä vuonna tivoli telakoituu Tuuriin 23.6. ja lähtee liikenteeseen vasta 11.8.

Ruokapuodin sisäänkäynti sekä osa hotellia.

Kaikilla jotka Tuuriin tulee, ei ole mökkiä tai sukulaisia vastassa. Tähänkin löytyy ratkaisu karavaanarialue Onnelan sekä hotellin Onnentähden muodossa. Alueella on lisäksi useita vuokramökkejä, joita voi tiedustella esimerkiksi tästä linkistä kesäloman tukikohdaksi. Halutessasi voit myös jäädä Tuuriin, onhan Tuurin vanha jugend-tyylinen asema ja sen pihassa oleva juna kaksine vaunuineen myytävänä.

Viimeinen vinkki: tule Keskiselle syksyn alkaessa, silloin teet parhaimmat löytösi. Niin mekin on tehty; pihakalusteiden, kesätarvikkeiden ja taimien muodossa.

Niin, ja sitä maitoa…

Saattaisit myös pitää näistä:

18 kommentti

  1. Sukulaisille tai mökille mentäessä tulee joskus käytyä Keskisellä, mutta enpä ole ikinä tajunnut että siellä on tosiaan noin paljon kaikkea tapahtumaa ja tekemistä! Jotenkin alkaa olla jo huvittavaa, että yhden kaupan ympärille keskittyy noin kamalasti kaikkea. 😀 Muistan, että lapsena oli tosi jännää päästä Keskiselle, siellä sai aina ihastella hevostarvikkeita ”tulevalle omalle ponille”. Nykyään niitä saa jo ostaakin! 🙂

    1. Kiitos Janni! Ja todellakin, kyläkauppa muistuttaa varsinkin kesäisin varsinaista tapahtumakeskusta.
      Ja jännää on, että alue/kauppa laajenee koko ajan. Nähtävästi kävijöitä riittää! 🙂

  2. Keskisellä tulee vierailtua yleensä kerran vuodessa. Usein käydään joulun alla, jotenkin siitä saa omanlaisensa tunnelman kun kauppa on täynnä joulutavaraa ja koristeita. Niin, ja sitä väkeä.. Sen tungoksen voisi kyllä jättää väliin. Kiva paikka tosiaan, jos ei liian usein käy, kyllä siellä rahat saa kulumaan vaikka kuinka yrittäisi säästää ?

  3. En muista, olisinko joskus käynyt tuolla, mutta joskus on (vähän järkyttyneenä) tullut vilastua tuota tv-sarjaa. Aikamoista. Mutta hyvää ainakin se, että tuolla on aika paljon aktiviteettiakin ja ymmärrän, että kivaa vaihtelua mökkielämälle. Vielä en välttämättä lähtisi tuonne varta vasten.

    1. Kiitos Sandra! Paikka tosiaan jakaa mielipiteitä, kesällä siellä vierailu on välillä aika kaaosta. Syksyllä kun isoimmat ihmismassat ovat jo menneet, ja on väljempää, on huomattavasti miellyttävämpää shoppailla.

  4. Keskinen on tuttu paikka, meiltä ajelee sinne noin tunnissa. Viime vuosina on kyllä tullut harvemmin käytyä. Ennen käytiin jouluostoksilla, nykyisin enemmänkin kesällä. Onhan se ihan hulvattoman kokoinen ”maitokauppa”!

  5. En ole koskaan käynyt Keskisellä enkä Tuurissa, ehkä vihdoin pitäisi tuokin ihme käydä katsomassa, jos ei muuten, niin geokätköjen takia. Suomenselkä on blanko alue minun kätkökartallani, enkä ole tuolla alueella reissannut muutenkaan. Myöskään Virroilla en ole koskaan käynyt. Pahoja puutteita.

    1. Ai ai Stacy! Kannattaa kyllä ehdottomasti ottaa Pohjanmaa haltuun. Tuuri on ”nähty” päivässä ja kauppa sekä sen ympäristö eivät kaikille sovi. Mielenkiintoinen kokonaisuus joka tapauksessa! Virrat on piskuinen kaupunki, joka herää ruususen unesta kesäisin kuten lähes jokainen Suomen pitäjä tekee.

  6. Miten Stacy ei ole käynyt Virroilla? Juuri ajeltiin Torisevan ohi, siinä voisi ainakin olla hyvä kohde!
    Mutta tämä juttu täytyi lukea, koska olin juuri viime viikonloppuna Kuortaneella ja äiti ja isä halusivat poiketa Keskisellä. Itse en mennyt sisälle, minulle iskee tavara-ahdistus. Mutta en voi olla ihailematta sitä, mitä Keskisen Vesa on tyhjästä pykännyt…Ja lisäplussaa lähituotteista. Ruokapuoti alkoi kyllä houkutella…

    1. Sisällä kannattaa käydä ainakin kerran! Ja ruokapuodissa myös toisen kerran.
      Monta jutun aihetta on Virrat-Ähtäri-Alavus-alueella. Odottavat vain tekijäänsä! 🙂

  7. On tuo kyllä yhdenlainen kompleksi. Mekin mökkeillään ihan melkein Keskisen naapurissa, eli Karstulassa, aina silloin tällöin. Eli ei yhtään naapurissa, mutta riittävän lähellä, että päiväseltään tulee kyllä käytyä kyläkaupassa. Koskaan ei juuri mitään osteta, mutta käydään ihmettelemässä menoa 😀

  8. Paska paikka. Vesas burger on surkea ja hidas palveluineen & tuotteineen.
    En ymmärrä, kuka tuonne viitsii lähteä kauempaa varta vasten lomallaan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *