Kasnäsin Saaristohotelli, Kemiönsaaret

Vajaan viikon kestävällä reissullamme Kemiönsaaren ympäristössä, olemme päässeet siihen pisteeseen, että palasimme takaisin mantereelle.

Bengtskärin majakkaretken jälkeen päädyimme yöpymään Kasnäsiin Saaristohotelliin. Majakkaretkestämme voit lukea lisää tämän linkin takaa. Kasnäs on näppärä tukikohta Kemiönsaarten reissulle, koska Kasnäsin satamasta lähtee yhteysalukset mm. Rosalaan, Örön Linnakesaareen ja Vänöön.’

Kasnäs saaristohotelli lyhyesti

Kasnäsin Saaristohotelli on perheyritys, joka on toiminut niemen kärjessä 80-luvulta lähtien. Aluksi perhe keskittyi lohenkasvatukseen Salmonfarm Oy:nä, mutta naapurin ajauduttua konkurssiin, ostivat tilaisuuden tullen vuonna 1995 yrityksen johon kuului kahvila, huonossa kunnossa ollut vierasvenesatama sekä kyläkauppa.

Vuonna 2000 perhe rakensi niemeen hotellin sekä viisi vuotta myöhemmin kylpylän.

Niemen kärkeen on noussut vuosien aikana ravintola, karavaanarialue, edustussauna, grillikatos sekä uusimpana huoltorakennus veneilijöille.

Samanaikaisesti kalankasvatusta on jatkettu ja Kasnäsin ravintolasta saakin takuuvarmasti tuoretta kalaa, toimitettuna tien toiselta puolelta sijaitsevasta kalatehtaasta. Kirjolohen lisäksi listalla on mm. siikaa, kuhaa, ahventa ja mätiä.

Hotellin päärakennus.

Tänään

Ajettuamme Rosalasta tulleelta yhteyslautalta pois, suuntaamme muutaman kymmenen metriä Kasnäsin Saaristohotellin parkkipaikalle.

Hotellin vastaanotto.

Samalla kun rekisteröidymme hotelliin, vastaanottovirkailija kertoo, että illaksi on odotettavissa laituriin muutama Tall Ship Race-alus. Kiva yllätys, nimittäin tällä reissulla ei ollut tarkoitus vierailla Turussa. Vastaanoton takana näkyy ikkuna kylpylään, jossa näyttää käyvän varsinainen pärske kun lapsiperheet nautiskelevat olostaan.

Hotellihuone

Saaristohotellin 39 huonetta sijaitsevat erillisissä simpukan mallisissa rivitalorakennuksissa. Kaikista huoneista avautuu näkymä merelle. Ja millainen näkymä! Pihatieltä rinne laskeutuu mukavasti alas, ja vierasvenelaiturissa olevat veneet näkyvät terassille, joka jokaisen huoneen edessä on.

Huoneet ovat tilavia.

Hotellihuone on mielenkiintoisesti suunniteltu. Huonekorkeus on melkoinen. Huoneen perällä sijaitsee kylpyhuone, jonka päälle on tehty tilava parvi. Parvi mukaan lukien huoneeseen mahtuu yöpymään isompikin perhe, eikä tee vielä tiukkaakaan tilan kanssa. Myös koirat ovat hotelliin tervetulleita.

Sisustustekstiilit ovat väriltään harmonista beigeä. Muutamasta hotellihuoneesta löytyy minikeittiö, kaikissa huoneissa toimii langaton verkko.

Kylpylä

Mies kävi testaamassa kylpylän, josta löytyy mm. kaksi 25 metrin rataa, kylmäallas, poreallas, lastenallas sekä harjoitteluallas. Saunoja löytyy höyrysaunasta infrasaunaan.  Myös ulkoterassille pääsee aurinkoa ottamaan sekä kuntosalille rehkimään.

Kuva: Saaristohotelli Kasnäs.
Kuva: Saaristohotelli Kasnäs.

Ravintola Kasnäs Paviljong  

Nälkä muistutteli olemassaolostaan ja kävelimme sataman ravintolaan. Ravintola Paviljongin kesäterassilla on suuret ikkunat merelle. Myös osa katosta saadaan vedettyä sisään, joten voi istuskella auringossa tuulelta piilossa. Koko ravintolassa on 150 asiakaspaikkaa, kaksi kabinettia, kesäterassi ja baari. Reippaasti tilaa merellisille perhejuhlille tai yrityksen tapahtumapäiville.

Maisemat ovat merelliset.

Baari.

Tänään olimme kuitenkin nälkäisiä reissaajia, ja saavuimme ravintolaan viimeisten joukossa. Saimme nimittäin kuulla, että keittiö on menossa puolen tunnin päästä kiinni. Tilasimme pizzat, ja vasta tilauksen jälkeen tajusimme, että nyt jos koskaan olisi pitänyt tilata kalaa – tuoretta sellaista. Tilaus oli kuitenkin tehty ja pizzat saapuivatkin pöytään. Pizzat olivat syötäviä, mutta annoskateus iski kun katsoimme viereisten pöytien kala-annoksia…

Vierasvenesatama   

Teimme pienen iltakävelyn vierasvenesatamassa, parahiksi kun suuri venäläinen purjevene lipui satamaan. Oli kuulkaas ylväs näky! Vierasvenesatamassa käyskennelleet ihmiset suuntasivat laiturille ottamaan laivan vastaan. Osa suorastaan juoksi.

Satamassa on lisäksi Matkailutoimiston informaatiopiste sekä Saaristolaistori, jossa päivisin myydään lähialueen ruokaa kuten kalatehtaan kalatuotteita, vihanneksia, käsitöitä ja erilaisia matkamuistoja.

Saaristolaistorilla myydään tuoretta kalaa.

Sataman uusi huoltorakennus on ollut kovassa käytössä heti avaamisensa jälkeen. Kuten juuri tänäkin iltana. Huoltorakennuksesta löytyy sauna, jonka terassilla oli höyryävää mieskauneutta tarjolla, tosin soveliaasti aidan takana. 😉

Rakennuksesta löytyy myös mahdollisuus pyykinpesuun, joten tänne on hyvä tehdä piipahdus pitkältäkin purjehdusretkeltä.

Vierasvenesatama.

Vierasvenesatamassa on 100 vierasvenepaikkaa sekä 300 kausipaikkaa. Satamasta löytyy myös putiikki, lastenhoitohuone, minigolfrata ja grillikota.

Matkailuneuvonnan piste.

Vetäydyimme mukavaan huoneeseemme lepäämään. Kesäilta hämärtyi suurien ikkunoiden ulkopuolella, merituulen vavisuttaen hiljaa pihan ruusupensaita.

Aamulla herätyskello soi aamiaiselle, joskus lomallakin on vain herättävä tuohon ärsyttävään pirinään. Käynnistyimme aika hitaasti, olisi mukava ollut jäädä köllimään pehmeään sänkyyn, mutta mentävä oli.

Aamiainen ravintola Paviljongissa

Huoneiden hintaan kuuluu aamiainen. Kävelimme auringonpaisteessa Paviljongille, ja koko alue kylpi valossa. Ihanaa on harmaa kesän jälkeen nähdä aurinko useampana päivänä peräkkäin!

Ravintolassa kävi jo kuhina kun hotellivieraat evästivät pöytiensä ääressä. Tuoretta ja herkullista lähiruokaa oli puffetin muodossa tarjolla masun täydeltä. Aamiaspöydässä oli tarjolla talon kalaa, kylmäsavulohen muodossa. Mikään ruoka ei päässyt loppumaan ruokailun aikana. Ja poistuimmekin ulos ravintolasta masut pinkeinä ja hymyssä suin.

Piipahdimme Kasnäsin kaupassa, jossa myydään kaikkea veneilijöille ja saaristolaisille välttämättömiä tarvikkeita. Kaupassa myydään myös tuoretta saaristolaisleipää.

Vierailuumme kuului tutustuminen Saaristohotellin tiloihin ja kiersimmekin alueen yhdessä miellyttävän myynti- ja markkinointivastaava Sari Lintulan kanssa. Aloitimme kierroksemme kokoustiloista.

Saaristohotellin kokoustilat

Vastaanottorakennuksen yläkerrasta löytyy 105 hengen kokoustila, joka on jaettavissa kahteen osaan. Yläkerrasta on hieman erilaiset kokousmaisemat kuin yleensä, nimittäin näkymät ovat alas kylpylään.

Pihalta, läheltä vierasvenesatamaa löytyy vanha vastaanottorakennus, jonka yhteydessä on kaksi kokoustilaa lisää aivan omassa rauhassa. Täältä pääsee seuraamaan sataman liikennettä samalla kun käydään läpi esimerkiksi yhtiön strategisia koukeroita.

Kasnäsin alueelta löytyy myös rantasauna, jossa on kokoustilaa kymmenelle hengelle.

Rantasauna

Kylpylän saunojen lisäksi päärakennuksesta löytyy tilaussauna.

Niemen kätköistä löytyy myös rantasauna, jonka edessä on hiekkaranta vanhanmallisilla uimakopeilla sekä kylpypaljulla. Saunan edustalla on iso terassi. Se mikä tekee tästä saunaterassista erityisen, ovat näkymät. Ilmavat purjeveneet ohittavat niemenkärjen sinisen meren sylissä, tuulen pullistaessa purjeet pyöreiksi.

Saunarakennus.
Saunatupa on tilava.
Saunarakennuksen edessä on iso terassi.

Käymme sisällä katsastamassa rantasaunan. Saunatupa on tilava ja täällä voisi kokousten lisäksi pitää vaikka pikkujoulut. Sisustus on hyvin merihenkinen.

Suihkutilat ovat tilavat kuten myös itse sauna. Saunassa on valtava kiuas joka edelleen henkii lämmintä hönkää eilisen jäljiltä. Saunassa on ikkunoita, joista saunatilan valtaa kesäinen luonnonvalo.

Seisomme terassilla kaiteen ääressä, tämä näky jää verkkokalvoihin muistiin pitkäksi aikaa.

Caravan-alue

Kävelemme kukkulan yli, josta löydämme Metsähallituksen Sinisimpukka luontokeskuksen, joka valitettavasti on tänä kesänä kiinni.

Karavaanarialueen huoltorakennus.

Sinisimpukan vierestä löytyy uusi Kasnäsin Caravanalue. Auto- ja vaunupaikkoja löytyy alueelta 33. Alueen vieressä on huoltorakennus, josta löytyy mm. sauna, septityhjennyspiste ja wc.  Palveluihin kuuluvat sähkö ja Wifi.

Lounaspuffee

Esittelykierroksemme päättyy Ravintola Paviljongiin, jossa on juuri alkanut lounastarjoilu. Kasnäs on kuuluisa tuoreesta puffeelounaastaan. Pöydät notkuivat runsaita kalaherkkuja. Harmiksemme, aamiaisesta oli nimittäin vielä niin vähän aikaa, että saatoimme vain maistaa puffeen tarjontaa. Tarjolla oli kalaa monessa eri muodossa sekä myös lihapullia. Herrkullista!

Lihapullia kermakastikkeessa.
Kirjolohta kolmella eri tavalla valmistettuna.
Uunilohta.

Mikäli pääset käymään Kasnäsissä, suosittelen ehdottomasti maistamaan Paviljongin kalaruokia. Ravintola on kalansyöjän taivas! Maut suorastaan hellivät makunystyröitä tuoreudellaan.

Kaiken kaikkiaan tykkäsimme Kasnäsistä kovasti. Kasnäs on mukava merellinen paikka, jossa voi viipyä päivän tai pidempäänkin. Erityisen Kasnäsistä tekee merenranta, saarien läheisyys, kansainvälinen tunnelma sekä äärettömän maistuva ruoka. Kasnäs on aivan oma maailmansa, saariston sylissä, merituulen hyväiltävänä. Niin lähellä kaikkea, ja samalla niin kaukana kaikesta.

Kannattaa käydä aistimassa Kasnäsin merellistä tunnelmaa aivan omin aistein. Helppo tapa tutustua alueeseen on esimerkiksi osallistumalla 12.8. Kasnäs Regattaan tai juhlimalla kesäkauden päättäjäisiä 26.8. Muinaistulien yön muodossa.

Kasnäsistä matkamme jatkuu Söderlångvikin kartanoon. Pysy mukana!

Blogijuttu on tehty yhteistyössä Kasnäsin Saaristohotellin kanssa.

Saattaisit myös pitää näistä:

4 kommentti

  1. Kiitos ihanasta Kasnäsin esittelystä.Vierailimme siellä toissa kesänä,kun olimme Baltic Jazzeissa,unohdit erittäin tärkeän asian.Tämä on koiraystävällinen hotelli.Mikäs sen helpompaa oli lähteä koiran kanssa lenkille omasta rivitalohuoneistosta.

  2. Kiitos kattavasta esittelystä! Oltiin tuolla yksi yö reilu vuosi taaksepäin ja pidempäänkin olisi hyvin viihtynyt 🙂 Muistan, että tykkäsin hotellihuoneesta ja kylpylästä, kun taas ravintolasta jäi jotenkin laimea fiilis (tosin en enää edes muista, mitä söimme silloin…).

    1. Kiitos Katariina!
      Hyvällä kelillä paikka on kuin unelma, tuntuu siltä kuin olisi suorastaan ulkomailla.
      En sitten tiedä kun syksy saapuu tihkusateineen, mikä fiilis silloin olisi…

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *